Etsin opasta

[Liinu]

Hei,

Ei mitään, viikonloppuun siis!

Nyt on kirkastunut se, että "minä"-sanalla ei ole mitään tekemistä tämän minä-kokemuksen kanssa. Jotenkin ymmärsin sen syvemmällä tasolla. Tai jos ajatuksessa on sana "minä", ei se oikeasti viittaa "minuun". Tämän voi varmasti huomata selkeämminkin mutta ainakin vähän selkeämpää nyt. Tällainen alustava oivallus.

[DesertRain]

Nyt on kirkastunut se, että "minä"-sanalla ei ole mitään tekemistä tämän minä-kokemuksen kanssa. Jotenkin ymmärsin sen syvemmällä tasolla. Tai jos ajatuksessa on sana "minä", ei se oikeasti viittaa "minuun". Tämän voi varmasti huomata selkeämminkin mutta ainakin vähän selkeämpää nyt. Tällainen alustava oivallus.

Hienoa!

Katsotaan, mitä kirjoitit aikaisemmin:

Ei, en ole sana minä. Olen se tunne, joka siitä sanasta seuraa. Ja se tunne luulee kykenevänsä liikkumaan, puhumaan, ajattelemaan ja niin edelleen.

Onko tämä asia selkeämpi uuden oivalluksesi valossa? Jos minä-ajatuksella ei ole mitään tekemistä ns. minä-tunteen kanssa, niin voiko jälkimmäistä kutsua minä-tunteeksi lainkaan? Mitä jää jäljelle kokemuksesta – tässä tapauksessa tuosta tunteesta – jos siitä poistetaan leima? Eikö tuon tunteen leimaaminen "minäksi" lähtökohtaisesti vaadi kaiken muun leimaamista "ei-minäksi"?

Onko toisin sanoen selvää, että minä-ajatuksella ei ole mieltä, ellei ole olemassa myös "ei-minä"-ajatuksia (ts. kaikki muut ajatukset), joiden uskotaan viittaavan todellisiin asioihin?

Jos menettäisin muistini ja käsitteet, ei tätä "minua" olisi. Millään ei olisi nimeä tai tarkoitusta ja kaikki vain olisi. Ei olisi mahdollista ajatella jonkin tapahtuvan "minulle", koska ei olisi tarinaa siitä "minusta". Ja silloin en kai kokisi olevani olemassa. Vähän hankala kuvitella tilannetta, jossa ei koe jotain, mitä nyt kokee jatkuvasti.

Aivan. Tarkentaisin tosin, että kokemus olemassaolosta olisi silti olemassa, mutta se ei olisi kokemus erillisestä olemassaolosta.

Olen katsellut tätä lisää. Eihän se tunne sano mitään mistään, mutta on se silti persoonallinen. Eli liitän siihen leiman "minä" ja siten tunteeseen muka kuuluu tarina "minusta".

Se tunne voi siis olla olemassa, vaikka tiedostaisin sen, että "minä" on vain mielikuvitushahmo. Pitäisi vain erottaa, mikä on tarinaa ja mikä todellista.

Mietin tätä pitkään yksi päivä ja hetkeksi tajusin ainakin jollain tasolla, mitä tarkoittaa se, ettei mitään "minua" todellakaan ole. Että kyse on todellakin MINUSTA ja tämä "minä" on samanlainen kuin Batman tai Muumipeikko. Olen yrittänyt ottaa vähän etäisyyttä tähän "minuun" ja nähdä itseni tarinana.

Hyvä! Lihavoin sen, mikä on asian ydin. Väitän, että tuosta tunteesta tekee persoonallisen vain se, että siihen on liitetty minä-ajatus, jonka ympärille on puolestaan kudottu koko elämän mittainen tarinavyyhti. Vielä kertaalleen, voiko tiettyä tunnetta tai kokemusta sanoa minäksi lainkaan, ellei ole olemassa leimoja sille, mikä on "ei-minää"?

[Liinu]

Hei,

Kiitos kysymyksistä. En ole tänään ehtinyt katsella mutta etsin näille aikaa huomenna.

[Liinu]

Ei löytynyt aikaa... Toivottavasti huomenna on rauhallisempi päivä.

Ja tarkistan vielä, että ymmärrän nämä oikein:

Minä-ajatuksella tarkoitetaan ajatusta "minä" ja sitä tarinaa, joka siitä ajatuksesta seuraa. Samalla tavalla kuin vaikkapa aurinko-ajatuksesta seuraa tarinoita auringosta. Minä-ajatus on siis sekä sana että tarina.

Ja kun olemassaolon tunteelle annetaan nimi "minä", syntyy minä-tunne. Tunne itsessään ei kerro tarinaa minästä, ainostaan se "minä"-leima.

Liinu kirjoitti:
Nyt on kirkastunut se, että "minä"-sanalla ei ole mitään tekemistä tämän minä-kokemuksen kanssa. Jotenkin ymmärsin sen syvemmällä tasolla. Tai jos ajatuksessa on sana "minä", ei se oikeasti viittaa "minuun". Tämän voi varmasti huomata selkeämminkin mutta ainakin vähän selkeämpää nyt. Tällainen alustava oivallus.

Kirjoitin tämän ihan väärin. Tai sitten en vain enää ymmärrä, mitä ennen ymmärsin. Muistaakseni tajusin enemmänkin niin, että se sana "minä" ei viittaa itsessään siihen tarinaan minästä. Että se on vain sana ja viittaussuhde on sopimus. Eli tuossa edellisessa tekstissä tarkoitin "minulla" sitä tarinaa minusta, en sitä kokemusta eli tunnetta.

[DesertRain]

Ja tarkistan vielä, että ymmärrän nämä oikein:

Minä-ajatuksella tarkoitetaan ajatusta "minä" ja sitä tarinaa, joka siitä ajatuksesta seuraa. Samalla tavalla kuin vaikkapa aurinko-ajatuksesta seuraa tarinoita auringosta. Minä-ajatus on siis sekä sana että tarina.

Ja kun olemassaolon tunteelle annetaan nimi "minä", syntyy minä-tunne. Tunne itsessään ei kerro tarinaa minästä, ainostaan se "minä"-leima.

Aivan, mutta minä puolestani haluan varmistaa, että tukeudut omaan suoraan kokemukseesi etkä siihen, mitä minä sanon. Pystytkö näkemään, että yhtäältä minä-ajatus ja minä-tarina ja toisaalta puhdas olemassaolon tunne ovat eri asioita?

Kirjoitin tämän ihan väärin. Tai sitten en vain enää ymmärrä, mitä ennen ymmärsin. Muistaakseni tajusin enemmänkin niin, että se sana "minä" ei viittaa itsessään siihen tarinaan minästä. Että se on vain sana ja viittaussuhde on sopimus. Eli tuossa edellisessa tekstissä tarkoitin "minulla" sitä tarinaa minusta, en sitä kokemusta eli tunnetta.

Hyvä, sana "minä" ei viittaa tarinaan minästä. Mihin se sitten viittaa, jos se ei ole muuta kuin sana?

[Liinu]

Aivan, mutta minä puolestani haluan varmistaa, että tukeudut omaan suoraan kokemukseesi etkä siihen, mitä minä sanon. Pystytkö näkemään, että yhtäältä minä-ajatus ja minä-tarina ja toisaalta puhdas olemassaolon tunne ovat eri asioita?

En pysty. Olen ollut aika stressaantunut ja ahdistunut viime aikoina ja tuntuu, että olen mennyt tässä prosessissa vain taaksepäin. Olen taas alkanut "ajattelemalla ajattelemaan" eivätkä asiat muutenkaan ole niin selkeitä, kuin ne jossain vaiheessa olivat. Yritän saada tämän levottoman mielen ensiksi rauhoittumaan, nyt ei keskittymiskyky ihan riitä tähän.

Kiitos kärsivällisyydestäsi!

[DesertRain]

Ei hätää, selkeyden ja sekaannuksen vaiheiden vaihtelu kuuluu asiaan. Yritä olla panematta edes hämmennykselle ja levottomuudelle vastaan, anna niiden vain olla, niin saatat huomata selkeyden tulevan itsestään. "Plop"-harjoitus voi myös auttaa katkaisemaan ajatusmyllyn jauhannan ja tuomaan selkeyttä, kuten myös hiljaa istuminen ja pelkkiin aisteihin keskittyminen. Meillä ei joka tapauksessa ole mikään kiire tämän kanssa, joten katsele rauhassa. :)

[DesertRain]

Hei, mitä kuuluu? Haluatko jatkaa?

[Liinu]

Hei,

Anteeksi, huomasin viestisi vasta nyt.

Olen saanut kiinni siitä samasta flowsta, jossa ajatukset vain tulevat. Ja tänään huomasin ensimmäisen kerran, kuinka keho toimi ensin ja sen jälkeen tuli ajatus toiminnasta. Keho nauroi ja sitten tuli ajatus "minä nauran". Ja välillä tämä "minä" on tuntunut jotenkin koomisen epätodelliselta. Se "minä" ei ole niin oma kuin ennen. Etäisempi. Seuraavaksi voisin varmaan katsoa sitä, mistä se "minä" on etäisempi ja kenen oma se ei ole...

Olen miettinyt jatkoa. Realistisesti ajatellen minulla ei tule olemaan ainakaan kuukauteen aikaa tälle niin paljoa, että olisi jotain uutta kirjoittavaa kerran päivässä. Olen taas muuttamassa ja kaikki tulee olemaan jälleen kerran erilaista. Luulen, että on parempi, että jatkan tätä tarkkailua ja katselua itsekseni omassa tahdissani.

Tuhannet kiitokset sinulle, että autoit tähän pisteeseen saakka! Maailma ja tämä kaikki pääni sisällä ovat nyt selkeämmässä järjestyksessä kuin ennen. Ja eiköhän tämä tästä vielä selkeydy lisää : )

[DesertRain]

Selvä, hieno juttu! Oli ilo opastaa, ja olen täällä edelleen käytettävissä, jos haluat palata asiaan myöhemmin kun sinulla on enemmän aikaa!