The Gate

Ei mielestäni. Keho tietysti liikkuu, mutta liikuttajaa ei oikeastaan ole. Kaikki vain tapahtuu. Tavallaan itsestään, mutta ei kuitenkaan automaattisesti. Ilman kontrollia.

Mikä on automaation ja itsestään tapahtumisen ero? Vastaa tarkasti ja suorasta kokemuksesta!

Mikä on automaation ja itsestään tapahtumisen ero? Vastaa tarkasti ja suorasta kokemuksesta!

Kun jokin tapahtuu automaattisesti, niin keksittyminen on jossakin muualla kuin tapahtumassa. Itsestään tapahtumisella luulisin tarkoittavani, että ilman minää. Aiemmin uskoin minän ohjaavan tapahtuman. Kun minä putoaa pois, niin huomaa asioiden tapahtuvan vain itsestään. Ilman, että kukaan kokee ja omistaa tapahtumia.

Kun jokin tapahtuu automaattisesti, niin keksittyminen on jossakin muualla kuin tapahtumassa. Itsestään tapahtumisella luulisin tarkoittavani, että ilman minää.

Okei. Tarkoitatko siis, että aina kun huomio ei ole tapahtumassa minä on mukana kuvioissa? Jos siis ajat vaikkapa autolla ja samalla huomaamatta raavit päätäsi, raapiiko minä päätä? Tai liittyykö siihen uskomus minästä?

Okei. Tarkoitatko siis, että aina kun huomio ei ole tapahtumassa minä on mukana kuvioissa? Jos siis ajat vaikkapa autolla ja samalla huomaamatta raavit päätäsi, raapiiko minä päätä? Tai liittyykö siihen uskomus minästä?

En tietenkään sitä tarkoita. En osaa selittää mitä itsestään tapahtuvalla tarkoitan. Sen tiedän, että ero niissä on, ja että, automaatiossa ei olla läsnä tässä hetkessä. Huomio on jossakin muualla. Itsestään on sitten jotain muuta.

Luulen kuitenkin ymmärtäväni mitä tarkoitat. Ei-automaatio ja automaation ero on siinä, missä huomio on. Kun mielestäsi on meneillään ei-automaatio huomio on aisteissa ja tapahtumissa jotka ovat meneillään ja automaatiossa huomio on ajatuksissa?

Onko ei-automaatio jotenkin parempi juttu kuin automaatio? Onko kokemus jotenkin vajaa jos ns. automaatio on päällä?

Luulen kuitenkin ymmärtäväni mitä tarkoitat. Ei-automaatio ja automaation ero on siinä, missä huomio on. Kun mielestäsi on meneillään ei-automaatio huomio on aisteissa ja tapahtumissa jotka ovat meneillään ja automaatiossa huomio on ajatuksissa?

Näin juuri.

Onko ei-automaatio jotenkin parempi juttu kuin automaatio? Onko kokemus jotenkin vajaa jos ns. automaatio on päällä?

Enpä tiedä, molemmat ovat omilla paikoillaan hyviä. Jos lähden niitä laittamaan paremmuusjärjestykseen, niin se on selostajan touhua, eikä siis uskottavaa ollenkaan. Ei-automaatio vetää minua kuitenkin enemmän puoleensa tällä hekellä. Se on kiinnostavampi. Automaatio on ihan tehokas tapa jos vaikka on kiire.

Onko kokemus jotenkin vajaa jos ns. automaatio on päällä?

On se tietenkin siinä mielessä vajaampi, että aistimukset jäävät latteimmiksi. Täydempää on ei-automaatiolla. Suorassa kokemuksessa ei kuitenkaan puutu mitään, eikä siis haikaile toisen perään. Eli, jos vaikka kävelen matkan automaatiolla, niin sitten kävelen. Ja toisinpäin. En kyllä yhtään mieti oliko kokemus vajaampi vai täydempi.

Nyt on muuten vahvasti tuntemus, että en usko enää ajatuksiin enkä minään. Toisinaan lähden kyllä ajatuksen mukaan, joka kasvattaa tunteitakin, mutta huomaan sen herkemmin. Uskallan kokea nuo tunteet ja huomaan ne tunteiksi. Samoin jokin asia saattaa synnyttää paljon ajatuksia ja selostaja ryhtyy hommiinsa, mutta huomaan senkin aikanaan. Enkä usko siihenkään.

Huomaan myös luottavani ja uskovani vain omaan kokemukseen. Siitä on tullut arvokas työkalu. Olin joskus täysin toisten ohjailtavissa ja tein niin kuin minulta odotettiin. Nyt oma kokemus ja tuntemukset siitä ovat luottavaiset. Luottavaisella tarkoitan, että voin olla luottavainen myös siihen, että en tiedä. Voin uskoa myös ei mihinkään. Oma kokemuskin voi olla ei mitään. Kaikki on tavallaan kaikki ja ei mitään.

Hyvää settiä Liina!

Miltä tällä hetkellä tuntuisi huomata olevansa väärässä jossain asiassa (tai tuntuu mikäli lähiaikoina niin on käynyt)? Entä sen myöntäminen?

Miltä tällä hetkellä tuntuisi huomata olevansa väärässä jossain asiassa (tai tuntuu mikäli lähiaikoina niin on käynyt)? Entä sen myöntäminen?

Väärässä oleminen on ollut aina minulle aika vaikeaa. Ja varsinkin sen myöntäminen. tyypillistä on ollut keksiä kaikki mahdolliset kiertotiet, jotta ei ainakaan tarvitsisi myöntää.

Kummallista, että nyt juuri ei tule mieleen mitään tilannetta. Tai oikeastaan tulee kyllä sellaisia pieniä arkisia virheitäni. Kummallista myös, että olen ottanut ne hyvin löysin rantein, enkä ole tehnyt niistä mitään asiaa. Olen myöntänyt virheeni suoraan. Siksi kai niitä ei oikein edes huomaa tai muista. Myöntäminen on vain tapahtunut, en osaa sanoa, onko se ollut erityisen vaikeaa tai helppoa. Olen vain myöntänyt, en ole oikein nähnyt muuta vaihtoehtoa.

Nyt, kun jälkikäteen ajattelen, niin se on tuntunut lähinnä oudolta. Käyttäydynkö todella näin? Mitä on tapahtunut?

Sitten on sellaisia isompia väärässä olemisia, kuten vaikka uskomukset. olen aina uskonut olevani ujoja arka. Viime aikoina olen yhä useammin ollut tilanteissa, joissa huomaan etten olekaan ujo. Olen ollut ihan väärässä. Tai, että olen luullut olevani tarkka ja huolellinen ja olenkin huomannut katsoa tarkemmin, että ai jaa, no enpä olekaan. Nämä tuntuvat lähinnä naurattavilta ja olo on vähän hölmistynyt.

Jos miettii toista ääripäätä, eli oikeassa olemisen tarvetta, niin sitäkin on tapahtunut. Viime viikolla olin tilanteessa, jossa tämä henkisyyteni todettiin hulluudeksi ja naiviksi. Ja sen todettiin uhkaavan toisen ihmisen perusturvallisuutta (eli rahallista omaisuutta). Tunsin valtavaa oikeassa olemisen tarvetta. Pian kuitenkin huomasin, että kyse ei oikeastaan ole minusta tai elämäntavastani, vaan tämän toisen ihmisen asioista ja peloista. Eikä tilanteessa ole oikeaa tai väärää, vaan ollaan jossakin siinä välillä. Kohtasin omat tunteeni ja asia meni ohi omalta osaltani. Tilanteen jälkeen luotin vielä vahvemmin tähän polkuun. On se sitten väärä tai oikea.

Selvä! Jo aiemmin kysytty kysymys taitaa tämä olla, mutta miten muuten vuorovaikutus ihmisten kanssa sujuu? Onko konflikteja?

Mikä tarkoittaa mielestäsi ihmissuhde?

Leikitään, että miehesi nimi on Antero. Mikä on Antero?

Oletko tällä hetkellä niin varma, ettei minää ole, että laittaisit pääsi pölkylle?

miten muuten vuorovaikutus ihmisten kanssa sujuu? Onko konflikteja?

Ei ole ollut konflikteja. Vuorovaikutukset ovat olleet sujuvia ja voin olla vapaasti oma itseni. Joko hiljaa juuri sanomatta mitään tai osallistumalla paljonkin. On mielenkiintoista olla tilanteissa ilman minää, ja tavata ihmiset ikään kuin ensimmäistä kertaa. Näen heidät aivan eri tavoin. Jopa päivittäin vastaan tulevan "kylän miehen". Huomasin appiukon kanssa keskustellessa, että katsoimme toisiamme avoimesti silmiin keskustellessa, en muista koksaan aiemmin niin tapahtuneen.

Olen ollut myös rohkeampi uusien ihmisten kanssa ja katsonut heitäkin silmiin. Menen avoimemmin vieraiden ihmisten luo ja ryhmätilanteisiinkin. Tervehdin jopa tuntemattomia ( täällä maalla niin usein tehdään), joka on ollut aiemmin minulle outoa. Toisaalta vetäydyn myös omiin oloihini ja kaipaan yksinoloakin paljon. Kuuntelen aika herkästi itseäni, mitä kaipaan ja toimin sen mukaan.

jatkan myöhemmin...

Mikä tarkoittaa mielestäsi ihmissuhde?

Hmmm. Ei se ole mielestäni sen kummallisempi asia, kuin kahden ihmisen välinen suhde. Jokin asia yhdistää. Esim. työ, harrastus tai sukulaisuus. Kaikki suhteet perustuvat mielestäni vapaaehtoisuuteen. Tai ainakin näin itselläni. En ole yhteydessä kehenkään pakosta tai velvollisuuden tunteesta. Tämä on aikanaan tietysti aiheuttanut vastarintaa. En oikein nyt tiedä vastaanko ollenkaan kysymykseen? Haluaistko tarkentaa?

Leikitään, että miehesi nimi on Antero. Mikä on Antero?

Antero on sitä samaa "tietoisuutta" mitä kaikki muutkin ihmiset ovat. Hän on myös rakas puolisoni, jonka kanssa haluan jakaa arkeni. Ainakin nyt. Koen vapautuneeni myös hänestä siinä mielessä, että voin ajatella, että huomisesta en tiedä. Joskus ahdistuin kovastikin, jos mietin että menettäisin hänet. Nyt jotenkin tuntuu, että kaikki ihmiset ovat vain "lainassa" tässä hetken. En voi tietää huomisesta tai ensi viikosta.

Oletko tällä hetkellä niin varma, ettei minää ole, että laittaisit pääsi pölkylle?

Mietin tätä pitkään. Tulin siihen tulokseen, että en voi olla varma. Koska en voi olla mistään muusta varma, kuin että kokemista tapahtuu. En tiedä mikä tähän on oikea vastaus tai onko sellaista edes. Mutta oma kokemukseni nyt on, että en ole varma, enkä tiedä mitään.

Mikä tarkoittaa mielestäsi ihmissuhde?

Hmmm. Ei se ole mielestäni sen kummallisempi asia, kuin kahden ihmisen välinen suhde. Jokin asia yhdistää. Esim. työ, harrastus tai sukulaisuus. Kaikki suhteet perustuvat mielestäni vapaaehtoisuuteen. Tai ainakin näin itselläni. En ole yhteydessä kehenkään pakosta tai velvollisuuden tunteesta. Tämä on aikanaan tietysti aiheuttanut vastarintaa. En oikein nyt tiedä vastaanko ollenkaan kysymykseen? Haluaistko tarkentaa?

Tarkoitan, että mitä on ihmissuhde tai ylipäätään suhteet? Voiko sitä koskettaa, maistaa tai haistaa? Kuka on ihmissuhteessa?

Oletko tällä hetkellä niin varma, ettei minää ole, että laittaisit pääsi pölkylle?

Mietin tätä pitkään. Tulin siihen tulokseen, että en voi olla varma. Koska en voi olla mistään muusta varma, kuin että kokemista tapahtuu. En tiedä mikä tähän on oikea vastaus tai onko sellaista edes. Mutta oma kokemukseni nyt on, että en ole varma, enkä tiedä mitään.

Onko mitään todisteita minän olemassaolosta? Onko yhtäkään syytä miksi epäilisit, että minä olisi olemassa?

Meni vähän pieleen tällä kertaa omat quotet. Lue tarkkaan niin löydät meikäläisen kysymyksetkin sieltä seasta.

mitä on ihmissuhde tai ylipäätään suhteet? Voiko sitä koskettaa, maistaa tai haistaa? Kuka on ihmissuhteessa?

Ihmissuhdekin voi olla ajatus. Ajatusta ja selostusta on myös se, onko ihmissuhde syvä tai pinnallinen, toimiva tai epätyydyttävä. Ihmissuhde on myös kokemus, jossa kaksi (tai useampikin) ihmistä ovat yhtä. Saman asian eri puolia.
Ihmissuhde ei ole mikään konkreettinen ja näkyvä. Suhteessa ovat energiat (tai tietoisuus).

Onko mitään todisteita minän olemassaolosta? Onko yhtäkään syytä miksi epäilisit, että minä olisi olemassa?

Mitään todisteita en löydä, enkä siis epäile, että minä olisi olemassa. Minä ajatuksia kyllä pulpahtelee mieleen, mutta huomaan ne, enkä usko niihin. Nyt voin käsi sydämellä sanoa, että en usko mihinkään ja silti johonkin suureen.