Hei,
mä olen 23-vuotias nainen, törmäsin tähän foorumiin jokin aika sitten. Eilen vieraillessani Intia-teemaisessa näyttelyssä eräässä museossa koin todella vahvan tunteen siitä, että nyt on minun aikani tiputtaa kaikki ylimääräinen totuuden ympäriltä, niinpä päätin rekisteröityä tänne.
Mä olin lapsesta asti jonkinasteinen ateisti, kunnes aloin lukea henkisyyttä käsitteleviä blogeja vähän vajaa kolme vuotta sitten. Kesällä 2010 luettuani Eckhart Tollea mä koin ensimmäisen jonkinlaisen illuusioiden romahtamiskokemuksen. Mä istuin bussissa matkalla töistä kotiin, ajattelin negatiivissävytteisesti jotain työjuttuja, kunnes yhtäkkiä katsoessani ikkunasta ulos tuntui kuin mä olisin nähnyt puut ensimmäistä kertaa elämäni aikana. Värit olivat hurjan kirkkaat ja kauniit, puut olivat ihan käsittämättömän upeita jumalaisia taideteoksia, enkä voinut muuta kuin nauraa, mitä ihmettä mä äsken just murehdin? Sen jälkeen mä tiesin että en voi enää kääntyä takaisin.
Ton kokemuksen jälkeen mä olen kyllä ollut hirveän hukassa nää kaks vuotta, sillä ennen mä olin todella sulautunut ajatuksiini. Mun tärkeimmät päämäärät oli tyyliin valmistua yliopistosta mahdollisimman nopeasti ja hyvin arvosanoin, saada heti työpaikka ja tienata hyvin, ostaa asunto, pitää parisuhde kasassa, laihtua kymmenen kiloa, pelastaa maailma ympäristötuhoilta. Nyt mä en enää tiedä mitä haluun, lähinnä ajelehdin vain päivästä toiseen. Viime aikoina se ei oo tosin enää huolestuttanut niin paljoo, siks musta tuntuu että oon varsin lähellä nähdä totuuden.
Etsin siis opasta täältä, auttaisitko minua?
Etsin opasta
Re: Etsin opasta
Hei Isla,
Olet mahdollisesti löytänyt oikeaan paikkaan. Käydään aluksi muutama perusasia läpi. Toivon sinulta tämän opastusprosessin ajan seuraavia asioita:
• Vastaat esittämiini kysymyksiin mahdollisimman rehellisesti ja avoimesti tämänhetkisen kokemuksesi perusteella. Se mitä tiedät, tai olet lukenut aiemmin ei auta tässä prosessissa, vaan kyse on siitä, että tutkit itse omaa havaintoasi tässä hetkessä. Vain rehellisyys auttaa.
• Kirjoitamme molemmat pääosin vähintään kerran päivässä, kunnes yhdessä toteamme opastuksen päättyneeksi, minuuden fiktion läpinähdyksi. Olemme LU:ssa havainneet, että opastus toimii parhaiten kun yhteys on tiivis. Ilmoitetaan puolin ja toisin, jos tulee jokin ylitsepääsemätön este.
• Jätät muun "henkiseen etsintään" liittyvän materiaalin sivuun tämän prosessin ajaksi, jotta voit keskittyä tutkimaan pyytämiäni asioita täysipainoisesti. Voit palata niihin opastuksen päätyttyä.
Kuulostavatko nämä odotukset sellaisilta, joihin voit sitoutua?
Jos kuulostavat, voidaan aloittaa.
Kertoisitko mitä odotat tältä opastusprosessilta? Kirjoita mahdollisimman tarkkaan kaikki, hassutkin, odotuksesi siitä, mitä ja miten vapautuminen muuttaisi elämässäsi ja millaista se olisi?
Ystävällisin terveisin,
Nestori
Olet mahdollisesti löytänyt oikeaan paikkaan. Käydään aluksi muutama perusasia läpi. Toivon sinulta tämän opastusprosessin ajan seuraavia asioita:
• Vastaat esittämiini kysymyksiin mahdollisimman rehellisesti ja avoimesti tämänhetkisen kokemuksesi perusteella. Se mitä tiedät, tai olet lukenut aiemmin ei auta tässä prosessissa, vaan kyse on siitä, että tutkit itse omaa havaintoasi tässä hetkessä. Vain rehellisyys auttaa.
• Kirjoitamme molemmat pääosin vähintään kerran päivässä, kunnes yhdessä toteamme opastuksen päättyneeksi, minuuden fiktion läpinähdyksi. Olemme LU:ssa havainneet, että opastus toimii parhaiten kun yhteys on tiivis. Ilmoitetaan puolin ja toisin, jos tulee jokin ylitsepääsemätön este.
• Jätät muun "henkiseen etsintään" liittyvän materiaalin sivuun tämän prosessin ajaksi, jotta voit keskittyä tutkimaan pyytämiäni asioita täysipainoisesti. Voit palata niihin opastuksen päätyttyä.
Kuulostavatko nämä odotukset sellaisilta, joihin voit sitoutua?
Jos kuulostavat, voidaan aloittaa.
Kertoisitko mitä odotat tältä opastusprosessilta? Kirjoita mahdollisimman tarkkaan kaikki, hassutkin, odotuksesi siitä, mitä ja miten vapautuminen muuttaisi elämässäsi ja millaista se olisi?
Ystävällisin terveisin,
Nestori
Hei,
mä olen 23-vuotias nainen, törmäsin tähän foorumiin jokin aika sitten. Eilen vieraillessani Intia-teemaisessa näyttelyssä eräässä museossa koin todella vahvan tunteen siitä, että nyt on minun aikani tiputtaa kaikki ylimääräinen totuuden ympäriltä, niinpä päätin rekisteröityä tänne.
Mä olin lapsesta asti jonkinasteinen ateisti, kunnes aloin lukea henkisyyttä käsitteleviä blogeja vähän vajaa kolme vuotta sitten. Kesällä 2010 luettuani Eckhart Tollea mä koin ensimmäisen jonkinlaisen illuusioiden romahtamiskokemuksen. Mä istuin bussissa matkalla töistä kotiin, ajattelin negatiivissävytteisesti jotain työjuttuja, kunnes yhtäkkiä katsoessani ikkunasta ulos tuntui kuin mä olisin nähnyt puut ensimmäistä kertaa elämäni aikana. Värit olivat hurjan kirkkaat ja kauniit, puut olivat ihan käsittämättömän upeita jumalaisia taideteoksia, enkä voinut muuta kuin nauraa, mitä ihmettä mä äsken just murehdin? Sen jälkeen mä tiesin että en voi enää kääntyä takaisin.
Ton kokemuksen jälkeen mä olen kyllä ollut hirveän hukassa nää kaks vuotta, sillä ennen mä olin todella sulautunut ajatuksiini. Mun tärkeimmät päämäärät oli tyyliin valmistua yliopistosta mahdollisimman nopeasti ja hyvin arvosanoin, saada heti työpaikka ja tienata hyvin, ostaa asunto, pitää parisuhde kasassa, laihtua kymmenen kiloa, pelastaa maailma ympäristötuhoilta. Nyt mä en enää tiedä mitä haluun, lähinnä ajelehdin vain päivästä toiseen. Viime aikoina se ei oo tosin enää huolestuttanut niin paljoo, siks musta tuntuu että oon varsin lähellä nähdä totuuden.
Etsin siis opasta täältä, auttaisitko minua?
Re: Etsin opasta
Hei Nestori,
kiitos vastauksesta, kyllä kuulostavat, haluan sitoutua tähän prosessiin.
Odotan, että vapautumisen myötä elämäni olisi paljon spontaanimpaa ja kevyempää. En enää viettäisi aikaa ajatuksiin vaipuneena ja valintojen tekeminen olisi helpompaa. Tietyllä tasolla kaikki jatkuisi edelleen samanlaisena kuin ennen, mutta toisaalta ihan erilaisena. Yks päivä olin tilanteessa, jossa yritin valita kahden vaihtoehdon väliltä, mutta se tuntui vaikealta. Sit mä näin yhtäkkiä väläyksenä, että tosiasiassa niitä vaihtoehtoja oli miljoonia, mutta mun mieli oli rajoittanut ne vain kahteen. Odotan, että jotain tällaista tapahtuis, ajattelu ei ois enää niin jäykkää vaan joustavaa, ajatonta.
Ylipäätään mun elämällä olisi selkeämpi suunta - tai oikeastaan sillä nimenomaan ei olisi mitään väkisin väännettyä suuntaa. Tekisin sitä, mikä tuntuu luonnolliselta ja oikealta, enkä enää miettisi onko se oikein vai väärin, tai mitä "kannattaisi" tehdä "tulevaisuuden" kannalta. Että mulla olisi enemmän rohkeutta olla aktiivinen toimija elämässä, tehdä omat valintani, luottaa intuitiooni, ei seurata muita. Etten huolehdi enää asioista, joihin en voi vaikuttaa.
Olla positiivinen voima siellä minne ikinä menenkin, auttaa muita tässä vapautumisprosesissa.
Etten enää identifioidu kehooni. Mulla on kymmenen vuoden syömishäiriöhistoria - ei kovin paha, mutta jatkuva lihomisen kammo. Toivon, että vapautumisen myötä teen sen mitä täytyykin, jotta tämä fyysinen keho voi hyvin.
Että lopetan jonkun kuvitteellisen uran luomisen ja yliopistossa opiskelun tällä alalla, sen sijaan teen niitä asioita joita haluan täydestä sydämestäni.
Toivon myös, että voin lakata lukemasta henkisiä kirjoja ja sen sijaan mennä vaikka pelaamaan lentopalloa ;)
Ja miten tämä tapahtuu? Näkemällä, että minää ei ole. On ajatuksia, tuntemuksia, tämä fyysinen keho, mutta ei minää. Kun mä kysyn itseltäni, where is Anna (oikea nimeni), who am I, where is the thinker, en saa vastausta. Minä ei selkeästikään ole tässä kehossa, mutta silti identifioidun tähän. Miks mä katson maailmaa just näiden silmien kautta, tän kehon kautta? Miksen jonkun muun ihmisen? Mikä merkitys on sillä, että näen tän kehon liikkuvan?
kiitos vastauksesta, kyllä kuulostavat, haluan sitoutua tähän prosessiin.
Odotan, että vapautumisen myötä elämäni olisi paljon spontaanimpaa ja kevyempää. En enää viettäisi aikaa ajatuksiin vaipuneena ja valintojen tekeminen olisi helpompaa. Tietyllä tasolla kaikki jatkuisi edelleen samanlaisena kuin ennen, mutta toisaalta ihan erilaisena. Yks päivä olin tilanteessa, jossa yritin valita kahden vaihtoehdon väliltä, mutta se tuntui vaikealta. Sit mä näin yhtäkkiä väläyksenä, että tosiasiassa niitä vaihtoehtoja oli miljoonia, mutta mun mieli oli rajoittanut ne vain kahteen. Odotan, että jotain tällaista tapahtuis, ajattelu ei ois enää niin jäykkää vaan joustavaa, ajatonta.
Ylipäätään mun elämällä olisi selkeämpi suunta - tai oikeastaan sillä nimenomaan ei olisi mitään väkisin väännettyä suuntaa. Tekisin sitä, mikä tuntuu luonnolliselta ja oikealta, enkä enää miettisi onko se oikein vai väärin, tai mitä "kannattaisi" tehdä "tulevaisuuden" kannalta. Että mulla olisi enemmän rohkeutta olla aktiivinen toimija elämässä, tehdä omat valintani, luottaa intuitiooni, ei seurata muita. Etten huolehdi enää asioista, joihin en voi vaikuttaa.
Olla positiivinen voima siellä minne ikinä menenkin, auttaa muita tässä vapautumisprosesissa.
Etten enää identifioidu kehooni. Mulla on kymmenen vuoden syömishäiriöhistoria - ei kovin paha, mutta jatkuva lihomisen kammo. Toivon, että vapautumisen myötä teen sen mitä täytyykin, jotta tämä fyysinen keho voi hyvin.
Että lopetan jonkun kuvitteellisen uran luomisen ja yliopistossa opiskelun tällä alalla, sen sijaan teen niitä asioita joita haluan täydestä sydämestäni.
Toivon myös, että voin lakata lukemasta henkisiä kirjoja ja sen sijaan mennä vaikka pelaamaan lentopalloa ;)
Ja miten tämä tapahtuu? Näkemällä, että minää ei ole. On ajatuksia, tuntemuksia, tämä fyysinen keho, mutta ei minää. Kun mä kysyn itseltäni, where is Anna (oikea nimeni), who am I, where is the thinker, en saa vastausta. Minä ei selkeästikään ole tässä kehossa, mutta silti identifioidun tähän. Miks mä katson maailmaa just näiden silmien kautta, tän kehon kautta? Miksen jonkun muun ihmisen? Mikä merkitys on sillä, että näen tän kehon liikkuvan?
Re: Etsin opasta
Hei Isla,
Kiitos vastauksesta ja hienoa, että olet täällä!
"Minä-illuusion" näkeminen ei yleensä tuo täydellistä työtä tai tee elämästä pelkkää "positiivista". Kaikki on olemassa, mikä oli ennenkin. Emme voi tietää miten se tulee kenenkin kohdalla menemään. Suhde asioihin kylläkin muuttuu. Odotuksissasi ei ole mitään mahdottoman ylitseampuvaa, mutta ehdotan, että jätetään ne prosessin ajaksi sivuun. Niihin voi sitten halutessa palata myöhemmin, ja katsoa miten ne toteutuvat.
Kuvasit hyvin valintoja pohdiskelussasi. Voimme aloittaa siitä. Meillä ihmisillä on usein tunne valinnasta. Ensimmäiseksi toivon, että pohdit ja muistelet mitä asioita olet varmasti valinnut elämässäsi? Sellaisia valintoja, mistä voit olla ehdottoman varma. Esim. koulu, puoliso.? Kirjoita mitä ajatuksia ja tuntemuksia herää.
Voi olla avuksi, jos kysymysten vastaamisen lisäksi pystyt kuvaamaan mahdollisia muita senhetkisiä tuntemuksia ja oivalluksia, kuten olet tehnytkin. Voit lähettää tarvittaessa useamman viestin kerralla ja täydentää edellistä viestiä jos et enää tunne samalla tavalla. Tässä prosessissa "näkökulma" voi muuttua hyvinkin nopeasti. Ja edelleen, vain rehellisyys auttaa.
Terveisin,
Nestori
Kiitos vastauksesta ja hienoa, että olet täällä!
"Minä-illuusion" näkeminen ei yleensä tuo täydellistä työtä tai tee elämästä pelkkää "positiivista". Kaikki on olemassa, mikä oli ennenkin. Emme voi tietää miten se tulee kenenkin kohdalla menemään. Suhde asioihin kylläkin muuttuu. Odotuksissasi ei ole mitään mahdottoman ylitseampuvaa, mutta ehdotan, että jätetään ne prosessin ajaksi sivuun. Niihin voi sitten halutessa palata myöhemmin, ja katsoa miten ne toteutuvat.
Kuvasit hyvin valintoja pohdiskelussasi. Voimme aloittaa siitä. Meillä ihmisillä on usein tunne valinnasta. Ensimmäiseksi toivon, että pohdit ja muistelet mitä asioita olet varmasti valinnut elämässäsi? Sellaisia valintoja, mistä voit olla ehdottoman varma. Esim. koulu, puoliso.? Kirjoita mitä ajatuksia ja tuntemuksia herää.
Voi olla avuksi, jos kysymysten vastaamisen lisäksi pystyt kuvaamaan mahdollisia muita senhetkisiä tuntemuksia ja oivalluksia, kuten olet tehnytkin. Voit lähettää tarvittaessa useamman viestin kerralla ja täydentää edellistä viestiä jos et enää tunne samalla tavalla. Tässä prosessissa "näkökulma" voi muuttua hyvinkin nopeasti. Ja edelleen, vain rehellisyys auttaa.
Terveisin,
Nestori
Hei Nestori,
kiitos vastauksesta, kyllä kuulostavat, haluan sitoutua tähän prosessiin.
Odotan, että vapautumisen myötä elämäni olisi paljon spontaanimpaa ja kevyempää. En enää viettäisi aikaa ajatuksiin vaipuneena ja valintojen tekeminen olisi helpompaa. Tietyllä tasolla kaikki jatkuisi edelleen samanlaisena kuin ennen, mutta toisaalta ihan erilaisena. Yks päivä olin tilanteessa, jossa yritin valita kahden vaihtoehdon väliltä, mutta se tuntui vaikealta. Sit mä näin yhtäkkiä väläyksenä, että tosiasiassa niitä vaihtoehtoja oli miljoonia, mutta mun mieli oli rajoittanut ne vain kahteen. Odotan, että jotain tällaista tapahtuis, ajattelu ei ois enää niin jäykkää vaan joustavaa, ajatonta.
Ylipäätään mun elämällä olisi selkeämpi suunta - tai oikeastaan sillä nimenomaan ei olisi mitään väkisin väännettyä suuntaa. Tekisin sitä, mikä tuntuu luonnolliselta ja oikealta, enkä enää miettisi onko se oikein vai väärin, tai mitä "kannattaisi" tehdä "tulevaisuuden" kannalta. Että mulla olisi enemmän rohkeutta olla aktiivinen toimija elämässä, tehdä omat valintani, luottaa intuitiooni, ei seurata muita. Etten huolehdi enää asioista, joihin en voi vaikuttaa.
Olla positiivinen voima siellä minne ikinä menenkin, auttaa muita tässä vapautumisprosesissa.
Etten enää identifioidu kehooni. Mulla on kymmenen vuoden syömishäiriöhistoria - ei kovin paha, mutta jatkuva lihomisen kammo. Toivon, että vapautumisen myötä teen sen mitä täytyykin, jotta tämä fyysinen keho voi hyvin.
Että lopetan jonkun kuvitteellisen uran luomisen ja yliopistossa opiskelun tällä alalla, sen sijaan teen niitä asioita joita haluan täydestä sydämestäni.
Toivon myös, että voin lakata lukemasta henkisiä kirjoja ja sen sijaan mennä vaikka pelaamaan lentopalloa ;)
Ja miten tämä tapahtuu? Näkemällä, että minää ei ole. On ajatuksia, tuntemuksia, tämä fyysinen keho, mutta ei minää. Kun mä kysyn itseltäni, where is Anna (oikea nimeni), who am I, where is the thinker, en saa vastausta. Minä ei selkeästikään ole tässä kehossa, mutta silti identifioidun tähän. Miks mä katson maailmaa just näiden silmien kautta, tän kehon kautta? Miksen jonkun muun ihmisen? Mikä merkitys on sillä, että näen tän kehon liikkuvan?
Re: Etsin opasta
Hei Nestori,
Tiedän älyllisesti, etten oikeastaan valitse itse yhtään mitään. En päätä älyllä mitään, se valinta vain nousee jostain, näin on tarkoitus tapahtua ja tää keho vain tekee niitä asioita.
Kun teen "oikeita" valintoja, keho tuntuu levolliselta, juurtuneelta, kevyeltä, vapaalta. "Vääriä" valintoja tehdessä on tilapäisyyden tunne, sellainen että okei tehdään tää juttu ekaksi jotta voidaan oppia ettei se taaskaan kannattanut, sitten voidaan tehdä se oikea asia. Vääriä asioita tehdessä tuntuu kuin mun jalat olisi ilmassa, leijun ikään kuin vähän maanpinnan yläpuolella, tuntuu kiireiseltä, en ole läsnä kehossa.
Mä luin ennen tänne kirjoittamistani noita keskusteluja, joissa henkilö vapautui onnistuneesti. Siellä oppaat kehottivat katsomaan, päättääkö henkilö tietoisesti esimerkiksi hengittää, käydä vessassa, laittaa ruokaa tai tehdä puutarhatöitä. Musta tuntui ihan järkeenkäyvältä että hengittäminen on vain prosessi, mutta ajatus että noi muutkin olisivat vain prosesseja, oli outo. Eikö mun muka pidä tehdä tietoista päätöstä laittaa ruokaa? Eikö se vaadi ponnisteluja? Mutta sitten kun aloin katsoa, ei se oikeastaan taida vaatia. Ponnistelut taitavat olla vain sitä, että nousee erilaisia ajatuksia, jotka ovat keskenään ristiriidassa. Ja ajatusten nousemisen jälkeen henkilö joko menee laittamaan ruokaa tai ei mene.
Eilen tarkastelin aistihavaintoja, ja huomasin että on melko helppoa olla sitä mieltä, että tunto-, haju-, maku- ja kuuloaistimukset eivät ole "mun", ne vain tapahtuvat. Jotenkin se liittyy siihen, että kuvittelen kaikkien ihmisten aistimusten olevan samanlaisia.
Mutta näköaistimusten kanssa tilanne on eri, koen melko vahvasti, että "minä" näkee, että nää silmät jotka katsoo on mun, ja että tää maisema jonka näen, on uniikki, "mun" kokemukseni.
Mutta niin se varmaan onkin tavallaan, sillä en näe tätä maisemaa oikeasti, vaan olen kuorruttanut sen kaikilla minä-ajatuksilla. Jos tässä mun vieressä istuisi joku toinen ihminen ja me molemmat katsottais tätä uskomatta ajatuksiimme, me nähtäis tää sama asia.
Pystyin eilen myös vähän etääntymään tästä "minä katsoo" -ajatuksesta miettimällä, että oikeastaan tää mitä nää silmät näkee, on vain tietynlaista elokuvaa. Huh, tää on kyllä melko haastavaa. Vaikea uskoa, että näkeminen on tasavertaista muiden aistien kanssa.
Tänään muuten tuntuu jo hyvin erilaiselta kuin eilen, mä en ole ollut näin rauhallinen ja tyytyväinen luultavasti koskaan aikaisemmin.
Tiedän älyllisesti, etten oikeastaan valitse itse yhtään mitään. En päätä älyllä mitään, se valinta vain nousee jostain, näin on tarkoitus tapahtua ja tää keho vain tekee niitä asioita.
Kun teen "oikeita" valintoja, keho tuntuu levolliselta, juurtuneelta, kevyeltä, vapaalta. "Vääriä" valintoja tehdessä on tilapäisyyden tunne, sellainen että okei tehdään tää juttu ekaksi jotta voidaan oppia ettei se taaskaan kannattanut, sitten voidaan tehdä se oikea asia. Vääriä asioita tehdessä tuntuu kuin mun jalat olisi ilmassa, leijun ikään kuin vähän maanpinnan yläpuolella, tuntuu kiireiseltä, en ole läsnä kehossa.
Mä luin ennen tänne kirjoittamistani noita keskusteluja, joissa henkilö vapautui onnistuneesti. Siellä oppaat kehottivat katsomaan, päättääkö henkilö tietoisesti esimerkiksi hengittää, käydä vessassa, laittaa ruokaa tai tehdä puutarhatöitä. Musta tuntui ihan järkeenkäyvältä että hengittäminen on vain prosessi, mutta ajatus että noi muutkin olisivat vain prosesseja, oli outo. Eikö mun muka pidä tehdä tietoista päätöstä laittaa ruokaa? Eikö se vaadi ponnisteluja? Mutta sitten kun aloin katsoa, ei se oikeastaan taida vaatia. Ponnistelut taitavat olla vain sitä, että nousee erilaisia ajatuksia, jotka ovat keskenään ristiriidassa. Ja ajatusten nousemisen jälkeen henkilö joko menee laittamaan ruokaa tai ei mene.
Eilen tarkastelin aistihavaintoja, ja huomasin että on melko helppoa olla sitä mieltä, että tunto-, haju-, maku- ja kuuloaistimukset eivät ole "mun", ne vain tapahtuvat. Jotenkin se liittyy siihen, että kuvittelen kaikkien ihmisten aistimusten olevan samanlaisia.
Mutta näköaistimusten kanssa tilanne on eri, koen melko vahvasti, että "minä" näkee, että nää silmät jotka katsoo on mun, ja että tää maisema jonka näen, on uniikki, "mun" kokemukseni.
Mutta niin se varmaan onkin tavallaan, sillä en näe tätä maisemaa oikeasti, vaan olen kuorruttanut sen kaikilla minä-ajatuksilla. Jos tässä mun vieressä istuisi joku toinen ihminen ja me molemmat katsottais tätä uskomatta ajatuksiimme, me nähtäis tää sama asia.
Pystyin eilen myös vähän etääntymään tästä "minä katsoo" -ajatuksesta miettimällä, että oikeastaan tää mitä nää silmät näkee, on vain tietynlaista elokuvaa. Huh, tää on kyllä melko haastavaa. Vaikea uskoa, että näkeminen on tasavertaista muiden aistien kanssa.
Tänään muuten tuntuu jo hyvin erilaiselta kuin eilen, mä en ole ollut näin rauhallinen ja tyytyväinen luultavasti koskaan aikaisemmin.
Re: Etsin opasta
Hyvää pohdintaa ja palataan noihin aisteihin hieman tuonnempana. Ja hieno kuulla, että olet levollinen ja rauhallinen. Meillä ei ole mikään kiire. Tutkitaan todellisuutta rauhassa vain ja ainoastaan omaan kokemukseen luottaen. Nämä asiat eivät ole vaikeita. Kyse on vain siitä, että kyseenalaistamme asioita, joita ei ole koskaan kyseenalaistettu.
Tutkitaan päätöksentekoa vielä hieman:
Nosta vasten kätesi ilmaan.
Liikuta sitä oikealle. Liikuta sitä vasemmalle.
Katso tilannetta silmilläsi. Vain näköhavainto. Liikutitko "sinä" kättäsi, vai liikkuiko se? Ei älyä, ei tietoa, ei muistoja. Suora havainto.
Koita uudestaan. Kumpi on enemmän totta? "Sinä liikutit kättä", vai "käsi liikku"? Kirjoita mitä nousee.
Toiseksi, haluaisin kuulla, mitä tuntemuksia nousee kun sanon, ettei mitään "minää" ole olemassa erillisenä yksikkönä, eikä ole koskaan ollutkaan.
Nestori
p.s. Vinkkinä, usein on muuten hyödyllistä vain laskea kädet näppäimistölle, ja katsoa miten teksti tulee tuotetuksi ruudulle. Tämä toimii usein, vaikka "äly" tai ajatukset ilmaisisivat, ettei ole mitään kirjoitettavaa.
Tutkitaan päätöksentekoa vielä hieman:
Nosta vasten kätesi ilmaan.
Liikuta sitä oikealle. Liikuta sitä vasemmalle.
Katso tilannetta silmilläsi. Vain näköhavainto. Liikutitko "sinä" kättäsi, vai liikkuiko se? Ei älyä, ei tietoa, ei muistoja. Suora havainto.
Koita uudestaan. Kumpi on enemmän totta? "Sinä liikutit kättä", vai "käsi liikku"? Kirjoita mitä nousee.
Toiseksi, haluaisin kuulla, mitä tuntemuksia nousee kun sanon, ettei mitään "minää" ole olemassa erillisenä yksikkönä, eikä ole koskaan ollutkaan.
Nestori
p.s. Vinkkinä, usein on muuten hyödyllistä vain laskea kädet näppäimistölle, ja katsoa miten teksti tulee tuotetuksi ruudulle. Tämä toimii usein, vaikka "äly" tai ajatukset ilmaisisivat, ettei ole mitään kirjoitettavaa.
Re: Etsin opasta
Hei,
Mietin tuota käden liikuttamisjuttua jo aikaisemmin, mutta silloin "minä" liikutti kättä. Nyt pelkkään näköhavaintoon perustuen, ilman ajatuksia tai tietoa, käsi vain liikkui. Ehdottomasti, selkeä juttu. Huhhuh.
Tuntemukset siitä, ettei "minää" ole olemassa erillisenä yksikkönä... yhtäaikaisesti hämmentynyt olo, mutta toisaalta myös että joo, niin se menee. Tänään tarkkailin tunteita, joita nousi, ja kyselin, kuka näitä tunteita tuntee, pakko on olla joku joka kokee nämä tunteet, mutta vastaus oli, että ei ole. Ja että eivät nää tunteet ole mun, mä olen vain napannut ne jostain. Silti tuntuu jotenkin epäuskottavalta, mikä on sen tarkoitus että tunteita nousee ja missä ne nousevat? Tässä kehossa? Missä ajatukset ovat, päässä? Onko sillä edes mitään väliä? Kuka ylipäätään keksi, että on olemassa jokin erillinen minä? Ehkä siihen on helppo hairahtua, koska tää keho näyttää olevan tässä näkökentässä koko ajan... ehkä siten esineisiinkin samastuminen tapahtuu, hahahh.
Aikaisemmin pelkäsin että jos en enää samaistu tähän kehoon, alan käyttäytyä itsetuhoisesti, mutta nyt tuo uskomus vaikuttaa naurettavalta.
Mietin tuota käden liikuttamisjuttua jo aikaisemmin, mutta silloin "minä" liikutti kättä. Nyt pelkkään näköhavaintoon perustuen, ilman ajatuksia tai tietoa, käsi vain liikkui. Ehdottomasti, selkeä juttu. Huhhuh.
Tuntemukset siitä, ettei "minää" ole olemassa erillisenä yksikkönä... yhtäaikaisesti hämmentynyt olo, mutta toisaalta myös että joo, niin se menee. Tänään tarkkailin tunteita, joita nousi, ja kyselin, kuka näitä tunteita tuntee, pakko on olla joku joka kokee nämä tunteet, mutta vastaus oli, että ei ole. Ja että eivät nää tunteet ole mun, mä olen vain napannut ne jostain. Silti tuntuu jotenkin epäuskottavalta, mikä on sen tarkoitus että tunteita nousee ja missä ne nousevat? Tässä kehossa? Missä ajatukset ovat, päässä? Onko sillä edes mitään väliä? Kuka ylipäätään keksi, että on olemassa jokin erillinen minä? Ehkä siihen on helppo hairahtua, koska tää keho näyttää olevan tässä näkökentässä koko ajan... ehkä siten esineisiinkin samastuminen tapahtuu, hahahh.
Aikaisemmin pelkäsin että jos en enää samaistu tähän kehoon, alan käyttäytyä itsetuhoisesti, mutta nyt tuo uskomus vaikuttaa naurettavalta.
Re: Etsin opasta
Edistyt hyvin! Meillä on usein tunne, että valitsemme jotain. Työn, opiskelupaikan puolison jne. Mutta lähempi tarkastelu ei sitä tue. Esim. voidaan esittää kysymyksiä, kuten: Valitsitko tykätä miehistä? Valitsitko olla samaan aikaan tietyssä paikassa, kun kohtasit hänet? Valitsitko ihastua? Valitsitko pitää matematiikasta? Valitsitko vanhempasi? jne. Lähempi tarkastelu usein osoittaa, että kyse on vain prosesseista, sattumista ja äärettömästä määrästä muuttujia. Mieli toisaalta toimii niin, että päätöksen jo tapahduttua, seuraa ajatus "minä valitsin xxx". Valinnan ajatus tulee itseasiassa jonkin verran myöhässä, ja tämän voi tarkastelemalla myös huomata. "Valintaprosessiin" liittyy myös niin monia ajatuksia, että olisi myös mahdotonta sanoa, mikä noista ajatuksista olisi se "valinta-ajatus".
Hyvä. Käsi liikkuu itsestään. Ilman minää. Niin kuin se on aina tehnytkin. Voit luottaa omaan kokemukseesi.
Pohdit "Mikä tarkoitus on että tunteita nousee?" Kukapa loppujen lopuksi tietää. Suosittelen että laitetaan kysymykset merkityksistä ja tarkoituksista sivuun. Niihin voi halutessa palata prosessin jälkeen.
Pohditaan seuraavaksi hieman omistamista. Katso rauhassa ympärillesi, seuraa ajatusvirtaa. Tutki ja katso millä tavalla omistusliitteet liittyvät jokapäiväiseen ajatteluun. Esim. "Minun läppäri, kahvimuki, keho" "Sinun auto".
Tämän jälkeen pohdi mitä oikeasti omistat, voiko mitään omistaa, millä tavalla, ja onko se totta. Kirjoita mitä nousee.
Nestori
Hyvä. Käsi liikkuu itsestään. Ilman minää. Niin kuin se on aina tehnytkin. Voit luottaa omaan kokemukseesi.
Pohdit "Mikä tarkoitus on että tunteita nousee?" Kukapa loppujen lopuksi tietää. Suosittelen että laitetaan kysymykset merkityksistä ja tarkoituksista sivuun. Niihin voi halutessa palata prosessin jälkeen.
Pohditaan seuraavaksi hieman omistamista. Katso rauhassa ympärillesi, seuraa ajatusvirtaa. Tutki ja katso millä tavalla omistusliitteet liittyvät jokapäiväiseen ajatteluun. Esim. "Minun läppäri, kahvimuki, keho" "Sinun auto".
Tämän jälkeen pohdi mitä oikeasti omistat, voiko mitään omistaa, millä tavalla, ja onko se totta. Kirjoita mitä nousee.
Nestori
Hei,
Mietin tuota käden liikuttamisjuttua jo aikaisemmin, mutta silloin "minä" liikutti kättä. Nyt pelkkään näköhavaintoon perustuen, ilman ajatuksia tai tietoa, käsi vain liikkui. Ehdottomasti, selkeä juttu. Huhhuh.
Tuntemukset siitä, ettei "minää" ole olemassa erillisenä yksikkönä... yhtäaikaisesti hämmentynyt olo, mutta toisaalta myös että joo, niin se menee. Tänään tarkkailin tunteita, joita nousi, ja kyselin, kuka näitä tunteita tuntee, pakko on olla joku joka kokee nämä tunteet, mutta vastaus oli, että ei ole. Ja että eivät nää tunteet ole mun, mä olen vain napannut ne jostain. Silti tuntuu jotenkin epäuskottavalta, mikä on sen tarkoitus että tunteita nousee ja missä ne nousevat? Tässä kehossa? Missä ajatukset ovat, päässä? Onko sillä edes mitään väliä? Kuka ylipäätään keksi, että on olemassa jokin erillinen minä? Ehkä siihen on helppo hairahtua, koska tää keho näyttää olevan tässä näkökentässä koko ajan... ehkä siten esineisiinkin samastuminen tapahtuu, hahahh.
Aikaisemmin pelkäsin että jos en enää samaistu tähän kehoon, alan käyttäytyä itsetuhoisesti, mutta nyt tuo uskomus vaikuttaa naurettavalta.
Re: Etsin opasta
Hei Nestori,
olen pahoillani hiljaiselostani. Olen nyt ulkomailla, sain netin vasta toimimaan.
Pohdin tuota omistusasiaa, ja pelkästään katsomalla on ihan selvä juttu, ettei mitään voi omistaa, en omista yhtään mitään. Nyt vielä tempaudun helposti mukaan ajatuksiin, joiden mukaan jokin asia on minun, mutta kykenen näkemään yhä enenevässä määrin, että nuo ajatukset ovat epätotta.
Tuntuu, ettei ole oikein mitään enempää sanottavaa tähän asiaan liittyen. Näen kyllä, että en omista mitään, enkä ole tämä keho, mutta jotenkin tuntuu vaikealta... tuntuu että lipeän jonkinlaiseen "itseni kieltämiseen"? Ja tuntuu kovin epävakaalta, siltä että identiteettini hajoaa pirstaleiksi. Esimerkiksi olen yrittänyt alkaa huolehtia itsestäni paremmin pukeutumalla siistimmin ja lenkkeilemällä säännöllisesti, mutta tuntuu jotenkin kuin siellä lenkkipolulla olisi joku muu kuin minä. Ehkä tämä on vain siirtymävaihe :) sillä aikaisemmin, useita vuosia sitten, minun olisi ollut todella, todella vaikea kuvitella lähteväni vapaaehtoisesti lenkille, nyt olen päästänyt siitä ajatuksesta irti.
olen pahoillani hiljaiselostani. Olen nyt ulkomailla, sain netin vasta toimimaan.
Pohdin tuota omistusasiaa, ja pelkästään katsomalla on ihan selvä juttu, ettei mitään voi omistaa, en omista yhtään mitään. Nyt vielä tempaudun helposti mukaan ajatuksiin, joiden mukaan jokin asia on minun, mutta kykenen näkemään yhä enenevässä määrin, että nuo ajatukset ovat epätotta.
Tuntuu, ettei ole oikein mitään enempää sanottavaa tähän asiaan liittyen. Näen kyllä, että en omista mitään, enkä ole tämä keho, mutta jotenkin tuntuu vaikealta... tuntuu että lipeän jonkinlaiseen "itseni kieltämiseen"? Ja tuntuu kovin epävakaalta, siltä että identiteettini hajoaa pirstaleiksi. Esimerkiksi olen yrittänyt alkaa huolehtia itsestäni paremmin pukeutumalla siistimmin ja lenkkeilemällä säännöllisesti, mutta tuntuu jotenkin kuin siellä lenkkipolulla olisi joku muu kuin minä. Ehkä tämä on vain siirtymävaihe :) sillä aikaisemmin, useita vuosia sitten, minun olisi ollut todella, todella vaikea kuvitella lähteväni vapaaehtoisesti lenkille, nyt olen päästänyt siitä ajatuksesta irti.
Re: Etsin opasta
Hei,
Mukava kuulla, että olet siellä. Pyydän, että laitat viestiä etukäteen, jos tiedät ettet pääse hetkeksi netin ääreen. Pyritään jatkamaan viestittelyä muuten kerran päivässä.
Puhuit "itsesi kieltämisestä". Muistutan, että mitään ei tarvitse kieltää, ajattelua ei tarvitse muuttaa. Uudet uskomusjärjestelmät eivät auta. Uskomukset ja kontrollointi käyvät raskaiksi ja ovat myös syy miksi tätä keskustelua käydään. Ainoa mikä vapauttaa on suora katsominen ja halu tutkia totuutta. Mikään todellinen ei mene rikki pelkästä katsomisesta.
Epävakaus, pelko ja muut tunteet kuuluvat asiaan. Ne ovat siellä jotain varten. Ne kuuluvat elämään. Estävät näkemästä jotain. Jos kohtaat näitä tunteita, älä luiki karkuun. Katso kuinka hienosti ne tekevät työtään. Kunnioita ja kumarra kohteliaasti. Sen jälkeen jatka katselua.
Esa (vaihdanpa oikeaan nimeen tässä vaiheessa)
Mukava kuulla, että olet siellä. Pyydän, että laitat viestiä etukäteen, jos tiedät ettet pääse hetkeksi netin ääreen. Pyritään jatkamaan viestittelyä muuten kerran päivässä.
Puhuit "itsesi kieltämisestä". Muistutan, että mitään ei tarvitse kieltää, ajattelua ei tarvitse muuttaa. Uudet uskomusjärjestelmät eivät auta. Uskomukset ja kontrollointi käyvät raskaiksi ja ovat myös syy miksi tätä keskustelua käydään. Ainoa mikä vapauttaa on suora katsominen ja halu tutkia totuutta. Mikään todellinen ei mene rikki pelkästä katsomisesta.
Epävakaus, pelko ja muut tunteet kuuluvat asiaan. Ne ovat siellä jotain varten. Ne kuuluvat elämään. Estävät näkemästä jotain. Jos kohtaat näitä tunteita, älä luiki karkuun. Katso kuinka hienosti ne tekevät työtään. Kunnioita ja kumarra kohteliaasti. Sen jälkeen jatka katselua.
Esa (vaihdanpa oikeaan nimeen tässä vaiheessa)
Hei Nestori,
olen pahoillani hiljaiselostani. Olen nyt ulkomailla, sain netin vasta toimimaan.
Pohdin tuota omistusasiaa, ja pelkästään katsomalla on ihan selvä juttu, ettei mitään voi omistaa, en omista yhtään mitään. Nyt vielä tempaudun helposti mukaan ajatuksiin, joiden mukaan jokin asia on minun, mutta kykenen näkemään yhä enenevässä määrin, että nuo ajatukset ovat epätotta.
Tuntuu, ettei ole oikein mitään enempää sanottavaa tähän asiaan liittyen. Näen kyllä, että en omista mitään, enkä ole tämä keho, mutta jotenkin tuntuu vaikealta... tuntuu että lipeän jonkinlaiseen "itseni kieltämiseen"? Ja tuntuu kovin epävakaalta, siltä että identiteettini hajoaa pirstaleiksi. Esimerkiksi olen yrittänyt alkaa huolehtia itsestäni paremmin pukeutumalla siistimmin ja lenkkeilemällä säännöllisesti, mutta tuntuu jotenkin kuin siellä lenkkipolulla olisi joku muu kuin minä. Ehkä tämä on vain siirtymävaihe :) sillä aikaisemmin, useita vuosia sitten, minun olisi ollut todella, todella vaikea kuvitella lähteväni vapaaehtoisesti lenkille, nyt olen päästänyt siitä ajatuksesta irti.
Re: Etsin opasta
Omistamisesta. Emme tosiaan oikeasti omista mitään. Omistaminen on yhteinen sovittu sopimus. Jos katsot vain ympärillesi, ja tarkkailet mielen toimintaa, se laputtaa asioita "minun"... "sinun". Se on hyvä siinä. Se on sen työ. Tästä ei tarvitse päästä eroon. Kunhan katsot suoraan, onko tuo "minun kahvikuppi" absoluuttisesti totta. Jatka tulevien päivien aikana tämän seuraamista. Sanoit hyvin, että keho näkyy näkökentässä jatkuvasti, joten sitä erehdytään usein luulemaan omaksi.
Vastaako suora kokemuksesi ja havaintosi omistamisesta tätä? Missä kohtaa se poikkeaa?
Esa
Vastaako suora kokemuksesi ja havaintosi omistamisesta tätä? Missä kohtaa se poikkeaa?
Esa
Re: Etsin opasta
Hei,
kiitos viestistäsi. Ilmoitan jatkossa, mikäli tiedän etukäteen, että en välttämättä pääse käyttämään nettiä.
Hyvä että sanoit, että asioiden laputtamisesta ei tarvitse päästä eroon, ja että pelkkä katsominen riittää. Aikaisemmin, kun olen katsonut tarkemmin ja havainnut, että nimilappu on vain nimilappu, olen hieman hätääntynyt, koska olen ajatellut, etten voi enää luottaa mihinkään, mitä mieli sanoo. Mutta nyt ymmärrän, että sille onkin vaihtoehto, eli suora aistihavainto.
On helppo hyväksyä ja ymmärtää, etten oikeasti omista mitään esineitä, ajatuksia tai ideoita. Mutta kehon omistamattomuus on vaikeampi juttu. Näen kyllä, että kun "teen päätöksen" vaikka kävellä johonkin suuntaan, "minä" ei tee sitä päätöstä vaan se vain tapahtuu. Mutta tuntuu ihan käsittämättömältä, että minulla ei olisi oikeasti valtaa yhtään mihinkään.
Anna
kiitos viestistäsi. Ilmoitan jatkossa, mikäli tiedän etukäteen, että en välttämättä pääse käyttämään nettiä.
Hyvä että sanoit, että asioiden laputtamisesta ei tarvitse päästä eroon, ja että pelkkä katsominen riittää. Aikaisemmin, kun olen katsonut tarkemmin ja havainnut, että nimilappu on vain nimilappu, olen hieman hätääntynyt, koska olen ajatellut, etten voi enää luottaa mihinkään, mitä mieli sanoo. Mutta nyt ymmärrän, että sille onkin vaihtoehto, eli suora aistihavainto.
On helppo hyväksyä ja ymmärtää, etten oikeasti omista mitään esineitä, ajatuksia tai ideoita. Mutta kehon omistamattomuus on vaikeampi juttu. Näen kyllä, että kun "teen päätöksen" vaikka kävellä johonkin suuntaan, "minä" ei tee sitä päätöstä vaan se vain tapahtuu. Mutta tuntuu ihan käsittämättömältä, että minulla ei olisi oikeasti valtaa yhtään mihinkään.
Anna
Re: Etsin opasta
Hyvää työtä. Tarkennan vielä, että tässä ei ole tarkoituksena hyväksyä edes mitään "vapaata" uskomusta, ettei "minulla ole valtaa yhtään mihinkään". Tutkimme vain perususkomuksiamme, kuten "minä", "keho", "valinta" ja katsomme pysyvätkö ne kasassa kun niitä suoraan tarkastelee. Spekulointi voi olla raskasta ja loputonta. Suora havainto on kevyttä ja elävää. Spekuloinnille on tietysti aikansa ja paikkansa, mutta kun ymmärtää, että suora havainto ja spekulointi eivät koskaan kosketa toisiaan, niin on tavallaan vapaa spekuloimaankin.
Puhuit itsesi huolehtimisesta hetki sitten. Tutkitaan hieman sitä:
Katso ja tutki, pystytkö kierrättämään vertasi? Pystytkö hallitsemaan sydämenlyöntejä? Havainnoi, katso ja kirjoita mitä muita asioita kehossa tapahtuu ilman "minua". Keskity ja katso todella. Unohda spekulointi.
Hyviä tutkimushetkiä!
Esa
Puhuit itsesi huolehtimisesta hetki sitten. Tutkitaan hieman sitä:
Katso ja tutki, pystytkö kierrättämään vertasi? Pystytkö hallitsemaan sydämenlyöntejä? Havainnoi, katso ja kirjoita mitä muita asioita kehossa tapahtuu ilman "minua". Keskity ja katso todella. Unohda spekulointi.
Hyviä tutkimushetkiä!
Esa
Hei,
kiitos viestistäsi. Ilmoitan jatkossa, mikäli tiedän etukäteen, että en välttämättä pääse käyttämään nettiä.
Hyvä että sanoit, että asioiden laputtamisesta ei tarvitse päästä eroon, ja että pelkkä katsominen riittää. Aikaisemmin, kun olen katsonut tarkemmin ja havainnut, että nimilappu on vain nimilappu, olen hieman hätääntynyt, koska olen ajatellut, etten voi enää luottaa mihinkään, mitä mieli sanoo. Mutta nyt ymmärrän, että sille onkin vaihtoehto, eli suora aistihavainto.
On helppo hyväksyä ja ymmärtää, etten oikeasti omista mitään esineitä, ajatuksia tai ideoita. Mutta kehon omistamattomuus on vaikeampi juttu. Näen kyllä, että kun "teen päätöksen" vaikka kävellä johonkin suuntaan, "minä" ei tee sitä päätöstä vaan se vain tapahtuu. Mutta tuntuu ihan käsittämättömältä, että minulla ei olisi oikeasti valtaa yhtään mihinkään.
Anna
Re: Etsin opasta
Hei,
joo, nyt huomaan ettei sillä ole edes mitään väliä, onko minulla mitään valtaa vai ei. Voin vain katsella, mitä tapahtuu. En voi hallita sydämenlyöntejä enkä kierrättää verta, en voi kasvattaa hiuksia tai kynsiä enkä uusintaa ihoani. "Ilman minua" on tarpeet nukkua, herätä, harrastaa liikuntaa, syödä, hengittää, sulattaa ruokaa, peseytyä. Mielestäni voin vaikuttaa näihin tilapäisesti johonkin suuntaan (esimerkiksi kiihdyttää hengitystä), mutta sitten joudun aina palaamaan keskitielle, jossa nämä asiat tapahtuvat vain itsestään.
Anna
joo, nyt huomaan ettei sillä ole edes mitään väliä, onko minulla mitään valtaa vai ei. Voin vain katsella, mitä tapahtuu. En voi hallita sydämenlyöntejä enkä kierrättää verta, en voi kasvattaa hiuksia tai kynsiä enkä uusintaa ihoani. "Ilman minua" on tarpeet nukkua, herätä, harrastaa liikuntaa, syödä, hengittää, sulattaa ruokaa, peseytyä. Mielestäni voin vaikuttaa näihin tilapäisesti johonkin suuntaan (esimerkiksi kiihdyttää hengitystä), mutta sitten joudun aina palaamaan keskitielle, jossa nämä asiat tapahtuvat vain itsestään.
Anna
Who is online
Users browsing this forum: No registered users and 40 guests