Etsin opasta

[Liina]

Kuvaile miltä elämä on nyt tuntunut prosessin jälkeen?

Ulkoisesti kaikki on aika samalla tavalla. Sisäisesti sen sijaan on tapahtunut paljonkin. Löydän itsestäni uusia piirteitä, ja vanhoja pinttymiä on vain pudonnut pois. Aivan kuin olisi syntynyt uusia ajatusmalleja tai käyttäytymistapoja. Itsekseni en enää märehdi ja murehdi juurikaan, tai ainakin huomaan sen pian. Muiden ihmisten kanssa lähden edelleen helposti mukaan märehtimään. Harjoitan läsnäoloa melkeinpä koko ajan, mutta muiden ihmisten seurassa on vaikeampaa. Suurin muutos ja helpotus on kuitenkin siinä, että voin antaa asioiden tapahtua omalla painollaan.

Voisi kai sanoa, että elämä tuntuu nyt kirkkaammalta ja täydemmältä. Sisältäen kaikenlaiset tunteet, joita voi vapaasti kokea.

Millaisia tunteita nousisi, jos hahmoasi ei hyväksyttäisikään vapautuneeksi?

En kyllä varsinaisesti odota mitään hyväksyntää. Voisin olettaa tuntevani pettymystä, koska se on ollut tapana, jos jostain ei pääse "läpi". En kuitenkaan ole varma tapahtuisiko enää niin, koska juuri tuollaisia vanhoja tapoja on jäänyt pois.

Onko noussut ajatuksia, mitä tämän jälkeen? Minne suuntaan (projekti tms.) tunnet vetoa elämässä seuraavaksi?

Tälläisiä ajatuksia on ollut paljonkin. Suhtaudun niihin kuitenkin varauksella, koska mikään kiire ei ole. Mieleen pulpahtelee kaikenlaisia ehdotuksia, mutta koen ne kuitenkin vain ajatuksiksi. Olen lähinnä järjestellyt arvoja uudelleen ja pohtinut mitä annettavaa minulla olisi. Ja ainoa mihin tunnen vetoa on todellakin vain tämä hetki.

Ammatillisesti elämäni uudelleen järjestely alkoi jo viime vuoden puolella. Prosessin jälkeen kiinnostukset ovat kuitenkin olleet enemmän ihmisissä ja auttamisessa, kun aiemmin selkeästi siinä mitä voin saada.

Kuka tuntee nyt tämän rauhan tai ahdistuksen?

Sielu, henki, energia, tietoisuus... nimiä on paljon. En ole päätynyt käyttämään mitään nimeä. Ainakin rauha tuntuu tuossa "tilassa" vakaana ja pysyvänä. Ahdistus tuntuu enemmänkin kehossa ja ohimenevänä.

Onko sinulla kontrollia mistään?

Kaikki kontrolli ei ole pudonnut pois, eli sitä on kyllä vielä. Vaikka odotukset ovatkin jääneet pois, niin välillä huomaan että vanha tarve hallita asioiden kulkua nostaa päätään. Esimerkiksi työ ja raha-asioissa. Siitä on kuitenkin helppo palautua "sallimiseen".

Oikeastaan kaikessa toiminnassa on nyt se ero, että huomaan sen, kun minä-ajatus vie mukaansa. Toisinaan saan olla jatkuvasti huomaamassa, mutta esimerkiksi ulkoillessa minä karisee itsestään pois.

[Liina]

Lisäys vielä tuohon minne suuntaan -kohtaan.

Eli aiemmin minulla oli aina suunnitelmia ja varasuunnitelmia. Elin niiden varassa ja hain niistä turvan. Nyt en tarvitse suunnitelmaa, enkä tiedä mihin ryhdyn. Ja on silti, ihan hyvä ja turvallinen olla.

[Petteri]

Kaikki kontrolli ei ole pudonnut pois, eli sitä on kyllä vielä. Vaikka odotukset ovatkin jääneet pois, niin välillä huomaan että vanha tarve hallita asioiden kulkua nostaa päätään. Esimerkiksi työ ja raha-asioissa. Siitä on kuitenkin helppo palautua "sallimiseen".

Onko kontrollia oikeasti vai onko vain vaikutelma siitä?

[Liina]

Onko kontrollia oikeasti vai onko vain vaikutelma siitä?

Niin, tietysti vain vaikutelma. On hieman hankalaa kirjoittaa niin, ettei käyttäisi minä muotoa. Annan varmaan helposti kuvan, että uskon minään, kun kirjoittamalla puhun kuitenkin minästä. Näin ei kuitenkaan ole, muutenhan olisimme alkupisteessä kysymässä kuka kontrolloi..

Sitä minää ei kuitenkaan ole, vaikka kuinka pyöritelisi. Joitakin rippeitä kuitenkin, enemmänkin totuttuja tapoja toimia tai uskomuksia. Kulkemista automaatiolla, jolloin ei ole läsnä. Tällaista on vielä.

[Petteri]

Ymmärrän. Ei meidän tarvitse lopettaa minä-sanan käyttöä. Sen on ihan tarpeellinen sana kommunikaatiossa. Myöskään kaikki uskomukset ja tavat eivät useammissa tapauksissa muutu tämän prosessin jälkeen mitenkään taikaiskusta.

Vielä tulee kysymyksiä oppailta:

Onko kokemuksesta eroteltavissa kokijaa? Onko keho kokija vai osa kokemusta?

Nyt kun näet, että 'sinua' ei ole elämäsi päähenkilönä, mitä näet näkiessäsi 'toisia'?

[Petteri]

Kaikki kontrolli ei ole pudonnut pois, eli sitä on kyllä vielä. Vaikka odotukset ovatkin jääneet pois, niin välillä huomaan että vanha tarve hallita asioiden kulkua nostaa päätään. Esimerkiksi työ ja raha-asioissa. Siitä on kuitenkin helppo palautua "sallimiseen".

Yksi oppaista halusi myös tietää mitä tarkoitat sallimisella, sekä onko sallimisen tila jotenkin valittavissa?

[Liina]

Yksi oppaista halusi myös tietää mitä tarkoitat sallimisella, sekä onko sallimisen tila jotenkin valittavissa?

Hyvä kysymys. Aloin miettiä tuota, ja huomasin, että tosiaan joudun jotenkin puristamaan välillä, että voin vain antaa asioiden tapahtua. Sanon siis päässäni sen. Eli samastunko tuolloin minään?

Sallimisella tarkoitan sitä, että voi huomata asioiden vain tapahtuvan.

Olen ollut pari päivää hieman alavireinen ja ärtynyt tähän juttuun. Jotenkin tuntuu, että samaistumiset olisivat lisääntyneet. Varsinkin vuorovaikutuksissa olen heti takaisin minä. Ja helposti uppoudun ajatuksiin, joissa perustelen tai selittelen itselleni jotakin. Haen jotakin oikeutta joihinkin tilanteisiin.

Toisaalta on myös niitä tilanteita, kun voin kokea olevani tarkkailemassa tämän hahmon touhuja ikään kuin ulkopuolelta. Onko tarkoitus, että tämän keksustelun avulla minä-ajatukset jäävät kokonaan pois? Eli, että ne rippeetkin putoavat? Ja, miten ihmeessä ne saa pudotettua :)

[Petteri]

Alright. Jatketaan vielä opastusta niin saadaan homma varmasti selkeäksi.

Hyvä kysymys. Aloin miettiä tuota, ja huomasin, että tosiaan joudun jotenkin puristamaan välillä, että voin vain antaa asioiden tapahtua. Sanon siis päässäni sen. Eli samastunko tuolloin minään?

Mikä on se joka antaa asioiden tapahtua? Mitä jos asioiden ei anna tapahtua?

Olen ollut pari päivää hieman alavireinen ja ärtynyt tähän juttuun. Jotenkin tuntuu, että samaistumiset olisivat lisääntyneet. Varsinkin vuorovaikutuksissa olen heti takaisin minä. Ja helposti uppoudun ajatuksiin, joissa perustelen tai selittelen itselleni jotakin. Haen jotakin oikeutta joihinkin tilanteisiin.

Tarvitseeko todellisuus ollakseen selityksiä, ajatuksia tai mielipidettäsi?

Toisaalta on myös niitä tilanteita, kun voin kokea olevani tarkkailemassa tämän hahmon touhuja ikään kuin ulkopuolelta. Onko tarkoitus, että tämän keksustelun avulla minä-ajatukset jäävät kokonaan pois? Eli, että ne rippeetkin putoavat? Ja, miten ihmeessä ne saa pudotettua :)

Me emme yritä tässä prosessissa tuhota mitään ajatusta. Kysymys on siitä, että uskotko minä-tarinoihin ja ajatuksiin. Jos ajatuksiin ei enää uskota tarvitseeko niistä yrittää eroon?

[Liina]

Mikä on se joka antaa asioiden tapahtua? Mitä jos asioiden ei anna tapahtua?

Luulenpa vaan, että on jokin luottamuspula. Vaikka tiedän ja uskonkin, että minää ei ole, niin silti se hokee siellä, että ei voi vain antaa olla ja taphtua. Pelkoako siis?

Tarvitseeko todellisuus ollakseen selityksiä, ajatuksia tai mielipidettäsi?

Niitä ei tarvita mihinkään. Ja itseasiassa eilen ei selittämisen tarvetta ollutkaan, kun olin harjoittelemassa yhdessä työpaikassa. Huomasin voivani olla oma itseni ja tunsin oloni rennoksi. (Tuo työpaikka muuten tippui suoraan taivaasta, eikä sitä pysty mitenkään järjellä selittämään :))

Me emme yritä tässä prosessissa tuhota mitään ajatusta. Kysymys on siitä, että uskotko minä-tarinoihin ja ajatuksiin. Jos ajatuksiin ei enää uskota tarvitseeko niistä yrittää eroon?

Niinpä tosiaan. Eipä tarvitse päästä eroon. Näyttäisi, että prosessi on vain hidastunut, ja jokin pelko on vielä jäljellä. Teen tänään niitä tunneharjoituksia.

[Petteri]

Luulenpa vaan, että on jokin luottamuspula. Vaikka tiedän ja uskonkin, että minää ei ole, niin silti se hokee siellä, että ei voi vain antaa olla ja taphtua. Pelkoako siis?

Kerro niin tarkasti kuin voit ja suorasta kokemuksesta, mitä tapahtuu kun minä ei anna asioiden tapahtua?

järjellä selittämään

Mitä pystyt järjellä selittämään?

Niinpä tosiaan. Eipä tarvitse päästä eroon. Näyttäisi, että prosessi on vain hidastunut, ja jokin pelko on vielä jäljellä. Teen tänään niitä tunneharjoituksia.

Hyvä. Missä kohdassa näet itsesi tässä prosessissa?

[Liina]

Kerro niin tarkasti kuin voit ja suorasta kokemuksesta, mitä tapahtuu kun minä ei anna asioiden tapahtua?

Ensin ilmaantuu ajatuksia, jotka ovat sisällöltään selitteleviä ja perusteluja suunnittelevia. Ikäänkuin ennakoivat jotakin tulevaa tilannetta ja suunnittelevat sitä. Esim. kohtaamista pomon kanssa. Ajatukset vievät niin todentuntuisesti mukanaan, että luulen tuottavani ajatuksia, ja uskon niihin. Samalla luulen saavani turvaa tuohon tilanteeseen, kun voin miettiä minkälainen se olisi, mitä voisin vastata yms. Huomaan olevani niin uppoutunut ajatuksiin, että en yhtään tiedä, mitä ympärilläni tapahtuu. Samalla tilanne kiristää kehoa, ja jänniteet kasvavat.

Mitä pystyt järjellä selittämään?

En tietenkään mitään. Välillä vain tulee sellaisia wou-tilanteita, joissa huomaa kokreettisesti, kuinka ihmeellisesti asiat vain järjestyvät tai tapahtuvat.

Hyvä. Missä kohdassa näet itsesi tässä prosessissa?

En osaa yhtään sanoa. Onko tässä joitakin kohtia tai vaiheita?

[Petteri]

Yhteydenpitomme täällä on ollut hiukan verkkaista viime päivinä. Ainakin omasta puolestani voisin luvata, että otettaisiin vähän intensiivisempi ote takaisin tähän hommaan. Se pitää keskittymisen katsomisessa jatkuvasti.

Ensin ilmaantuu ajatuksia, jotka ovat sisällöltään selitteleviä ja perusteluja suunnittelevia. Ikäänkuin ennakoivat jotakin tulevaa tilannetta ja suunnittelevat sitä. Esim. kohtaamista pomon kanssa. Ajatukset vievät niin todentuntuisesti mukanaan, että luulen tuottavani ajatuksia, ja uskon niihin. Samalla luulen saavani turvaa tuohon tilanteeseen, kun voin miettiä minkälainen se olisi, mitä voisin vastata yms. Huomaan olevani niin uppoutunut ajatuksiin, että en yhtään tiedä, mitä ympärilläni tapahtuu. Samalla tilanne kiristää kehoa, ja jänniteet kasvavat.

Hyvä. Näet mitä tapahtuu. Missä vaiheessa huomaat, että ajatukset ovat olleet tarinoita vai huomaatko ollenkaan? Aikaisemmin sanottua:

Luulenpa vaan, että on jokin luottamuspula. Vaikka tiedän ja uskonkin, että minää ei ole, niin silti se hokee siellä, että ei voi vain antaa olla ja taphtua. Pelkoako siis?

Yritätkö vastustaa ajatuksia tai käyttää minättömyyden ajatusta minä-ajatuksia vastaan?

En osaa yhtään sanoa. Onko tässä joitakin kohtia tai vaiheita?

Näinpä. Ajattelin vain kun kirjoitit aikaisemmin, prosessista niin halusin tietää onko sinulla ajatus juurikin jostakin "vaiheesta".

Nyt pyydän sinua lukemaan rauhassa ketjun läpi ja tutkia onko jotkin kysymykset vielä auki, herättääkö jokin ketjussa voimakkaita tunteita ja mitä on tapahtunut alun odotuksille?

[Liina]

Yhteydenpitomme täällä on ollut hiukan verkkaista viime päivinä. Ainakin omasta puolestani voisin luvata, että otettaisiin vähän intensiivisempi ote takaisin tähän hommaan. Se pitää keskittymisen katsomisessa jatkuvasti.

Inteesiivisyys sopii myös minulle, tosin sunnuntaina olen matkalla, enkä pääse koneelle.

Hyvä. Näet mitä tapahtuu. Missä vaiheessa huomaat, että ajatukset ovat olleet tarinoita vai huomaatko ollenkaan? Aikaisemmin sanottua:

Yleensä kesken ajatusvirran. Huomaan, että siellä se selostaja taas pauhaakin omiansa.

Ihan viimeisen parin päivän aikana vuorovaikutustilanteet ovat muuttuneet. Huomaan tosiaan, että en selittele tai perustele. Ajatuksia sellaisesta voi jälkikäteen tulla, mutta huomaan ajatuksenkin.

Yritätkö vastustaa ajatuksia tai käyttää minättömyyden ajatusta minä-ajatuksia vastaan?

Tuollaiseen en kykene. Jokin tietyssä aiheessa kulkeva ajatusvirta kylläkin katkeaa, kun huomaan sen. Tai voi se jatkuakin, mutta yleensä keskityn kuuntelemaan ääniä, ja ajatukset unohtuvat.

Nyt pyydän sinua lukemaan rauhassa ketjun läpi ja tutkia onko jotkin kysymykset vielä auki, herättääkö jokin ketjussa voimakkaita tunteita ja mitä on tapahtunut alun odotuksille?

Luin ketjun läpi. OIkeastaan ainoa asia mikä vaivaa, on se kehon kireys, josta kirjoitin alussa. Olen joskus tulkinnut sen stressiksi ja jännitykseksi. Tämän prosessin aikana olen ajatellut sen olevan vastustusta. Tietysti nyt huomaan, että nuo ovat vain ajatuksia ja selostajan tulkintoja. Ja, nyt kun kirjoitan tätä, äkkäsin samalla, että olen samastunut tuohon kireyteen. Olen luullut, että minä kokee sen. Olen myös ajatellut sen olevan kontrollia. Tunne kontrollista. Voi jysäys! Kuulostaa varmaan ihan pöljältä, mutta nyt vasta huomasin, että se on tunne. Ja tunteisiin voi kai suhtautua samoin kuin ajatuksiin. Ne menee ohi. Eivätkä ne ole totta. Eihän tunteet ole mikään totuus todellisuudesta.

[Petteri]

Luin ketjun läpi. OIkeastaan ainoa asia mikä vaivaa, on se kehon kireys, josta kirjoitin alussa. Olen joskus tulkinnut sen stressiksi ja jännitykseksi. Tämän prosessin aikana olen ajatellut sen olevan vastustusta. Tietysti nyt huomaan, että nuo ovat vain ajatuksia ja selostajan tulkintoja. Ja, nyt kun kirjoitan tätä, äkkäsin samalla, että olen samastunut tuohon kireyteen. Olen luullut, että minä kokee sen. Olen myös ajatellut sen olevan kontrollia. Tunne kontrollista. Voi jysäys! Kuulostaa varmaan ihan pöljältä, mutta nyt vasta huomasin, että se on tunne. Ja tunteisiin voi kai suhtautua samoin kuin ajatuksiin. Ne menee ohi. Eivätkä ne ole totta. Eihän tunteet ole mikään totuus todellisuudesta.

Hienoa! Pystytkö toivottamaan myös kireyden tervetulleeksi kokemukseen?

Pystytkö havaitsemaan mitään pysyvää kokemuksessasi? Voitko havaita minkäänlaista kokijaa elämälle?

[Liina]

Pystytkö toivottamaan myös kireyden tervetulleeksi kokemukseen?

Kyllä vain. Sekin on tervetullut. Tosin eilis aamun jälkeen se on vähentynyt reippaasti.

Pystytkö havaitsemaan mitään pysyvää kokemuksessasi?

En varmaankaan oikein ymmärrä tätä. Mielestäni mikään ei ole pysyvää...

Voitko havaita minkäänlaista kokijaa elämälle?

On sellaisia pieniä hetkiä tai välähdyksiä. Meillä on makuuhuoneessa kattoikkuna, ja kun illalla katselen tähtitaivasta, niin tunnen jotakin suurempaa. Jotakin elämää kehossani, ilman että erityisesti keskityn siihen. Samoin kun istun suuressa luentosalissa, koen jotakin yhteenkuuluvuutta salin ja kaiken siellä olevan kanssa. Mutta, esimerkiksi nyt tässä työpöydän ääressä, en havaitse mitään kokijaa.