Mikäs se minä sitten on ja mitä jää minusta jäljelle, mikä minä sitten olen, jos tuo puliseva (juuri nyt ajatusta panikoiva) kumppanini ei olekaan minä?
Tämä sinun täytyy selvittää ja eikä ajatus/mieli pysty tähän.
Olet jotain paljon suurempaa mitä ajatus pysyy nimeäämään.
Sulje silmäsi ja räväytä ne auki. Sulje silmäsi ja räväytä ne auki. Sulje silmäsi ja räväytä ne auki. Tee sama uudestaan ja uudestaan.
Huomaatko miten silmät avatessasi ensin tapahtuu "puhdas" havainto ja ajatukset tulevat vasta pienen hetken viiveellä? Keskity löytämään tämä puhdas kokemus, joka on ennen kuin mieli ehtii mukaan.
Tutki tätä ilmiötä arjessasi: sitä miten ensin syntyy puhdas havainto tai kokemus ja vasta aavistuksen perässä mieli tulee kommentoimaan asiaa.
Löydätkö sen?
Tässä kolme luokkaa, joihin käsitteet yleisemminkin voidaan jakaa:
1. konkreettiset käsin kosketeltavat esineet/asiat
2. erilaisista asioista muodostuneet kokonaisuudet, joihin viitataan selkeyden vuoksi yhdellä sanalla (tässä 'yliopisto' viittaa esim. rakennuksiin, opettajiin, opinto-ohjelmiin jne., niiden muodostamaan kokonaisuuteen, mutta kukaan ei voi osoittaa selkeää pistettä "tuossa on yliopisto". Toinen esimerkki voisi olla vaikka 'oikeuslaitos'.
3. sekä täysin fiktiiviset käsitteet jotka eivät viittaa mihinkään todelliseen
mörköä ei voi havaita aistein, mieli mielestään kyllä havaitsee sen juuri esim. lapsena.
Niin kuin totesit lapsi voi uskoa sängyn alla piileksivään mörköön ja tuntee pelkoa tai jopa ihan kauhua. Häviääkö mikään todellinen vaikkei lapsi enää usko mörköön? Lapsi pitää ”todisteena” möröstä ajatuksia, tunteita ja uskomuksia. Samalla tavalla me ihmiset pidämme ajatuksia ja tunteita todisteena minän olemassaolosta, mutta onko tämä totta?