Etsin opasta

[pineapple]

Hei,

Olen pohtinut tätä kysymystä vaihtelevan aktiivisesti ja passiivisesti lähivuosina. Olen risteillyt egoismin molemmissa ääripäissä ja tarvitsisin nyt opastusta minän käsittämisessä / minästä luopumisessa. Kiitos jo etukäteen tästä mahdollisuudesta!

[Kittie]

Hei Pineapple,

Hienoa että olet löytänyt tänne. Voin toimia oppaanasi mikäli niin haluat.

Ennen opastus prosessin alkua pitää kuitenkin huomioida kolme kohtaa joita toivon sinulta:

1. Vastaat esittämiini kysymyksiin mahdollisimman rehellisesti ja avoimesti oman tämänhetkisen kokemuksesi perusteella. Se mitä olet lukenut aiemmin ei auta tässä prosessissa, vaan kyse on siitä, että tutkit itse omaa havaintoasi tässä hetkessä.

2. Kirjoitamme molemmat pääosin vähintään kerran päivässä, kunnes yhdessä toteamme opastuksen päättyneeksi, minuuden fiktion läpinähdyksi. Olemme LU:ssa havainneet, että opastus toimii parhaiten kun yhteys on melko tiivis. Ilmoitetaan puolin ja toisin, jos tulee jokin este.

3. jätät muun "henkiseen etsintään" liittyvän materiaalin sivuun tämän prosessin ajaksi, jotta voit keskittyä tutkimaan pyytämiäni asioita täysipainoisesti. Voit palata niihin opastuksen päätyttyä.

Jos nämä kolme kohtaa tuntuvat siltä että pystyt niitä noudattamaan, voimme aloittaa prosessin.

Kittie

[pineapple]

Hei Kittie!

Kiitos vastauksestasi ja siitä, että ryhdyt oppaakseni.

Uskon pystyväni täyttämään nuo ehdot. Pystyn pitämään yhteyttä kerran päivässä, ja jos joskus tulee jokin este, lupaan ilmoittaa siitä etukäteen.

[Kittie]

Aloitetaan sitten!

Kerro minkälaisia odotuksia sinulla on tätä prosessia kohtaan?

Kerrotko myös hieman taustastasi, esim henkisistä kirjoista joita olet lukenut.

Kittie

[pineapple]

Odotan tältä prosessilta uutta oivallusta. En odota prosessin varsinaisesti muuttamaan mitään, mutta toivon sen avaavan uuden näkökulman minuuteen. Toivon prosessin ehkä tarjoavan objektiivisia lähestymistapoja maailmankatsomukseeni.

En ole lukenut paljoakaan henkistä kirjallisuutta, mutta joihinkin ajatteluun keskittyviin opuksiin olen tutustunut. Mindfullness-ajattelu on jokseenkin tuttua. Olen lähestynyt henkisyyttä lähinnä meditaation ja joogan kautta.

[Kittie]

Hienoa. Suosittelen tutustumaan nondualiin kirjallisuuteen, mutta vasta tämän prosessin jälkeen. Nyt tutkitaan vain suoraa kokemusta tässä hetkessä!

Miltä kuullostaa ja tuntuu kun sanon että sinua/Pineapple ei ole olemassa eikä koskaan ole ollutkaan?
Istu hetkeksi alas ja sano itseksesi tai ääneen: minua ei ole olemassa.

[pineapple]

Sanon ääneen: "Minua ei ole olemassa."

Mitä? Ajatukseni lähtee harhailemaan. Yritän ensiksi käsittää, mikä on minuus jonka olemassaolo minun tulee kieltää. Niin, mitä minua ei ole olemassa? Mikä on minä? Miten määrittelen minuuden? En oikein keksi mikä minä on. Epäilen, että se voisi olla kaikki kokemukseni ja muistoni. Entä se olento, joka on tässä? En saa ajatuksesta kiinni. En oikeastaan tajua, mitä minuutta yritän ajatuksissani kieltää olemasta.

[Kittie]

Vanhempasi kutsuvat sinua nimellä, reagoitko siihen?
Jos sinun tulisi esitellä itsesi tuntemattomalle, miten esittelisit?

Huom. älä älyllistä vaan katso suoraan mitä tunteita tästä nousee!

[pineapple]

Aivan...

Nimeni tuntuu kuuluvan osaksi minuutta. Se olen minä.

Esittelisin itseni tuntemattomalle kuvailemalla käyttäytymistapojani, mieltymyksiäni ja asioita, joita yleensä teen.

Ok, tätä on siis minuus, jonka nyt yritän kieltää.

Tuntuu vähän haikealta. Vähän kuin sanoisi hyvästit vanhalle (ja samalla jo entiselle) ystävälleen. Tuntuu erikoiselta, koska se minäkuva, jota olen luonut lapsesta asti, onkin kaikki ollut harhaa. Se minäkuva, jota olen rakentanut teini-iän myllerryksissä ja joka on kaikissa elämäntilanteissa ja kriiseissä muotoutunut sellaiseksi kuin se nyt on ollut, ei enää olekaan. Mitä minä sitten teen, kun minua ei ole? Tulee vähän orpo olo, mihin nyt tukeudun elämässäni?

Toisaalta tunnen vapautta. Katson ulos metsää ja luontoa. Tunnen vahvan yhteyden niihin. Samalla kaikki ihmisen rakentama ympärilläni, ikkuna, nojatuoli ja huoneeni tuntuvat vierailta ja ärsyttävät minua. Tunnen halua mennä metsään asumaan. :D Olla ulkona. Haluaisin, ettei seinä ja ikkuna erottaisi luontoa omasta fysiikastani.

Entä kaikki ihmissuhteeni? Ovatko nekin harhaa? Miten suhtaudun muihin ja miten muut suhtautuvat minuun, jos minua ei enää ole? Emmekö ole sitten yhtä kaikki? Koostumme samoista atomeista, tuntuu hurjalta! Luonnon yhteys on paljon helpompi ottaa vastaan kuin se, että olen samaa kaikkien ihmistenkin kanssa. Kaikkien niidenkin, jotka toimivat mielestäni väärin. Toisaalta, mikä on väärin? Jos kaikki on vain atomeista koostuvaa massaa, miten voisi arvottaa atomien liikehdintää suhteessa toisiinsa. Ei siinä kai ole oikeaa tai väärää.

Tuntuu omituiselta. Mitä minun pitäisi nyt tehdä? Millä toiminnallani nyt on merkitystä? Tuleeko minusta moraaliton?Onko millään mitään väliä? Toisaalta päällimmäinen tuntemukseni ei ole vihamielinen mitään kohtaan, vaan tunnen enemmänkin hellyyttä ja rakkautta kaikkea sitä kohtaan, mitä ulkona näen. Nyt haluan lähteä ulos. Juosta metsässä. Hengittää vain, vaikka minua ei ole. Sitä on edelleenkin vaikea käsittää, mutta MINUA EI OLE. Onko sillä mitään väliä, mitä laitan päälleni, kun lähden ulos? Jotain on pakko laittaa, koska siellä on kylmä. :D Olen aikonaan ostanut nuo vaatteetkin, koska ne ovat miellyttäneet silmääni ja tukeneet identiteettiäni. Nyt kun sitä ei enää ole, sillä ei ole enää merkitystä, miltä näytän. Niinkö? No entäs hyvinvointi ja kehosta huolenpitäminen? Kehoni kyllä on olemassa, se on aina ollutkin, vain henkistä minää ei ole. Voin siis pitää kehostani huolta, eikö niin? Huh. Kehoni elää tässä hetkessä, hengitän nyt. Mutta en voi tietää, mitä sille kohta tapahtuu. Siis olen vain tässä hetkessä. Olen vain nyt. Eikä tarvitse miettiä mennyttä tai tulevaa. Voin toimia vaistonvaraisesti tässä ja nyt. Hmh, nyt naurattaa koko ajatus. Lähden ulos.

[pineapple]

Hmm... Kittie?

[Kittie]

Viestini eilen illalla ei ole lähtenytkään sinulle, pahoittelen!
Kokeillaanpa nyt uudestaan.

Mitä minä sitten teen, kun minua ei ole? Tulee vähän orpo olo, mihin nyt tukeudun elämässäni?

Jos minä on vain ajatus, voiko siihen tukeutua?
Onko siihen aiemminkaan oikeasti tukeutunut? Entä jos elämä on aina kantanut?
Tarkkaile luonnossa kuinka asiat tapahtuvat! Siellä ei ole minää eikä sen tuomia murheita. Onko siellä siis omistamista, henkilökohtaisuuksia ja draamaa?

Mitä minun pitäisi nyt tehdä? Millä toiminnallani nyt on merkitystä? Tuleeko minusta moraaliton?Onko millään mitään väliä?

Nämä ovat tavallisia mielen kysymyksiä, se on ok ja aivan normaalia pohtia näitä. Mieli ajattelee olevansa kontrollissa ja hallitsevansa elämää, "fake owner of life". Elämä kuitenkin näyttää pitävän itsestään huolen! Onhan se tähänkin asti niin tehnyt, minä on vain ominut sen itselleen.

Kehoni elää tässä hetkessä, hengitän nyt. Mutta en voi tietää, mitä sille kohta tapahtuu. Siis olen vain tässä hetkessä. Olen vain nyt. Eikä tarvitse miettiä mennyttä tai tulevaa. Voin toimia vaistonvaraisesti tässä ja nyt

Hieno oivallus!
Onko se sinun kehosi vai vain keho? Omistatko kehosi? Oletko keho?
Niin voimmeko me muutakaan kuin olla tässä ja nyt? Me emme voi olla huomisessa tai eilisessä, voimme vain olla tässä hetkessä ja juuri tällä penkillä, juuri näissä vaatteissa. Onko tässä hetkessä jotain vikaa ja voisiko olla edes toisin?

Katsotaanpa ajatuksia: osaatko sanoa mistä ajatukset tulevat ja minne ne menevät? Pystytkö kontroilloimaan ajatuksiasi? Tiedätkö mikä on seuraava ajatuksesi?

Kittie

[pineapple]

Kiitos vastauksestasi Kittie!

Olet oikeassa. Kaikissa kohdissa. Minään ei voi tukeutua. Mitään ei voi omistaa. Ei myöskään omaa kehoaan. Elämä kantaa kyllä.

Pelkän olemassaolevan kehon ajatus on edelleen vaikea. Jos se ei ole minun kehoni, vaan vain keho, niin... AIVAN! Minuutta ei ole, haha! Ei edes kehon muodossa! Hui, tuntuupa jännittävältä ja samalla ihan oikealta. Ja totta, tässä hetkessä ei ole mitän vikaa, eikä toisin voisi ollakaan.

"Katsotaanpa ajatuksia: osaatko sanoa mistä ajatukset tulevat ja minne ne menevät? Pystytkö kontroilloimaan ajatuksiasi? Tiedätkö mikä on seuraava ajatuksesi?"

Ajatukset kulkevat mielessä ja syntyvät tämän hetken ympäristön ärsykkeistä. Toisaalta ei voi erottaa "ympäristöä" ja sisintä, sillä kaikki on samaa. Uni on hyvä esimerkki tästä. Silloin ei ole mitään yleensä ymmärrettyä "ympäristöä" joka ajatukset loisi. Ajatukset vain ovat, niinkuin kaikki muukin. Eikä niitä voi kontrolloida, kuten ei mitään muutakaan. Ne tulevat ja menevät, ovat ja katoavat. En voi tietää mikä on seuraava ajatukseni. Niimpä en voi tietää mitään mitä seuraavaksi tapahtuukaan.

Wow! Aika mahtava fiilis, tuntuu kevyeltä.

[Kittie]

Ok, tätä on siis minuus, jonka nyt yritän kieltää.

Edelliseen viestiisi piti vielä kommentoida, että tarkoitus ei ole kieltää tätä "minää" vaan nähdä että se on vain ajatus, ei mitään todellista, ei mikään todellinen olento.

Ne tulevat ja menevät, ovat ja katoavat. En voi tietää mikä on seuraava ajatukseni. Niimpä en voi tietää mitään mitä seuraavaksi tapahtuukaan.

Tosiaan ajatus nousee jostakin ja katoaa jonnekin. Seuraavaa ajatusta on mahdotonta tietää.

Osaatko sanoa onko nousevat ajatuksesi henkilökohtaisia? Voitko sanoa niitä omiksesi ja laittaa nimilappusi niihin?
Kannattaako ajatuksiin luottaa, pitää niitä totuudellisina?

[pineapple]

Ajatuksia on vaikea kontrolloida, eikä niitä voi kieltää tulemasta. Miten ne sitten voisivat olla jonkun omia? Eivät voikaan. Sitä on silti vaikea käsittää, että jos ajatukset eivät ole omia, mistä ne sitten tulevat? Ymmärrän asian, mutta sen sisäistäminen tuntuu silti vaikealta.

[Kittie]

Ajatukset eivät siis ole henkilökohtaisia. Niitä tulee vaikka yrittäisikin estää sen, jopa henkisellä opettajilla niitä nousee. Odotus ei siis ole että ne loppuisivat jonain hetkenä vaan voisiko ajatella että sisäinen kuuluttaja rauhoittuu.

Monella on tapana aina mieleltään kysyä mitä minun pitäisi tehdä, minne mennä ja mitä valita. Mieltä kuvataan usein henkisissä piireissä työkaluna. Ajattele vasaraa. Ethän kysy vasaraltakaan minne mennä. Ajattele mieli samanlaisena, siltä on turha kysyä siis elämän neuvoja.

Ajattele oikein ärsyttävä ja harmittava tilanne, kehossa nousee ärsytystä ja tuntemuksia.
Ovatko nousevat tunteet henkilökohtaisia?

Tarkkaile kuinka ajatus synnyttää tunteita, ne nimikoidaan, se taas tuo lisää ajatuksia ja tunteita, jotka taas nimikoidaan. Jännä noidankehä. Kun minä on keskipisteenä, tämä noidankehä jatkuu loputtomiin.