Opas Haussa

[Annis]

Odotat pysyvää tilaa. Tässä on kyse näkemisestä/tiedostamisesta. Samaan tapaan kun jos nähdään/tiedostetaan ettei Joulupukkia ole olemassa, ei sen jälkeen enää uskota maagiseen hahmoon joka lentää Jouluyönä poroilla ympäri maailman.

Mutta en voi sanoa 100% varmasti että joulupukkia ei ole olemassa? Tämä on kai myös uskomus ettei ole.

Mitä katsominen on? Ehkä en ymmärrä sitä? Siitä tulee minulle heti toiminto josta sitten tulee ajatusten tulkintaa.

Minä-tarinoillamme on vain paljon vetoa puoleensa, koska niihin on vuosikausia kiinnittäydytty. Ne tempaavat helposti huomion itseensä. Jos näet että ne ovat tarinoita - ajatuksia, niin kuka sinä olet?

Minusta tuntuu, että olen se jossa nämä ajatukset tapahtuvat ja se joka ne havaitsee.

Laita molemmat kätesi pöydälle. Nosta jompikumpi käsi ilmaan. Laita käsi alas. Nosta ja laske molempia käsiäsi vuoronperään ja yhtäaikaa. Ajattele samalla nostavasi ja laskevasi jompaa kumpaa kättä. Tarkkaile ajatuksiasi ja toimintaasi. Onko niillä yhteyttä?

Joskus ajatus oli yhtenevä toiminnan kanssa ja joskus ei. Elis siis ajatukset eivät ennusta toimintaa ainakaan aina. Mistä sitten voi tietää, että ajatus ja toiminta ei ole valikoivasta yhteydessä toisiinsa. Ja mikä tai kuka aloitti tekemään tämän testin, jos se en ollut minä? Mistä voin tietää että valinta tapahtui automaattisesti?

Mikä kokee? Ajatusko kokee asioita?

Ei vaan se joka havaitsee ajatukset.

Minulla nousee tosi paljon kysymyksiä tämän prosessin aikana.

[Olenko]

Mutta en voi sanoa 100% varmasti että joulupukkia ei ole olemassa? Tämä on kai myös uskomus ettei ole.

Tiedät kai mistä ne lahjat lapsille tulee?

Mitä katsominen on? Ehkä en ymmärrä sitä? Siitä tulee minulle heti toiminto josta sitten tulee ajatusten tulkintaa.

Katsominen on vain sen huomioimista mitä on tässä nyt. Se ei vaadi ponnistusta; näkeminen, kuuleminen, tunteminen tapahtuu itsestään. Sillä ei myöskään pyritä mihinkään, että jotain tapahtuisi. Missä tässä katsomisessa on katsoja?

Minusta tuntuu, että olen se jossa nämä ajatukset tapahtuvat ja se joka ne havaitsee.

Tämä on hyvä. Onko siinä mitään henkilökohtaista? Ajatus voi olla sisällöltään "henkilökohtainen", kehossa voi olla tuntemuksia joita voidaan nimittää "henkilökohtaisiksi", mutta onko havaitseminen itsessään henkilökohtaista? Onko tiedostamisella / havaitsemisella / tietoisuudella ikää? Persoonallisuutta?

Joskus ajatus oli yhtenevä toiminnan kanssa ja joskus ei. Elis siis ajatukset eivät ennusta toimintaa ainakaan aina. Mistä sitten voi tietää, että ajatus ja toiminta ei ole valikoivasta yhteydessä toisiinsa.

En ole varma mitä tarkoitat. Käytit yllä kuitenkin sanaa "ennusta" sen sijaan että olisit kirjoittanut ajatuksen saavan aikaan toimintaa. Saako ajatus itsessään mitään aikaseksi? Vai onko se ajatukseen uskominen / tarttuminen mikä antaa sille mahtia.

Ja mikä tai kuka aloitti tekemään tämän testin, jos se en ollut minä?

Mikä tämä minä on mihin viittaat?

Mistä voin tietää että valinta tapahtui automaattisesti?

Ottaen kaikki olosuhteet huomioon, olisiko voinut tapahtua mitenkään muuten?

Minulla nousee tosi paljon kysymyksiä tämän prosessin aikana.

Tämä on hyvä. Tarkoitus on, että löydät niihin itse vastaukset omaa kokemustasi katsoen. Minun roolini tässä on opastaa sinua tutkimustyössäsi.

[Annis]

Tiedät kai mistä ne lahjat lapsille tulee?

No tämä menee nyt tiedon filosofiaksi. MIstä voi mitään tietää varmaksi? Onko ihmisen havainnot ehdottoman luotettavat ja totuuden lähde? Aistit voivat antaa eri yksilöillä erilaista tietoa, muisti voi pettää, joku voi valehdella jne jne. Joulupukin tapauksessa voin vain omaan kokemukseeni perustuen sanoa että lahjat tulevat läheisiltä, mutta en voi koskaan olla 100% varma.

Katsominen on vain sen huomioimista mitä on tässä nyt. Se ei vaadi ponnistusta; näkeminen, kuuleminen, tunteminen tapahtuu itsestään. Sillä ei myöskään pyritä mihinkään, että jotain tapahtuisi. Missä tässä katsomisessa on katsoja?

Tässä olen kai sitten ymmärtänyt väärin. Katsominen sanana tuntuu minulle tekemiseltä.

Onko siinä mitään henkilökohtaista? Ajatus voi olla sisällöltään "henkilökohtainen", kehossa voi olla tuntemuksia joita voidaan nimittää "henkilökohtaisiksi", mutta onko havaitseminen itsessään henkilökohtaista? Onko tiedostamisella / havaitsemisella / tietoisuudella ikää? Persoonallisuutta?

Ei, se tuntuu vain tyhjältä tilalta.

En ole varma mitä tarkoitat. Käytit yllä kuitenkin sanaa "ennusta" sen sijaan että olisit kirjoittanut ajatuksen saavan aikaan toimintaa. Saako ajatus itsessään mitään aikaseksi? Vai onko se ajatukseen uskominen / tarttuminen mikä antaa sille mahtia.

Niin käytin sanaa ennusta sen takia kun rupesin miettimään, että vaikka teolla ja ajatuksella on yhteys niin se voi olla ennustaminen sen sijaan, että toimeenpanija. Tässäkin kompastun, koska en voi tietää onko ajatus vain valikoivasti toimeenpanija vai ei. Mutta onko sillä merkitystä tämän kannalta? Jos en ole ajatukseni niin en ole silloin joka tapauksessa se joka saa aikaan jotain, vai ymmärsinkö väärin?

Mikä tämä minä on mihin viittaat?

Tarkoitan sitä että testin teko aloitettiin. Mikä tai kuka sen aloitti?

Ottaen kaikki olosuhteet huomioon, olisiko voinut tapahtua mitenkään muuten?

Toinen vaihtoehto olisi ollut ettei testin tekoa olisi aloitettu ollenkaan. En tiedä mistä voin nähdä sen että niin ei olisi voinut käydä.

[Olenko]

No tämä menee nyt tiedon filosofiaksi. MIstä voi mitään tietää varmaksi? Onko ihmisen havainnot ehdottoman luotettavat ja totuuden lähde? Aistit voivat antaa eri yksilöillä erilaista tietoa, muisti voi pettää, joku voi valehdella jne jne. Joulupukin tapauksessa voin vain omaan kokemukseeni perustuen sanoa että lahjat tulevat läheisiltä, mutta en voi koskaan olla 100% varma.

No tässä riittää se minkä kokee varmaksi omassa kokemuksessaan. Jos lyön vasaralla sormeeni, voin olla varma kivun tuntemuksista.

Tässäkin kompastun, koska en voi tietää onko ajatus vain valikoivasti toimeenpanija vai ei. Mutta onko sillä merkitystä tämän kannalta? Jos en ole ajatukseni niin en ole silloin joka tapauksessa se joka saa aikaan jotain, vai ymmärsinkö väärin?

Tärkeintä on tosiaan nähdä että asiat tapahtuvat omalla painollaan.

Tunnemme jatkuvasti erilaisia tuntemuksia, joille olemme antaneet nimityksiä. Ajatukset sitten lähtee tarinoimaan näistä tuntemuksista/tunnetiloista (sekä muista havannoista) eteenpäin ja mukaan tulee tuoreita mielleyhtymiä, esim: "Ompa tylsää.. Soitanpa Matille jos hänen luonaan vois tulla piipahtaan. Ainiin.. mutta Mattihan lähti lomalle Lappiin! No ei voi mitään.. hmm... Jospa soittaisinkin sille Miialle jonka tapasin viime viikonloppuna Villen ja Jaanan juhlissa..".

Ja ajatukset, niihin kiinnittyessä, taas vahvistaa ja luo tunnetiloja, kuten vaikka tässä esimerkissä tylsyyden kokemisesta harmistumiseen muistaessa että kaveri lähti Lappiin ja sitten innostumiseen ja jännityksen tunteeseen ideasta soittaa viime viikonlopun tuttavuudelle.

Tässä on jatkuva ajatusten ja tunnetilojen kehä.
Aina kun ajatukseen ei kiinnity (pysyy tässä mikä tuntuu tyhjältä tilalta), ajatukseen liittyvä tunnevaste heikkenee. Mieli ja tunnetila selkeytyy.

Seuraa ihan arkielämässä miten toimintasi perustuu haluihin (tuntemuksiin/tunnetiloihin) ja ajatukset kuvailee tätä, sekä niissä hahmottuu muistiin ja mieltymyksiin perustuen ideoita, jotka aikaansaa uusia tunnetiloja/haluja ja sitä kautta uutta toimintaa. Selvität itsellesi ajatusten roolia. Kysyn muutaman päivän päästä mitä olet havainnut.

Mikä tämä minä on mihin viittaat?

Tarkoitan sitä että testin teko aloitettiin. Mikä tai kuka sen aloitti?

Ymmärsin mitä tarkoitit. Mutta on huomattavasti hyödyllisempää sinulle, että etsit itse näihin vastaukset. Käy yksityiskohtaisesti läpi tapahtumia jotka johtivat testin tekemiseen. Miten se tapahtui?

Toinen vaihtoehto olisi ollut ettei testin tekoa olisi aloitettu ollenkaan. En tiedä mistä voin nähdä sen että niin ei olisi voinut käydä.

Kerro esimerkki: minkä asian olisi pitänyt olla toisin, jotta testin tekoa ei olisi aloitettu?

[Annis]

Joo siis näen kyllä, että ajatukset tulevat jostain tyhjästä. En voi sanoa onko niiden taustalla mitään tai ketään. Mutta minulle näyttää että ne tulevat tyhjästä. Ja näen sen että ajatukset johtavat tunnetiloihin. On monia tapahtumia, jotka saavat minut samaistumaan ajatuksiin ja tunteisiin. On monia kiputiloja, jotka saavat minut samaistumaan kehoon. Kun seuraan hetken hengitystä samaistuminen yleensä häipyy.

Minulle tuo "katsominen" tuotti tosi paljon tuskaa, koska se oli minulla ajatuksen tasolla tapahtuvaa. Ajatukset, keho ja tunteet näkyvät persoonattomina kun istun hetken niiden kanssa ja annan niiden tulla enkä taistele vastaan.

Kun olemme käyneet keskustelua, minusta on tuntunut että eroamme siinä näkemyksessä, mikä on totta ja mikä ei. Tämä voi siis olla ihan semantiikkaa, kun tätä ei aina ole helppo ilmaista. Minä näen että en voi olla varma voiko edes aistihavainto olla 100% totta. Tiedämmehän jo että ihmiset eivät havaitse samalla tavalla jo pelkästään fysiologisten erojen vuoksi. Voi olla että mitä näen on hallusinaatio. Minusta ei siis voi olla mitään varmaa tietoa mistään paitsi siitä, että jotain on.

[Olenko]

Kun olemme käyneet keskustelua, minusta on tuntunut että eroamme siinä näkemyksessä, mikä on totta ja mikä ei. Tämä voi siis olla ihan semantiikkaa, kun tätä ei aina ole helppo ilmaista. Minä näen että en voi olla varma voiko edes aistihavainto olla 100% totta. Tiedämmehän jo että ihmiset eivät havaitse samalla tavalla jo pelkästään fysiologisten erojen vuoksi. Voi olla että mitä näen on hallusinaatio. Minusta ei siis voi olla mitään varmaa tietoa mistään paitsi siitä, että jotain on.

Ymmärrän mitä tarkoitat. Jos vaikkapa ajatellaan että on 5 uupunutta matkaajaa aavikolla. 4 näkee edessään aavikon ja 1 näkee keitaan. Voidaan sanoa että todennäköisesti yksi hallusinoi ja edessä ei ole keidasta. Mutta tästä ei voi olla 100% varmoja. Voi olla myös että 4 muuta ovat väärässä. Tai kenties edessä onkin jotain ihan kokonaan muuta.

Meillä on kuitenkin VAIN subjektiivinen kokemuksemme. Se on meille todellista (mikä muu olisi?), vaikka kaikki siinä ei pohjautuisikaan todelliseen. Pelko mitä koemme on meille todellista, vaikka se loppujen lopuksi perustuisikin vain tyhjään uskomukseen (kuten mörköön sängyn alla). Mistä sitten tiedämme mihin voimme luottaa?

Sanotaan, että: Se on todellista mikä ei katoa, vaikka lakkaat uskomasta siihen.

Tässä kyseenalaistamme aikaisemmin kyseenalaistamatta jätetyt uskomukset ja katsotaan mitä jää jäljelle.

Minulle tuo "katsominen" tuotti tosi paljon tuskaa, koska se oli minulla ajatuksen tasolla tapahtuvaa. Ajatukset, keho ja tunteet näkyvät persoonattomina kun istun hetken niiden kanssa ja annan niiden tulla enkä taistele vastaan.

Kuulostaa hyvältä.

Tuolla aiempana viittasit testin aloittamiseen. Et vastannut vielä siihen liittyviin kysymyksiin. Tapahtumia, jotka johtivat siihen että testi tuli tehtyä voidaan kuvata hyvinkin tarkasti (silmä havaitsi, oli halu/tahto, ym.). Haluaisin että selvität ja kuvailet omin sanoinesi, miten testin tekeminen tapahtui? Oliko siinä yksittäistä tekijää?

Ja 2. minkä asian olisi pitänyt olla toisin, jotta testin tekoa ei olisi aloitettu?

[Annis]

Tuolla aiempana viittasit testin aloittamiseen. Et vastannut vielä siihen liittyviin kysymyksiin. Tapahtumia, jotka johtivat siihen että testi tuli tehtyä voidaan kuvata hyvinkin tarkasti (silmä havaitsi, oli halu/tahto, ym.). Haluaisin että selvität ja kuvailet omin sanoinesi, miten testin tekeminen tapahtui? Oliko siinä yksittäistä tekijää?

Tuli sähköposti, jossa sanottiin että tänne on tullut vastaus sinulta. Sitten tuli halua lukea se vastaus. Luin vastauksen. Tuli halu tehdä testi. Tein testin.

Ja 2. minkä asian olisi pitänyt olla toisin, jotta testin tekoa ei olisi aloitettu?

Jonkun tai joidenkin noista ylemmistä vaiheista olisi pitänyt olla toisin, jotta en olisi aloittanut testiä.

[Olenko]

Tuli sähköposti, jossa sanottiin että tänne on tullut vastaus sinulta. Sitten tuli halua lukea se vastaus. Luin vastauksen. Tuli halu tehdä testi. Tein testin.

Kaikki tapahtumat ovat aina riippuvaisia lukemattomista edeltävistä tapahtumista. Mikään ei tapahdu riippumattomasti. Siksi mitään yksittäistä erillistä toimeenpanijaa ei todellisuudessa ole.

Kokemukseksemme nousee mm. haluja, ajatuksia ja toimintaa. Kielellinen käytäntö opettaa ilmaisemaan näitä kokemuksia ”minä haluan”, ”minä ajattelen”, ”minä toimin”.
Koemme ainutlaatuisia kokemusmaailmoja ja meillä on vahva tunne olemassaolosta. Mutta samaistumme tässä kokemusmaailmassa olemattomaksi minäksi, joka on välttämättä epätäydellinen, koska se on syntynyt puutteen / tarpeen kokemuksessa. Jos lapsi ei oppisi ilmaisemaan tarpeitaan ”minun pitää ...”, ”minä tarvitsen ..”, se ei tulisi pärjäämään omillaan elämässä. Mutta sekoitamme puhtaan tietoisen kokemuksen, aina läsnäolevan olemassaolon tunteen, täksi ”minäksi”. Aivan kuten elokuvissa samaistumme juoneen, samaistuimme tähän minän pääosaan, sen sijaan että näkisimme kaiken tapahtuvan omalla painollaan.

Jonkun tai joidenkin noista ylemmistä vaiheista olisi pitänyt olla toisin, jotta en olisi aloittanut testiä.

Aivan. Mutta olivatko ne? Eivät olleet. Voidaan toki spekuloida että jos asiat olisivat olleet toisin niin sitä tai tätä ei olisi tapahtunut. Esim. ”En olisi mennyt opiskelemaan siihen kouluun”, ”En olisi tavannut nykyistä kumppaniani” tai "En olisi kolaroinut autoani silloin" jne.

Mutta ainoa hyöty tällaisesta pohdiskelusta on mielikuvituksen kehittäminen. Kaikki tapahtuu aina syiden ja seurauksien mukaan, aina yksittäisten solujen toiminnasta planetaarisiin ilmiöihin. Aina tapahtumien syyt eivät tietenkään ole meille selvästi nähtävissä ja tiedettävissä.
Meillä on vaikutelma että valitsemme asioita, mutta lähemmässä tarkastelussa ei ole ketään kuka valitsee. "Valinta" syntyy monien tekijöiden summana.

Tuolla aloittaessa kysyin että "Mitä tunteita ja ajatuksia nousee kun sanon, ettei sinua ole olemassa, eikä ole koskaan ollutkaan?" Johon vastasit:

Tällä hetkellä hyväksyn sen ajatuksen, mutta nousee se pelko, etten koskaan sitä näe. Joskus toisena hetkenä nousee epäilys siitä että tämä minän olemattomuus on ihan täyttä potaskaa, mutta vain hetkeksi yleensä.

Miten tällä hetkellä näet/koet tämän? Onko mikään muuttunut siitä kun aloitettiin ja jos on niin mikä? Kerro myös jos on jotain mikä hämmentää, mitä haluaisit selvittää.

[Annis]

Miten tällä hetkellä näet/koet tämän? Onko mikään muuttunut siitä kun aloitettiin ja jos on niin mikä? Kerro myös jos on jotain mikä hämmentää, mitä haluaisit selvittää.

Hetkittäin ei ole minään samaistumista. Mutta suurimman osan aikaa on, varsinkin kun on joku voimakas tunne menossa. Olen ihmetellyt miksi tänne LU-palstalle tulo saa aikaan niin kovan ärtymyksen ja kehossa tuntuu myös kipua. Tajuan nyt että herää pelko olemattomuudesta. Tulee paljon ajatuksia siitä, etten koskaan näe illuusion läpi tai että voisin nähdä, jos vain löytäisin oikean ohjeen tai tekniikan jne. Samaistun etsijän identiteettiin, joka on pikkuhiljaa hiipinyt jo valheelliseksi nähtyjen muiden ajatusten tilalle. Ja sen läpi on ollut erityisen vaikea nähdä, koska mieli voi perustella sitä hyvin tyyliin "miten voit koskaan löytää jos et etsi?". Pelkään siis tyhjyyttä. Pelkään että muutun tylsäksi ja tahdottomaksi robotiksi. Pelkään että menetän ne osat "minää", josta pidän. Siis ensin tulee ajatuksia, että en halua mitään muuta kuin nähdä totuuden ja sitten en pistänkin jarrut päälle. Täällä ei kuitenkaan enää käy tekosyyt, joten tulee turhautumista. Mieli ei voi enää selitellä mitään siitä, että pitää ensin parantua ennen kuin voi nähdä. En näe muuta vaihtoehtoa, kuin että tätä pelkoa pitää katsoa, että näkee mistä se on oikeasti tehty. Nyt se tuntuu voimakkaana.

[Annis]

Vielä 2. vastaus, meditoinnin jälkeen.

Siis kehossa tuntuu kipua pallean, sydämen ja kurkun alueella. Ajatuksissa tästä tulee erilaisia tulkintoja. Nousee pelko, että jos päästän irti "minusta" jää vain jäljelle tyhjää ja tuo kipu. Nousee pelko että pysähdyn, enkä yritä enää juosta kipua karkuun keksimällä erilaista tekemistä ja ajattelemista, joka vie huomion pois kivusta.

[Olenko]

Tajuan nyt että herää pelko olemattomuudesta.

Pelkään siis tyhjyyttä. Pelkään että muutun tylsäksi ja tahdottomaksi robotiksi. Pelkään että menetän ne osat "minää", josta pidän.

Hyvä että mainitsit tämän. Huomaa että tässä lähdetään siitä, että mitään todellista erillistä tekijää, jota kutsutaan minäksi, ei ole koskaan ollutkaan. Miksi siis mikään muuttuisi? Ei persoonallisuus mihinkään katoa. Ei tahto mihinkään katoa.

Nousee pelko, että jos päästän irti "minusta" jää vain jäljelle tyhjää ja tuo kipu.

Ei ole mahdollista päästää irti sellaisesta mitä ei ole.

Tulee paljon ajatuksia siitä, etten koskaan näe illuusion läpi tai että voisin nähdä, jos vain löytäisin oikean ohjeen tai tekniikan jne. Samaistun etsijän identiteettiin, joka on pikkuhiljaa hiipinyt jo valheelliseksi nähtyjen muiden ajatusten tilalle. Ja sen läpi on ollut erityisen vaikea nähdä, koska mieli voi perustella sitä hyvin tyyliin "miten voit koskaan löytää jos et etsi?".

Tiedät mitä katsominen on: Missä se on joka etsii, joka voi nähdä tai olla näkemättä illuusion läpi? Onko muuta kuin ajatuksia jotka sanoo että "minä etsin. minun täytyy löytää." ja niihin liittyviä tuntemuksia?

Nousee pelko että pysähdyn, enkä yritä enää juosta kipua karkuun keksimällä erilaista tekemistä ja ajattelemista, joka vie huomion pois kivusta.

Olisiko se niin paha pysähtyä? En tietenkään voi tuntea tuntemuksia joita sinä koet, mutta omassa kehossanikin on kivun tuntemuksia. Ja toki ne eivät ole huomiossa silloin kun on keskittynyt johonkin, mutta suurimman osan ajasta ne kuitenkin ovat. Olen katsonut parhaaksi hyväksyä niiden läsnäolon. Yleensä kun asioita lähdetään välttelemään, ne saavat isomman merkityksen kun niillä muuten olisi. Eli tehdään ns. "kärpäsistä härkäsiä".

[Annis]

Tiedät mitä katsominen on: Missä se on joka etsii, joka voi nähdä tai olla näkemättä illuusion läpi? Onko muuta kuin ajatuksia jotka sanoo että "minä etsin. minun täytyy löytää." ja niihin liittyviä tuntemuksia?

Ei ole muuta kuin ne ajatukset ja tunteet. Näen tämän juuri nyt.

Olisiko se niin paha pysähtyä? En tietenkään voi tuntea tuntemuksia joita sinä koet, mutta omassa kehossanikin on kivun tuntemuksia. Ja toki ne eivät ole huomiossa silloin kun on keskittynyt johonkin, mutta suurimman osan ajasta ne kuitenkin ovat. Olen katsonut parhaaksi hyväksyä niiden läsnäolon. Yleensä kun asioita lähdetään välttelemään, ne saavat isomman merkityksen kun niillä muuten olisi. Eli tehdään ns. "kärpäsistä härkäsiä".

Mulle tulee aina muutaman päivän välein sellainen tunteiden ja kivun tsunami ja silloin on tosi vaikea hyväksyä niiden läsnäolon. Katson kyllä niitä ja paljosta olen jo päästänyt irti. Tässä on nyt joku intensiivinen karmanpoltto menossa ja keho reagoi. Ajatukset lähtevät helposti selittämään sitä kipua. Eilen tosin huomasin, että tämä ajatusketju on loputon eikä voi olla mitään lopullista vastausta siitä mitä on tapahtumassa, joten miksi tarrautua niihin.

[Olenko]

Silloin kun ensimmäisen kerran koit minuuden olemattomuuden, miltä se tuntui kokemuksena?
Miten kuvailisit tunnetilaa tai havaitsemista? Ja jäikö siitä mitään ’käteen’ havaitsemisen tai tuntemisen suhteen vai palautuiko kaikki täysin ennalleen?

[Annis]

Silloin kun ensimmäisen kerran koit minuuden olemattomuuden, miltä se tuntui kokemuksena?
Miten kuvailisit tunnetilaa tai havaitsemista? Ja jäikö siitä mitään ’käteen’ havaitsemisen tai tuntemisen suhteen vai palautuiko kaikki täysin ennalleen?

No tämä tulee nyt muistista, koska tällä hetkellä tuntuu minältä. Silloin kaikki oli ennallaan, mutta koin kokemukset puhtaana kokemuksina. Ajatuksia tuli, mutta ne vain olivat ja menivät. Ne tuntuivat vai haihtuvan ilmaan, koska ei ollut mitään mikä lähtisi niiden mukaan. Olotila muuten oli rauhallinen, koska ajatukset eivät herättäneet tunnetiloja samalla tavalla kuin ennen. Kaikki ei toki ole kuten ennen. Olen jotenkin paljon läpinäkyvämpi kuin ennen ja en ole lainkaan koko ajan samaistunut ajatuksiin tai kehoon. Useimmiten tunnen olevani se katselija, jossa asiat tapahtuu, mutta on siis vielä jonkinlainen minä. Se on vaan paljon abstraktimman ja vähemmän oloinen kuin esim 10 vuotta sitten.

[Olenko]

No tämä tulee nyt muistista, koska tällä hetkellä tuntuu minältä. Silloin kaikki oli ennallaan, mutta koin kokemukset puhtaana kokemuksina. Ajatuksia tuli, mutta ne vain olivat ja menivät. Ne tuntuivat vai haihtuvan ilmaan, koska ei ollut mitään mikä lähtisi niiden mukaan. Olotila muuten oli rauhallinen, koska ajatukset eivät herättäneet tunnetiloja samalla tavalla kuin ennen. Kaikki ei toki ole kuten ennen. Olen jotenkin paljon läpinäkyvämpi kuin ennen ja en ole lainkaan koko ajan samaistunut ajatuksiin tai kehoon. Useimmiten tunnen olevani se katselija, jossa asiat tapahtuu, mutta on siis vielä jonkinlainen minä. Se on vaan paljon abstraktimman ja vähemmän oloinen kuin esim 10 vuotta sitten.

Jep. Kirjoitit juuri hyvän kuvauksen siitä mitä herääminen on.

Vaikka se onkin se mikä tämän foorumin keskustelulla pyritään aikaansaamaan, se ei ole henkisen polun päätepiste (enemmänkin alku). Yhä tapahtuu vaihtelevasti samaistumista ajatuksiin ja niiden mukana myös etsimistä, etenkin jos ei ole tietoa mihin nämä merkitykseltään paisuneet sanat kuten ”herääminen” ja ”valaistuminen” oikeasti viittaavat. Tuntuu että ”eihän se nyt tässä voinut olla? Kaikkihan on niin tavallista”.

Mutta se että heräämme kokemaan olevamme se "tyhjyys" jossa asiat tapahtuu, on se perspektiivin muutos mikä heräämisessä tapahtuu. Voimme havaita minuuden leikkienkin tapahtuvan tämän olemassaolon ”pinta-aallokkona”. Tarkkailla toimintaamme kuin sivullisena. Joskus tämä on selkeämpää ja joskus vähemmän selkeää. Mutta pointti on että tämä perspektiivi ei missään vaiheessa kokonaan katoa (sitä mikä on nähty, ei saada näkemättömäksi).

Kun kirjoitat tuolla että:

1. ”tällä hetkellä tuntuu minältä”.
2. ”on siis vielä jonkinlainen minä. Se on vaan paljon abstraktimman ja vähemmän oloinen kuin esim 10 vuotta sitten”

Voiko todellinen, erillinen minä olla ”paljon abstraktimman ja vähemmän oloinen kuin esim 10 vuotta sitten”? Voiko todellinen, erillinen minä olla tunne?

Onko olemassa erillistä minää missään muodossa?