Etsin opasta

[Jaakko]

Mutta huomasin samalla, että olen odottanut silti tämän hetken muuttuvan, vaikka se ei tuona selkeyden hetkeneä muuttunut mitenkään. Vain tämä tekijä ja kokija oli poissa. Se oli niin kevyttä ja iloista.

Tuohon vielä lisäyksenä se, että ajatukset olivat myös aivan samoja ja se siinä eniten "yllätti" ettei ne mihinkään muuttuneet.

[Iida]

Hienoa kuulla oivalluksesta, Jaakko!

Entä jos tämä on tässä? Entä jos muuta ei tule?

[Jaakko]

Hienoa kuulla oivalluksesta, Jaakko!

Entä jos tämä on tässä? Entä jos muuta ei tule?

Tämä on jo aika turhauttavaa, mutta enää ei ole kokemuksessa paljoa jäljellä noista oivalluksista.. muuta kuin muistissa.. Ottaa päähän.. Oon tuossa kirjassa nyt kohdassa, jossa on puhetta tuosta silmien takana olevasta todistajasta ja siitä miten sekin on vain ajatus "minä todistan".. Mää en vaan pysty näkemään sitä selvästi ajatuksena.

[Iida]

Pahoittelen vastauksen viivästymistä. Olen reissussa.

mutta enää ei ole kokemuksessa paljoa jäljellä noista oivalluksista.. muuta kuin muistissa..

Jaakko, mieti tarkoin: tässä ei ole kyse kokemuksesta! Kokemukset menevät aina ohi, niiden luonne ON muuttua, niiden kuuluu muuttua. Jos kokemus menee ohi, ja joudut turvautumaan muistiin, tarkoittaako se että se ASIA jonka oivalsit, ei enää pidä paikkaansa? Voit aina katsoa uudestaan juuri NYT, pitääkö se mitä oivalsit, paikkansa myös nyt.

Tietynlaisen kokemuksen vaatiminen estää sinua katsomasta NYT.

[Jaakko]

No olet tietenkin oikeassa tuosta, että eihän se tieto siitä pitääkö joku asia paikkansa mihinkään katoa, vaikka kokemus muuttuu.. mutta nyt tarkistaessani pitääkö tuo oivallus paikkansa se ei jotenkin vaan aukene..

Tämä nimenomaan ei taas aukea.
"Luin kirjaa ja tutkin niitä kysymyksiä mitä siellä kysyttiin. Sitten hetkeksi se oli selvää, ettei ole mitään minää omistamassa mitään näistä aistimuksista tai ajatuksista", "Vain tämä tekijä ja kokija oli poissa"

En tiedä miten tässä taas kävi näin. vaikka minä olisikin pelkkä ajatus, niin ajatukset tuntuu taas vaan jotenkin niin merkittäviltä, että en näe selvästi.. Aloin lukemaan tuota kirjaa uudestaan. Jokin sopiva sanan käänne saa varmaan asian avautumaan, kun lähestyy eri kulmasta..

[Iida]

Hei Jaakko,

En tiedä miten tässä taas kävi näin. vaikka minä olisikin pelkkä ajatus, niin ajatukset tuntuu taas vaan jotenkin niin merkittäviltä

Miten tiedät että ajatukset tuntuvat merkittäviltä?

Mitä jää kun ajatukset lakkaavat? Mitä on ajatusten "tuolla puolen"?

[Jaakko]

Mitä jää kun ajatukset lakkaavat? Mitä on ajatusten "tuolla puolen"?

Sanoisin, että se jokin mikä "näkee" kaiken. Missä kaikki tapahtuu.

Miten tiedät että ajatukset tuntuvat merkittäviltä?

Tässä kysymyksessä tuntuu, että aivot jää vähän niin ku sutimaan.. Miten tiedän..? määpä mietin ja tarkastelen tuota kysymystä vähän enemmän, ennen ku vastaan.

[Jaakko]

Vaikka tuntuu aivan hullulta, että täällä ruumiissa olisi joku erillinen kaveri ohjaamassa kaikkea, niin silti vastustus nousee aina kovaksi, kun alan tarkkailla ajatuksien syntyä. Vaikka olen nähnyt monta kertaa, ettei niitä voi kontrolloida, niin silti tuntuu, että yritän kiertää sitä. Ajatus ei voi tehdä myöskään mitään, vaan keho vain tuntuu tottelevan ajatusta.


Miten tiedät että ajatukset tuntuvat merkittäviltä?

Ne tuntuvat merkittäviltä.. ne kertoo taas jotain minusta. Nyt on ajatus, että minua väsyttää ja vituttaa(anteeksi) Tiedän että ajatukset tuntuu merkittäviltä siten, että näen sen ajatuksen tuossa mikä viittaa tähän kaiken kokijaan. Tuntuu, että pakkohan täällä on jonkun olla kun kaikki kokemukset on tällä tietyllä keholla koettu, eikä esim. tuolla naapurin keholla....................................

[Iida]

Jos kuljen yksin pimeällä vaikkapa metsässä, nousee väistämättä ajatuksia siitä, että puiden takana piileksii joku, joka vieläpä mahdollisesti tahtoo pahaa minulle. Tämä tapahtuu automaattisesti ja vaikka kuinka tietäisin ettei siellä ketään ole... Siksi olen päättänyt mennä metsään näistä ajatuksista huolimatta, koska tiedän että ne eivät viittaa mihinkään todelliseen. Silti näitä ajatuksia tulee. Eroavatko ajatuksesi "Pikku-Jaakosta ohjaimissa" jotenkin tästä? Miten?

Nyt on ajatus, että minua väsyttää ja vituttaa(anteeksi)

Hyvä että kerrot, eikä todellakaan tarvitse pyydellä anteeksi! Turhautuminen on aivan luonnollista.
Tsemppiä Jaakko!

Iida

[Jaakko]

Eilen tunti siltä, että löysin taas sen katsomisen yksinkertaisuuden ja näin selvemmin, nyt näyttää siltä että pitää tehdä työtä sen eteen.

Tulee ajatus esimerkiksi että "Olen jumissa tämän asian kanssa", Joka aiheuttaa myös levottoman olon kehoon. Sitten katson, että keneen tai mihin se ajatus viittaa ja samalla tarkistan kuka tuntee sen levottomuuden tunteen. en löydä ketään.. Mutta kärsimys säilyy.

Tuntuu, että ongelma on nyt tämä tietoisuuden tunne.. se mikä näkee kaiken.. tunnen sen mutta en voi tietää mikä se on. ja minä liittyy ehkä jotenkin siihen ja saa aikaan sen uskomuksen, että minä olen kaiken kokija. Yritän katsoa, mitä se tunne on. Mutta en saa siitä kiinni..


Eroavatko ajatuksesi "Pikku-Jaakosta ohjaimissa" jotenkin tästä? Miten?

molemmat ovat ihan samanlaisia ajatuksia kyllä.. Ajatuksiakin mun pitäs varmaan vielä tutkia tarkemmin..

[Jaakko]

Koska tuntuu, että nämä henkilökohtaisimmilta tuntuvat ajatukset ovat niitä ohjatun(minun ohjaamia) oloisia ja minun luomia ajatuksia, niin onko väärin kysyä, että mistä nousi se halu ohjata ajattelua tiettyyn suuntaan? Ymmärrätkö? siitähä halusta mulla ei oo mitään hajua, mistä se tuli. Siis siitä, että miksi piti alkaa ajattelemaan.. se on jotenkin helpompi ymmärtää niin, kuin että ajatukset tapahtuvat itsestään ilman minua... Vai yritänkö tuossa jättää jonkun takaportin minuudelle....... Ei helvetti tämä keskittyminen voi olla näin vaikeaa! Ei tiedä itkiskö vai nauraisko.

[Iida]

En ihan ymmärtänyt kysymystäsi, mutta tutki tätä ja muotoile kysymys uudelleen, jos vielä tuntuu siltä.

Tuntuu, että ongelma on nyt tämä tietoisuuden tunne.. se mikä näkee kaiken.. tunnen sen mutta en voi tietää mikä se on. ja minä liittyy ehkä jotenkin siihen ja saa aikaan sen uskomuksen, että minä olen kaiken kokija. Yritän katsoa, mitä se tunne on. Mutta en saa siitä kiinni..

Olemassaolon tunne tapahtuu, eikä sitä olla kieltämässä, vaan tutkitaan minän/kokijan/tarkkailijan tms. olemassaoloa. Viittaat usein itseesi kokijana tai tarkkailijana... Kuten esim. tässä:

Iida - "Mitä jää kun ajatukset lakkaavat? Mitä on ajatusten "tuolla puolen"?
Jaakko - "Sanoisin, että se jokin mikä "näkee" kaiken. Missä kaikki tapahtuu."

Todellako?
Jos ajatukset lakkaavat, mitä tämä "jokin" näkee? Mitä tarkkailija tarkkailee jos mitään tarkkailtavaa ei ole? Minkälainen on se silmien takana oleva "jokin",? Mitä ominaisuuksia sillä on? Minkä värinen se on? Jos sillä ei ole ominaisuuksia, mistä tiedät sen olevan olemassa suorassa kokemuksessa? Onko se vain ajatus, että pitää olla "jokin" joka on kaiken takana, koska muuten mitään ei olisi? Onko se "jokin" vain mielen kehittämä käsite jollekin jota ei voi ymmärtää? Onko se konsepti sitä varten että muuten astuisi tuntemattomaan, tyhjyyteen josta ei voi tietää mitään ja jossa tuhoutuisi mahdollisesti kokonaan?

Odotan vastaustasi! :)

[Jaakko]

Tarkoitin tätä kysyessäni pari päivää sitten..

"Kärpät hävis eilen 4-1"

"Kylläpä harmittaa tuo tappio"

"Hei nyt mun pitää muistaa kattoa, missä/mikä on se jota harmittaa"

Tuossa kolme ajatusta joista ylin on aika helppo huomata ihan itsestään ilmestyneeksi ajatukseksi ilman, "minun" osallisuutta ajatteluun. Toisena on astetta henkilökohtaisempi ajatus, mutta sekin tulee ikään kuin automaattisesti. Varsinkin se tunne mikä seuraa tuota ajatusta. Kolmantena on sitten se ajatus mikä on todella henkilökohtaisen tuntuinen. Se tuntuu aivan siltä, että minä ajattelen sitä ajatusta kokoajan.. kaikki huomio on ajatuksessa ja tuntuu kuin minä "ohjaisin" sitä ajatusta.. Kysymys oli siis, että kun ajatus tuntuu niiiin minun ajattelemalta, niin kun kysyn, että miten valitsin ajatella juuri tuota tiettyä ajatusta, niin siitä ei ole hajuakaan ja kontrollin tunne laimenee.

Toisaalta nyt näen kyllä helpommin taas sen, että mikä tahansa ajatus, tulee itsestään. ilman minua..



todellako?
Jos ajatukset lakkaavat, mitä tämä "jokin" näkee? Mitä tarkkailija tarkkailee jos mitään tarkkailtavaa ei ole? Minkälainen on se silmien takana oleva "jokin",? Mitä ominaisuuksia sillä on? Minkä värinen se on? Jos sillä ei ole ominaisuuksia, mistä tiedät sen olevan olemassa suorassa kokemuksessa?

Tarkkailija ei voi tarkkailla mitään, jos mitään tarkkailtavaa ei ole. Silmien takanahan ei ole mitään muuta kuin luuta ja lihaksia jos muistin kautta järkeilee. Suorassa kokemuksessa on vain näkeminen. On vain olettamus, että siellä on joku kokija, koska miten muuten esim tunteet voi kokea.. niin on oltava joku myös sen näkemässä..

Onko se vain ajatus, että pitää olla "jokin" joka on kaiken takana, koska muuten mitään ei olisi? Onko se "jokin" vain mielen kehittämä käsite jollekin jota ei voi ymmärtää? Onko se konsepti sitä varten että muuten astuisi tuntemattomaan, tyhjyyteen josta ei voi tietää mitään ja jossa tuhoutuisi mahdollisesti kokonaan?

Ihan rehellisesti sanottuna mää en tunne pelkoa siitä olemattomuudesta yhtään. Mutta jostakin syystä kuitenkin luotan tuohon järkeilyyn enemmän, kuin suoraan kokemukseen. Viittaako se sitten siihen, että tuntemattoman pelkoa on.. En tiedä, mutta tutkimukset jatkuu.

[Iida]

Toisaalta nyt näen kyllä helpommin taas sen, että mikä tahansa ajatus, tulee itsestään. ilman minua..

Aivan, sen näkee selkeästi aina kun oikeasti pysähtyy tutkimaan asiaa. Aina voi katsoa uudestaan.

On vain olettamus, että siellä on joku kokija, koska miten muuten esim tunteet voi kokea.. niin on oltava joku myös sen näkemässä..

Sinulla on oletus, että keho on kokija, mutta onko se sitä?
Näkymä kyllä avautuu ikään kuin silmistä, mutta mikä välittömässä kokemuksessa erottaa kehon objektina muista objekteista?
Eikö kehokin ole osa kokemuksen kenttää? Milaisista kokemuksista keho koostuu?
Löydätkö kokijan?

[Jaakko]

On vain olettamus, että siellä on joku kokija, koska miten muuten esim tunteet voi kokea.. niin on oltava joku myös sen näkemässä..

Sinulla on oletus, että keho on kokija, mutta onko se sitä?
Näkymä kyllä avautuu ikään kuin silmistä, mutta mikä välittömässä kokemuksessa erottaa kehon objektina muista objekteista?

Ei mikään, muu kuin se tunne, että tämä on minun keho.. Koska se on ainoa asia, mikä on aina kokemuksessani mukana. Aina kun katson, niin keho löytyy kokemuksesta. Aina on samat tuntemukset.

Eikö kehokin ole osa kokemuksen kenttää? Milaisista kokemuksista keho koostuu?
Löydätkö kokijan?

Emootioista. Muista tuntemuksista.. Ja tietenkin se myös näkyy. Se jopa maistuu jos sitä haluaa maistaa.. siitä kuuluu ääni jos se vaikka osuu johonkin. En näe mitään konkreettista kokijaa missään.. Eli se on se mielen leima.. Mutta musta tuntuu, etten mää nyt oikeen ymmärrä tuota mielen nimilappu toimintaa.. Suorassa kokemuksessa on vain ajatuksia asioista esimerkiksi kun katson tuota mun vihreää tyynyä, niin siitä nousee ajatuksia, kuten mistä se on ostettu ja miltä se tuntuu jne. Mutta kun katson "minää" eli tätä kiinteältä tuntuvaa minuutta, niin voi olla ettei esiinny minkäänlaista sitä kuvaavaa ajatusta, mutta silti olen vakuuttunut, että tämä on minä.

Määpä luen noita aikasempia viestejäkin välillä..