Löytyisikö opas?

Dansk, Nederlands, Suomeksi, Portuguesa
User avatar
Mikado
Posts: 19
Joined: Wed Jan 22, 2014 9:18 am

Löytyisikö opas?

Postby Mikado » Thu Jan 23, 2014 9:39 am

Hei

Ajauduin sattumalta näille sivuille ja päätin välittömästi kokeilla. Lueskelin muutamia viestiketjuja, mutta huomasin, että niiden lueskeleminen vähän "lässäytti" alkuinnostustani, joten päätin olla lukematta enempää ja kokeilla löytyisikö opas omaa prosessia varten.
Lähtökohtaisesti tämän sivuston idea on briljantti. Suora ja rehellinen. Arvostan.
Sen verran itsestäni, että olen tutkinut olemisen luonnetta pitkään, vaikea sanoa, milloin se alkoi. Yksi tarina on, että olen ollut "henkinen etsijä" koko ikäni, mutta asian voisi kai määritellä toisinkin. Musta jopa tuntuu, että mä ehkä näen minän illuusion läpi. Se on tavallaan ihan selvää. Mutta mä haluaisin vakuuttua siitä, poistaa sanat "ehkä" ja "tavallaan". Tuntuu, että saattaisi olla muutama kivi vielä kääntämättä ja uskon, että jonkinlaisesta oppaasta tässä prosessissa olisi hyöytyä.
Mulla on viime aikoina ollut yleinen tarve jotenkin avautua näiden "henkisten pyrkimysten" suhteen. Ja tämä ele on varmasti osa sitä. On tarve mennä eteenpäin, ottaa askel, avautua, astua virtaan.

Jään odottamaan.
-Mikado

User avatar
Paka
Posts: 440
Joined: Fri Aug 03, 2012 10:25 am

Re: Löytyisikö opas?

Postby Paka » Fri Jan 24, 2014 6:57 am

Hei Mikado!

Hienoa, että olet löytänyt tälle foorumille. Toimin oppaanasi. Täällä LU:ssa aloitamme nämä dialogit käymällä muutama perusasia läpi alkajaisiksi:

- Vastaat esittämiini kysymyksiin mahdollisimman rehellisesti ja avoimesti oman tämänhetkisen kokemuksesi perusteella. Vain 100% rehellisyys auttaa. Se mitä olet lukenut aiemmin tai oppinut ei auta tässä prosessissa, vaan kyse on siitä, että katsot omaan kokemukseesi tässä hetkessä eli NYT. Huomaa, että vaikka ymmärtäisit esitetyn ajatukset, et TIEDÄ ennen kuin olet löytänyt asian sisältäsi. Tarkoitus ei ole USKOA mitään mitä täältä syötetään.

- Kirjoitamme molemmat pääosin vähintään kerran päivässä, kunnes yhdessä toteamme opastuksen päättyneeksi, minuuden fiktion läpinähdyksi. Olemme LU:ssa havainneet, että opastus toimii parhaiten kun yhteys on melko tiivis. Ilmoitetaan puolin ja toisin, jos tulee jokin este.

- Jätät muun "henkiseen etsintään" liittyvän materiaalin sivuun tämän prosessin ajaksi, jotta voit keskittyä tutkimaan pyytämiäni asioita täysipainoisesti. Voit palata niihin tämän opastuksen päätyttyä.

Kuulostavatko nämä odotukset sellaisilta, joihin voit sitoutua?

Jos kuulostavat kerro mitä odotat tältä opastusprosessilta? Kirjoita mahdollisimman tarkkaan kaikki, hassutkin, odotuksesi siitä, mitä ja miten vapautuminen muuttaisi elämässäsi ja millaista se olisi? Opetusprosessin kannalta on hyödyllistä että kerrot mahdollisimman tarkkaan kaikista odotuksistasi.

T: päkä

User avatar
Mikado
Posts: 19
Joined: Wed Jan 22, 2014 9:18 am

Re: Löytyisikö opas?

Postby Mikado » Fri Jan 24, 2014 11:53 am

Moikka Päkä

ja kiitos vastauksesta. Let's do it.
Kuulostavatko nämä odotukset sellaisilta, joihin voit sitoutua?
Kyllä.
Jos kuulostavat kerro mitä odotat tältä opastusprosessilta? Kirjoita mahdollisimman tarkkaan kaikki, hassutkin, odotuksesi siitä, mitä ja miten vapautuminen muuttaisi elämässäsi ja millaista se olisi? Opetusprosessin kannalta on hyödyllistä että kerrot mahdollisimman tarkkaan kaikista odotuksistasi.
Mulla kävi tuossa "klassiset", eli onnistuin viettämään tämän viestin parissa sen verran kauan, että minut oli heitetty pois kirjautumisesta ja kaikki teksti haihtui sinne kuuluisaan bittiavaruuteen. No, ei se mitään. Ehkä hyvä niin.

Mä odotan, että tämä prosessi auttaisi kirkastamaan sen, mikä tuntuu nyt tässä hetkessä vähän sumealta. Mun on "elämän melskeessä" vaikea erottaa ajatus kokemuksesta ja tunteesta. Ne tulevat helposti yhtenä möykkynä. Sinne mä haluaisin kasvavaa kirkkautta ja oivallusta. Samoin toivoisin, että oppisin käytännössä olemaan samaistumatta tunteisiin ja "fiiliksiin", jotka tulevat ja tietty menevät. Ajattelisin nyt, että kirkkaasti näkemällä minuuden luonteen, sama kirkkaus leviäsi kaikille elämänalueille. Sitä odotan.

Mä ajattelen, että tällainen dialogi-muotoinen prosessi voisi auttaa strukturoimaan ajatusta ja havaintoa. Ja voisin tarkistaa, mitä tiedän ja mitä ajattelen tietäväni. En ole varma osaanko kirkkaasti erottaa noita kahta.

Hyväksyn ajatuksen minuuttomuudesta. Se jopa tuottaa spontaania iloa ja keveyttä. Mutta tiedänkö siitä mitään, vai onko siitä tullut vain ajatus? Tätä haluan selvittää.

t.Mikado

User avatar
Paka
Posts: 440
Joined: Fri Aug 03, 2012 10:25 am

Re: Löytyisikö opas?

Postby Paka » Fri Jan 24, 2014 12:09 pm

Tää sivusto pakottaa pitämään vastaukset lyhyinä ja ytimekkäinä ;) tai muuten ne katoaa helposti taivaan tuuliin. Käytännössä jos kirjoitat pitempää romaania maalaa alue ja kopioi talteen ennen kuin painat lähetä nappulaa.

Kiitos kun kerroit odotuksistasi ja nyt heität ne sivuun tämän opastuksen ajaksi. Koska se mitä tämä tuo tullessaa ei voi tietää. Oletko myös valmis siihen, että minuuden läpikäyminen voi tuoda tullessaan aivan jotain muuta mitä odotit?

Tässä prosessissa kyse on lähinnä sen tutkimisesta, miten asiat ovat ja ovat aina olleetkin, riippumatta siitä miltä jollakin hetkellä tuntuu tai mitä mieltä olet tai mihin olet uskonut.

Millaisia ajatuksia tai tunteita herää jos sanon, ettei 'minää' ole konkreettisena ja erillisenä yksikkönä olemassa missään muodossa eikä ole koskaan ollutkaan? Ei erillistä ajattelijaa, näkijää, tuntijaa, kuulijaa, havaitsijaa? Jos sanon, että on vain elämää, jossa tapahtuu erilaisia prosesseja, muttei ketään kenelle ne tapahtuvat? Avaa tämän herättämiä ajatuksia/tuntemuksia. Tässä ei ole oikeita tai vääriä vastauksia, vain rehellisyys kokemuksesta on 'oikein'.

Kerro jos prosessin aikana nousee vahvoja tunteita. Ne ovat merkki siitä että jotain katsottavaa on.

Luota prosessiin :)

User avatar
Mikado
Posts: 19
Joined: Wed Jan 22, 2014 9:18 am

Re: Löytyisikö opas?

Postby Mikado » Fri Jan 24, 2014 12:23 pm

Oletko myös valmis siihen, että minuuden läpikäyminen voi tuoda tullessaan aivan jotain muuta mitä odotit?
Joo. Avoimin mielin.
Millaisia ajatuksia tai tunteita herää jos sanon, ettei 'minää' ole konkreettisena ja erillisenä yksikkönä olemassa missään muodossa eikä ole koskaan ollutkaan? Ei erillistä ajattelijaa, näkijää, tuntijaa, kuulijaa, havaitsijaa? Jos sanon, että on vain elämää, jossa tapahtuu erilaisia prosesseja, muttei ketään kenelle ne tapahtuvat? Avaa tämän herättämiä ajatuksia/tuntemuksia. Tässä ei ole oikeita tai vääriä vastauksia, vain rehellisyys kokemuksesta on 'oikein'.
Mua alkaa naurattamaan. Siis, sellaisia tunteita. Mä tajuan, että minää erillisenä yksikkönä ei ole. Mua naurattaa. Siis kokemuksessa sitä ei ole. Minä on ajatuksissa, tarinoissa, hahmotuksessa. Minä nyt sitten tässä istun ja kohta teen jotain. Minä on sellainen hologrammi, johon viitataan. Johon itsekin viittaan koko ajan. "Itse". Kieli viittaa siihen koko ajan, ja on vaikea olla ilmaisematta minuutta jollain tavalla, koska se on kätevää ja siksi se on "olemassa".

Toisaalta on eittämättä olemassa jonkinlaista tajuntaa, havaintoa joka tuntuu liittyvän tähän kehoon. Tajunta kulkee sen kanssa. Se tajunta tuntuu "henkilökohtaiselta", intiimiltä. Se on niin kietoutunut kehollisen elämän prosesseihin, että sitä on vaikea erottaa vaikkapa juuri kehosta, joka ympäristöstään erillisenä möhkäleenä tuntuisi perustelevan myös erilillisen minän olemassaolon.

On paljon syitä, miksi erillisen minään uskotaan niin lujasti. En mä siihen usko. Mutta onko uskokin ajatus?

User avatar
Paka
Posts: 440
Joined: Fri Aug 03, 2012 10:25 am

Re: Löytyisikö opas?

Postby Paka » Fri Jan 24, 2014 1:02 pm

Hienoa tämä asia tuntuu selvinneen sinulle jo jonkin verran. Käydään silti koko dialogi läpi ja katsotaan mitä nousee. Tällöin on mahdollisuus mennä syvemmälle ja vastaukset joita annat selkeyttää meitä kaikkia :)
Kieli viittaa siihen koko ajan, ja on vaikea olla ilmaisematta minuutta jollain tavalla, koska se on kätevää ja siksi se on "olemassa".
Kieli/ajatukset ovat hyviä työkaluja arkielämässä, mutta tutkiessamme "mitä minä olen" ajattelusta ja kielestä tulee helposti este, jos USKOMME siihen. Monesti vaan työkalu on ottanut isännänpaikan.
Mutta onko uskokin ajatus?
Hyvä kysymys! Tutki, onko usko ajatus?

Tarkastele myös miten tai millä keinoin tai millä välineillä ihminen saa suoraa tietoa fyysisestä todellisuudesta, tästä hetkestä, tästä tilanteesta, tästä maailmasta?

User avatar
Mikado
Posts: 19
Joined: Wed Jan 22, 2014 9:18 am

Re: Löytyisikö opas?

Postby Mikado » Sat Jan 25, 2014 10:32 am

Tutki, onko usko ajatus?
Jos mä ilmaisen, että uskon/en usko johonkin, se on ajatus ainakin siinä määrin, että se on kielellisesti ilmaistu ja muodostettu. Kaikenlaiset uskontunnustukset ainakin ovat ajatuksia. Mutta uskon ja sen tunnustuksen taustalla voi olla ja usein on muutakin kuin ajatus. Se voi olla kokemus, tunne, "gut feeling". Joku pre-ajatus.
Tarkastele myös miten tai millä keinoin tai millä välineillä ihminen saa suoraa tietoa fyysisestä todellisuudesta, tästä hetkestä, tästä tilanteesta, tästä maailmasta?
Fyysisen todellisuuden suhteen ihminen saa suoraa tietoa aistien kautta. Aistit ovat organismin biologisia välineitä, joilla organismi saa itselleen mielekästä tietoa ympäristöstään. Lisäksi huomio, "tietoisuus", rajaa aistikokemusta. Aistikokemuksesta vain murto-osa tulee huomion piiriin ja tietoisen tajunnan kohteeksi.

Tästä hetkestä. Tästä hetkestä saan tietoa huomioni kautta. Jos haluan, voin pysähtyä ja "avata aistini". Olla kuin saaliseläin kaikki aistit auki, valmiina pakenemaan, jos saalistaja ilmoittaa itsestään. Äärimmäisen huomion tila. Tarkkaavaisuuden tila. Olen auki ja aistin kokonaisuutta, olemassaoloa. Tietty siinä voi seilata eri aistikokemusten välillä, mitä kuulen, mitä näen, mitä tunnen, haistan, maistan. Itselleni kuuleminen tuntuu tässä keskeiseltä, mutta se on varmasti tottumuksen ja taipumusten mukaan.

Tästä tilanteesta. Varmaan ylläoleva pätee tuohonkin. Tietenkin voisi spekuloida mitä 'tilanteella' tarkoitetaan. Jos "tämä hetki" viittaa huomio-origon aika-aspektiin, niin tilanne viittaa kenties huomio-origon laatuun, jonkinlaisuuteen. Mistä tiedän suoraan millaista on? Havainnot tilanteesta ovat jonkinlaisia. Niissä on jonkinlainen laatu mukana. Jotkut aistiärsykkeet herättävät torjuntaa, toiset vetävät puoleensa jne. Riippuen aina myös siitä, miten keho-organismini on virittynyt, esim. jos minulla on nälkä, ruoan tuoksut vetävät puoleensa. Se mitä huomion piiriin kulloinkin valikoituu, kertoo myös organismin tilasta ja tarpeista.

Tästä maailmasta. Maailma voisi tässä viitata johonkin laajempaan yhteyteen. Organismi tekee yleisempiä oletuksia maailmasta kokemusmaailmansa kautta, tyyliin: kokemusmaailmassani näin -> maailmassa yleisemminkin näin. Esim. eräs susikoira puree minua -> koirat purevat, erityisesti susikoirat. Tämä on jonkinlainen oppimisen prosessi, joka kuuluu kaikkien organismien maailmaan, ei pelkästään ihmisten.

Yleisesti ottaen kaikki tieto mitä saan suoraan on jollain tavoin värittynyttä tietoa. Olen oppinut epäilemään kaikkea suoraa tietoa. Ehkä se on myös tuonut osaltaan epävarmuutta olemiseeni. En osaa olla varma oikein mistään, tai jatkuvasti olen kyseenalaistamassa asioita, joita epäilen tietäväni.

Kun pohdin näitä kysymyksenasetteluja eilen nukkumaan mennessäni, huomasin etsiväni varmuutta. Päähäni juolahti ajatus, että ehkä voisin yrittää luopua siitä ajatuksesta. Kehoitit unohtamaan ajatukseni ja toiveeni tämän prosessin suhteen ja lupasin sen tehdä. Sanoin hyväksyväni myös, että prosessi voi tuoda tullessaan jotain muuta mitä odotin. Joten yritän nyt sitten luopua tästä varmuuden ajatuksesta. Joka tapauksessa etsimääni varmuutta ei tule ajattelun kautta, sillä ajattelu on suhteellinen mekanismi ja aina voi löytää perspektiivejä ja spekuloitavaa.

Tämä on äärimmäisen kiinnostava momentti. Mä huomaan itsessäni halun "selittää kaikki". Pukea olo olemassaolo kielelliseksi ymmärrettäväksi kokonaisuudeksi. Hirvittävä halu ymmärtää, selittää, hallita. Toisaalta hyväksyn kyllä että kaikkea ei voi selittää, mutta

Okei, no nyt rupes niitä tunteita tulemaan. Turhautuminen, suru, väsymys, jotain itsesäälin tapaista ehkä. Tuntuu, että mä olen niin kauan koputtanut tätä ovea ja hitto vie tässä sitä vaan ollaan

Mulla ei taida olla tähän väliin mitään lisättävää. Vähän jotenkin nolottaa, mutta eipä siinä mitään. Näillä mennään.

User avatar
Paka
Posts: 440
Joined: Fri Aug 03, 2012 10:25 am

Re: Löytyisikö opas?

Postby Paka » Sun Jan 26, 2014 9:05 am

Hei Mikado,

Sorry. Olin eilen reissussa enkä päässyt vastaamaan.
Fyysisen todellisuuden suhteen ihminen saa suoraa tietoa aistien kautta. Aistit ovat organismin biologisia välineitä, joilla organismi saa itselleen mielekästä tietoa ympäristöstään.


Kyllä ihminen saa suoraa tietoa todellisuudesta aistien kautta, mutta sitten mielikuvitus eli tulkinta asiasta vääristää näkemämme ja kuulemamme. Meidän on tässäkohden tärkeä erottaa todellisuus ja mielikuvituksen tuotteet toisistaan. On tärkeä huomata, että on olemassa "kaksi maailmaa" se mikä ON ja tulkinta. Nämä eivät koskaan kosketa toisiaan. Niin kuin kuvaat tässä lauseessa maailmassa selviämisen kannasta oletukset ovat hyvin hyödyllisiä, mutta tutkiessamme "mikä minä todella olen" tulkinnat johtavat meitä harhaan.
Organismi tekee yleisempiä oletuksia maailmasta kokemusmaailmansa kautta, tyyliin: kokemusmaailmassani näin -> maailmassa yleisemminkin näin. Esim. eräs susikoira puree minua -> koirat purevat, erityisesti susikoirat. Tämä on jonkinlainen oppimisen prosessi, joka kuuluu kaikkien organismien maailmaan, ei pelkästään ihmisten.
Kun ryhdymme syvemmin taarkastelemaan mielen luonnetta ja ajatteluprosessia, voimme nähdä kuinka ajattelu synnytää tulkinnan näkemästämme, esim. että olemme yksin ja erossa muista. Luotamme täysin tähän tulkintaan näkemästämme ja kuulemastamme. Huolellisesti tutkiessamme keksimme, että kärsimyksen juuri eli ajatuksiin samaistuminen saa alkunsa ajattelun perusrakenteesta että ajattelu on symbolita.
Mä huomaan itsessäni halun "selittää kaikki". Pukea olo olemassaolo kielelliseksi ymmärrettäväksi kokonaisuudeksi. Hirvittävä halu ymmärtää, selittää, hallita. Toisaalta hyväksyn kyllä että kaikkea ei voi selittää, mutta

Okei, no nyt rupes niitä tunteita tulemaan. Turhautuminen, suru, väsymys, jotain itsesäälin tapaista ehkä. Tuntuu, että mä olen niin kauan koputtanut tätä ovea ja hitto vie tässä sitä vaan ollaan


Niin mielen luonne on tällainen sillä on pakonomaisen halu selitää ja hallita keikkea. Mutta oletko yhtä kuin mielesi/ajatuksesi? Elämä/sinä olet mysteeri jota ei voi hallita ja mihin sanat eivät yllä. Onko totta että voit selittää Jumalaa/Elämää? Huomaatko miten tämä ajatus nosti esiintunteita surua, väsymystä, turhautumista? Voitko nähdä syyn jätää tämän ajatuksen?? ja huomaa sinun ei tarviitse jättää sitä se jättää sinut kun näet sen luonteen.

Tee seuraavaksi aistidata harjoitus

Pysähdy. Tutki aistejasi (näkö, kuulo, tunto, maku, haju) ja rentoudu tutkimaan millaista "raakadataa", millaisia aistimuksia (ilman mielen tulkintoja eli ajatuksia) kukin aisti puhtaimmillaan välittää? Esim. kuuntele jääkaapin hurinaa intensiivisesti, kuin et olisi koskaan sitä aikaisemmin kuunnellut. Katsele ympärillesi 'pehmeällä katseella' (kuin tarkentamaton kameran linssi): mieli rekisteröi kaiken, mutta ei ole tarpeen nimetä mitään.
Käytä harjoitukseen reilusti aikaa.

Onko aistien välittämässä informaatiossa jotain sellaista, joka sellaisenaan (ilman ajattelua, ilman mielen tarinoita) kertoo minän olemassaolosta?

Jos teet tämän harjoituksen huolellisesti, niin huomaat rentoutuneesi identiteetistä, on vain yksinkertainen oleminen.

PS: Älä selitä liikaa pidä asia yksinkertaisena ja selkeänä. Luota puhtaaseen kokemukseen.

User avatar
Mikado
Posts: 19
Joined: Wed Jan 22, 2014 9:18 am

Re: Löytyisikö opas?

Postby Mikado » Mon Jan 27, 2014 11:51 am

Moi Päkä

Kiitos vastauksesta. Itsekään en ehtinyt eilen koneelle.
Mutta oletko yhtä kuin mielesi/ajatuksesi? Elämä/sinä olet mysteeri jota ei voi hallita ja mihin sanat eivät yllä. Onko totta että voit selittää Jumalaa/Elämää? Huomaatko miten tämä ajatus nosti esiintunteita surua, väsymystä, turhautumista? Voitko nähdä syyn jätää tämän ajatuksen??
En ole yhtä kuin mieleni tai ajatukseni. Olen olemassaolo, johon nämä piirtyvät. Tai en minä tiedä olenko "minä" se, mutta on olemassaoloa, jota vasten tai jossa mieleni ja ajatukset operoivat. Pystyn kokemaan olemassaoloa ajatuksen "tauluna" tms.
No tämäkin oli jonkinlainen yritys kuvata sitä eroa olemassaolon ja mielen välillä. On totta että en voi selittää Jumalaa/Elämää. Tai voin yrittää (ja olen kyllä yrittänyt). Tunnistan, että se on mieleni, joka tempoilee ja pyrkii selittämään ja hallitsemaan. On tilanteita, jolloin en samaistu siihen. Toisinaan käy niin, että saatan samaistua, kuten vaikka viimeksi kun kirjoitin. Hetkellisesti samaistumisen sokaisemana en tajunnut, että mieleni ja ajatukseni houkuttelivat tunteet esiin (Kiitos viisaasta pointtaamisesta). Kun tunteet tulivat, sain niihin kuitenkin etäisyyden enkä täysin samaistunut niihin. Samaistumattomuus heikensi tunteiden valtaa, mutta ei kuitenkaan puuttunut siihen peruslähtökohtaan, että olin samaistunut ajatteluuni tunteiden taustalla.
Voin helposti nähdä syyn jättää tämän ajatuksen ("että haluan selittää kaiken"). Se on aivan tarpeeton. Ehkä sen taustalla "pre-ajatuksena" on halu nähdä ja kokea totuus, elää se. Se on varmasti se syy, miksi olen nytkin tässä. Tarve selittää on sen suhteen täysin sekundääristä, turhaa ja kärsimystä tuottavaa. En kaipaa sitä, jos se nyt menee.
Tee seuraavaksi aistidata harjoitus

Onko aistien välittämässä informaatiossa jotain sellaista, joka sellaisenaan (ilman ajattelua, ilman mielen tarinoita) kertoo minän olemassaolosta?
Aisti-informaatio ei sinänsä kerro mitään minusta. Kun kuuntelen kellon tikitystä tai jääkaapin hurinaa, kuulen tikitystä ja hurinaa. En pysty edes erottamaan kuulijaa kuullusta. On vain kuuloaistimus. Näön suhteen näköaisti välittää muotoja ja värejä ja voi olla että syvyysvaikutelmakin on itse asiassa tulkintaa. Samoin kuuntelussakin, aistin kyllä myös suuntia ja etäisyyksiä. Ne kertovat jotain tilasta ja aistivasta kehostani suhteessa aistittavaan kohteeseen. Mä en huomaa ajatusta tässä välissä, joten houkuttaisi sanoa, että spatiaalisuus on osa aistikokemusta. Se tuo, jos nyt ei minää, niin maailmassa aistivan kehon jotenkin tilanteeseen mukaan.

Tuntoaisti tuo tietoa kosketettavasta kohteesta. Eri tavoin kohdistettuna se tuo tietoa kehosta itsestään, sen tilanteesta. Minästä se ei kerro mitään.

Haju kertoo haistetusta, maku maistetusta.

Pyysit pitämään asian simppelinä. Hyvä ohje. Mä haluaisin kuitenkin kuvailla jotakin, mitä mulle helposti käy, kun teen aistiharjoitusta. Mulle käy niin, että "irtaannun" tarkkailemaan aistihavaintoa. Eli ikäänkuin astun syrjään havainnosta ja havaitsen havaitsemista. Näköaistin suhteen esim. voi käydä niin, että katson silmien välittämää kuvaa. Voin viedä havaintoa ääreisnäköön tai keskemmälle. Minussa herää katsotun katsoja.

Tämä ei varmaan ole harjoituksen tarkoitus? Tai en tiedä. Jos ajattelen yhtään asiaa pidemmälle, tästä katsotun katsojasta voisi helposti alkaa kuvitella, että se olenkin minä. Jonkinlainen "pikku-ukko", joka tarkkailee kaikkea, mitä aisti ja ajatukset eteen tuovat. Se on kuin perimmäinen havainto, perimmäinen "minä".

Tämä on mun kokemus.

Mutta jos sitä "perimmäistä" tarkkailijaa ei ajattele, vaan aistii, tai siis on sen kanssa siinä tilanteessa. Ei sillä ole mitään ominaisuuksia, joita voisi nimetä. Se on vain huomiota, tai tietoisuutta havaitsemisesta.

Toisaalta voin myös levätä aisti-informaatiossa. Silloin luovun tarkkailevasta asenteesta ja "antaudun" aistimaan tai lillumaan olemassaolon meressä. Se tuntuu kehossa erilaiselta, vähän ehkä unettavalta. Aistimukset lipuvat ohitse, eikä mistään jää mitään jälkeä.

Makes sense?

User avatar
Paka
Posts: 440
Joined: Fri Aug 03, 2012 10:25 am

Re: Löytyisikö opas?

Postby Paka » Mon Jan 27, 2014 12:35 pm

Aisti-informaatio ei sinänsä kerro mitään minusta.
Puhtaassa aistimuksessa ei siis ole mitään mikä kertoisi erillisen minän olemassaolosta. Eli kun havaintoa ei seuraa nimeäminen, tai ajatus niin siinä ei ole myöskään minää. Kun ei ole ajatusta/tuntemusta havaitsijasta, minästä, vaikuttaa siltä, että on vain havainto jossa esim. kuulija ja kuuleminen on yhtä.

Mulle käy niin, että "irtaannun" tarkkailemaan aistihavaintoa. Eli ikäänkuin astun syrjään havainnosta ja havaitsen havaitsemista.[/quote

Tarkastele mikä on se mikä astuu syrjään havainnosta?

Suorassa kokemisessa...
Löydätkö mitään "itsen" rajoja?
Voit myös esim. kuunnella musiikkia silmät suljettuna ja tutkia kokemustasi: Missä ääni tapahtuu?
Missä kulkee raja "Mikadon" ja äänen välillä? Löydätkö sellaista? Tarkastele myös näkemistä, niin että laajennat ja laajennat sisältäen kaiken. Ilman yrittämistä kuitenkin.

Mukavaa tutkailua kerro kokemuksestasi. Häviääkö "pikku-ukko" -efekti?

User avatar
Mikado
Posts: 19
Joined: Wed Jan 22, 2014 9:18 am

Re: Löytyisikö opas?

Postby Mikado » Tue Jan 28, 2014 10:35 am

Tarkastele mikä on se mikä astuu syrjään havainnosta?
Mä sanoisin, että se tuntuu olemassaololta. En mä tiedä onko se oikein sanottu, jos sanon "astuu syrjään". Yritän viitata olemassaolevaan olemassaolon tasoon joka "todistaa" tapahtumista.
Suorassa kokemisessa...
Löydätkö mitään "itsen" rajoja?
Hassua. Kun mä tutkin tässä vaikkapa näköhavaintoja, mulla tuli semmoinen tunne, että mä tunsin katseeni kohteen "laadut" itsessäni. En voi sanoa itsenäni, koska en mä mitenkään totaalisesti sulautunut niihin, mutta esimerkiksi jonkun kappaleen suoruus tai vinous tuntui suoruudelta tai vinoudelta itsessäni. Ei niin, että olisin määritellyt: tuo on suora, vaan itse suoruuden "aistimus" tuntui itsessäni. Kokemuksellisesti se, mikä oli "erillinen" tuli "omaksi" aistikanavan kautta.

Mä selailin viikonloppuna lastenkirjaa, jossa oli tosi hieno kuvitus. Kuvien maailma tuntui tosi voimakkaalta. Tunnelma valtasi voimakkaasti. Koin sen jälleen kerran itsessäni, "omana" tunnelmanani.

Tässä mielessä ei varmaan ole väärin sanottu, että kokemus itsestä ulottuu niihin asioihin, mitkä tulevat aistien kautta koettavaksi. Itse on kaikkea sitä, mikä kokemukseen tulee. En ole koskaan aiemmin tajunnut tätä näin todellisesti. Tämä ei ole sanoja, vaan ... totta.

Huikeaa.
Voit myös esim. kuunnella musiikkia silmät suljettuna ja tutkia kokemustasi: Missä ääni tapahtuu?
Missä kulkee raja "Mikadon" ja äänen välillä? Löydätkö sellaista?
Okei, mä huomaan tietynlaisen ilmiön. Jälleen kerran kuunnellun laadut tulevat itseksi. Ei niin, että niitä tarvitsisi määrittää jonkinlaisiksi, ne vain koetaan jonkinlaisina ja se jonkinlaisuuden kokemus on kokemus itsessäni. Missä konkreettisesti? Ei mitään hajua. Ne voi jotenkin sijoittaa kehoon, ehkä, korkeat äänet ylemmäs, matalammat alemmas jne. Voi olla silti, että se on sekundääristä. Kehon tuntemukset ovat kuitenkin vähän vastaavanlaista aistidataa.

Jos mä yritän fokusoida itse kuulemisen tapahtumaan, jotenkin "teknisenä" tapahtumana, ts. rajata pois "laadut", se ei oikein onnistu. Se ei tunnu mahdolliselta. Se tuntuu teennäiseltä ja tekniseltä, ts. "mielen luomalta kategorialta". Tai sitten siihen tulee tavoitteeksi jonkinlainen imagninäärinen tyhjyyttä aistiva tyhjyys, joka muistuttaa vihannesta tai en tiedä mitä.

Mä olisin valmis väittämään, että aistidatan luonteeseen kuuluu olennaisena osana "jonkinlaisuus". Se on jotenkin väistämätön, kiistämätön ja olennainen osa aistidataa. Ei sitä tarvitse välttämättä nimetä, ts. mieli voi olla osallistumatta. "Punaisuus". "Sellaisuus". Ja juuri tuo 'jonkinlaisuus' on se, millä tavoin kokija ja koettu yhdistyvät jonkinlaisuuden kokemuksessa.

Okei, taas innostuin selittämään. Mä saan toden totta iloa siitä, jos onnistun pukemaan asioita sanoiksi. Ei se silti tarkoita, että mä uskoisin, että kaikkea voi selittää. Musta on kiva yrittää tavoittaa sanoilla "tavoittamatonta", luoda sanoilla maailmoja. Ei se silti tarkoita, että mä uskoisin että sanat ovat maailma itsessään. (Selittelyä...)
Tarkastele myös näkemistä, niin että laajennat ja laajennat sisältäen kaiken. Ilman yrittämistä kuitenkin.
Kun teen näin, tuntuu kuin "vajoaisin" tai siirtyisin toiseen, laajentuneeseen tajunnan tilaan. Laajentuneeseen siksi, että se tuntuu olevan "kaikkialla" ilman erillistä fokusta. Se tuntuu "meditaatiolta", jos joku refrenssi pitää löytää. Olemisen laatu on rauhallista, tyyntä, levollista, miellyttävää. Olen tietoinen aistiärsykkeistä, mutta ne eivät häiritse minua. Siihen liittyy vajoamisen tunne ja näkökentän muutosta.
Mukavaa tutkailua kerro kokemuksestasi. Häviääkö "pikku-ukko" -efekti?
Kiitos, tämä on ollut oikein mukavaa. Mä viittasin siihen "pikku-ukkoon" hypoteettisena (tai hyvinkin todellisena) mahdollisuutena, joka voidaan projisoida havaintoon tai todistajaan. Kun mä vaikka teen ton edellellisen näkemisen laajentamisharjoituksen, niin joku taso minussa "todistaa", on tietoinen, havaitsee mitä tapahtuu. Kokemus rekisteröityy jotenkin ja sitten voin mielen ja kielen avulla sitä yrittää kuvailla. Niin, viittasin siihen, että tavallaan on helppo ymmärtää, että tuota tasoa voisi alkaa ajatella "perimmäisenä minuutena" ja samaistaa sen minän käsitteeseen, joka kielen arkikäytössä samaistuu "tarinaan" minusta, kehooni, jne. Ja sotkuinen möykky on valmis.
Sitä mä en ymmärrä, miten tästä perimmäisestä todistajasta pääsisi eroon. Se on siellä. Se tuntuu olemassaololta. Se on se perusta, näyttämö, johon ajatukset jostain putkahtelevat, jossa havainnot tapahtuvat. Ei se ole mitään konkreettista, mutta siinä kaikki tapahtuu. Se ympäröi kaikkea. Se on tässä. Se tuntuu "minältä" siinä mielessä, että se on olemassaoloa josta kaikki mitä teen, havaitsen, olen nousee, tai en minä tiedä nouseeko. Mutta kaikki tapahtuu sen läsnäollessa,"todistaessa". Se ei mene pois koskaan. Ymmärrän, että unetkin, joissa "minä" seikkailee, tapahtuvat siinä, vaikka unessa olisinkin samaistunut seikkailevaan sankariin tai anti-sellaiseen, sielläkin on todistava taso.

Se ei ole varsinaisesti muistiakaan, koska se tapahtuu nyt. Sitä voi muistella, siitä voi tehdä päätelmiä, mutta sitä voi myös kokea nyt.

Sen laatuja on hiljaisuus, vastaanottavaisuus, sallivuus. Hiljainen ilo. Rakkaus. (Yök, ällöä.)

Tämäkö se on? Tätäkö mä olen etsinyt?

Kyllähän mä tän jutun tiedän. No biggie.

Kaikki ne tarinat, narratiivit. Niin ja valaistumis-sellaiset. Mä olen uskonut, että oivallusten pitäisi tulla "kuin salama kirkkaalta taivaalta". Ja niiden pitää olla suuria. Sateenkaaret ja ilotulitukset. Fanfaarit.

Tarinoitahan ne on. Kivoja tarinoita, mä tykkään. Mikado tykkää.

Hmm. Tätä pitää tutkia.

User avatar
Paka
Posts: 440
Joined: Fri Aug 03, 2012 10:25 am

Re: Löytyisikö opas?

Postby Paka » Tue Jan 28, 2014 11:36 am

Laajentuneeseen siksi, että se tuntuu olevan "kaikkialla" ilman erillistä fokusta. Se tuntuu "meditaatiolta", jos joku refrenssi pitää löytää. Olemisen laatu on rauhallista, tyyntä, levollista, miellyttävää. Olen tietoinen aistiärsykkeistä, mutta ne eivät häiritse minua.
Kyllä hienoa :)
Kun mä vaikka teen ton edellellisen näkemisen laajentamisharjoituksen, niin joku taso minussa "todistaa", on tietoinen, havaitsee mitä tapahtuu. Kokemus rekisteröityy jotenkin ja sitten voin mielen ja kielen avulla sitä yrittää kuvailla. Niin, viittasin siihen, että tavallaan on helppo ymmärtää, että tuota tasoa voisi alkaa ajatella "perimmäisenä minuutena" ja samaistaa sen minän käsitteeseen, joka kielen arkikäytössä samaistuu "tarinaan" minusta, kehooni, jne. Ja sotkuinen möykky on valmis.
Sitä mä en ymmärrä, miten tästä perimmäisestä todistajasta pääsisi eroon. Se on siellä. Se tuntuu olemassaololta. Se on se perusta, näyttämö, johon ajatukset jostain putkahtelevat, jossa havainnot tapahtuvat. Ei se ole mitään konkreettista, mutta siinä kaikki tapahtuu. Se ympäröi kaikkea. Se on tässä. Se tuntuu "minältä" siinä mielessä, että se on olemassaoloa josta kaikki mitä teen, havaitsen, olen nousee, tai en minä tiedä nouseeko. Mutta kaikki tapahtuu sen läsnäollessa,"todistaessa". Se ei mene pois koskaan.
Miksi pitäisi päästä eroon tästä perimmäisestä todistajasta? Olemisen elämisen tunne/tietoisuus ON, keho ON, havainto ON niin oravalla kuin sinullakin. On YKSI ja se sama älykkyys joka katsoo talitintin silmistä, hirven silmistä, se katsoo myös sinun silmistäsi. Mieli vaan omii sen itselle ja tekee tarinan erillisestä minästä, erillisestä havainnoitsijasta, jota ei ole kyseenalaistettu. Tarkastellessamme tätä havaintoa niin useimmat meistä ovat aivan varmoja että se olen MINÄ, joka tiedostaa. Mutta mysteeri on käsittämätön, se on osa luonnon prosessia/elämää. Se on tietämisen tuolla puolen, ei-tietämisen piirissä. Lokerointia rakastava puuhastelija, loogisanalyyttinen mieli ei pysty pureutumaan mysteeriin, vaikka se kuinka haluaisi. Mieli elää nimeämisestä, luokittelusta, vertailusta, yhdistelystä, pakonomaisesta hallinnan tarpeesta. Mutta nämä eivät koskaan voi tavoittaa sitä elämän mysteeriä joka OLET.

Mistä ajatukset syntyvät ja minne ne häipyvät? Voitko luottaa ajatukseet?
Tutki ajattelua ja kerro yksikin ajatus mikä on 100% konkreettisesti totta, olemassa oleva???

User avatar
Mikado
Posts: 19
Joined: Wed Jan 22, 2014 9:18 am

Re: Löytyisikö opas?

Postby Mikado » Wed Jan 29, 2014 9:24 am

Miksi pitäisi päästä eroon tästä perimmäisestä todistajasta?
Ehkä ei pidäkään. Testata pitää. Tutkia, mikä on totta. Ja mikä kuvitelmaa.
Mistä ajatukset syntyvät ja minne ne häipyvät? Voitko luottaa ajatukseet?
Tutki ajattelua ja kerro yksikin ajatus mikä on 100% konkreettisesti totta, olemassa oleva???
Tiedätkö, mä juuri äsken ihan konkreettisesti tajusin, miten mieli teki ajatuksen havainnosta. Nyt mä kyllä jo unohdin, mikä se konkreettinen tapahtuma oli. No äsken join myös lasin vettä. En mä muodostanut yhtään ajatusta siihen liittyen. Mä vaan otin lasin käteen ja laskin hanasta vettä siihen ja join. Se kaikki tapahtui ihan ilman ajatusta. Mä vain todistin, että näin käy. En mä mitään päätöstä tehnyt juomisesta. Se vain tapahtui. Kai mulla oli jano, tai sitten join tavan vuoksi. En mä tiedä, mutta join. Ja nyt keitin teetä, sama meininki.

Ajatus on niin hidas ja kankea verrattuna tähän suoraan toimintaan ja olemiseen.

Ajatus tulee kai sitten mielestä, tai en mä tarkkaan tiedä mistä se tulee tai mihin se menee. Se jotenkin tulee kuitenkin olemassaolon "päälle". Se on olemassaolosta irrallinen mekanismi, joka elää vähän niin kuin omaa elämäänsä. Usein ajatus kommentoi todellisuutta. Tää on tosi tavallinen esimerkki, mutta tulipa mieleen: esim. jos nukkuu ja näkee unta. Valvetodellisuudessa kuuluu esim. joku ääni, sanotaan vaikka puhelin soi. Unessa, mieli tekee siitä oman versionsa ja vieläpä jopa niin, että se tuntuu loogiselta unen kontekstin suhteen, ikään kuin se kuuluisi unen maailmaan, ja olisi unen "suunniteltu" ja "oma" tuote. Mä muistan joskus ikuisuuksia sitten ihmetelleeni tätä: miten on mahdollista, että unessa juuri asiat tapahtuivat niin, että tuntui loogiselta, että kuului tietty ääni, vaikka se ääni alun perin ei kuulunutkaan unen maailmaan. Unessa mieli selvästi "omi" äänen jopa niin, että se salamannopeasti loi äänelle kontekstin, joka tuntui jopa edeltävän ja siten pohjustavan ääntä.

No, tämä oli nyt sivuseikka, mutta tulipa mieleen..

Tiedätkö, mä olen niin paljon lukenut näistä jutuista. Mulla on olemassa tavallaan älytön määrä diskurssia mielestä ja ajatuksista ja mielen todellisesta luonteesta jne. Mutta nyt mä jotenkin tajuan sisältä käsin. Mä voin itse tarkistaa, mikä meininki. Kun mä tässä ajattelen näillä sanoilla ja ilmaisen, mulla tulee mieleen niitä sanoja ja ilmaisuja ja kuvia ja kuvauksia, mitä olen kuullut ja lukenut. Mutta nyt ne tulevat tai ne koskettavat eri paikkaa tässä olemassaolossa. Ne ei ole pelkästään ajattelun maailmasta, vaan myös kokemuksen maailmasta. Tai ne koskettavat kokemuksen maailmaa.

Kyllä mä ajattelen, että ajatukset voivat olla totta. Rakenteellisesti ajatukset on vähän niin kuin kartta suhteessa maastoon. Ne jäljittelevät todellisuutta. Ne voivat pyrkiä olemaan mahdollisimman totuudellisia, niiden taustalla voi olla pyrkimys autenttiseen ilmaisuun (jostain näkökulmasta). Niistä voi olla suunnattomasti hyötyä suunnistamisessa tai ylipäätään navigoimisessa. Mutta ajatukset silti ovat ajatuksia, aspekteja, näkökulmia todellisuudesta ja todellisuuteen. Todellisuus on todellisuutta. Niitä vain ei pidä sekoittaa toisiinsa, tai siis erehtyä luulemaan ajatuksia todellisuudeksi.

Kysy lisää. Musta on kiva testata, miten totta tämä on.

User avatar
Paka
Posts: 440
Joined: Fri Aug 03, 2012 10:25 am

Re: Löytyisikö opas?

Postby Paka » Wed Jan 29, 2014 10:13 am

Tiedätkö, mä olen niin paljon lukenut näistä jutuista. Mulla on olemassa tavallaan älytön määrä diskurssia mielestä ja ajatuksista ja mielen todellisesta luonteesta jne. Mutta nyt mä jotenkin tajuan sisältä käsin. Mä voin itse tarkistaa, mikä meininki.
Hienoa, vain tällä onkin merkitystä että voi tarkistaa itse oman kokemuksen kautta. Antautuminen puhtaalle kokemukselle, antatuminen elämälle, tälle hetkelle, avoimin mielin. Vaikka osaisi ulkoa hyllymetreittäin valaistuneiden opettajien tekstejä, niillä ei ole mitään merkitystä, ne on vain "kuuta osoittava sormi".

Ainoa este oman todellisen olemuksen oivaltamiselle on että AJATTELEE OLEVANSA JOKU. Kaikki ajatukset, kaikki mielentilat ja kaikki tunteet heräävät, elävät aikansa ja haihtuvat. Tätä voi joskus olla vaikea hyväksyä, koska meillä on tapana takertua mukaviin mielentiloihin ja paeta kielteisiä, kuvittelemme tietämällä hallitsevamme elämää. Tämä tavoittelu, pakeneminen ja hallinan tarve pitää oravanpyörän pyörimässä. Ajatukset ovat kuitenkin vain ajatuksia, ihanan ja kauhean suuria ja mahtavia mutta silti riittämättömiä kuvaamaan, kuka sinä olet, ne voi kyllä herättää tunteita ja fyysisiä reaktioita. Mitäpä ajatus voisi kuitenkaan tehdä konkreettisesti? Se voi kyllä määrittää, nimetä ja laputtaa kokemuksia, mutta se ei kuitenkaan ole itse kokemus, se et ole sinä.

Kieli ja ajattelu ovat varsin hyödyllisiä työkaluja. Mutta ajatuksella ja kielellä on myös haittapuolensa. Kukaan ei vaan kertonut meille että mielessämme pyöriviin ajatuksiin uskominen on myös hyvin vaarallista. Sillä hetkellä kun uskomme ajatuksiimme siirrymme elämään unelmien/mielikuvituksen maailmaan. Maailmaan jota ei aikuisten oikeasti ole olemassa sen enempää kuin mörköä jonka lapsena kuvittelimme asuvan sängyn alla. Tämä unelmien ja mielikuvituksen maailma hypnotisoi tietoisuutemme unenkaltaiseen horrokseen ja alamme elämään ”Matrixissa”. Vastaan pyristely ei auta, se on aivan turhaa, uudelleen ohjelmointi (positiivinen ajattelu yms. mielen hallinta) vie meidät vaan uudelleen saman ongelman ääreen. Ainoa vaihtoehto on todellinen ”vallankumous” eli työkalu (mieli, kieli, ajattelu) joka on ottanut isännän paikan on palautettava oikealle paikalleen – takaisin pelkäksi työkaluksi.
Unessa, mieli tekee siitä oman versionsa ja vieläpä jopa niin, että se tuntuu loogiselta...
Tää on loistava esimerkki mielen kyvystä luoda tarinaa.

Tutki mahdollisimman tarkasti miten tunteet syntyvät? Hylkää taasen kaikki oppimasi teoriat ja luota vain omaan kokemukseesi NYT. Voit vaikka miettiä tätä jonkin esimerkin avulla, jossa olet ärsyyntynyt/suuttunut/vihastunut kunnolla (muutkin tunteet käy).
Tutki tunteen ja ajattelun liittoa.

Ps. taasen pysy ytimessä älä rönsyile, pidä asia yksinkertaisena ja selkeänä

User avatar
Mikado
Posts: 19
Joined: Wed Jan 22, 2014 9:18 am

Re: Löytyisikö opas?

Postby Mikado » Thu Jan 30, 2014 11:20 am

Moi Päkä

Mulla oli tänään suunnattomia vaikeuksia pysyä ytimessä. En ole tyytyväinen tähän viestiin, mutta lähetän sen kuitenkin, ihan siksi, jos sä haluat tarttua johonkin. Yritän sietää epätäydellisyyttäni. Voidaan ja voin yrittää huomenna jotenkin tarkentaa tätä.
Ainoa este oman todellisen olemuksen oivaltamiselle on että AJATTELEE OLEVANSA JOKU. Kaikki ajatukset, kaikki mielentilat ja kaikki tunteet heräävät, elävät aikansa ja haihtuvat. Tätä voi joskus olla vaikea hyväksyä, koska meillä on tapana takertua mukaviin mielentiloihin ja paeta kielteisiä, kuvittelemme tietämällä hallitsevamme elämää.
Mä olen kirjoittanut reilun vuoden sellaista blogia (valaistumisblogi.blogspot.fi). Aika harvakseltaan ja aika harvoille olen ylipäätään siitä kertonut. No, nyt tässä kun ollaan tätä dialogia käyty, eittämättä prosessi on käynnissä ja pieniä oivalluksia on tullut. Eilen mä postasin jotakin sinne, rupesin spekuloimaan, että nyt olen tainnut oivaltaa jotain jne. Ja mä huomasin, että samalla, kun mä kirjoitin, jotain tapahtui. Kun mä rupesin kuvailemaan kokemusta, se väistämättä muuttui. Siitä hävisi se tuoreus. Mä jotenkin lipsahdin kokemuksen maailmasta kertomuksen maailmaan. Jostain putkahti kuvioihin taas "minä", joka oivaltaa, jolle asiat tapahtuu.
Tutki mahdollisimman tarkasti miten tunteet syntyvät? Hylkää taasen kaikki oppimasi teoriat ja luota vain omaan kokemukseesi NYT. Voit vaikka miettiä tätä jonkin esimerkin avulla, jossa olet ärsyyntynyt/suuttunut/vihastunut kunnolla (muutkin tunteet käy).
Tutki tunteen ja ajattelun liittoa.
Mä menetän malttini todella helposti, jos mua aletaan neuvomaan. Tai, jos joku "väärä" alkaa neuvomaan mua. Mä sallin ilman ongelmia neuvomisen nille, jotka ovat sillä hetkellä opettajan tai "oppaan" (hymiö) asemassa, mutta muilta ns. 'vertaisilta' mä en juuri neuvoja siedä.

Kun mä tarkastelen sitä tilannetta, kun mä suutun, liittyy siihen tunne tai olisiko sittenkin ajatus oletetusta "huonoudesta", jota pitää vastustaa. Ts. ajatus siitä, että joku toinen osoittaa minulle kuinka huono olen. Tai siis se on valmiiksi oletettu tulkinta siitä tilanteesta. Jonkinlainen ketjutus on valmis tähän tulkintaan ja enemmän tai vähemmän hillittyyn raivokohtaukseen. Eli siis siellä on tunne "jonkun" huonoudesta. "Minä" olen huono, "minä" en kelpaa. Siihen liittyy myös valta-asema-ajattelu. Kuka on parempi, ylempänä jne.

Tilanteessa, joka on valmiiksi nimetty oppilas-opettaja -tilanteeksi, tämä asettelu on täysin poissa. Mä ilolla otan ohjeita itseäni kokeneemmilta ja taitavammilta.

Ehkä mä voisin nimetä kaikki ihmiset mun "opettajiksi". ... Mulla tuli heti tosi hyvä fiilis tästä. Joo, näin mä teen.

Sori, mä rönsyilen. Palataan asiaan.

Tunteet. Nyt esimerkiksi, mulla tuli ilon ja innostuksen tunteita, kun hoksasin, siis ajattelin, ja keksin uuden lähestymistavan mua häiritsevään kierteeseen. Ajattelun uusi näkökulma tuotti ilon tunteen.

Näyttäisi siltä, että koko ihmiselämä pyörii näiden ympärillä: ajatusten ja tunteiden. Ne synnyttävät toisiaan ja liittyvät myös kehon maailmassaolemiseen. Kipu tai säikähdys saattaa aiheuttaa itkua, josta syntyy ajatus surusta ja surun kokemus. Mielihyvä voi hymyilyttääja aiheuttaa iloa. Tunteet liittyvät paitsi ajatuksiin, myös kehoon. Kehon hyvinvointi tuottaa mielihyvää, mekaaninen hymyilykin houkuttaa jonkinlaista iloa, tai ainakin siellä on selvä kytkös.

Tässä ja nyt, tämän rauhan vallitessa, on helppo nähdä tunteiden ja ajatusten suhteellisuus. Niiden hetkellinen luonne ja yhteenkietoutuneisuus keskenään, mutta myös linkitykset keholliseen olemiseen ja kokemiseen.

Mä voin tässä ja nyt vajota siihen täyteyteen, jossa tunteita ja ajatuksia ei sinänsä ole. On kehon tuntemuksia, nyt jotain ajatteluakin kirjoittamisen muodossa. Todistajan läsnäollessa. Ainut koettava tunne on syvä rauha tai lepo tai senkaltainen. (Voiko tätä tilaa ylläpitää elämän draamassa? Voisiko toimia tästä paikasta, tietoisuudesta käsin? Mä näkisin, että se olisi se haaste.) Nyt musta tuntuu ja ajattelen, että tämä on olemassaolon perusta. Tämä on se. Ei ole muuta. Tässä ja tähän elämän draama piirtyy.

Jos tän dialogin tavoite on tulla tähän. Tässä ollaan. Kaikki muu on spekulaatiota.

Tunteet ovat kuin säätiloja. Tulee sumu, tulee sade, tulee paiste, menee pilvi, matalapainetta, joskus pakkasta. Joskus kylmä rintama jää jumittamaan, joskus myrsky raivoaa. Toisinaan ne tulee hallitsemattomasti. Mutta kun mä tutkin, niihin on yleeensä joku syy. Joku, tapahtuma ja/tai ajatus, houkuttelee ne esiin.

Täytyy tunnustaa, että oli tosi vaikea pysyä tänään tässä aiheessa. Mä rönsyilin ihan kauheesta ja poistin tästä viestistä varmaan puolet. Mun mieli on tosi assosiatiivinen, ja mulla tulee koko ajan mieleen pointteja, mitä vois ilmaista. Mä yritin hillitä itseni ja pitäytyä asiassa. Mä tykkään spekuloida. Se tuottaa mulle iloa.


Return to “Other Languages”

Who is online

Users browsing this forum: No registered users and 112 guests