The Gate

Kuvassa on vaan joku ihminen, ihminen muiden joukossa. Tavallaan katsoo kuvaa neutraalisti, kuin siinä olisi vaan joku mitäänsanomaton esine.

Aivan, mitä jos katsoisit kuvaa ja jostain hetkellisestä oikusta johtuen et pystyisi kuvailemaan sitä muutoin kuin käyttämällä adjektiiveja, ja samoin, kun katsoisit ympärillesi? Ja edelleen, kaikkien aistikanavien kanssa? Vain adjektiivit olisivat käytössäsi. Lähtisit liikkumaan ulos, ja tuntisit kuin olisit vain kävelevä kokoelma aistihavaintoja ja irrallisia ajatuksia ilman minä-keskusta? Jos kävelisit luonnossa, niin miltä maailma näyttäisi ilman minä-keskusta? Miten kuvailisit sitä?

hei,
tällaisia adjektiiveja nousi pintaan ulkona kävellessä raikas, kylmä, valoisa, kostea, keltainen, vihreä..
Tehtävä tuntui helpolta, adjektiiveja putkahteli aika lailla.

Mikä on tällä hetkellä ja välittömässä kokemuksessasi todiste minän olemassaolosta?

En pysty todistamaan minän olemassaoloa välittömässä kokemuksessa. Ainoa on mieleni - joka hokee minää, mutta pystyn sen plop-harjoituksilla sammuttamaan. Ja jos täytyy sanoa välittömässä kokemuksessa, niin silloin minää ei ole, koska pystyn sen minä-ajatuksen lopettamaan ennenkuin se kerkee edes kunnolla alkaa.

Ok. Jos vaikka lähtisit kävelylle ilman minää, niin miten kuvailisit minä-keskuksetonta kokemusta? Miltä elämä näyttää ilman minää? Minä-ajatuksia ei ole tarvis mitenkään tampata maton alle, katsoo niihin vain ja näkee ettei niissä ole mitään substanssia, minuutta siis.

hei,
kokemus oli sellainen, että kävellessä tavallaan vain "luetteli" neutraalisti vastaantulevia asioita.. auto, puu, talo. Vähän kuin olisi katsonut jotain näytelmän lavasteita.
Myös niitä adjektiiveja tuli mieleen, varmasti koska oli aiemmin tehnyt sitä adjektiivi-tehtävää..

Onko mahdollista rentoutua "luettelemista" ja vain rekisteröidä kaikki. Katsoa puuta ilman tarvetta nimetä sitä? Katsoa ihmistä ilman lokeroimista mies/nainen, nuori/vanha, jne?

joo olen ollut luettelematta ja nimeämättä tässä lähiaikoina ulkona kävellessä.. mutta nyt kun piti tavallaan "tehdä" tämä tehtävä, niin asiat tuli esiin luetellen kun käveli eteenpäin, mutta enemmän tuli juuri mieleen vain substantiivit, kuin adjektiivit.

OK. Sä voit aina palautua tuohon aistidataharjoituksen tunteeseen, jos "substantiivit" ovat enemmän pinnassa kuin vain puhtaat aistihavainnot.

Sitten: "Minä" on vain ajatus (uskomus, oletus). Ajatus ei ajattele, kontrolloi, eikä valitse mitään. Miltä susta tuntuu jos sanon, että et ole ajatellut ensimmäistäkään ajatusta, sinulla ei ole kontrollia mistään, etkä ole tehnyt ainuttakaan valintaa elämässäsi?

Ajattelu ja valinnat tapahtuu, ja kontrolli on vain illuusio.

Ainiin, tuli mieleen vielä tuosta edellisestä harjoitteesta, kun kävelin ulkona.. Ennen tehtävää ajattelin, että minä-ajatuksia on varmasti jotenkin vaikea pitää poissa. Ulkona kävellessä tapahtui seuraavaa; kun esim haukottelin, niin ensin tapahtui haukotus ja hetkeä myöhemmin, muutama sekunti myöhemmin, nousi vasta ajatus "minä haukottelin" ja vähän naurahdin itselleni, kun tajusin että ensin tapahtui ja sitten mieli reagoi siihen.. Sama tapahtui esim kun sadepisara osui kasvoille, -> ensin tapahtui ja sitten taas "reagoin" siihen.. se oli itseasiassa aika mielenkiintoista havaita, etenkin kun tajusi että joitain asioita tapahtui, ja mieli tavallaan jätti reagoimatta niihin..

Miltä susta tuntuu jos sanon, että et ole ajatellut ensimmäistäkään ajatusta, sinulla ei ole kontrollia mistään, etkä ole tehnyt ainuttakaan valintaa elämässäsi?

Enää tuo ajatus ei tunnu niin hurjalta, tavallaan tuntuu, ettei kontrollia olekaan kun mieli määrää.. Esim. tupakointi, en polta säännöllisesti, mutta välillä huomaan ajattelevani että tekee "mieli" tupakkaa, eli mieli kontrolloi, mieli kontrolloi ajatuksia, tekoja (--> valintoja elämässä).. ja pyrin nykyisin ajattelemaan että en ole yhtä kuin mieleni, tai etten ole pelkkä mieleni.

Aivan, mieli kommentoi tapahtunutta aina askeleen pari myöhässä, vähän kuin urheiluselostaja.

Anna kaikkien ajatusten nousta, jopa minä-ajatusten, mutta näe että ne on vain ajatuksia, eikä niistä löydy minuutta.

Kokemus on aistihavaintojen (kehosta ja ympäristöstä) ja ajatusten summa, vai löydätkö jotain muuta?

Mikä on tällä hetkellä ja välittömässä kokemuksessasi todiste minän olemassaolosta?

Tein tuota uudelleen tänään kävellessä ulkona. Ne minä-ajatukset joita nousi, liittyivät lähinnä tämän päivän ja eilisen tapahtumiseen ja ajattelin jotenkin niin, että ne ajatukset tapahtuivat keholle ja mielelle, ei minulle.
Annoin niiden ajatusten nousta, mutta en lähtenyt niitä kummemmin setvimään. Uusia ajatuksia nousi koko ajan ja lähti pois.

Lähinnä tuo ajattelu on sellainen joka mietityttää, ilman minää en voisi ajatella? se on todisteeni minän olemassolosta. Ymmärrän sen, että aistihavainnot liittyvät kehoon; silmät näkevät, nenä haistaa.. Sitten täytyy olla niin, että mieli ajattelee, enkä minä.

Kerrotko miten ja mistä ajatukset ilmaantuvat ja miten/minne ne katoavat välittömässä kokemuksessasi? Onko edes mielestä mitään havaintoa vai onko sekin mielen itsensä luoma pointteri ajatusten alkulähteeseen? Onko sinulla mitään vaikutusmahdollisuutta siihen minkälaisia ajatuksia nousee kohdatessa tietynlaisia tilanteita tai aistiärsykkeitä? Mitä jos katsoisit ajatuksia, kommentointia ja tulkintoja, asenteella "minulla ei ole mitään tekemistä tuon kaiken kanssa?

Kerrotko miten ja mistä ajatukset ilmaantuvat ja miten/minne ne katoavat välittömässä kokemuksessasi? Onko edes mielestä mitään havaintoa vai onko sekin mielen itsensä luoma pointteri ajatusten alkulähteeseen?

Ajatukset tuntuvat välillä ilmestyvän tyhjästä, ja yksi ajatus johtaa toiseen. Välillä ajatukset ilmestyvät kun ne liittyvät johonkin, kun esim näkee kalenterin pöydällä ja muistaa huomisen tapahtuman. Mielestä ei ole näkyvää havaintoa, niin kuin kehosta. Mielen olemassaoloon uskoo, koska niin on uskoteltu.

Onko sinulla mitään vaikutusmahdollisuutta siihen minkälaisia ajatuksia nousee kohdatessa tietynlaisia tilanteita tai aistiärsykkeitä?

Nyt on lähiaikoina ollut vaikutusmahdollisuutta, esim sellaisissa tilanteissa joissa aiemmin olisi ärsyttänyt todella paljon, nyt on pystynyt olemaan paljon neutraalimmin ja välinpitämättömämmin. Mutta olen myös miettinyt, onko se jotain vihan tukahduttamista, mutta toisaalta ei ole jäänyt sellainen olo, vaan oikeastaan parempi olo, ettei ole lähtenyt riitaan mukaan, vaan on ikäänkuin pystynyt katsomaan tilannetta sivusta. Eli paljonkin pystyy vaikuttamaan millaisia ajatuksia nousee.

Mitä jos katsoisit ajatuksia, kommentointia ja tulkintoja, asenteella "minulla ei ole mitään tekemistä tuon kaiken kanssa?

Voin alkaa tekemään tuota. Onko tuo vähän sama jota olenkin harjoitellut, että ottaa asiat vastaan ns. neutraalisti?

Tuntuuko, että olet nähnyt minuuden illuusion läpi, vai onko jotain epäilyksiä?