Jooh, tein harjoituksen.

1) Ei ole mitään sellaista, on vain havaintoa, mutta ei ole tietoa havaitsijasta. Ja jos havaitsijan voisi havaita niin se ei olisi havaitsija, vaan havainto.

2) Ei ole missään ajatuksessa todistetta minuudesta. Ajatukset eivät todista mitään oikeasti olevaksi.

3) Ei ole ...

Tämä kokonaisuus missä on nyt kädet kirjoittamassa ja tietokoneen ruudulle ilmestyy tekstiä. Kuitenkin jonkinlainen samaistuminen on kuitenkin tähän Tajkor-kehoon.

Tähän tuli mieleen, että vois kanssa vastata, että minua ei ole missään. On vaan tämä mysteeri, missä asioita tapahtuu ja ajatuksia ...

Tunteet syntyy jostain ajatuksesta minkä uskoo tai on uskonut todeksi, niissä ei kuitenkaan ole mitään nimilappua, eikä niistä löydy minää.

Tohon vikaan kysymykseen: On tullut selkeyttä jonkin verran, kun ei vaan usko niitä ajatuksia millaista pärjäämisen pitäisi olla, niin elämä kantaa kyllä.

Tämä kokonaisuus missä on nyt kädet kirjoittamassa ja tietokoneen ruudulle ilmestyy tekstiä. Kuitenkin jonkinlainen samaistuminen on kuitenkin tähän Tajkor-kehoon.

1. Minua ei ole olemassa minään persoonallisena, erillisenä minänä. Eikä ole koskaan ollutkaan. Olen tämä kokonaisuus, näkymä kehon läheltä, missä havaitaan välillä ajatuksia.
2. "Minä" on varmaan ollut jonkinlainen toistuvista ajatuksista muodostunut kokonaisuus, harhakuvitelma persoonallisesta ...

Kun kävi kaupassa äsken, niin Tajkor hymyili siinä kassalle, niin vaikka ei tullutkaan heti mitään ajatusta, niin hetken päästä tuli kuitenkin oivallus, että oli samaistuminen tähän kehoon. Että se joka hymyili olen minä.

Jooh, nyt alkanut huomata, että jos on ollut vaikka alhainen mieliala aamulla, niin on sitten ollut vastustusta sitä kohtaan. Tuli aika monta vuotta yritettyä paeta tunteita, niin oon nyt yrittänyt antaa vaan niiden olla.

Mitä jos tämä keho-mieli, Tajkor, ei pärjää ilman (kuviteltua) ohjausta.
Sitten tuntuis kanssa olevan joku oletus/ajatus että kaiken pitäisi sujua helposti.

Vapauttavalta, mutta tuntuis liittyvän kanssa jotain epäilyjä asian suhteen, tai joku epävarmuus. Ei kai tää muoto ole mitenkään erillään elämästä, eikä haittais vaikka lakkaisi.

Ei löydy mistään.

Niin se tuntuis olevan juuri hahmo, johon muut ovat yhdistäneet nimilapun.

Joo, nyt se selvis että ei ole mitään "minää", on vaan ajatuksia, mistä aiemmin muodostanut tarinan, niin että näyttänyt niin kuin ois joku "minä".

Joo, "minä"-ajatus ilmaantuu samalla tavalla kuin muutkin ajatukset, tulee hetkeksi jostain ja katoaa nopeasti. Kun "minä"-ajatus on poissa, näkymässä on kädet jotka kirjoittaa ja tietokoneen ruutu mihin ilmestyy tekstiä.

Alkaa tosiaan valjeta että ei varmaan synny erillisyyttä muusta kuin tuosta ...

Oon aiemmin käyttänyt "kenelle nämä ajatukset ilmenevät" ja "kuka minä olen" lauseita, tuntui kuitenkin että ne unohtui välillä. Luin ton plop-meditaation itsekyselijät blogista, aloin sitä käyttämään nyt. Tuntuis nyt muutenkin hiljentyneen mieli, ei tule ajatuksia vaikka kirjoittaakin.

Toi olikin hyvä kysymys. Ei varmaan olisi, olenkin koittanut pysyä teflonina ja olla uskomatta ajatuksiin. Eli ois vaan yksi kokonaisuus missä jotain asioita nousee.