The Gate

Katso tämä Moojin video ennen kuin paneudut noihin edellisen viestin kysymyksiin.

http://www.youtube.com/watch?v=cNbgW4y3Mj8

Heippa, vastailen huomenna :)

Heippa Milja,

Mitä kuuluu?

Kaikki hyvin?

Jep, kirjoittelen juuri vastausta. Hetken päästä valmista.

Moikka! Ja anteeksi, en päässytkään eilen koneelle niin kuin oletin. Juuri nyt kuuluu oikein rauhallista ja hyvää. Viime viikko oli tosi kiireinen tenttien ja koulutöiden kanssa. Nyt vasta onnistui rauhoittuminen. Siksi on tuntunut, että tänne vastailukin on ollut vaikeaa, koska yritän aina etsiä hetkeä, jolloin on kunnolla aikaa ja pystyn todella keskittymään. Viime viikolla sellaisten hetkien löytäminen tuntui vaikealta. Kyllähän sitä aikaa aina on, lähinnä se oli kiinni siitä priorisoinnista ja miten mieli kasasi paineita ja "kiirettä". Nyt, kun olen aivan eri tavalla läsnä ja rauhallinen niin koko "kiire" tuntuu ihan hassulta ajatukselta ja sen näkee enemmänkin osana tarinaa. Nytkin teki itse asiassa mieli taas lykätä tätä vastaamista, koska mun ympärillä parveilee ihmisiä ja riidellään, josta tuli todella huono olo. Mutta päätin vain odottaa, että tämä rauhoittuu ja nyt onkin kaikki hyvin.

Tarkkaile vielä tätä vanhaa harjoitusta, mistä ajatukset ilmaantuvat ja miten/minne ne katoavat välittömässä kokemuksessasi?

Tuntuu edelleen, että ne leijuvat päähäni.En voi tietää mitä ajattelen seuraavaksi tai miten ajatus saattaa yhtäkkiä "katketa" jonkun ulkoisen ärsykkeen seurauksena. Ajatukset tuntuvat itse asiassa pyörivän niissä asioissa, joihin huomio kiinnittyy. Jos tapahtuu jotain yllättävää niin ajatukseni loikkaavat siihen, ihan sama mitä oli kesken. Sen sijaan, joskus ajatukset eivät liity mitenkään siihen mitä olen tekemässä ja silloin huomioni onkin niissä ajatuksissa, mielen tarinoissa eikä itse tekemisessä. Onko huomio siis ajatukseni? Mihin ne keskitän niin sen asian huomioin.

Mieli onko sekin mielen itsensä luoma tarina ajatusten alkulähteestä?

Varmasti joo. Tuli sellainen ajatus, että kaikki minkä pukee sanoiksi on ehkä tavallaan mielen tarinoita, koska kaikki minkä tuntee ja kokee, kulkee mielen kautta siinä kohtaa kun siitä muodostetaan sanoja ja lauseita. Aina tippuu jotain oleellista pois itse kokemuksesta/tunteesta. Jotenkin niitä asioita pitää selittää toki ja kommunikoida. Ehkä tärkeintä onkin, että pystyisi erottamaan mikä on mielen keksimää tarinaa ja mikä on oikeasti aidoista kokemuksista ja tunteista kumpuavaa, mutta vain mahdollisimman suoraan sanoiksi muutettuna.

Onko sinulla mitään vaikutusmahdollisuutta siihen minkälaisia ajatuksia nousee kohdatessa tietynlaisia tilanteita tai aistiärsykkeitä? Kertooko ajatukset ehdottomat totuuden?

Hmmm...äsken ainakin, kun vieressäni alkoi tämä mainitsemani riita, niin tuntui, että en voinut mitään niille ajatuksille ja tunteille, jotka minussa nousivat esiin. Tuntui kuitenkin siltä, että pystyin vaikuttamaan siihen, miten reagoin näihin tunteisiin ja ajatuksiin. Pystyin tarkkailemaan niitä hiukan ulkoapäin, että "hei musta tuntuu nyt tältä, koskakohan tämä menee ohi...mitä sitten". Odottelin rauhassa ja fyysisesti vaan istuin paikoillani, kunnes ajatukset ja tunteet rauhoittuivat. Tarkkailin sitä tunnetta ja niitä ajatuksia ja huomasin miten ne pikku hiljaa hiipuivat. Ajatukset ehdottomasti ei kerro totuutta. Ne tuntuvat olevan aika opittu tapa reagoida. Esimerkiksi tässä oli selvä suojatumismekanismi. Ajatukset ovat hyvin väritettyä tarinaa siitä mitä tapahtuu oikeasti. Pelkojen värittämää tarinaa esimerkiksi. Kertoo ne sinänsä totuutta, jos niitä pystyy oikeasti havainnoimaan tarpeeksi puolueettomasti (en tiedä onko edes mahdollista). Tarkoitan siis, että jos niitä pystyisi tarkastelemaan tyyliin "ajattelen nyt näin, koska minulla on tuollainen pleko ja odotan tältä asialta tätä..." jne. Silloinhan ne voivat kertoa paljonkin omista peloista, odotuksista ja todellisuudesta. Mutta pitäisi tosiaan osata nähdä niiden "lävitse", jotta se olisi mahdollista". Sainkohan tässä esiin sen pointin mitä hain?

Mitä jos ajatukset ovat osa elämän prosessia aivan luonnollisesti. Voiko ajatus tehdä mitään? Ovatko ajatukset totta? On aivan luonnollista että ajatuksia nousee, niin kuuluukin niistä ei ole tarkoitus päästä eroon. Ajatuksia tekijästä, ajatuksia toisista ajatuksista, ajatuksia valinnasta yms. jopa ajatuksia ”möröstä” ja ajatukset esim. "möröstä" nostaa pintaan tunteita tässä tapauksessa esim. pelkoa.

Tuntuu luonnolliselta, että ajatukset olisivat osa elämää. Ja ne tuntuvat myös hyödylliseltä, jos ne osaa pitää työkalun asemassa. Haasteena varmasti onkin, että tunnistaa totuuden siitä tarinasta, joka ajatuksissa pyörii. Ajatus voi herättää tunteita. Mutta ei se sinänsä "tee mitään". Jos ajatuksiinsa samaistuu niin ne varmasti myös näkyvät, esim. paha mieli, iloisuus, ylimielisyys...ja ehkä vaikuttavat myös miten muut ihmiset reagoivat sinuun.

Mutta mitä ajatukset tai tunteet todistavat ”mörön” olemassa olosta? Todistavatko ajatukset ja tunteet jotain ”minän” olemassa olosta? Miksi luottaa tarinankertojaan päässä?

Ajatukset ja tunteet eivät todista mitään mörön olemassaolosta, vaikka ne hyvin voivatkin huijata uskomaan siihen. Samalla tavalla ne eivät voi todistaa mitään minästä, koska minääkään ei voi aisteilla havaita yhtään sen enempää kuin mörköäkään. Ei siihen tarinankertojaan siis ole juuri luottamista. Siihen ehkä vaan on kovin helppo luotaa, koska niin on tehnyt "aina ennenkin", tottumuksesta.

Ajatukset ehdottomasti ei kerro totuutta. Ne tuntuvat olevan aika opittu tapa reagoida.

Eli on opittu tapa, että "minä" on itsestään selvyys, mutta kestääkä tämä tarkempaa tarkastelua? On näennäisiä todisteita tunteiden ja ajatusten muodossa, mutta jos niihin ei voi luottaa. Missä on todisteet minän olemassa olosta? Katso syvälle omaan kokemukseesi.

Pyri vastaamaan vaikka lyhyestikkin päivittäin.

Eli on opittu tapa, että "minä" on itsestään selvyys, mutta kestääkä tämä tarkempaa tarkastelua? On näennäisiä todisteita tunteiden ja ajatusten muodossa, mutta jos niihin ei voi luottaa. Missä on todisteet minän olemassa olosta? Katso syvälle omaan kokemukseesi.

Niin luulen, että kyllähän se lapsesta asti opitaan ettei sitä minän olemmassaoloa edes kyseenalaisteta. Jos kukaan muukaan ympärillä ei tee niin, elää sitä itsekin mitä todennäköisemmin kurkistamatta ikinä sinne sängyn alle. Tunteet ja ajatukset helposti huijaavat, että se minä on siellä ja niihin uskoo kuin ne olisivat jotain oikeita todisteita. Kuitenkin kun asiaa lähtee tarkastelemaan lähempää niin ei ne ajatukset tai tunteet todista välttämättä yhtään mitään sen minän olemassaolosta. Ajatukset huijaavat niin monessa muussakin asiassa. Miksi niihin pitäisi luottaa sitten juuri tässä? Ajatukset ja tunteet luo joskus esimerkiksi olon, että minulla on kiire tai stressiä, mutta kun sitä alkaa tarkastella lähempää niin se on vain tietty tunnetila, kokemus kehossa (stressihormoneita erittyy) ja ajatuksia siitä, että asioita pitäisi (tai olisi jopa pakko) muka tehdä. Kun siihen pysähtyy eikä "lähde mukaan" voi vaan todeta, että koko kiire/stressi tila on vain mielen luoma illuusio. Oikeasti vain olen, juuri nyt, eikä ole mitään tarvetta tai pakkoa tehdä yhtään mitään. Minä on ehkä vain kaikkein syvin ja vahvin opittu juttu, koska sen "opettaminen" aloitetaan heti syntymästä. Ei mitään muuta asiaa koiteta mieleen iskostaa niin alusta alkaen, kuin että "sinä olet sinä ja jotenkin erillinen muista", "sinä teet, sinä osaat tai et osaa.." jne.

Juuri näin, pienelle lapselle iskostetaan ja kerrotaan jo alusta asti, että on "minä", "sinä", "minun" yms. Kukaan ei kyseenalaista tätä. Kaikki leikkikoulun lapset uskovat kyseenalaistamatta että se "mörkö" on siellä sängyn alla. Ajattelevat yhdessä mörköä ja pelkäävät. Voiko lapsi kontrolloida mörköä?

Niin luulen, että kyllähän se lapsesta asti opitaan ettei sitä minän olemmassaoloa edes kyseenalaisteta. Jos kukaan muukaan ympärillä ei tee niin, elää sitä itsekin mitä todennäköisemmin kurkistamatta ikinä sinne sängyn alle. Tunteet ja ajatukset helposti huijaavat, että se minä on siellä ja niihin uskoo kuin ne olisivat jotain oikeita todisteita.

Nyt olemme tulleet siihen pisteeseen, että sinun tehtävä on kurkistaa sinne sängyn alle!!

Kuitenkin kun asiaa lähtee tarkastelemaan lähempää niin ei ne ajatukset tai tunteet todista välttämättä yhtään mitään sen minän olemassaolosta.

Eli missä todisteet?
Mitä siellä sängyn alla on? Onko minää olemassa? (Vastaa erityisesti tähän)

Voiko lapsi kontrolloida mörköä?

Voi, jos onnsituu kyseenalaistamaan sen, että asia on niin kuin kaverit sanoo. Kuuntelemaan ja tarkkailemaan omia havaintojaan, kertovatko ne oikeasti möröstä.

Eli missä todisteet?
Mitä siellä sängyn alla on? Onko minää olemassa?

En keksi yhtään todisteita. Lähdin ensin siitä, että tässä on kehoni - mutta se ei ole minä. Onko se keho kuitenkin erillinen osanen, niin kuin puu on yksi ja jänis toinen. Mikä siinä kehossa olisi se minä? Ei mikään. Se on kyllä juuri tämä tietty keho, mutta ei se ole se paljon puhuttu "minä"...

Usein tuntuu myös kuin olisi joku siellä kehossa - tai oikeastaan ehkä päässä - joka ajattelee, päättää ja valitsee asioita. Mutta, kun vertaan itseäni kaikkeen muuhun ympäristöön niin ei minusta enää tunnu, että yhtään sen enempää tekisin niitä valintoja. Ajatuksia tulee ja menee kyllä ja ne kertovat minulle tarinaa päättämisestä ja valitsemisesta jne. mutta niihin ajatuksiinkaan en voi vaikuttaa. Olisiko kaikki niin kuin ajatuksetkin? Lipuvat vain elämääni niin kuin ajatukset "päähän", en niihin muihinkaan elämässä tapahtuviin asioihin vaikuta yhtään sen enmpää kuin ajatuksiinkaan. Kaikki muukin tulee ja menee. Mieli yrittää omia ne tapahtumat ja asiat, ottaa vallan niiden yli ja uskotella kaikenlaista. Mutta oikeasti ei ole ketään minää niitä asioita päättämässä tai valitsemassa.

Entäpä jos ”minän” illuusion näkeminen onkin näin yksinkertaista ja luonnollista, ei mitään punaista mattoa tai fanfaareja. Erilaisia epäilyksen yms. tunteita saattaa nousta edelleen, ajatuksia minästä saattaa nousta, ne ovat ihan ok. Ihmiset on tässä suhteessa hyvin erilaisia toisille kaikki on kerrasta selvää ja tosilla kaiken tämän hyväksymiseen kuluu enemmän aikaa. Muista, että voit aina palata näihin harjoituksiin ja katsoa omaan kokemukseesi tässä hetkessä ja kysyä onko minää. Saattaa myös olla tarinoita ja oletuksia siitä mitä "minän" illuusion näkeminen merkitsee?

Minuuden todellisen luonteen näkeminen voi aluksi tuoda tyhjän olon, eikä se ole harvinaistakaan. Jotkut myös tuntevat suorastaan suuttumusta siitä, miten paljon ovat turhaan puolustaneet - pelkkää ajatusta! Vähitellen palaset loksahtelevat sitten uuteen asentoon ja mieli hyväksyy sen miten asiat ovat aina olleet.
Jatka asian katselemista kaiken sen keskellä, mitä arjessasi tapahtuu. Anna sen, mitä jo olet nähnyt, todella upota tajuntaasi. Katsele ihmisiä, eläimiä, luontoa...

Kirjoita vapaasti tämän hetkisistä tuntemuksistasi.

Tällä hetkellä on jotenkin tosi "helppo" olla. On jotenkin sellainen olo, että tunnen millaista on nähdä mielen läpi, mutta kuitenkin yhä paljonkin ajatuksia minästä nousee esille, toisina päivinä enemmän, toisina vähemmän. Ja tuntuu, että tarvitsen nimenomaan aikaa tähän prosessiin. Prosessiin, että yhä useammin saan kiinni ne "minä-ajatukset" ja esiin nousevat uskomukset/pelot jne. ja voin luopua niistä, nähdä niiden läpi. Useasti olen myös miettinyt viime päivinä, saattaisiko mieleni huijata myös kehittämällä uuden tarinan miten olen nähnyt minän läpi. Olenko nähnyt vai onko vain kehittynyt uusi identiteetti "etsijänä" tai "näkijänä". Viime aikoina on kuitenkin ollut enenevissä määrin myös sellainen olo ettei niin välitä mitä on. Ihan sama, jos kuva itsestä tietynlaisena ei "pysy yllä", eikä myöskään luo paineita (tai vaikka sellaisia nousisi mieleen niin niistä ei välitä) "itselleen" tehdä asioita tietyllä tavalla "koska minä olen sellainen tai tälläinen".

Useasti olen myös miettinyt viime päivinä, saattaisiko mieleni huijata myös kehittämällä uuden tarinan miten olen nähnyt minän läpi. Olenko nähnyt vai onko vain kehittynyt uusi identiteetti "etsijänä" tai "näkijänä".

Kyllä se saattaa "Mieli" nimeää, luokittelelee lakkaamatta se on sen luonne, ajatuksia näkemisestä, ajatuksia etsijästä yms. Katso niitä tarkkaan, onko ne totta? Tarinoita syntyy ja nousee jatkuvasti voitko varmasti luottaa niihin? Vai oletko jotain ennen nimeämistä, jotain pysyvää liikkumatonta? Katso tarkkaan omaa kokemustasi.


Ethän kuvittele minä-ajatusten loppuvan? Tässä prosessissa ei ole kyse siitä, että ajatusten pitäisi loppua tai muuttua toisenlaisiksi. Kyse on vain todellisuuden luonteen katsomisesta, ymmärtämisestä, sen näkemisestä, että ”minä” on vain ajatus. Sen oivaltamisesta ja ymmärtämisestä, miten asia on aina ollut. Vähän kuin mörkö: Kun on kurkannut sängyn alle ja huomannut ettei sillä mitään ole, usko siihen on mennyt. Voit vielä silti edelleen leikkiä mörkö –leikkiä muiden lasten kanssa, mutta et kykene enää oikeasti siihen uskomaan vaikka yrittäisit.

Oleile paljon luonnossa ja tee aistidata harjoitusta. Lueskele tätä ketjua läpi ja kirjoita jäljellä olevista epäilyksistäsi.

Ethän kuvittele minä-ajatusten loppuvan? Tässä prosessissa ei ole kyse siitä, että ajatusten pitäisi loppua tai muuttua toisenlaisiksi.

En ole kuvitellut, että ajatukset loppuisivat tai muuttuisivat. Lähinnä odotan, että niiden erottaminen todellisuudesta ja niiden läpi näkeminen varmistuisi ajan kanssa yhä enemmän, sitä mukaa, kun epäilyksiä ja uskomuksia on käsitellyt.

Milja kirjoitti:
Useasti olen myös miettinyt viime päivinä, saattaisiko mieleni huijata myös kehittämällä uuden tarinan miten olen nähnyt minän läpi. Olenko nähnyt vai onko vain kehittynyt uusi identiteetti "etsijänä" tai "näkijänä".


Kyllä se saattaa "Mieli" nimeää, luokittelelee lakkaamatta se on sen luonne, ajatuksia näkemisestä, ajatuksia etsijästä yms. Katso niitä tarkkaan, onko ne totta? Tarinoita syntyy ja nousee jatkuvasti voitko varmasti luottaa niihin? Vai oletko jotain ennen nimeämistä, jotain pysyvää liikkumatonta? Katso tarkkaan omaa kokemustasi.

En voi varmasti luotaa tarinoihin joita esiin nousee. Siksi myös tuntuu vain, että olen todella varpaisillani ja yritän kyseenalaistaa myös tämän minän läpi näkemisen etten tule siinäkin minän huijaamaksi. Minä varmasti tarttuu kaikkeen mahdolliseen mitä se saa ja nyt sille on annettu tämä "näkeminen". Ennen nimeämistä on kuitenkin vain oleminen, jonka tuntee hyvin, kun rauhoittuu.

Ajatus ei ajattele, se vain lipuu ohi vaivattomasti, erilaisia ajatuksia nousee jostakin ja häipyy taas jonnekkin, ajatus ei voi tehdä mitään, niin kuin eivät pilvetkään voi tehdä mitään taivaalle. Ne ovat osa maisemaa, mutta pilvet eivät kiinnity taivaaseen. Jos katsot mieltä taivaana ja ajatusta pilvenä, on ilmiselvää että ajatukset vain kulkevat ohi eikä taivas takerru pilviin.

Minä varmasti tarttuu kaikkeen mahdolliseen mitä se saa

Mikä on tässä se minä?
Miten minä konkreettisesti takertuu?

Tee seuraava harjoitus odotta hiljaa että vastaus tulee mieleen. Voit laittaa silmät kiinni jos haluat ja oikein keskittyä.

Mikä on seuraava ajatus? Odota niin kauan, että ajatus ilmaantuu.

Ja nyt kun olet sen havainnut, niin mikä/kuka oli se joka odotti ajatusta?