Kokeile mitä eroa on seuraavilla että " Minä keitän kahvia" vs. "kahvi tulee keitetyksi".
"Minä kierrätän verta" vs. "Veri kiertää". "Hengitän"- " hengitys tapahtuu".
Leikittele ja huomioi kuinka usein asiat tosiaan vain tapahtuvat itsestään, joita mieli sitten myöhemmin leimaa omakseen. Kerro kokemuksiasi.
Voin kyllä hyväksyä periaatteen, ja kokeakin sitä, että samalla lailla kuin puu kasvaa ja kehittää lehdet ja kukat tai kävyt jne , minun kehoni kehittää uusia soluja nauttimastani ruuasta ja juomasta, ja sama elämänvoima ohjaa tämän kehon toimintaa niin että tunnen tarvetta syödä ja juoda, nukkua ja tehdä jotain mielekästä, rakastaa, leikkiä ja luoda kauneutta. Veri todellakin kiertää, ja hengitys tapahtuu. Mutta kahvi ei tule keitetyksi, eikä kaunis kukka-asetelma asetelluksi, ellen päätä sitä tehdä.
Onhan näissä toiminnoissa mukana siis enemmän tai vähemmän valintaa ja tahtomusta. Ja vaikka sekin on tietysti luonnollinen osa elämän virtaa, on meillä kuitenkin eettinen vastuu teoistamme, eikö totta. Teoilla on seuraukset.
Mutta olisiko niin, että kun olen tietoisesti läsnä vain tässä hetkessä, enkä anna ajatusteni tarinoiden viedä huomiotani, tiedostan myös, millä tavalla on eettisesti oikein ja tärkeää toimia juuri tällä hetkellä. Mitä tämä hetki ”pyytää”, jos se jotain sattuu pyytämään. Ainakin halu leikkiä lisääntyy. Ilo lisääntyy. Myötätunto lisääntyy.
Joten ei tässä hommassa sitä minää taideta tarvita. Tietoista läsnäoloa vain.
Kun tänään erityisesti harjoittelin hetkessä olemista ilman tarinoita ja suunnitelmia, huomasin esimerkiksi janon tunteen, jota en tavallisesti kovin helposti huomaa (paitsi helteellä tai saunareissulla). Ehkä on yhtä luonnollista huomata oman kroppansa jano ja jonkun ihmisen tai vaikka eläimen tarvitsevan apua.
Onko ajatuksilla merkitystä, jollei usko niiden kertomaan tarinaan?
Minun pitää funtsia, mikä ero on ajatuksen sanomalla ja tarinalla. Esimerkiksi juuri nyt ajattelin, että pitää muistaa kertoa sinulle, että olen huomenna sunnuntaina koko päivän reissussa ja vastaan seuraavaan viestiisi vasta maanantaina. Onko siinä jonkin tarina? Kyllä siinä helposti häälyy tarinan aineksia ympärillä, joko mielikuvia tai kuvitelmia jostain aiemmin tapahtuneesta samankaltaisesta jutusta (en tiedä mikä se olisi, mutta yleensä sellaista tunkee mukaan) tai sitten tulevasta, että mitä se merkitsee tai miten sinä siihen suhtaudut. Nyt en siis luo tähän tarinaa, vaan pitäydyn ajatuksessa että pitää ilmoittaa sinulle välipäivästä.
Vastaukseni on siis, että ajatuksilla on merkitystä, mutta niiden kertomat tarinat ovat sananmukaisesti fiktiota, ei todellisuutta.
Ovatko jotkut ajatukset toisia todempia? Mikä tekee niistä todempia?
Ehkä sellaiset ajatukset ovat todempia, jotka kuvaavat tätä hetkeä; kokemusta tästä hetkestä. Mutta kyllä tietoisuus menneestä ja tulevastakin on totta. Mennyt ja tuleva ovat läsnä tässä hetkessä. Ilman muistia ja kuvittelukykyä (suunnittelua) ei juttu oikein toimisi. Käytännön tasolla niitä tarvitaan. Missähän se ero menee käytännön asioista huolehtimisen ja hetkessä elämisen välillä.
Ehkä suorassa kokemuksessa on kaikki se tieto, mitä tarvitaan; kokemustieto menneestä, ymmärrys siitä mitä tapahtuu itselle ja muille, empatia ja tulevaisuuden suunta. Ehkä sitä elää silloin niin harmoniassa maailmankaikkeuden kanssa ja on niin positiivinen, että luo edellytyksiä ja olosuhteita sellaisiin tapahtumiin ja asioihin, jotka ovat hyväksi kaikille.
Ystävällisin terveisin,
Hannele