The Gate

Kyllä,

Tämä puhdas kokemisen taso on ehdottomasti totta!
Kuten kuvasin edellä, välillä elän ajatustasoakin todeksi, vaikka "tiedän" sen harhaksi. Nykyään kyllä havahdun tähän harhaan jossain vaiheessa. Huomaan selkeästi, että tämän prosessin myötä ajatusten "voima" on selvästi heikentynyt. Niillä ei ole samanlaista otetta kuin ennen. Vaikka mieli ei voikkaan tätä ymmärtää, koen sen auttavan, että myös ymmärrän tätä ajatusten rakennetta ja näitä prosesseja paremmin. Parhaiten se ymmärrys tulee tietysti näkemisen kautta. Haaste on tässä selkeästi se, että tässä on jotain, jonka koen todella mielenkiintoiseksi ja suureksi haluksi ymmärtää tätä kaikkea. Mitä enemmän ymmärrän ajatustasolla, sitä enemmän se jotenkin tuntuu antavan periksi ja katsominenkin on helpompaa, mutta samalla sen ajattelu ja pohdinta hidastaa ja on pois tästä puhtaasta katsomisen kokemuksesta. Yhä useammin nykyään havahdun "itsestään" pitkin päivää näihin hengityskokemuksiin ja puhtaaseen katsomiseen, jotka tuovat aina tuon ihanan läsnäolon tunteen. Moojin videot tuntuvat myös avautuvan lähemmäksi koko ajan..

Muista että ajatus on hyvä työkalu, se on hyvä apu tämänkin asian selvittämiseen. Kuten Nisargadatta Maharaj on todennut voimme hyvin käytää mieltämme tämän selvittämiseen. Mieli on kuin keppi jolla kohennamme tulta se palaa kohentaessamme. Ei muuta kun antaa palaa ;)

Tutki: Voitko päättää, valita tai kontrolloida elämän tapahtumia? Onko sinun mahdollista saada asioita tapahtumaan? Anna esimerkkejä omasta kokemuksestasi.

Tutki: Voitko päättää, valita tai kontrolloida elämän tapahtumia? Onko sinun mahdollista saada asioita tapahtumaan? Anna esimerkkejä omasta kokemuksestasi.

Nyt tuleekin taas enemmän tätä kamaa…

Kaikki valinnat ja päätökset ovat VAIN mielen ja ajatusten tasolla. Joten koen, että pystyn sanomaan ajatuksia ainoastaan siitä. Puhtaassa kokemuksessa en näe olevan mitään vaihtoehtoja edes, on vain yksi iso oleminen ja näistä mikään ei pääse sinne, eivät voisi olla edes mahdollisia siellä.

Tää ”valinta asia” on vaikea kohta, sillä tää on ollu koko ajan vähän epäselvää.. Koen, että ajatustasolla arjessa on vaikea tehdä valintoja ja päätöksiä. Pähkäilen aina kauan järkiperäisesti mikä olisi mahdollisesti kaikista paras vaihtoehto. Yksinkertaisin esimerkki on kuinka videovuokraamossa tuntuu aina kuluvan ikuisuus, ennen kuin varmasti se paras ”valinta” on tehty. Näissä tämä päätöksen tekijä tuntuu todelta.

Oon tässä prosessissa havainnut suhteellisen selkeästi kuinka ensin on kokemus tai joku tilanne, johon mieli reagoi "omien sen itselleen". Tällöin koen, että tulee tämä ”minä” harha.
Mutta jos tämä ketju menee toisin päin, että ensin on ajatus ja sitten toiminta.
Esim. ajatus: ”Käsi nousee kohta ylös” ja sitten käsi todellisuudessa nousee ylös. Tätä kaavaa ajatellen koen, että voin vaikuttaa asioihin. Ajatus tulee "todelliseksi" tämän toiminnan myötä.
Ajatus: lähden ulos ja kohta olen ulkona todellisuudessakin. Ajatus ei siis ole totta, mutta sen jälkeinen toiminta on.

…Toisaalta en ole kuitenkaan tämän ajatuksen ”keksijä”, se vaan ilmestyy jostain, eli tästä AJATUKSEN NÄKÖKULMASTA katsottuna en voi päättää mistään. Ajatukset vain tapahtuvat.

Valinnan hetki tuntuu olevan ajatuksen ja toiminnan välissä. Päätän toimia tai jättää toimimatta ajatuksen mukaan, päätän sanoa tai jättää sanomatta ajatuksen ääneen.
Juuri nyt oli töissä tilanne, johon en ollut tyytyväinen, huomasin sen vaivaavan. Pohdin uskallanko sanoa asiat ääneen. ”Päätin” toimia ja vein asian eteenpäin. Nyt en voi enää siihen vaikuttaa, siitä ”päättävät” muut.
Kun kysytään kyllä vai ei – Vastaan jommankumman, seuraan ajatuksia kumpi on parempi vaihtoehto.
Tuntuu myös, että voin ikään kuin nykyään tehdä valinnan näiden näkyväksi tulleen "kahden maailman" välillä. Voin vain keskittyä olemiseen ja katsomiseen tai valita mennä ajatusten mukaan. Toki on paljon hetkiä, kun tämä tapahtuu itsestään, mutta tuntuu, että välillä teen tämän valinnan; nyt vain katson tai nyt häivyn ajatusten matkaan.

Tää liittyy myös johonkin haluun tai hyväksyntään. Hyväksynkö jonkin kohtelun tai asian. Jatkanko tai päätänkö kärsimystä tai toisaalta hyvää oloa tuottavan elämäntilanteen esim. työn tai ihmissuhteen.

En näe valitsijaa. Ei ole ”minää” joka valitsee. Valintoja tapahtuu, mutta en osaa sanoa missä ja miten. Yrittäessäni katsoa näitä valintatilanteita, on välillä tuntunut, että valinta on jo tapahtunut jossain selkeästi ennen. Se on ikään kuin tuntemus ja sitten ajatustasolla mieli ryöstää tämän valinnan itselleen, samoin kuin se toimii ajatuksen kanssa. "Minä" keksin tämän, "minä" tein tämän valinnan. Toisin sanoen olisi vain ajatuksia valinnasta, itse valinta on jo tapahtunut ”itsestään” jossain.
Ajatuksia näyttää olevan laidasta laitaan. Toisessa päässä näitä kärsimystä tuottavia ja toisessa hyviä ideoita ja ”iloisia” ajatuksia yms. Tähän väliin mahtuu kaikkea, paljon sairaita ja hullujakin ajatuksia. Samoin huomaan näiden valintojenkin kanssa olevan. Välillä on ns. viisaita ja hyviä valintoja ja välillä huonoja ja kärsimystä tuottavia. En näe mistä valinnat tulevat, ehkä tuosta samasta ”hullusta kupista” itsestään mistä nuo ajatuksetkin.

Pienen pieniä tujauksia on tullut siitä, että jos todella KAIKKI vaan tapahtuu itsestään, eikä ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa mihinkään, eikä ole mitään kontrollia tai valintaa, niin se on tuntunut hyvin vapauttavalta…ja toisaalta pelottavaltakin.

Aivan, toimintaa on mutta ei erillistä "minää" kenelle ne tapahtuvat. Kuten luonnossa tapahtuu erilaisia elämän prosesseja, kukka kasvaa ja levittää siemenensä, tuuli puhaltaa, lumi sataa, mutta tuuli ei julista "minä" puhallan. Sama älykkyys joka katsoo talitintin silmistä katsoo myös sinun silmistäsi, tintti havaitsee siemenen ja syö sen, toinen siemen jää - havainto tapahtuu, "valinta" tapahtuu luonnollisesti ilman ”minää”. Ainoastaan uskomus minään pitää yllä vaikutelmaa siitä, että on olemassa jotain erillään muusta elämästä. Erillisyyden kokemus tuo tarpeen kontrolloida olosuhteita. Tosiasiassa sinulla ei ole kontrollia, koska "sinä" et ole se joka kuvittelet olevasi. Sinä et edes tarvitse kontrollia. Elämä pitää huolen itsestään. Ainostaan elämää vastaan pyristely pitää yllä vaikutelmaa jonkinlaisesta hallinnasta ja samalla erillisyydestä. Mitä enemmän vastustus hälvenee, sitä enemmän huomaat asian olevan näin. Kaikki vastustus on turhaa. Se on kuin pyrkisi soutuveneellä Niagaraa vastavirtaan.

Ajatus: lähden ulos ja kohta olen ulkona todellisuudessakin. Ajatus ei siis ole totta, mutta sen jälkeinen toiminta on.

Ajatuskin on osa tätä elämän älykkyyttä, kunhan se on työkalun eikä isännän roolissa ;) kunhan emme ole samaistuneet siihen.

jos todella KAIKKI vaan tapahtuu itsestään, eikä ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa mihinkään, eikä ole mitään kontrollia tai valintaa, niin se on tuntunut hyvin vapauttavalta…ja toisaalta pelottavaltakin.

jos vai kun? Mikä tässä on pelottavaa? Ehkä näin on ollut aina?

Moojin suomen kielinen video: Kuka pyörittää maailmaa?
https://www.youtube.com/watch?v=R5ElJ_M6ZnA

Tähän oli jo pitkä vastaus olemassa..lähinnä mielen jorinaa, hämmennystä ja vastustusta..
Sen sijaan, että kirjaan sitä tänne, pyydän mielummin apua taas tähän ”katsomiseen”?!

Havainnoin aistieni kautta tietoisesti tätä ulkoista maailmaa. Samoin teen havaintoja kehosta, ja näen kuinka se todella toimii itsestään ilman "minää". Hengitysharjoitukset palauttavat hyvin NYT hetkeen ja useasti havahdun ajatuksista tähän hengittämiseen. Myös aistidataharjoituksessa on helppo tehdä puhtaita aistihavaintoja. Tämä kaikki on siis OK.

...MUTTA, tämä "sisäisillä silmillä" ajatusten katsominen ei jotenkin onnistu. Se on joko niin, että on tuo täysin puhdas läsnäolo ilman ajatuksia ja ilman mitään, tai sitten olen keskellä ajatuksia, en siis tietoisesti katso ja havainnoi sivusta, vaan "ajattelen".
Vasta jälkeenpäin saatan tehdä huomioita ajatuksistani tai reaktioistani. Ajatusten tarkkailu on siis enemmänkin ajatusten jakamista tässä, että miten ajattelen jonkun asian olevan. Tässä käy jatkuvasti juuri niin kuin aiemmin kuvasit, että mieli kiilaa kokemuksen väliin. Koska en näe näitä ajatuksia, haen vastaukset jollakin tavalla muististani tai jotenkin siitä kuinka nyt tämän asian ymmärrän. Tuntuu, etten näe näitä ajatuksia samaan aikaan kuin "ajattelen". Se on jotenkin ristiriitaista, että ei voi olla ajatuksia, kun aistii puhtaassa kokemuksessa, mutta sitten näin pitäisi kuitenkin katsoa tapahtuvia ajatuksia.

Tässä tuntuu välillä käyvän niin, että ”opin” näitä asioita, mutta en ”oivalla” ja koe niitä todeksi, niin kuin Mooji tuossa videolla kuvaa.

Eli vielä kerran pyydän konkreettista apua ajatusten katsomiseen?
Kuinka voin "puhtaasti katsoa" ajatuksia ja mieltä sen ollessa "toiminnassa"?
Saa näköjään vääntää rautalangasta, että pysyn matkassa..

Mielen palautuessa sen alkuperäiseen tehtävään, työkaluksi ihmiseen astuu rauha. Tämä rauhan pohjavire säilyy vaikka arkielämässä tapahtuisi mitä tahansa. Mielen lakattua jatkuvan luokittelu- ja ajatteluprosessinsa, elämään tulee hiljaisuuden/rauhan pohjavire. Olet todella tietoinen ja läsnä, teet päätöksesi ja toimit vailla ajattelun ja tunteiden tuomaa hämmennystä/kärsimystä. Hiljaisuus merkitsee rauhantilaa, jossa ulkoinen ei voi horjuttaa sisäistä. Muutos tapahtuu sisällä ja se heijastuu ulkoiseen maailmaamme. Eli tarkoitus on huomata että et ole mielesi, mieli ei pyöritä maailmaa, et ole sitä mitä sinulle on kerrottu tai mitä olet uskonut, vaan olet jotain paljon enemmän.

Se on joko niin, että on tuo täysin puhdas läsnäolo ilman ajatuksia ja ilman mitään, tai sitten olen keskellä ajatuksia, en siis tietoisesti katso ja havainnoi sivusta, vaan "ajattelen".
Vasta jälkeenpäin saatan tehdä huomioita ajatuksistani tai reaktioistani. Ajatusten tarkkailu on siis enemmänkin ajatusten jakamista tässä, että miten ajattelen jonkun asian olevan.

Aivan, luota itseesi! Ollessasi täysin keskittynyt vaikka aistimukseesi nenänpäässä, et voi samalla ajatella! Kerro tarkemmin mikä tässä on ongelma?

Huomaa, että on jokin joka huomaa ajatuksen!

Lainaus Tollelta:
"Kun kuuntelet ajatusta, et ole tietoinen pelkästään ajatuksesta vaan myös itsestäsi ajatuksen tarkkailijana. On avautunut uusi tietoisuuden ulottuvuus. Ajatusta kuunnellessasi tunnet tietoisen hengen — oman syvemmän itsesi — ikään kuin ajatuksen takana tai alla. Jo sen tietäminen, että et ole läsnä tässä hetkessä, on suuri edistysaskel. Tuo tietäminen on läsnä olemista, vaikka se aluksi kestää kellolla mitattuna vain muutamia sekunteja kadotakseen jälleen.

Mielen meluaminen alkaa jälleen, hiljaisuus on poissa. Olet palannut ajan piiriin.

Kadotat nykyhetken ja palaat siihen uudestaan ja uudestaan. Lopulta läsnäolosta tulee hallitseva olotila."

- E. Tolle

Tässä tuntuu välillä käyvän niin, että ”opin” näitä asioita, mutta en ”oivalla” ja koe niitä todeksi, niin kuin Mooji tuossa videolla kuvaa.

Kiitos rehellisyydestäsi, koska tässä on tarkoitus kokea ja katsoa miten asiat ovat, eikä oppia uutta uskomusjärjestelmää vanhan tilalle. Kuitenkin jo se että näet tämän kertoo avautumisesta.

"Ymmärrän" kaiken mistä kirjoitit. Sen takia olen tässä mukana, juuri havaitakseni kaiken tuon.
Tarvitsen nyt nimenomaan apua Tässä ja Nyt työskentelyyn, erityisesti tähän "sisäiseen katsomiseen".
Kysymykseni meni jotenkin ohi, eli kysyn vielä uudestaan...

Katsominen on oman kokemuksen, ajatusten, toimintatapojen, tunteiden yms. UTELIASTA/AVOINTA havaitsemista ja huomioimista tässä hetkessä, ilman että siihen samaistuu tai tuomitsee sitä mitä näkee, ilman että odottaa jotain tapahtuvaksi.

Onko siis tarkoitus KATSOA AJATUKSIA KUN NE TAPAHTUVAT NYT-HETKESSÄ, SIIS KATSOA AJATUSTA KUN SE ON OLEMASSA JA TAPAHTUMASSA NYT?
Jos on KUINKA SE TAPAHTUU?

Ongelmani on tässä ajatusten ja uskomusten katsomisessa NYT hetkessä.
Kun pyrin katsomaan "sisään päin" ajatuksia, mieltä, ne katoavat aina välittömästi. En siis kykene katsomaan niitä. Koen voivani ainostaan tehdä HAVAINNON VASTA AJATUKSEN JO MENTYÄ, eli jälkeenpäin - en NYT hetkessä.
Havainto on siis vasta jälkeenpäin "tuolla tavalla ajattelin/reagoin/tunsin... äsken."

Kuten yritin selittää, aistimukset ja keskittyminen vaikka nenänpäähän, kehoon tai mihin tahansa "ulkoiseen maailmaan" ONNISTUU JA ON OK. Tässä ei ole mitään ongelmaa, tätä katsomista harjoitan uudelleen ja uudelleen, mutta "sisäänpäin katsominen" ei etene. En pysty kastomaan ajatuksia sivulta, elän niitä todeksi.

"Katsominen on oman kokemuksen, ajatusten, toimintatapojen, tunteiden yms. UTELIASTA/AVOINTA havaitsemista ja huomioimista tässä hetkessä, ilman että siihen samaistuu tai tuomitsee sitä mitä näkee, ilman että odottaa jotain tapahtuvaksi."

Onko siis tarkoitus KATSOA AJATUKSIA KUN NE TAPAHTUVAT NYT-HETKESSÄ, SIIS KATSOA AJATUSTA KUN SE ON OLEMASSA JA TAPAHTUMASSA NYT?
Jos on KUINKA SE TAPAHTUU?

Älä yritä pakottaa asioita tapahtuvaksi!

Lepo vaan! Kokeile rauhassa sanoa KISSA tai MINÄ ja rakisteröi että tämä ajatus tuli huomatuksi. Eikö? Yksinkertaista vai mitä?

Sitten on ajatuksia joihin samaistumme täysin, olemme yhtä kuin ajatus, silloin olemme menneet mukaan ajatusten virtaan ja läsnäolosta ei ole enää tietoakaan. Ajattelu on kuin huumetta, mikä vie mukanaan. Ja niin kuin sanoit tämän voimme havaita vain jälkikäteen. Kuten Tolle sanoi: "Mielen meluaminen alkaa jälleen, hiljaisuus on poissa. Olet palannut ajan piiriin. Kadotat nykyhetken ja palaat siihen uudestaan ja uudestaan. Lopulta läsnäolosta tulee hallitseva olotilakuten " Se kauanko vie aikaa, että läsnäolon tilasta tulee automaattinen/hallitseva, emme tiedä, se voi viedä vuosikymmeniä. Nyt tiedät mikä on työsarkasi, ja siltikin kyse ei ole yrittämisestä vaan sen näkemisestä miten kaikki ON ja on OLLUT. Oletko yhtä kuin nämä mielikuvat ja ajatukset päässäsi?

Kiitos Päkä, taas kerran!!!

Oletko yhtä kuin nämä mielikuvat ja ajatukset päässäsi?

Ns. rauhallisemmasta ja neutraalista tilasta on selkeä nähdä, että ajatukset eivät ole totta, että en ole yhtä kuin nämä kaikki mielikuvat. Sitten kun on niiden keskellä, varsinkin tunnetilassa, niin siinä hetkessä ne elää täytenä totena.
Juuri nämä monet vahvat kokemukset ja havainnot siitä, kuinka helposti katoan keskelle ajatusten maailmaa, ja uppoan sinne täysin, sai vielä kysymään tosta ”katsomisesta”.

Oon viime aikoina selkeästi nähnyt ja kokenut, kuinka mieli on välillä tässä rengin asemassa hyvänä työkaluna ja hetken päästä olenkin ”itse” kuin marionetti nukke, jota mieli riepottelee ihan oman pillinsä mukaan.
Myös tämä prosessi on niin vienyt mukanaan, että nämä isot kysymykset ja asiat pyörii joskus hurjastikin päässä. Välillä nuo kysymykset tuntuvat niin suurilta, että kun niitä ei jotenkin osaa oikeasti nähdä ja kokea, niin mieli rupeaa ratkomaan näitä omalta pohjaltaan ja koska se ei löydä vastauksia, se vaan lisää ja lisää kierroksia…
Päivät saattaa vaihdella paljonkin. Välillä on ihanaa rauhaa, läsnäoloa ja oivallusta, ja sitten taas jotain todella turhauttavaa paikallaan jumitusta, ajatusten riuhtoessa ympäriinsä..

Välillä nähdyksi on tullut myös tätä ”mielen jakautumista” tämmösellä ”hyvä poliisi – paha poliisi” otteella; Toinen heittää sieltä kaikenlaista ”paskaa ja helvettiä”… ja toinen kommentoi hymyssä suin ”Ei tunnu missään, anna tulla lisää vaan”.

On tämä ihmeellistä, tämä Elämä…

Ainoa este oman todellisen olemuksen oivaltamiselle on että AJATTELEE OLEVANSA JOKU. Kaikki ajatukset, kaikki mielentilat ja kaikki tunteet heräävät, elävät aikansa ja haihtuvat. Tätä voi joskus olla vaikea hyväksyä, koska meillä on tapana tavoitella mukavia mielentiloja ja paeta kielteisiä. Kuvittelemme myös ajattelun avulla hallitsevamme elämäämme. Tämä tavoittelu, pakeneminen ja hallinta pitää oravanpyörän pyörimässä. Ajatukset ovat kuitenkin vain ajatuksia, ihanan ja kauhean suuria ja mahtavia mutta silti riittämättömiä kuvaamaan, kuka sinä olet, ne voi kyllä herättää tunteita ja fyysisiä reaktioita. Mitäpä ajatus voisi kuitenkaan tehdä. Se voi kyllä määrittää, nimetä ja laputtaa kokemuksia, mutta se ei kuitenkaan ole itse kokemus, se et ole sinä.

Muista että ei ole tarkoitus päästä eroon ajatuksista tai tunteista. Sehän olisi silkkaa väkivaltaa elämää kohtaan. Keho ON, ajatus ON, tietoisuus ON, havainto ON, tunteet ON. Mutta meidän on nähtävä ajatusten luonne se että ne eivät ole totta, jolloin emme usko niihin enää ja niiden pakonomaisuus jättää meidät. Meidän on uskallettava jättää se mitä tiedämme ja astuttava Ei-tietämisen tilaan. Vain salliessamme itsemme olla tietämättä voimme todella herkistyä ja avautua. Mennessämme syvemmälle näihin asioihin tarinoista tulee hienovaraisempia ja niitä on vaikeampi huomata. Ethän yritä päästä eroon tunteista ja ajatuksista?


Onko olemassa erillistä minää missään muodossa? Onko sellaista koskaan ollut?

Pikkuinen lisäys:

Sitten kun on niiden keskellä, varsinkin tunnetilassa, niin siinä hetkessä ne elää täytenä totena.

Tarkkaile arkielämässä tunteen ja ajatuksen yhteyttä. Vahvan tunnetilan noustessa, havainnoi mikä ajatus/asenne sai tämän aikaan? Saitko aikaisemmin kiinni tästä? Esimerkkinä oli junamatkasi ja äänekkäästi puhelimeen puhuva henkilö.

Ainoa este oman todellisen olemuksen oivaltamiselle on että AJATTELEE OLEVANSA JOKU.

Ymmärrän tämän…ja silti en voi muuta kuin todeta, että välillä koen ajattelevani olevani ”joku”.

Kuvittelemme myös ajattelun avulla hallitsevamme elämäämme.

Tätä pyrin tarkkailemaan myös. Tuo vaikuttaminen yms. tuntuu välillä todelliselta, mutta olen myös alkanut havaitsemaan asioita uudella tavalla, että ne vain tapahtuvat. En voi kokemuksen kautta sanoa vielä, että kaikki tapahtuu itsestään, mutta joidenkin asioiden kohdalla kyllä.

Ethän yritä päästä eroon tunteista ja ajatuksista?

En yritä. Tunteiden kohdalla pyrin pysähtymään katsomaan mikä sen synnytti. Ajatuksia pyrin katsomaan etäämmältä, mitä se sitten milloinkin tarkoittaa. Pyrin pitkin päivää palauttamaan itseäni läsnäolon tilaan, tietoiseen tekemiseen ja ”itsen” tarkkailuun, jotka omalta osaltaan keskeyttävät ajattelun hetkeksi, tehden tilaa olemiselle ja ”vain tekemiselle”.

Onko olemassa erillistä minää missään muodossa? Onko sellaista koskaan ollut?

Todellisessa puhtaassa läsnäolossa en koe, näe tai löydä minää. Tältä pohjalta nähtynä sanon, ettei sitä koskaan ole ollut. Ristiriitaista on se, että ajatusten maailmassa, etenkin näiden ”minä-ajatusten” keskellä ”minä” tuntuu todelliselta. Voin sanoa, että ymmärrys tasolla uskon vahvasti, että minä on vain ajatus, mutta kokemus tasolla se tuntuu todelliselta näissä hetkissä. Myös tunnekokemukset, jotka ovat aina henkilökohtaisia, minä tuntuu todelliselta.

Tarkkaile arkielämässä tunteen ja ajatuksen yhteyttä. Vahvan tunnetilan noustessa, havainnoi mikä ajatus/asenne sai tämän aikaan? Saitko aikaisemmin kiinni tästä?

Sain tästä hyvin kiinni ja olen tehnyt tätä päivittäin. Jokaisen tunnekokemuksen kohdalla, jolloin olen havahtunut tätä katsomaan, olen löytänyt sen alta jonkin henkilökohtaisen ajatuksen. Usein nämä ovat pinnallisten ajatusten sijaan syvemmällä, juuri tämmöisinä asenteina ja mielipiteinä. Näitä on vaikeampi havaita, sillä usein tuntuu, että tunne nousee suoraan tilanteesta, mutta aina on löytynyt joku ”minä”-alkuinen ajatus; ”Minun mielestäni…”, ”Minä menetin..”, ”Minun rauhaani häirittiin…”, ”Minun vuoroni…”, ”Minä sain…”, Minä pääsin..jne. On jotenkin hurjaa havaita, kuinka itsekeskeisten ja subjektiivisten asenteiden ja mielipiteiden alta tunteet nousevat..
Mitä henkilökohtaisempi minä-ajatus tilanteeseen liittyy, sitä syvempi tunne tuntuu tietysti olevan.

Näiden kaikkien asioiden osalta koen, että tämän prosessin myötä todellisuus on muuttunut. Jonkun asian suhteen enemmän, jonkun vähemmän, mutta päivittäin pyrin tietoisesti kiinnittämään huomiotani kaikkeen tähän.

usein tuntuu, että tunne nousee suoraan tilanteesta, mutta aina on löytynyt joku ”minä”-alkuinen ajatus; ”Minun mielestäni…”, ”Minä menetin..”, ”Minun rauhaani häirittiin…”, ”Minun vuoroni…”, ”Minä sain…”, Minä pääsin..jne. On jotenkin hurjaa havaita, kuinka itsekeskeisten ja subjektiivisten asenteiden ja mielipiteiden alta tunteet nousevat..

Aivan, usein tämä kaikki on niin automaattista että emme huomaa, mikä on ajatuksen ja tunteen yhteys, vaan syytämme esim. toisia ihmisiä omista tunteistamme.

Todellisessa puhtaassa läsnäolossa en koe, näe tai löydä minää. Tältä pohjalta nähtynä sanon, ettei sitä koskaan ole ollut. Ristiriitaista on se, että ajatusten maailmassa, etenkin näiden ”minä-ajatusten” keskellä ”minä” tuntuu todelliselta. Voin sanoa, että ymmärrys tasolla uskon vahvasti, että minä on vain ajatus, mutta kokemus tasolla se tuntuu todelliselta näissä hetkissä. Myös tunnekokemukset, jotka ovat aina henkilökohtaisia, minä tuntuu todelliselta.

Tutki tätä ristiriitaa perinpohjaisesti, mikä tällaisessa hetkessä on todistus MINÄN olemassaolosta!!!

Tutki tätä ristiriitaa perinpohjaisesti, mikä tällaisessa hetkessä on todistus MINÄN olemassaolosta!!!

Joo. Tässä riittää katsomista..

Tai sitten pikku vilasu riittää ;)

:) Eipä mitään uutta tällä erää.
Jatkan vilkuilua ja katsomista...