Onko opasta vapaana?

[Amitabha]

Hei!

Tahtoisin kulkea reissullani myös tämän taipaleen. Tuletko oppaakseni?

Ystävällisin terveisin,
Hannele

[kilppuli]

Moikka, toimin mielelläni oppaanasi.

Kuulostavatko seuraavat sopimukset hyvältä opastuksen ajaksi:

-Vastaat esittämiini kysymyksiin mahdollisimman rehellisesti ja avoimesti oman tämänhetkisen kokemuksesi perusteella. Se mitä olet lukenut aiemmin ei auta tässä prosessissa, vaan kyse on siitä, että tutkit itse omaa havaintoasi tässä hetkessä.

- Pyritään kirjoittamaan päivittäin, kunnes yhdessä toteamme opastuksen päättyneeksi, minuuden fiktion läpinähdyksi. Olemme LU:ssa havainneet, että opastus toimii parhaiten kun yhteys on melko tiivis. Ilmoitetaan puolin ja toisin, jos tulee jokin este.

-Jätä muu "henkiseen etsintään" liittyvän materiaalin sivuun tämän prosessin ajaksi, jotta voit keskittyä tutkimaan pyytämiäni asioita täysipainoisesti. Voit palata niihin opastuksen päätyttyä.

Kertoisitko muutenkin vähän taustastasi, ja " etsinnästäsi"? Sana on vapaa :)

Kuullostavatko nämä sellaisilta ehdoilta että voit sitoutua niihin?

[Amitabha]

Hei Kilppuli!

Kiitos vastauksesta.
Sopimus vaikuttaa olevan ok. Voin sitoutua siihen.

Kysymykseesi taustastani vastaan, että olen harjoittava buddhalainen. Ollut noin kymmenen vuotta. Ennen kuin löysin oman harjoitukseni olin meditoinut jooga-perinteen mukaisesti jo parikymmnentä vuotta, alkuunsa epäsäännöllisesti, nyt viimeiset viisitoista vuotta säännöllisesti. Harjoitukseeni kuuluu mm. meditaatiota, Dharman opiskelua, eettiseen taitavuuteen ja ennen kaikkea sen rehelliseen arviointiin pyrkimistä omassa arjessa sekä meditaatio- ja Dharma-kurssien ohjaamista (aiemmin myös joogan ohjaamista).

Minulla on vahva luontosuhde, joka tukee harjoitustani. Usein luonnossa, ja myös meditaatiossa koen tätä "ei-itseyttä".

Lempeys sekä itseä että muita kohtaan on harjoitukseni ydin.

Yksi ihmetyksen aihe, josta lähetin myös kysymyksen admin-osoitteeseen: Miksi ihmeessä sivuillanne tarjotaan mahdollisuutta merkitä joku "viholliseksi"?

Ystävällisin terveisin,
Hannele

[kilppuli]

Kiitoksia että kerroit taustastasi enemmän.

Kysyisin vielä minkälaisia odotuksia sinulla on mahdollisesti minän harhan läpi näkemiselle ja tälle prosessille?
Minkä odotat olevan toisin nähtyäsi tämän?

Yksi ihmetyksen aihe, josta lähetin myös kysymyksen admin-osoitteeseen: Miksi ihmeessä sivuillanne tarjotaan mahdollisuutta merkitä joku "viholliseksi"?

Nyt tarvitsee sanoa etten yhtään tiedä mistä on kysymys :O Enkä sen puoleen kyllä ymmärrä mitään vihollis ajatuksiakaan.

[Amitabha]

Hei!

Ensinnäkin tuo viholliset-sana on omat asetukset -kohdassa etusivun ylälaidassa. Siinä kerrotaan, että voi merkitä käyttäjiä joko "ystävikseen" tai "vihollisikseen" joiden posteja ei huomioida. Kumma ilmaus!

Vastaus kysymykseesi:
Minulla on sellainen käsitys ja myös kokemus, että tämä minän harha on sekä omani että muiden kärsimysten aiheuttaja. Käsityksemme itsestä ja maailmasta on ristiriidassa todellisuuden kanssa ja aiheuttaa kaiken aikaa tyytymättömyyttä ja siis sitä kärsimystä. Näin minulle on opetettu ja näin minä sen myös koen.

Toivon siis, että tämä prosessi auttaa minua irrottautumaan sitkeästä minä-käsityksestäni, ettei minun tarvitsisi puolustaa sitä olematonta minää ja aiheuttaa itselleni ja muille turhia murheita.

Prosessin kulkua on vaikea ennustaa. Ehkä tekee tiukkaakin. Sen jälkeen toivon kuitenkin pystyväni paremmin tukemaan muitakin oikean suunnan löytämisessä. Kärsimme ihan turhasta loppujen lopuksi.

Ystävällisin terveisin,
Hannele

[kilppuli]

Ensinnäkin tuo viholliset-sana on omat asetukset -kohdassa etusivun ylälaidassa. Siinä kerrotaan, että voi merkitä käyttäjiä joko "ystävikseen" tai "vihollisikseen" joiden posteja ei huomioida. Kumma ilmaus!

Kumma ilmaus tosiaan. Ehkä saat ylläpitäjiltä vastauksen mitä ovat tarkoittaneet. Sanat ovat siitä jänniä että ne luovat niin erilaisia mielikuvia ja käsityksiä jokaiselle. Vihollinen sanana täälläkin tosiaan herättää kummastusta, mutta se ei nyt ole tämän prosessin kannalta oleellista :)

Prosessin kulkua on vaikea ennustaa. Ehkä tekee tiukkaakin. Sen jälkeen toivon kuitenkin pystyväni paremmin tukemaan muitakin oikean suunnan löytämisessä. Kärsimme ihan turhasta loppujen lopuksi.

Se on vaan hyvä ettei ole mitään odotuksia/käsityksiä siitä " millaista sen pitäisi olla". Se saa olla ja tulla sellaisenaan.
Jos jossain vaiheessa prosessia huomaat jotain voimakkaita tunteita tai ajatuksia,niin kerro niistä ihmeessä. Parhaiten tosiaan pääsemme etenemään mitä vähemmän on kiinni odotuksissa taikka oletuksissa.

Seuraavaksi voisit tunnustella mitä herättää ajatus " Sinua ei ole olemassa, eikä ole koskaan ollutkaan".
Tunnustele sitä vaikka useamman kerran päivän aikana, voit " hiljentyä" sen äärelle, ja katsoa mitä nousee.
Kirjoita sitten avoimesti kokemuksestasi.

Ystävällisin terveisin kilppuli

[Amitabha]

Seuraavaksi voisit tunnustella mitä herättää ajatus " Sinua ei ole olemassa, eikä ole koskaan ollutkaan".
Tunnustele sitä vaikka useamman kerran päivän aikana, voit " hiljentyä" sen äärelle, ja katsoa mitä nousee.
Kirjoita sitten avoimesti kokemuksestasi.

Tässä joitain tunnelmia ja ajatuksia:

Järkytystä siitä, miten voikin mennä pieleen tämä käsitys minästä, jonka varaan olen sitten rakentanut elämäni.

Kaipuu elämästä ilman ego-minän riippakiveä.

Helpotus siitä, että tätä mielen tyrannia ei ole.

Ilo siitä, että kaikki on mahdollista (lopulta) minulle ja muille.

Ajattelen buddhalaista näkemystä jälleensyntymästä; miten mielen taipumukset virtaavat eteenpäin kuoleman jälkeen, myös ”oman” (en se ollut tämä minä - nyt tiedämme ettei se ollu kukaan minä, mitä se Buddha on aina sanonutkin ;-) joka tapauksessa edellisen kuolemani jälkeen, ja hakeutuvat jatkamaan himoitsemaansa olemassaoloa ja alkavat koota ympärilleen uutta kehoa ja uutta minää. Nyt tämä tuntuu aika absurdilta idealta, ja ihmettelen miten olen voinut uskoa koko juttuun…. jaa niin kuka uskoo? En tiijä.

Muistan miten lapsena ja nuorena ihmettelin, että miten niin minä olen minä, että tässä on nyt jotain hämärää, tämä ei pidä paikkaansa, tämä erillinen minä.

Muistan "spiritual death" -meditaatiokokemukseni, että ei täällä tosiaan ole ketään (minua) eikä ole koskaan ollutkaan. Mikä huojennus.

Kokemus siitä, miten sydämeeni avartuu lisää tilaa vastaanottamaan elämää ja muista ihmisiä ja olentoja. Rakkautta.

Tietoisuutta siitä, että ainakin osa tästä yllä olevasta on aikaisempia kokemuksiani, jotka muistan. Pyrin siis uudelleen tämän hetken kokemukseen – joka on - etten ymmärrä tätä minättömyyden kokemusta, mutta sydämeni on iloinen ja askeleni tässä maailmassa ovat kevyet ja rauhalliset. (Olin mm tunnin metsässä, sitten myös kaupungilla ja töissä ihmisten kanssa.) Hyvä olla.

Olen viime aikoina ja erityisesti tänään pannut merkille, miten ensin saan idean (esim. tehdä jotain jollain fiksulla tavalla). Ideani on hyvä. Mutta suurin osa jatkoajatuksista koskee sitä, miten puhun ideastani tai tekemisistäni ihmisille tai miten he mahdollisesti niihin suhtautuvat; kaikki se jatko on egon huomiontarvetta ja minän puolustamista ja pönkittämistä. On hauskaa kun voin jättää nuo ajatukset omaan arvoonsa ja pitäytyä alkuideassa ja vain tehdä se, jos se on hyvä juttu.

Melko suuria tunteita lähti liikkeelle välillä. Iloa ja rakkautta. Myös surua. Aika kaunista surua tällä kertaa. Helpotus on päällimmäisin tunne. Aina välillä sydämessäni on ollut onnellinen ja innostunut tuli, tänään vallankin. En kyllä väitä ymmärtäväni mitään.

Ystävällisin terveisin,
Hannele

[kilppuli]

Kiitos syvällisestä pohdiskelusta ja vastauksistasi.

Ajattelen buddhalaista näkemystä jälleensyntymästä; miten mielen taipumukset virtaavat eteenpäin kuoleman jälkeen, myös ”oman” (en se ollut tämä minä - nyt tiedämme ettei se ollu kukaan minä, mitä se Buddha on aina sanonutkin ;-) joka tapauksessa edellisen kuolemani jälkeen, ja hakeutuvat jatkamaan himoitsemaansa olemassaoloa ja alkavat koota ympärilleen uutta kehoa ja uutta minää. Nyt tämä tuntuu aika absurdilta idealta, ja ihmettelen miten olen voinut uskoa koko juttuun…. jaa niin kuka uskoo? En tiijä.

Hyviä kysymyksiä. Todellisuudessa kun ei ole kyse uskomisesta, vaan katsomisesta -ilman tulkintaa. Ei aina niin se helpoin rasti :) Minä vaikuttaisi olevan vain yksi uskomus muiden joukossa, mutta niin itsestäänselvänä pidetty, että sitä ei vaan ole tullut todella katsotuksi. Missä se minä sijaitsee? Samoin käy helposti myös muiden isojen uskomusten kanssa, joita elämässä on tullut opituksi. Kysymys: Mistä tiedän että tämä on varmasti näin, voi olla tärkeä matkakumppani. Uskonko nyt kuulemaani tarinaan, vai mitä rehellisesti koen ilman tarinaa?

Muistan "spiritual death" -meditaatiokokemukseni, että ei täällä tosiaan ole ketään (minua) eikä ole koskaan ollutkaan. Mikä huojennus.

Miten koet muistot nyt? Onko muistot totta tässä, läsnä olevassa hetkessä? Entä ajatukset tulevasta?

Pyrin siis uudelleen tämän hetken kokemukseen – joka on - etten ymmärrä tätä minättömyyden kokemusta, mutta sydämeni on iloinen ja askeleni tässä maailmassa ovat kevyet ja rauhalliset.

Kannattaako menneeseen kokemukseen pyrkiä? Onko menneeseen pyrkiminen muuta kuin ajatukseen uskomista että " jos vain olisi näin..."? Mitä tapahtuu jos hyväksyt täysin tämän hetken, lähtemättä mukaan tarinaan?

Melko suuria tunteita lähti liikkeelle välillä. Iloa ja rakkautta. Myös surua. Aika kaunista surua tällä kertaa. Helpotus on päällimmäisin tunne. Aina välillä sydämessäni on ollut onnellinen ja innostunut tuli, tänään vallankin. En kyllä väitä ymmärtäväni mitään.

Ihana kuulla. Voikohan elämän ihmettä täysin ymmärtääkkään? Kuka haluaa ymmärtää?

Tutki vielä ajatuksia.
Mistä ne tulevat? Minne ne menevät? Ovatko ajatukset totta? Mitä tapahtuu jos uskot ajatuksiin?
Mitä tapahtuu, jos et usko?


Vastaile ja tutkiskele kaikessa rauhassa.

Ystävällisin terveisin, Kilppuli

[Amitabha]

Uskonko nyt kuulemaani tarinaan, vai mitä rehellisesti koen ilman tarinaa?

En ole varma ymmärsitkö sinä oikein ajatukseni, että ihmettelen miten olen voinut uskoa koko juttuun…eli tähän minä-juttuun. Ja Buddha-Dharma on siitä kiva "uskonto", että se pyytää hylkäämään itsensä, takertua ei pidä. Mutta ei sillä taida olla merkitystä, miten tuon kirjoitukseni tulkitsit. Eteenpäin.

Nuo minä-tarinat ovat tiukassa. Olen kuunnellut tänään niitä monta kertaa. Huomaan kyseenalaistavani välillä omaa toimintaani ja selittelen sitä sitten mielessäni, kuin valmiiksi, joillekin ystäville tai vaikka naapureille. Pöh! Turhaa touhua (se selittely).

Mitä vähemmän kiinnitän huomiota ajatuksiini ylipäätään, sitä mielenkiintoisempi ja kauniimpi maailma on. Viimeaikoina olen pannut merkille, että näenkin hyvin hyvin tarkasti kaikenlaisia yksityiskohtia ympäristössä - ihailen kaikkea.

Miten koet muistot nyt? Onko muistot totta tässä, läsnä olevassa hetkessä? Entä ajatukset tulevasta?

Muistot ovat totta siinä mielessä, että ne ovat olleet polkua tähän hetkeen. Avanneet sydäntä. Mutta äkkiä niistä tulee tarinoita. Tiedän, ettei niihin pidä takertua. Silti helposti takerrun. Minäni etsii niistä pönkitystä ja vahvistusta olemassaololleen. Reflektointia pidän kuitenkin tärkeäna. (Sitähän sinä minua pyydät tkemäänkin.) Koen toki useinkin nykyhetkeä ilman viitteitä menneeseen, mutta aina se mielen tirehtööri taas palaa ajatusten orkesteria johtamaan. Sinnikäs tyyppi. Ja tulevaia juttuja jumiudun aina välillä suunnittelemaan turhan yksityiskohtaisesti. Kuin muka hallitsisin sitä. Tiedän etten hallitse.

Mitä tapahtuu jos hyväksyt täysin tämän hetken, lähtemättä mukaan tarinaan?

Olen onnellinen.

Tutki vielä ajatuksia.
Mistä ne tulevat? Minne ne menevät? Ovatko ajatukset totta? Mitä tapahtuu jos uskot ajatuksiin?
Mitä tapahtuu, jos et usko?

Ajatukset tulevat jostakin (aivojen limbisestä keskuksesta, sanoo lääkäri;-) erilaisten ehtojen yhdistelmäsopasta. Ne katoavat tyhjyyteen. Riippu ajatuksista, miten ne vaikuttavat. On hyviä ideoita ja oivalluksia. Mutta on rajoittavia ja energiaa vieviä ajatuksia.
Jos en usko ajatuksiin olen läsnä.

Sitkeä se minä-käsitys päässäni kyllä on, vaikka välillä antaakin vähän periksi.

Ystävällisin terveisin,
Hannele

[kilppuli]

Kiitos taas vastauksistasi!

En ole varma ymmärsitkö sinä oikein ajatukseni, että ihmettelen miten olen voinut uskoa koko juttuun…eli tähän minä-juttuun. Ja Buddha-Dharma on siitä kiva "uskonto", että se pyytää hylkäämään itsensä, takertua ei pidä. Mutta ei sillä taida olla merkitystä, miten tuon kirjoitukseni tulkitsit. Eteenpäin.

Tarkoitus ei ollut tulkita sitä mitenkään, ainoastaan kysyä . Kuten ehkä oletkin jo huomannut sanat ovat vain sanoja, ja ne voi juuri tulkita niin erilaisilla tavoilla. Vapaampi on, kun ei tulkitse :)

Nuo minä-tarinat ovat tiukassa. Olen kuunnellut tänään niitä monta kertaa. Huomaan kyseenalaistavani välillä omaa toimintaani ja selittelen sitä sitten mielessäni, kuin valmiiksi, joillekin ystäville tai vaikka naapureille. Pöh! Turhaa touhua (se selittely).

Kokeile mitä eroa on seuraavilla että " Minä keitän kahvia" vs. "kahvi tulee keitetyksi".
"Minä kierrätän verta" vs. "Veri kiertää". "Hengitän"- " hengitys tapahtuu".
Leikittele ja huomioi kuinka usein asiat tosiaan vain tapahtuvat itsestään, joita mieli sitten myöhemmin leimaa omakseen. Kerro kokemuksiasi.

Mitä vähemmän kiinnitän huomiota ajatuksiini ylipäätään, sitä mielenkiintoisempi ja kauniimpi maailma on. Viimeaikoina olen pannut merkille, että näenkin hyvin hyvin tarkasti kaikenlaisia yksityiskohtia ympäristössä - ihailen kaikkea.

Kaikki on tosiaan joka kerta uutta ja ihmeellistä kun todella katsoo vertaamatta aiempiin kokemuksiin tai odotuksiin.
Ajatukset saavat tulla ja mennä vapaasti. Niiden ei tarvitse loppua.Jatka vain tätä " harjoittelua", että annat ajatusten nousta, ja sitten kadota. Tarttumatta tarinaan. Jokaiselle ajatukselle voi vaikka todeta " kiitos huomasin sinut" - ja antaa sitten kadota vapaasti. Mitä huomaat. Onko ajatuksilla merkitystä, jollei usko niiden kertomaan tarinaan?
Ovatko jotkut ajatukset toisia todempia? Mikä tekee niistä todempia?

Muistot ovat totta siinä mielessä, että ne ovat olleet polkua tähän hetkeen. Avanneet sydäntä. Mutta äkkiä niistä tulee tarinoita. Tiedän, ettei niihin pidä takertua. Silti helposti takerrun. Minäni etsii niistä pönkitystä ja vahvistusta olemassaololleen. Reflektointia pidän kuitenkin tärkeäna. (Sitähän sinä minua pyydät tkemäänkin.) Koen toki useinkin nykyhetkeä ilman viitteitä menneeseen, mutta aina se mielen tirehtööri taas palaa ajatusten orkesteria johtamaan. Sinnikäs tyyppi. Ja tulevaia juttuja jumiudun aina välillä suunnittelemaan turhan yksityiskohtaisesti. Kuin muka hallitsisin sitä. Tiedän etten hallitse.

Muistot ja tarinat voivat toki olla hyvin voimakkaasti toden oloisia, vaikka tietää että tässä hetkessä ne ilmenevät vain ajatuksina ja tarinoina. Voit aina kysyä uudelleen : Mikä on totta NYT? Ilman tarinaa.Hauska vertaus kuva tuo mielen tirehtööri :) Sinnikäs tyyppi, mutta onneksi sitä ei tarvitse kukistaa tai voittaa. Sen läpi vain vai nähdä.

Jos en usko ajatuksiin olen läsnä.

Onneksi tähän läsnäoloon voi aina palata. Uudelleen ja uudelleen. Vaikka 10 000 kertaa.

Sitkeä se minä-käsitys päässäni kyllä on, vaikka välillä antaakin vähän periksi.

Missä se minä on? Missä on Hannele? Voitko koskettaa häntä? Mitä on Hannele? Tunnustele rauhassa.

Ystävällisin terveisin,
Kilppuli

[Amitabha]

Kokeile mitä eroa on seuraavilla että " Minä keitän kahvia" vs. "kahvi tulee keitetyksi".
"Minä kierrätän verta" vs. "Veri kiertää". "Hengitän"- " hengitys tapahtuu".
Leikittele ja huomioi kuinka usein asiat tosiaan vain tapahtuvat itsestään, joita mieli sitten myöhemmin leimaa omakseen. Kerro kokemuksiasi.

Voin kyllä hyväksyä periaatteen, ja kokeakin sitä, että samalla lailla kuin puu kasvaa ja kehittää lehdet ja kukat tai kävyt jne , minun kehoni kehittää uusia soluja nauttimastani ruuasta ja juomasta, ja sama elämänvoima ohjaa tämän kehon toimintaa niin että tunnen tarvetta syödä ja juoda, nukkua ja tehdä jotain mielekästä, rakastaa, leikkiä ja luoda kauneutta. Veri todellakin kiertää, ja hengitys tapahtuu. Mutta kahvi ei tule keitetyksi, eikä kaunis kukka-asetelma asetelluksi, ellen päätä sitä tehdä.

Onhan näissä toiminnoissa mukana siis enemmän tai vähemmän valintaa ja tahtomusta. Ja vaikka sekin on tietysti luonnollinen osa elämän virtaa, on meillä kuitenkin eettinen vastuu teoistamme, eikö totta. Teoilla on seuraukset.

Mutta olisiko niin, että kun olen tietoisesti läsnä vain tässä hetkessä, enkä anna ajatusteni tarinoiden viedä huomiotani, tiedostan myös, millä tavalla on eettisesti oikein ja tärkeää toimia juuri tällä hetkellä. Mitä tämä hetki ”pyytää”, jos se jotain sattuu pyytämään. Ainakin halu leikkiä lisääntyy. Ilo lisääntyy. Myötätunto lisääntyy.

Joten ei tässä hommassa sitä minää taideta tarvita. Tietoista läsnäoloa vain.

Kun tänään erityisesti harjoittelin hetkessä olemista ilman tarinoita ja suunnitelmia, huomasin esimerkiksi janon tunteen, jota en tavallisesti kovin helposti huomaa (paitsi helteellä tai saunareissulla). Ehkä on yhtä luonnollista huomata oman kroppansa jano ja jonkun ihmisen tai vaikka eläimen tarvitsevan apua.

Onko ajatuksilla merkitystä, jollei usko niiden kertomaan tarinaan?

Minun pitää funtsia, mikä ero on ajatuksen sanomalla ja tarinalla. Esimerkiksi juuri nyt ajattelin, että pitää muistaa kertoa sinulle, että olen huomenna sunnuntaina koko päivän reissussa ja vastaan seuraavaan viestiisi vasta maanantaina. Onko siinä jonkin tarina? Kyllä siinä helposti häälyy tarinan aineksia ympärillä, joko mielikuvia tai kuvitelmia jostain aiemmin tapahtuneesta samankaltaisesta jutusta (en tiedä mikä se olisi, mutta yleensä sellaista tunkee mukaan) tai sitten tulevasta, että mitä se merkitsee tai miten sinä siihen suhtaudut. Nyt en siis luo tähän tarinaa, vaan pitäydyn ajatuksessa että pitää ilmoittaa sinulle välipäivästä.

Vastaukseni on siis, että ajatuksilla on merkitystä, mutta niiden kertomat tarinat ovat sananmukaisesti fiktiota, ei todellisuutta.

Ovatko jotkut ajatukset toisia todempia? Mikä tekee niistä todempia?

Ehkä sellaiset ajatukset ovat todempia, jotka kuvaavat tätä hetkeä; kokemusta tästä hetkestä. Mutta kyllä tietoisuus menneestä ja tulevastakin on totta. Mennyt ja tuleva ovat läsnä tässä hetkessä. Ilman muistia ja kuvittelukykyä (suunnittelua) ei juttu oikein toimisi. Käytännön tasolla niitä tarvitaan. Missähän se ero menee käytännön asioista huolehtimisen ja hetkessä elämisen välillä.

Ehkä suorassa kokemuksessa on kaikki se tieto, mitä tarvitaan; kokemustieto menneestä, ymmärrys siitä mitä tapahtuu itselle ja muille, empatia ja tulevaisuuden suunta. Ehkä sitä elää silloin niin harmoniassa maailmankaikkeuden kanssa ja on niin positiivinen, että luo edellytyksiä ja olosuhteita sellaisiin tapahtumiin ja asioihin, jotka ovat hyväksi kaikille.

Ystävällisin terveisin,
Hannele

[Amitabha]

Unohtui:

Missä se minä on? Missä on Hannele? Voitko koskettaa häntä? Mitä on Hannele? Tunnustele rauhassa.

No tätä Hanneleksi kutsumaamme minää en ole vuosiin löytänyt mistään. Silti se ego yrittää riipiä kaikesta irti jotain itselleen.

Ystävällisin terveisin,
Hannele

[kilppuli]

Voin kyllä hyväksyä periaatteen, ja kokeakin sitä, että samalla lailla kuin puu kasvaa ja kehittää lehdet ja kukat tai kävyt jne , minun kehoni kehittää uusia soluja nauttimastani ruuasta ja juomasta, ja sama elämänvoima ohjaa tämän kehon toimintaa niin että tunnen tarvetta syödä ja juoda, nukkua ja tehdä jotain mielekästä, rakastaa, leikkiä ja luoda kauneutta. Veri todellakin kiertää, ja hengitys tapahtuu. Mutta kahvi ei tule keitetyksi, eikä kaunis kukka-asetelma asetelluksi, ellen päätä sitä tehdä.

Mitään perjaatetta ei tarvitse hyväksyä, vaan tutkia. Ilman tarinaa.
Mitä asioita voit 100% varmuudella sanoa itse valinneesi?
Voiko olla niin että ensin tapahtuu toiminta, jonka mieli rekisteröi omakseen?
Mikä tekee päätöksestä sinun päätöksesi?
Tutki näitä kysymyksiä kaikessa rauhassa.

Onhan näissä toiminnoissa mukana siis enemmän tai vähemmän valintaa ja tahtomusta. Ja vaikka sekin on tietysti luonnollinen osa elämän virtaa, on meillä kuitenkin eettinen vastuu teoistamme, eikö totta. Teoilla on seuraukset.

Mitä on eettinen vastuu?

Joten ei tässä hommassa sitä minää taideta tarvita.

Kaikki vaikuttaisi olevan äärimmäisen helppoa ilman tarinaa.
Onko Minä muuta kuin tarina?
Pitäisikö ajatusten loppua? Voivatko ne loppua?

Minun pitää funtsia, mikä ero on ajatuksen sanomalla ja tarinalla.

Oikein hyvä kysymys, tutki sitä. Mitä on sanoma , mitä on tarina, vai onko niillä eroa?

Esimerkiksi juuri nyt ajattelin, että pitää muistaa kertoa sinulle, että olen huomenna sunnuntaina koko päivän reissussa ja vastaan seuraavaan viestiisi vasta maanantaina. Onko siinä jonkin tarina? Kyllä siinä helposti häälyy tarinan aineksia ympärillä, joko mielikuvia tai kuvitelmia jostain aiemmin tapahtuneesta samankaltaisesta jutusta (en tiedä mikä se olisi, mutta yleensä sellaista tunkee mukaan) tai sitten tulevasta, että mitä se merkitsee tai miten sinä siihen suhtaudut. Nyt en siis luo tähän tarinaa, vaan pitäydyn ajatuksessa että pitää ilmoittaa sinulle välipäivästä.

Kiitos tiedosta :) Ajatukset ovat parhaimmillaan työkaluja ja ilmaisu välineitä. Ne vaan ovat. Niitä voi tutkia, tai antaa virrata vapaasti itsestään.

Vastaukseni on siis, että ajatuksilla on merkitystä

.

Mikä merkitys ajatuksilla on? Onko merkitys lisää ajatuksia ajatuksista? Tutkiskele tätäkin ihan rauhassa.
Mutta fiktiota juurikin,

Palaan muihin myöhemmin. Olen nyt laittanut aika paljon kysymyksiä kerralla, ja voimme hyvin myös " hidastaa" ja voit tutkia asioita aina pidempäänkin jos koet sen hyväksi.
Iloa päivääsi :)

[kilppuli]

Mutta kyllä tietoisuus menneestä ja tulevastakin on totta. Mennyt ja tuleva ovat läsnä tässä hetkessä. Ilman muistia ja kuvittelukykyä (suunnittelua) ei juttu oikein toimisi. Käytännön tasolla niitä tarvitaan.

Mitä on tietoisuus menneestä ja tulevasta? Ajatuksia ja mielikuvia? Voiko tulevaisuutta tai mennyttä koskettaa nyt?

Ehkä suorassa kokemuksessa on kaikki se tieto, mitä tarvitaan; kokemustieto menneestä, ymmärrys siitä mitä tapahtuu itselle ja muille, empatia ja tulevaisuuden suunta.

Voiko suora kokemus tieto olla jotain menneisyyden kokemuksiin perustuvaa?


Ystävällisesti, Kilppuli

[Amitabha]

Mitä asioita voit 100% varmuudella sanoa itse valinneesi?
Voiko olla niin että ensin tapahtuu toiminta, jonka mieli rekisteröi omakseen?
Mikä tekee päätöksestä sinun päätöksesi?

Saattaa olla tosiaan niin, että maailma, elämä, toimii omalla voimallaan ja omalla logiikallaan tämän minunkin olemukseni kautta. Tahtomukset niin kuin kaikki muukin ehkä vain virtaavat tässä elämän leikissä. Huomaan, että kun ajattelen vähemmän tai kiinnitän ajatuksiin vähemmän huomiota, toimintani on helpompaa ja kevyempää, kauniimpaa. Ehkä voisi sanoa myös että toiminta on silloin viisaampaa (silläkin uhalla, että heti kysyt: Mikä on viisasta? :-)

Mitä on eettinen vastuu?

Vahingoittamattomuutta.

Kaikki vaikuttaisi olevan äärimmäisen helppoa ilman tarinaa.
Onko Minä muuta kuin tarina?
Pitäisikö ajatusten loppua? Voivatko ne loppua?

Minä taitaa tosiaan olla vain tarina.
Ajatusten ei tarvitse loppua. On kylläkin hetkiä ja mielentiloja, jolloin ajatuksia ei ole, on vain pelkkää ymmärtämistä tai näkemistä, sekä meditaatiossa että tarkkaavaisen läsnäolon ja keskittymisen hetkissä.

Mitä on sanoma , mitä on tarina, vai onko niillä eroa?

No höh, taitaa tuo ajatuksen sanoma olla myös yksi tarina. Varsinainen sanoma jota tässä tunnustelin, onkin ehkä hetken todellisuudessa, jota voi kuunnella ilman ajatusta. Kun onnistun kuuntelemaan hetken sanomaa, se on ilo - ja rakkaus. Toiminta seuraa siitä spontaanisti.

Mikä merkitys ajatuksilla on? Onko merkitys lisää ajatuksia ajatuksista?

Ajatusten merkitys on varmaankin juuri ilmaisuvälineenä toimiminen. Ajattelutyötä tarvitaan myös käytännön suunnitelmien tekemisessä. Siis työkaluina toimimisessa, kuten kirjoitit. Nyt olen esimerkiksi vastuussa ensi viikonlopun retriitin vetämisestä ja järjestelystä. (Olen siis off perjantai-illasta sunnuntai-iltaan!) Ihan pelkällä virtailemisella ja harmonialla retriitti ei järjesty. Kirjoitan listoja muistettavista asioista, kertaan ja pohdin opetettavaa aihetta, laadin päiväjärjestyksen ja työnjaon, kirjoitan viestejä ihmisille siitä mitä heidän pitää ottaa mukaan jne.

Ehkä sitä voi oppia ajattelemaan tiettyjä asioita juuri silloin kun haluaa ja antaa epämääräisten ajatusten virtailla menojaan.

Tosi mielenkiinoista. Kivaa.

Voi hyvin!