Birth of a dragon

[Joulupukkiuk]

LU on keskittynyt opastukseen, jonka avulla voit nähdä, ettei mitään todellista luonnollista ”minää” ole olemassa - Miten ymmärrät asian?
Uskon, että ajatustemme verkko muodostaa käsityksemme minästä. Näin ollen minää ei varsinaisesti löydy mistään, se on käsite, vain sähkövirtaa neuronien välillä. Minän käsite saattaa olla hyödyllinen työväline, mutta siihen sotkeutuminen aiheuttaa jatkuvaa kärsimystä.

Mitä etsit LU foorumilta?
Olen harrastanut vuosia jaksoittain meditaatiota. Lähinnä hengityksentarkkaamisharjoitusta sekä metta bhavana-harjoitusta.
Olen kiinnostunut uusista innovaatioista suhteessa tietoisuuden oivaltamiseen, suoraan näkemiseen.
Huomaan edelleen ajoittain sotkeutuvani kunnianhimon ja suorittamisen syövereihin. Haluaisin vapautua itsekkäistä pyrkimyksistä.

Mitä odotat opastetulta keskustelulta?
Toivon, että keskustelu avaisi uusia oivalluksia minän käsitteen olemattomuuteen.
Odotan haastetta arjen keskelle, henkistä pingisottelua, jonka tuloksena ehkä molempien osapuolten maailmankuvat olisivat avautuneet hieman,

Millaista kokemusta sinulla on ns. henkisistä harjoituksista, etsimisestä ja tutkimisesta?
Olen harrastanut jaksoittain meditaatiota sekä itsekseni, että opastetusti. Mihinkään ryhmään en ole sitoutunut, kun meditaatio on aktiivista istun yleensä itsekseni n 30-45 minuuttia. Lisäksi olen tutustunut pranayama-hengitysharjoituksiin sekä astangajoogaan.

Asteikolla 1 – 10, kuinka halukas olet kyseenalaistamaan nykyiset uskomuksesi itsestäsi? 10

[Multipass]

Tervehdys JP, jos sallit lyhenteen käyttämistä :)
Ja tervetuloa LU foorumiin. Hienoa, että löysit tiesi tänne.

Olen ainoa suomeksi opastava tällä hetkellä, joten toivon, että löydämme oikeat osoittimet, jotka toimivat juuri sinulle.

Autan mielelläni sinua osoittamalla tutkittavia seikkoja ja jatketaan kunnes asia on sinulle täysin selkeä.

Paras tapa lähteä katsomaan, on jättämällä pois kaikki aiemmin opittu. Jätä muut henkiset harjoitteet tai lukemiset sivuun prosessin ajaksi. Tämä ei vaadi minkäänlaista tietoa tai käsityksiä pohjalle sillä kaikki tarvittava on löydettävissä tästä nyt-hetkestä aistien avulla.

Pyri kirjoittamaan päivittäin, jotta fokus pysyy mahdollisimman hyvin ”katsomisessa”.

Kuvaile tähän alkuun hieman miten erillisen minuuden vaikutus tuntuu sinulle tällä hetkellä ihan elämän suoran havaitsemisen (SH), kautta?
Ei käsitteellisesti tai miten asian ymmärtää, vaan puhu suoraan siitä miltä se nyt juuri tuntuu elämässäsi.
Millä tavoin se häiritsee elämääsi?
Millaisiin asioihin se vaikuttaa elämässäsi?
Mikä on epäselvää asian suhteen?

Tärkeää on olla täysin rehellinen kaikista heräävistä tunteista ja siitä miten adiat koet. Se auttaa parhaiten havaitsemaan missä kohdassa milloinkin menet.
On tärjeää löytää ero suoran havainnon ja opitun tarinan välillä ja siihen ryhdymme nyt.

[Joulupukkiuk]

Tervehdys JP, jos sallit lyhenteen käyttämistä :)
Ja tervetuloa LU foorumiin. Hienoa, että löysit tiesi tänne.

Olen ainoa suomeksi opastava tällä hetkellä, joten toivon, että löydämme oikeat osoittimet, jotka toimivat juuri sinulle.

Autan mielelläni sinua osoittamalla tutkittavia seikkoja ja jatketaan kunnes asia on sinulle täysin selkeä.

Paras tapa lähteä katsomaan, on jättämällä pois kaikki aiemmin opittu. Jätä muut henkiset harjoitteet tai lukemiset sivuun prosessin ajaksi. Tämä ei vaadi minkäänlaista tietoa tai käsityksiä pohjalle sillä kaikki tarvittava on löydettävissä tästä nyt-hetkestä aistien avulla.

Pyri kirjoittamaan päivittäin, jotta fokus pysyy mahdollisimman hyvin ”katsomisessa”.

Kuvaile tähän alkuun hieman miten erillisen minuuden vaikutus tuntuu sinulle tällä hetkellä ihan elämän suoran havaitsemisen (SH), kautta?
Ei käsitteellisesti tai miten asian ymmärtää, vaan puhu suoraan siitä miltä se nyt juuri tuntuu elämässäsi.
Millä tavoin se häiritsee elämääsi?
Millaisiin asioihin se vaikuttaa elämässäsi?
Mikä on epäselvää asian suhteen?

Tärkeää on olla täysin rehellinen kaikista heräävistä tunteista ja siitä miten adiat koet. Se auttaa parhaiten havaitsemaan missä kohdassa milloinkin menet.
On tärjeää löytää ero suoran havainnon ja opitun tarinan välillä ja siihen ryhdymme nyt.

Hei, mukavaa tutustua.

Olen ensi vuonna viisikymmentä vuotta täyttävä mies.
Elän vaimoni ja kahden kouluikäisen lapsemme kanssa Helsingissä.

Hmm, ajatuksia erillisen minuuden vaikutuksesta elämässäni...
Yritetään:

Vertailen itseäni ja suorituksiani varsin paljon muihin.
Näin altistun kateellisuudelle ja katkeruudelle.
Koen myös ajoittain, että olen helposti manipuloitavissa, ts ulkopuolisille ärsykkeille altis.

Talouteni on ajoittain varsin haastavaa kumppanini pitkäaikaisen työttömyyden vuoksi.
Itse tienaan riittävästi, jotta nelihenkisen perheemme arki sujuu. Silti mihinkään ylimääräiseen on vain harvoin varaa, tämäkin kasvattaa katkeria mietteitä.

Muutoin elämänhallintani on tänä päivänä suhteellisen sujuvaa.
Osa minusta myös nauttii ammatillisista haasteista ja niitä taiteellisesti orientoitunut, luova ammattini tarjoaakin.
Lapsemme voivat hyvin, kotimme on muutenkin emotionaalisesti varsin vakaa, liittomme voi vieläkin suhteellisen hyvin kaksitoistavuotiaaksi.


Ammatillisessa tilanteessani on kuitenkin monia puolia.
Näennäisestä menestyksestäni huolimatta on vaikeaa rentoutua, nauttia elämästä. Suorittajaksikin minua voisi nimittää.
Ajoittain on vaikeaa vain olla, pyrkimättä jatkuvasti uusia hankkeita ja haasteita kohti. Mikään ei tunnu riittävän.
Toki onkin ansaittava kahden edestä, mutta silti:
Tuntuu ajoittain siltä, että maailma ei kannattelisi ilman henkilökohtaista ponnisteluani, ikäänkuin pitäisin itse maailman pyörät pyörimässä.
Olen huolehtija, ollut sitä jo pitkään. Tämä puoli on voimistunut minussa todennäköisesti haastavan lapsuuteni ja nuoruuteni vuoksi. Elin vakavasti sairaan äitini kanssa hänen kuolemaansa asti. Olin silloin kaksikymmentävuotias.
Sen jälkeen jouduin selviytymään yksin, en oppinut pyytämään apua, eikä ympärillä ollutkaan juuri ketään keneen luottaa.
Olen siis nojannut itseeni.
Omaan minäkuvaani.
Siksi siitä luopuminen saattaa olla haasteellista.

Ajoittain kykenen unohtamaan itseni, heittäytymään armon varaan. Ongelma on se, että tätä tilaa on vaikeaa saada kestämään pidempään. Ennemmin tai myöhemmin huomaan taas huolehtivani tulevaisuutta. Murehdin talouden kantamista, syyllisyyttä läsnäolottomuudestani lapsilleni etc
Läsnäolevaa tietoisuutta on hankalaa säilöä, se tulisi löytää yhä uudestaan.

[Multipass]

Hei JP ja kiitos rehellisestä pohjustuksesta.

Nyt ryhdytään tarkastelemaan, mikä ja missä se kokija on löydettävissä ja mistä tarinat ovat rakentuneet.
Katsotaan asioita ehkä hyvin erilaisesta kulmasta, mihin olemme oppineet.
Paljastetaan illuusion ydinuskomus.
Älä pahastu jos osoitan samoja asioita tutkinnan kohteeksi useita kertoja tai jätän jotain huomiotta.
Tarkoitus on löytää mahdollisimman suora ja selkeä reitti kaikkeen, mikä oleellista.

Katsominen on havainnointia aistimusten välityksellä. Käytää seuraavia faktoja aina pohjana, kun katsot osoitettua asiaa:

Näköhavainto -> värejä näkyy
Kuulohavainto -> ääniä kuuluu
Tuntohavainto -> tuntemuksia ja tunteita ilmenee
Makuhavainto -> makuja maistuu
Hajuhavainto -> tuoksuja ilmenee

Tämän lisäksi ajattelua ilmenee.

Lähdetään tutkimaan minkä näiden avulla erillinen ”minä”, persoona ja kokija on löydettävissä.

Kun katsot ja vastaat, tee se suoraan havainnosta käsin. Kuvaile havaittua ja jätä älyllinen tietopohjaan perustuva käsitteellinen tarina mahdollisimman vähälle.

Ota rauhallinen tila ja hiljenny keskittymään kaikkiin aisteihin vuorotellen ja kysy
Missä minä olen?
Missä minä tunnun?
Osoita sormellasi se kohta, missä minä vaikuttaisi olevan.
Kuvaile suorasta nyt-hetken kokemisesta käsin, missä minä vaikuttaisi olevan.

Älä lähde mielen tuottaman tarinan perään, vaan keskity aistimalla löytämään. Kerro mitä tulee, mitä tunteille ja ajatuksille tapahtuu.

MP

[Joulupukkiuk]

Istun kahvilassa

Minä tunnun penkkiä vasten nojaavassa takamuksessa,
Ohikulkevan naisen parfyymin tuoksu saa aikaan assosiaatioketjun

Ihmisten äänten painotukset, äänensävyt herättävät tunteita

Ihmisten, esineiden hahmoja liikkuu ympärilläni

Kaikki on jatkuvassa liikkeessä

Mieli tarttuu mielessä soivaan sävelmään

Äänet muodostavat katkeamattoman auditiivisen virran

Mitä on tämän jatkuvaa tapahtumaketjua seuraavan ihmisen taustalla?
Kelluuko kaikki tämä materia jossain?
Jos kelluu, niin minkä päällä?

Ympärillä lakkaamaton liike

Missä kaikki liikkuvat?
Voiko päästä mihinkään!

Katseeni, aivojeni takana on taso, jossa kaikki vain on, pysyvyys jonka päällä kaikkeus liikkuu ja muokkautuu.
Jonkinlainen... persoonaton tyhjyys

Smoothien kirpeys vie minän kielelleni,

Lautasten kilinää, lasien kalinaa, tuolien siirtelyn kirskahduksia, askeleita, puheensorinaa, kuin polyrytminen musiikkiteos. Joka ääni kajahtaa oikeaan aikaan oikeassa kohdassa.

Melkein pelottaa se, että menetän otteeni äänten, hahmojen ja tuoksujen alkuperästä.
Entä jos en enää saakkaan otetta todellisuudesta, onko se hulluutta 😊

[Joulupukkiuk]

Istun Lentokoneessa. Lyhyt kotimaanlento, silti pelko nostaa jälleen päätään.
On vaikea uskoa, että olen turvassa, kun kevyt turbulenssi heiluttelee konetta.
Lentopelko on alkanut voimistua vasta viimeisen kymmenen vuoden aikana.
Ehkä se, että joudun luopumaan kontrollista koneen mekaniikan ja lentäjän inhimillisyyden armoille pelottaa.
Ja tietysti kuolema.
Pelkään äkillistä kuolemaa.
Että minäni kuolee.
Pelko tuntuu epämiellyttävänä paineena vatsassa, jännittyneissä hartialihaksissa.
Aika mataa, olisimmepa jo perillä.
En koe vastaavaa pelkoa liikenteessä, vaikka olenkin tietoinen, että onnettomuusriski on suurempi moottoritiellä matkalla kentälle kuin lennon aikana.
Pelkoa on mahdotonta kontrolloida älyllä, siinä tunne vie.

Menetin ystävän Thaimaan tsunamille. Hänen perheensä joutui äärimmäisen pienestä prosentuaalisesta mahdollisuudesta huolimatta karmean kohtalon kautta pois pyyhkäistyksi maailmasta.
Todennäköisyys oli äärimmäisen pieni, silti rysähti.
Aloinko pelätä katastrofia silloin?
Vai menetettyä äitini vuosikymmeniä sitten.

Yritän keskittyä nyt-hetkeen, pitää mielen avoimena. Ulkona sininen taivas, ihmiset rupettelevat huolettomina.
Silti, aina turbulenssin hetkellä ahdistus nousee kurkkuun.
Kuuntelen mahdollisia muutoksia moottorin äänessä, katselen kanssamatkustajien kasvonilmeitä.
Keskityn hengittämään syvempään.
Minä yrittää kontrolloida tilannetta
Osaanko päästää irti, luopua.
Alan rauhoittua.
Kuka pelkää?
Päätän päästää irti.
Entä jos ei ole minää joka pelkää, onkin vain ehdollistuma joka näkyy hermoston ja mielen reagointina.
Tiedän, että turbulenssi ei juuri koskaan ole pudottanut konetta.
Annan tuntemusten olla, en kiinnitä niihin huomiota.
Pelko helpottaa.
Vain fyysinen reaktio, ei muuta.
Anna sen olla, älä anna mielesi takertua siihen.
Se on vain tunne.
Tunne ei ole minä.
Rentoudun hieman.
Auringonpaiste tuntuu ja näyttää hyvältä. Alhaalla maa mataa alla.
Pelko on siis tunne, reaktio,
Se ei ole minä.
Laskeutuessa taas turbulenssia.
Se tuntuu nyt hieman helpommalta kestää.
Tämän kirjoitussession aikana oivalsin ehkä jotain josta en aiemmin ole saanut otetta.
Tunteeni eivät ole minä.

[Multipass]

Hei ja hyvää havainnointia <3

Pilkotaan hieman lisää ja katso mistä ja miten erillisyys rakentuu.

Aloitetaan tunteista ja ajattelusta.

Pelko helpottaa.
Vain fyysinen reaktio, ei muuta.
Anna sen olla, älä anna mielesi takertua siihen.
Se on vain tunne.
Tunne ei ole minä.

Havaitsit hienosti tunteen tunteeksi. Ilman ajatusten antamaa merkitystä, voidaan varmuudella sanoa vain, että tunteita tuntuu. Kaikki ajatukset/sanat ovat opittuja käsitteitä ja nimilappuja osoittamaan jotain mitä havaitaan.

Ajattele hetki pientä lasta, joka syntyy tähän maailmaan. Hän ei osaa yhtäkään sanaa ja kieltä. Hän ei tiedosta olevansa erillinen mistään eikä tiedä minkään havaitsemansa havainnon nimeä tai merkitystä.
Kaikki mitä hän myöhemmin tulee sanomaan todellisuuden suhteen, on muilta opittua. Näin ollen kaikki ajatukset, merkitykset, käsitteet, tavat reagoida, suhtautua ja ilmaista asioita, ovat opittuja.

Otetaan esimerkiksi tunne, jota kutsumme peloksi.
Mistä tietää, että tunne on pelkoa?
Suorassa havainnossa voidaan aistimuksista käsin sanoa pelkästään, että jokin tunne tuntuu.
Kutsumme tunnetta peloksi sillä olemme joskus oppineet merkityksen ja sanan sille.
Muut sanovat pienelle lapselle, kun hän reagoi johonkin, "älä pelkää". Näin lapsi oppii yhdistämään tuntemaansa tunteeseen sanan pelko ja vähitellen myös liittää erilaisia merkityksiä ja laatuja siihen.

Tarkkaile kaikkia tunteita ja tuntemuksia rauhassa silmät kiinni.
Koe tunnetta tunteena ja huomaa kuinka ajatukset ryhtyvät selittämään ja nimeämään sitä, mikä tuntuu.
Tarkkaile tunteita siten, ettet lähde kuuntelemaan ajatuksia niiden suhteen.
Keskity pelkästään aistihavaintoon josa tunne ilmenee.
Tunteminen ilmenee. Erilaisia tunteita tuntuu.


Tarvitaanko tunteiden tuntumiseen erillinen minä tuntemaan niitä?
Voitko päättää mitä tunnet ja mitä et?
Tiedätkö mikä tunne tulee seuraavaksi?
Onko tunteella mitään vaikutusta mihinkään, jos siitä irrottaa tarinan, joka kuvailee sen merkitystä?
Onko ajatuksella minkäänlaista vaikutusta mihinkään, jos siihen ei liitä tunnetta?
Onko ajatuksilla erillinen ajattelija vai ilmenevätkö ajatukset itsekseen?
Pystytkö sanomaan mikä ajatus tulee seuraavaksi?
Pystytkö lopettamaan ajattelun?
Koita olla minuutti täysin ajattelematta, onnistuuko?

Keskity näihin rauhassa ja tutki kuten tiedemies asiaa, jota ei ole koskaan ennen tutkinut.
Etsi kokemisesta käsin aistein, ei opitusta ajattelusta tarinoineen.

Ajattelu on kuin havaitun todellisuuden selostaja. Se käyttää kaikkea jo opittua sisältöä selostamaan sitä, mitä aistimusten piiriin ilmaantuu.
Mieli on kuin Mertaranta selostamassa jääkiekko-ottelua.
Jos katsot peliä, havaitset sen tapahtuvan riippumatta miten sitä selostetaan. Selostus ei ole totta, se mitä aistit näyttävät on. Löydä ja tunnista tämä rakenne kaikessa mitä tapahtuu.

Mukavaa päivänjatkoa :)

[Joulupukkiuk]

Huvittava pikkuepisodi:
Hotellihuoneessa ahmaisin lounaan jälkeen minibaarista löytämäni makeispussin.
Huomaan olevani hieman pettynyt kevyeen lipsahdukseen jo miltei kuukauden jatkuneessa ruokavalion muutoksessa parempaan.

Onko mieleni rakentanut tarinaa voimakkaamman itsekurin omaavasta minästä?

Minkälaisia nimilappuja olen ripustanut tähän tarinaan jonka mieleni on itsestäni luonut?
Aistit auki nyt hetkessä.
Hotellihuone, hiljaisuus, himmeä valo.
Lepään sängyllä, tyynyn pehmeys niskaa vasten.
Keskityn hengittämiseen, yritän antaa ajatusteni kulun hiljentyä, lasken puhelimen viereeni yöpöydälle ja suljen silmäni.

Mieleeni nousee mielikuvia päivän aikana tapaamistani ihmisistä, heidän kasvojensa kuvia.
Olenko ollut rehellinen kohtaamilleni ihmisille, olenko osannut kuunnella?

Lapseni viime viikkoina laulama melodianpätkä nousee esiin auditiivisena kokemuksena, yritän olla kiinnittämättä siihen huomiota enempää.

Huomaan pohtivani aikataulua loppuviikon fyysisille harjoitteille, suunnittelen mielessäni viikonlopun aikatauluja.

Ajatukset kulkevat, tuntuvat nousevan esiin itsestään. En ole varma vienkö minä tässä tanssissa vai toisin päin.

Huomaan, että tietynlainen murheellisuus on ajatuksieni taustalla.
Onko siinä yksi mieleni luomista narratiiveista, ikäänkuin leima jonka olen antanut sille jota kutsun minäkseni?
Miten käsikirjoituksen voisi muuttaa?

Annan tunteen taas vain olla, pyrin ohjaamaan tietoisuuteni pois sen pohtimisesta.
Heti helpottaa.
Lepään vain tässä, kohta työ alkaa, poistun huoneesta.
Tietoisuus ehkä kirkastuu nyt-hetkessä hieman, pääsen hetkeksi lähemmäksi.
Ei kiirettä, ei tavoittelemista, ei pelkoa.
Hetki ajattelemattomuutta tuntuu ylellisyydeltä.
Kaikki hyvin juuri näin ja tässä.
Siis mielemme synnyttää kulloisenkin elämäntilanteemme mukaista narraatiota?
Täydentäen jo aiemmin synnyttämäänsä tarinaa, auraten alati kehittyvän jatkotarinamme käänteitä.

Olisiko sittenkin niin päin, että alamme käyttäytyä ajatuskoneemme synnyttämän mielikuvan mukaan.
Kuin köyhä, rikas, mies, nainen, surullinen, iloinen.
Mielemme alkaa ripustaa nimikylttejä asioille, tunteille jo kun otamme ensiaskeleitamme, ja ympäristö vahvistaa näitä määritelmiä ja niille yhteisesti hyväksyttyjä nimiä.
Pelko, viha, rakkaus, sankaruus, sotilas, kuolema. Kaikki vain yhteisiä määritelmiä asioille jotta edes näennäisesti ymmärtäisimme näitä tapahtumia.
Olin herki sitten köyhä, katkera, stressaantunut.
Nyt olen hyvin toimeentuleva, sporttinen, positiivinen.
Mielen luomaa näytelmää, kuin kirjoitettua fiktiota.
Tätäkö tarkoiti?

[Multipass]

Tervehdys,

Kysymykset eivät osoittaneet aivan tuota tarkasteltavaksi, mitä vastasit.
Kaikki on paljon yksinkertaisempaa. Koita jättää tarinoiden kuvailu pois. Älä etsi älyllisestä ajattelusta mitään, vaan kerro suorasta havainnosta käsin. Tämän oivaltaminen voi viedä hetken, mutta löytyy kyllä.
Nyt tarkastellaan pelkästään havaittavissa olevaa todellisuutta sekä erillisen minän olomuotoa siinä.
Poimi viesteistäni ne lauseet joissa on osoitin/kysymys lainauksena ja vastaa pelkästään siihen heti alapuolelle.
Etsimme erottelukykyä ja aistien rakennetta. Mieli tuottaa helposti tarinaa, mihin oleellinen hukkuu.
Elämme kuvittelun ja tarinan varassa ja olemme unohtaneet tarkistaa sen todenperäisyyden.

Tutkitaan vähän laputtamista ja nimeämistä.
Katso ympärillesi siinä missä olet ja käytä näköaistia havainnointivälieenä.
Sanotaan, että näet vaikkapa esineitä kuten pöytä, kynä, matto, seinä jne.
Näkemisen yksinkertaisin ja ainoa varmuudella todennettava havainto on, että Värejä näkyy!

Värisävyjen vaihteluista olemme oppineet erottamaan muotoja ja antaneet niille nimet.
Nimi on pelkästään osoitin, mikä kuvailee kommunikoinnin avuksi sitä, mitä havaitaan, mutta sana ei ole totta, kohde on.

Kaikki ajatukset, jotka osoittavat johonkin, mitä ei ole aistien avulla todennettavissa olevaksi, ovat pelkästään opittuja käsitteitä ja konsepteja. Mielen tuottamia käsityksiä jotka eivät kuvaile mitään todellista.


Tee harjoitus siten, että huomioit kuinka nimeäminen pulpahtaa mieleen aina, kun fokus kiinnittyy johonkin yksityiskohtaan.
Lisäksi saattaa ilmetä ajattelua, mikä kuvailee mitä sillä tehdään jne. Jätä se huomiotta.
Ajattele, että laitat post-it lapun varustettuna nimellä kaiken sen päälle mitä havaitset.
Pöytä -> kohde löytyy. Matto -> kohde löytyy.

Nyt keskity tarkkailemaan mihin kiinnität lapun jossa lukee "minä"?
Millä aistimuksella se on havaittavissa?
Onko minää löydettävissä missään muussa ilmenemismuodossa kuin sanana?
Mistä koet "minun" olevan vastuussa elämän suhteen tai saavan aikaiseksi?
Mikä muuttuisi jos minua ei olisi?

Kun ajattelet syvästi lausetta, että Minkäänlaista erillistä minua ei ole koskaan ollut olemassa missään muodossa, eikä sitä koskaan tule olemaankaan, mitä tämä herättää sinussa?
Kuvaile tuntemuksia.

Vastaa vain näihin kysymyksiin tutkimalla huolellisesti mitä ne osoittaa. Mene kokemiseen sisään ja vastaa sieltä käsin.

[Joulupukkiuk]

Ajatus siitä, että historiani ja elämäni ei olekaan minun kokemaa on hieman shokeeraava, ehkä surullinenkin.
Hieman kuin ystävä olisi menehtynyt.
Totta on, että en löydä minää pääni sisältä. Voin personoida sen ehkä ruumiseeni, kasvoihini, käsiini, vartalooni, mutta silti kaikkea tätä tarkkailee mieleni silmien välityksellä. En voi osoittaa silmien takana olevan minän paikkaa.

Mutta silti jotain tapahtuu katseeni takana. Näkökokemus, havainto syntyy.
Huomaan, että mieli yrittää konseptoida minättömyyttä tai ei-kokemusta kokemukseksi, määritellyksi.
Pyrkii muodostamaan kuvallisen tai verbaalisen todistuksen tyhjyydestä.
Hmm, hämmentävää.

Istun kahvilassa, ikkunan takana upea merellinen ruskamaisema joka lepää itsessään.
Entä jos minua ei olisi todistamassa tätä
Miten se muuttaisi näkymää?
Tuulimylly pyörii hiljakseen
Vene mataa eteenpäin
Kauniita värejä
Tämä kaikki olisi varmasti olemassa minusta riippumatta
Kaunista
En tunnista minää, en voi osoittaa sen laatua tai sijaitsemispaikkaa.
Tarkoittaako se, että minua ei ole olemassa?
Melkein huimaava olettamus.
Lounaan jälkeen kaiuttimista alkaa soida suosikki-poplaulu
Miltä se kuulostaisi jos minua ei olisi kuulemassa?
Ei arviointia onko se hyvä vai huono laulu, osaanko ottaa sen vastaan sellaisena kuin se on, ilman kritiikkiä, mielipidettä?

Voimakas miete,
On pakko prosessoida tätä hetki, mieli selvästi vastustelee olemattomuuden ajatusta, sehän merkitsisi minän katoamista, kuolemaa.

[Multipass]

Tervehdys,

Ajatus siitä, että historiani ja elämäni ei olekaan minun kokemaa on hieman shokeeraava, ehkä surullinenkin.
Hieman kuin ystävä olisi menehtynyt.

Hienoa. Katso nyt historiaa ja menneisyyttä. Molemmat ovat pelkästään sanoja joihin liittyy käsitys. Niillä ei ole aistihavainnon kohdetta nyt-hetkessä.

Missä muodossa historia tai menneisyys on löydettävissä nyt-hetkestä?
Onko niitä missään muussa muodossa kuin ajatuksena, joka ilmenee?

Minun elämäni, minun kokemukseni, minun ajatukseni, minun perheeni, minun tunteeni, minun saavutukseni....

Missä on tuo omistaja, mikä väittää kaiken olevan "minun" omistamaa?
Mikä väittää näin olevan?

Jos katsot asioita lähestymällä seuraavalla tavalla:
Elämä ilmenee, kokemuksia ilmenee, ajatuksia ilmenee, perhe ilmenee, tunteita ilmenee, saavutuksia ilmenee...

Katoaako jotain jos jätät pois käsityksen, että ne olisivat erillisen minän omistuksessa?

Entä jos minua ei olisi todistamassa tätä
Miten se muuttaisi näkymää?

Tee harjoitus:

Katso näkymää, mikä juuri nyt aukeaa. Katso sitä pelkästään yhtenä näkyvänä kuvana.
Huomaa kuinka näkymä on yksi, kunnes ajattelu alkaa nimeämään osia näkymästä.
Katso myös kehosi näkyviä osia siitä käsin missä olet.

Onko mikään erillään siitä yhdestä näkymäkuvasta, mikä näkyy?
Sulje silmäsi ja avaa ne. Huomaa kuinka koko kuva katoaa hetkessä ja kuinka se jälleen ilmestyy, kun avaat silmät.
Tarvitaanko tähän erillinen minä pitämään huolta, että näkymä ilmestyy vai ilmeneekö se itsestään?

Ilmeneekö näkymä vaikka et kuvailisi ja nimeäisi siitä mitään osia?

Tarkkaile näkyvää ja huomaa kuinka kaikki muodostuu väreistä. Paljon värejä joista yksi kuva muodostuu.
Vasta, kun ryhdymme tunnistamaan värimerestä muotoja ja nimeämään niitä, näyttäisi siltä, että siinä olisi erillisiä osia.

Keskity pelkästään havainnoimaan värinäkymää. Testaa ja tutki kuinka se ilmestyy ja taas katoaa.
Katoaako näkymä jos sana "minä" poistetaan näkijän virasta?
Mahdollistaako minä näkyvän vai ilmeneekö näkyvä ilman aikaansaajaa?

Lounaan jälkeen kaiuttimista alkaa soida suosikki-poplaulu
Miltä se kuulostaisi jos minua ei olisi kuulemassa?

Keskity nyt kuulemiseen.
Laita silmät kiinni ja kuuntele ääniä joita juuri nyt kuuluu. Ehkä kellon raksutusta, hurinaa, koiran haukuntaa jne.
Älä fokusoidu määrittämään mitä äänet sanovat tai mistä ne kuuluvat. Pelkästään aisti kuulemista.

Pystytkö lopettamaan kuulemisen?
Tapahtuuko kuuleminen minun ansiostani vai ilmeneekö kuuleminen itsekseen?

Havaitsemamme todellisuus ilmenee ääninä, makuina, tuoksuina, tuntemuksina, tunteina ja väreinä.
Mikä näistä on riippuvaista erillisestä minästä?
Millä tavoin "minä" saa nämä aikaan?


keskity jokaiseen kysymykseen yksitellen ja huolellisesti. KATSO ja ilmaise vastauksesi havainnosta käsin.
Ei selitystä tai tarinoita merkityksistä, pelkästään kuvaile mitä kykenet aistein todentamaan asian suhteen.

Hienosti menee, jatka vain <3

[Joulupukkiuk]

Istun parvekkeella
Avaan silmät
Edessä olevien koivujen, haapojen lehdet loistavat okran, keltaisen, oranssin väreissä harmaata taivasta vasten.
Suljen silmäni
Menee muutama sekunti ennen kuin näkymän kuva tietoisuudessani katoaa.
Avaan silmät, näkymä on taas siinä.
Se ei kadonnut vaikka minä en nähnyt sitä. Näkymä on siis olemassa minusta riippumatta.

Olen jatkanut minättömyyden pohtimista.
Heräsin yöllä, suljin silmäni ja unohdin itseni.
Kuvittelin, että tyhjän tietoisuuteni läpi puhalsi äänetön tuuli, ilmavirta.
Pääsin hetkeksi vapaaksi itsestäni.

Eilen kun ajoin autoa monta tuntia, pysähdyin tietoisesti aina kun mieleeni nousi impulsseja, mielitekoja tai kuvia, visioita tulevaisuudesta. Pyrin mieltämään, että nämä ” minun ” ajatukseni ovat tyhjiä, koska ei ole olemassa minää joka tahtoo tai tekee. On vain teko.
Olen päässyt viime päivien aikana monien haitallistenkin impulssien yli varsin vaivattomasti.
Ne ovat jotenkin vain unohtuneet.

Esim eilen teki mieli savuketta. Yksi vanhoista paheistani.
Ajattelin, että ei ole minää joka haluaa savuketta, on vain tunne kehossani joka kertoo tietoisuudelleni sen.
Tietoisuus synnyttää tarinan, jossa minä saa savukkeensa palkintona, hetken hengähdystaukona jne.
Jäi aski ostamatta.

Lapset juttelevat viereisessä huoneessa, jossain kauempana kohisee autotie. Muutama lintu kajauttelee helähdyksiään pihapuissa. Koira haukkuu jossain kaukaa.
Kaikki nuo äänet kuuluvat vaikka en analysoidi niitä, jatkuva äänien virta.
Välillä joku äänistä herättää tunteen, mielikuvan, mutta annan niiden mennä menojaan.
Autoissa istuvat ihmiset omissa maailmoissaan minusta riippumatta.
Vaikka olisin kuollut, äänivirta eläisi omaa elämäänsä, minä saan todistaa sitä

[Multipass]

Tervehdys,

Ihan aluksi pyydän sinua keskittymään pelkästään siihen mitä kysytään. Vastaa jokaiseen kysymykseen erikseen siten, että painettuasi Post Reply painiketta, mene kirjoittamaani postaukseen ja maalaa kysymys tai se kohta hiirellä, mihin olet vastaamassa. Vieritä tämän jälkeen postaukseni yläreunaan ja paina oikeassa yläkulmassa olevaa lainausmerkkikuvaketta, jolloin kysymys kopioituu suoraan omaan postaukseesi. Sen jälkeen paina entteriä ja kirjoita vastauksesi lainauksen alapuolelle. Tee näin jokaisen kysymyksen kohdalla erikseen. Vastaa jokaiseen esitettyyn kysymykseen. Vastatessasi, etsi vastaus todentamalla havainto aistihavaintojesi kautta, ei ajattelemalla ja päättelemällä. Tämän erottelukyvyn löytäminen on oleellista minuuden olomuodon havaitsemiseksi. Nyt ajattelu ja kokeminen sekoittuvat yhdeksi tarinaksi, josta on vaikea saada kokemusta siitä, mitä etsitään. Jokaiseen kysymykseen tulee keskittyä erikseen ja testata käytännössä havainnoinnin avulla.

Edessä olevien koivujen, haapojen lehdet loistavat okran, keltaisen, oranssin väreissä harmaata taivasta vasten.
Suljen silmäni
Menee muutama sekunti ennen kuin näkymän kuva tietoisuudessani katoaa.
Avaan silmät, näkymä on taas siinä.

Et vastannut esitettyyn kysymykseen, kuten se kysyttiin. Huomaa, että luettelet nimettyjä osia yhdestä näkyvästä kuvasta.
Koivut, Haavat, okra, keltainen, oranssi, harmaa, taivas jne. Ne ovat kaikki opittuja nimettyjä osia yhdestä kokonaiskuvasta.

Se ei kadonnut vaikka minä en nähnyt sitä. Näkymä on siis olemassa minusta riippumatta.

Sanotko, että sinun suorassa havainnossa näkymä oli todennettavissa ja olemassa, vaikka silmäsi olivat suljettuina?
Kun silmät olivat avoinna, näkymä oli havaittavissa. Se on suora aistihavainto.
Kun suljet silmät, kuva katoaa joten sillä hetkellä sitä ei ole suorassa aistihavainnossasi.
Kun avaat silmät, se jälleen ilmenee.

Kun silmäsi ovat kiinni ja näkymä poissa, suorassa havainnossa kuva maailmasta on poissa. Sitä ei yksinkertaisesti ole, ennen kuin saat näkökontaktin jälleen siihen.
Huomaa, että lauseesi: "näkymä on siis olemassa minusta riippumatta", on pelkästään oletus ja päättelyä.
Jos sinun havaintoa jostain ei ole havaittavissa, et voi tietää onko jotain mitä et havaitse olemassa.

Ymmärrätkö nyt suoran havainnon ja oletuksen tai luulemisen eron?

Vaikka olisin kuollut, äänivirta eläisi omaa elämäänsä, minä saan todistaa sitä

Katso nyt tätä vastaustasi suorasta kokemisesta käsin. Voitko mitenkään tietää näin olevan?
Jos sinun kauttasi virtaava havainnointi ja tietoisuus lakkaa, koko maailmankaikkeus lakkaa sinulle.
Muusta et voi tietää, voit vain kuvitella, mutta se ei ole kuin päättelyä ja kuvittelua. Pysytään erossa nyt kaikesta sellaisesta.

Poimi aikaisemmasta postauksestani nyt järjestyksessä kaikki kysymykset ja todenna aistien kautta se, mitä voit niihin vastata. Eli vastaa kaikkiin uudelleen. Testaa käytännössä kokeilemalla mitä on todennettavissa ja mitä ei.

Tutki ja kuori tarinat ja käsitteet pois suoraan havaitun päältä kirurgin veitsen tarkkuudlla.
Kun vastaat niin lue kirjoittamasi vastaus, ja tarkista, että se kuvailee havaittua eikä lainkaan oletuksia tai opittuja käsityksiä asian suhteen.

Fokus on tärkeää. Sulaudu kokemiseksi ja vastaa sieltä käsin.

[Joulupukkiuk]

Missä muodossa historia tai menneisyys on löydettävissä nyt-hetkestä?
Onko niitä missään muussa muodossa kuin ajatuksena, joka ilmenee?

En löydä tai näe menneisyyttä tässä hetkessä mistään muualta kuin ajatuksistani.
Prosessin näen kyllä,. Ruostumisen, kulumisen, muuttumisen.

Missä on tuo omistaja, mikä väittää kaiken olevan "minun" omistamaa?
Mikä väittää näin olevan?

En löydä mistään minua joka omistaisi mitään.

Katoaako jotain jos jätät pois käsityksen, että ne olisivat erillisen minän omistuksessa?

Kaikki on olemassa riippumatta tämän minäni omistamisista.

Onko mikään erillään siitä yhdestä näkymäkuvasta, mikä näkyy?

Mikään ei näyttäydy erillään kokonaisuudesta.
Näen värejä, valoa, varjoja, muotoja, liikettä. Silmien välittämä näkymä on kokonaisuus, kuin maalaus.

Ilmeneekö näkymä vaikka et kuvailisi ja nimeäisi siitä mitään osia?

Näkymä ilmenee nimesin minä siitä osia tai en.

Katoaako näkymä jos sana "minä" poistetaan näkijän virasta?
Mahdollistaako minä näkyvän vai ilmeneekö näkyvä ilman aikaansaajaa?

Näkymä ilmenee nimesin minä siitä osia tai en.

Katoaako näkymä jos sana "minä" poistetaan näkijän virasta?
Mahdollistaako minä näkyvän vai ilmeneekö näkyvä ilman aikaansaajaa?

Näkymä ilmenee vaikka sana minä ei sitä katselisi.
Sana minä ei mahdollista näkyvää, se ilmenee kokemuksen kautta.

Pystytkö lopettamaan kuulemisen?
Tapahtuuko kuuleminen minun ansiostani vai ilmeneekö kuuleminen itsekseen?

Kuuleminen tapahtuu minusta
riippumatta ja tapahtuu automaattisesti, eli en voi äkisti vain päättää lakata kuulemasta.
Ympärillä ratisee, suhisee, kolisee, hurisee, naksuu jne miltei lakkaamatta.

Mikä näistä on riippuvaista erillisestä minästä?
Millä tavoin "minä" saa nämä aikaan?

Mikään näistä aistihavainnoista ei ole riippuvainen minästä, ne vain tapahtuvat, ilmentyvät.
Minäni ei saa näitä tapahtumia aikaan, ne tapahtuvat minusta riippumatta.

[Multipass]

Hei JP ja hienosti havainnoitu!

Prosessin näen kyllä,. Ruostumisen, kulumisen, muuttumisen.

Huomaa, että prosessi viittaa käsitteeseen eli havainnon tulkintaan, mikä tässä tapauksessa on värejä.
Eli ruostuminen, kuluminen, muuttuminen visuaalisesti ovat värejä joita ajattelu vertaa aikaisempaan ajatukseen havainnosta. Etsimme tässä pelkästään sitä, mikä voidaan varmasti sanoa olevan havaittavissa nyt-hetkessä, jonka avulla tulee erottelukyky ajatusten tuottamaan sisältöön havainnon päälle.
Raaka todellisuus tässä hetkessä on aina pelkästään tuoksu, ääni, värit/kuva, tunne, maku.
Eli kaikki ajattelu viittaa näiden perushavaintojen tuottamaan aistimukseen. Jatketaan katsomista niin, että huomaat tämän kokemisen kautta täysin selkeästi.

Erillisyys on vahvasti kiinnittyneenä kehoon joten tutki seuraavaksi mikä keho suorassa havainnossa todellisuudessa on.
Istu tuolilla tai mene makuulle silmät kiinni ja laita kädet pois muun kehon päältä.
Ole siinä hetki ja tarkkaile pelkästään tuntemuksia kehossa.

Pystytkö osoittamaan selkeän rajan jossa keho päättyy ja sänky/tuoli alkaa?
Pystytkö sanomaan tarkasti kohdan jossa iho päättyy ja ilma alkaa?
Havainnoi miten olet tietoinen kehosta siinä hetkessä.
Onko se tuoksu, maku, tunne/tuntemus, värejä vai ääni?

Keskity syventymään pelkästään aistimaan, mikä todistaa kehon olemassaolosta ilman, että nojaat ajatuksiin, jotka väittävät tietävänsä kehon olevan olemassa.

Onko keho ajatuksen määrittämään muotoon rajoittunut, kun tarkkailet sitä tuntemisen kautta?

Kuvaile omin sanoin, mitä tämän tarkkailu avaa sinulle. Edelleen keskity kuvailemaan suoraa havaintoa, ei mitään opittuja oletuksia tai asioita, joita on oppinut tietämään asian suhteen.

Hienosti menee :)