The Gate

Posted: **Fri Dec 21, 2012 1:25 pm**

Kiitos taas hyvästä viestistä ja kysymyksistä. Koitin jo kahteen kertaan aiemmin vastata, mutta kummallakin kerralla vastaus ei tullut perille :) Aamu päivän oli todellakin turhautunut ja mieli koitti kovasti etsiä ja tarttua johonkin. Olo vaihteli naurusta ajatusmyllyn vastusteluun ja sitten tas siitä vapautumiseen. Toisen kerran kun huomasin ettei viesti lähtenytkään tuli jotenkin ihmeen vapautunut olo. Tämä on just nyt niinkuin on.

Ethän odota edes vähän, että minä ajatusten pitäisi loppua?

En oikeastaan edes usko sen olevan mahdollista. Ehkä sitä oli alitajuisesti kuitenkin odottanut ajatusten suhteen tapahtuvan jotain, en kyllä tiedä mitä niille olisi pitänyt tapahtua. Siinähän ovat ja menevät.

Aiemman opastettavan loistavaa pohdintaa:

Ajatus tai tunne ei tee möröstä todellista, vaikka se lapselle varmasti tuntuukin äärimmäisen todelta. Se on syntynyt mielen jutustelusta, niihin juttuihin uskomisesta, ehkä aiemmin kuuluista tarinoista. Ei mörköä myöskään todellisuudessa voi aistia, joskin joidenkin aistimuksien voi kuvitella tai ajatella kertovan mörön olemassaolosta. Esimerkiksi ääniä tai varjoja, jotka ovatkin jostain ihan musta, voidaan luulla mörön aiheuttamiksi. Mörkö katoaa, jos on tarpeeksi rohkea kurkistamaan sängyn alle ja katsomaan onko siellä oikeasti ketään. Eikä siitä mikään todellinen häviä, jos sinne uskaltaa katsoa, vaan paljastuu ettei sitä ikinä ollutkaan – vain pelko kuolee.

Sama pätee ”minään”. Se on syntynyt meille kerrotuista jutuista ja uskomuksista, joita emme ole kyseenalaistaneet? Senkin luulee voivansa aistia kunnes alkaa tarkastella lähemmin, onko olemassa oikeasti joku erillinen minä? Kun uskaltaa katsoa rohkeasti niihin uskomuksiin, käy juuri niin kuin mörölle, ei mikään todellinen siinä katsomisessa katoa.

well said. Ehkä Minä oli jotenkin halunnut "suuttua" ajatuksille ja alkoi kieltää niitä. Se oli joku uusi uskomus siitä että " minää ei saisi olla". Jotain jota ei ole, ei voi/tarvitse kuitenkaan kieltää.

Ajatukset ovat aivan luonnollinen toiminto - ajatuksia valinnasta, ajatuksia kehosta, ajatuksia toisista ajatuksista....Todempia ja epätodempia. Myös ajatuksia minästä.

Luulen että osaan olla samaistumatta ajatuksiin. Ehkä nyt voisin harjoitella jokaisen ajatuksen hyväksymistä. En työntämistä pois, en tarttumista, enkä ajatukseen uskomista, vaan huomaamista.
Kieltämiseen ja mielikuvaan siitä millaisia ajatusten pitäisi olla on vienyt jossain määrin kai energiaa nyt muutaman päivän.Ajatukset minästäkin ovat siis ihan ookoo, ja uskon ymmärtäväni sen että minällä ei ole sen kummempaa painoarvoa, kuin millään muullakaan tarinalla.

Kyllä valinta on - mutta onko se aikuisten oikeasti "minä" joka valitsee vain onko se elävän elämän luonnollinen prosessi missä kaikki tapahtuu älykkäästi? Samalla tavalla kuin luonnossa myös luonnossa tapahtuu valintaa, mutta onko siellä "minää" sanomassa minä valitsin tämän?

Tätä valinta asiaa on tutkittava ja katsottava tarkemmin. Minä on halunnut uskoa mm. " tehneensä hyviä valintoja" ja pelkää tekevänsä huonoja valintoja. Minä myös ajattelee olevansa vastuussa ja velvollinen tietyistä asioista, luoden tarinaa kontrollista. Ajatus siitä että mitään kontrollia ei ole koskaan ollutkaan on hurja.Olisi jotenkin helpompi kokea niin että olisi edes itse vastuussa omista aiemmista tyhmyyksistä, jotka ovat perustuneet valintoihin joita tarina on tarinan sekä uskomusten perusteella tehnyt. Voin huomata ajattelua mm. siitä mitä teen illalla, mutta mikä valitsee? Ajatus ( joka ei ole minun) joka vain vaihtuu toiminnaksi? Toki voi olla niinkin että jään auton alle, enkä voi tehdä mitään.
En voi valita kehoni tilaa. Nyt voin kokea todeksi sen että olen väsynyt ja tulkitsen kaipaavani lepoa.
ajatukset uskottelevat että voisin ns. väkisin mennä esimerkiksi treeneihin, mutta en näe enään vaihtoehtona taistella kokemaani vastaan. Joskus näin olisin tehnyt. Vai oliko se minä sittenkään? Vain ajatuksia , jotka ilmentyivät todeksi.
Kuka tai mikä on nyt muuttunut? En voi valita tilannetta, en voi valita sitä mitä tapahtuu, mutta voin kai valita suhtautumiseni siihen? Taistelenko , vai otanko vastaan.
Huomasin tänään ajatuksia sekä hyväksymisestä kuin vastaantaistelustakin.En kuitenkaan voi osoittaa ketään minää joka olisi tehnyt valinnan levätä.

Keholla on muotonsa, mutta olenko minä keho? Keho on, puu on, kaikki osa tätä suurta kokonaisuutta.
Onko sinulla jotain odotuksia, mitä tämän pitäisi tuoda tullessaan?

Keho ei ole minä. Minä haluaisi vaikuttaa ja hallita kehoa, mutta ei pysty. Kehossa tapahtuvat asiat kuitenkin ihan itsestään.

Odotuksia... Tutkin tätä. Toisaalta on helppo ajatella ja kokea että kaikki mikä tapahtuu on juuri niinkuin kuuluukin. Ei voi mennä mikään vikaan. Ehkä minä on kuitenkin alitajuisesti odottanut jotain sen tyylistä kuin " haluan nähdä totuuden". Nyt alkaa vaikuttaa siltä, että ei vaan ole mitään nähtävää.

Kiitos hyvistä kysymyksistä!!!

Posted: **Fri Dec 21, 2012 2:14 pm**

Ok tutkitaan seuravaaksi valintaa.

Meillä on usein tunne, että valitsemme jotain. Työn, opiskelupaikan puolison jne. Mutta tukeeko lähempi tarkastelu sitä? Valitsitko tykätä puolisostasi? Valitsitko olla samaan aikaan tietyssä paikassa, kun kohtasit hänet? Valitsitko ihastua? Valitsitko pitää tanssimisesta? Valitsitko vanhempasi? jne. Lähempi tarkastelu usein osoittaa, että kyse on vain prosesseista, sattumista ja äärettömästä määrästä muuttujia. Mieli toisaalta toimii niin, että päätöksen jo tapahduttua, seuraa ajatus "MINÄ VALITSIN TÄMÄN". Valinnan ajatus tulee itse asiassa jonkin verran myöhässä, ja tämän voi tarkastelemalla myös huomata. "Valintaprosessiin" liittyy myös niin monia ajatuksia, että olisi myös mahdotonta sanoa, mikä noista ajatuksista olisi se "valinta-ajatus". Tarkastele omassa kokemuksessasi pitääkö tämä paikkansa.

Entä jos kaikki elämässä, kuten luonnossakin tapahtuu omalla painollaan - ilman valintaa, ajattelijaa, toimijaa, tekijää, kontrollia, päätöksentekijää?

Tarkastele joulun aikana valintaa. Tapahtuuko valinta ensin ja seuraako vasta sitten ajatus, minä valitsin?

Ehkä Minä oli jotenkin halunnut "suuttua" ajatuksille ja alkoi kieltää niitä. Se oli joku uusi uskomus siitä että " minää ei saisi olla". Jotain jota ei ole, ei voi/tarvitse kuitenkaan kieltää.

Ei ole tarkoitus kehitellä uutta "uskontoa" alkaa tehdä uutta määritelmää uutta tarinaa"ei-minästä" sen tekee kyllä helposti eli tätä on hyvä tarkkailla, ja huomata että sekin on vaan ajatus mikä ei ole totta. Vanha "minä" ajatus korvataan uudella versiolla.

Tee mahdollisimman paljon aistidata harjoitusta, uppoudu kaikkiin aisteihin ennen mielen väliin tuloa.

Jos et ole vielä lukenut tätä ketsua lue tämä läpi ja tee niitä harjoituksia mitkä vetävät puoleensa, kun nousee kysymyksiä tai oivaluksia kirjoittele ne tänne. Lähden tänää joulun viettoon ja olen seuraavan kerran täällä 28.12.

OIKEIN HYVÄÄ JA RAUHALLISTA MINÄTÖNTÄ JOULUA!

Posted: **Fri Dec 21, 2012 2:16 pm**

Ihanuutta ja iloa jouluusi, kiitos näistä paljon. Tutkin ja ihmettelen ja kirjoittelen.

Posted: **Sun Dec 23, 2012 6:46 am**

Ajattelin tähän väliin tulla kirjoittamaan tuntemuksia.
Viime päivät ovat olleet jänniä. Tuntemukset ovat olleet todella vaihtelevia. Muutaman kerran on noussut erityisesti fyysinen tuntemus jonka mieli olisi mielellään määritellyt pahaksi, peloksi tai ahdistuksesksi. En toisaalta jaksanut edes kaivella tälle syitä, ainoa minkä äkkiseltäni keksin oli turhautuminen siitä että " miksi minä en jo tajua tätä juttua". Tunne tuntui voimakkaana rinnassa ja kurkussa. Ajatus oli raskasta ja hulisevaa. En kuitenkaan vastustellut tai koittanut muuttaa sitä mitenkään ja puff, tunne oli yhtäkkiä kadonnut. Tilalla oli vaan keveyttä ja selkeyttä.
Tajusin , että vaikka en tietoisesti kuvitellut odottavani mitään, mielessä oli kuitenkin jotain mielikuvia siitä millaista olisi oivaltaa. Ja niin, oli myös minä jonka olisi tullut oivaltaa.Nyt tajuan että ei ole mitään löydettävää. ei ole kertakaikkiaan mitään, mikä voisi olla jotenkin muuten kuin jo on. Paitsi tietenkin mielikuvissa ja ajatuksissa. Vaikka mieli miten haluaisi nähdä tai kokea jotain ihmeitä, niitä ei ole. Ihme on jo siinä edessä.
Ehkä olen myös halunnut jotenkin ajatella että elämän pitää antaa kantaa ja siihen tulee luottaa. Toisaalta sekin on uskomus. Ei siihen tarvitse uskoa, se tekee niin kuitenkin. Vain mielen mielestä joku voi olla hyvää tai pahaa. Hetken teki mieli vain ns. heittäytyä ja ikäänkuin uhmata elämää ajatuksella " no näytä nyt että kaikki saa mennä omalla painollaan". Ei " minun" tarvitse luopua muusta kuin tarinasta. Ei " minun" tarvitse muuttaa metsään asumaan, yms :D
Olen myös ajatellut että oivallus on jossakin tulevassa. Enempi se on kuitenkin sen oivaltamista mitä ei ole. Olisin niin halunnut taas kerran tietää jotain..

Olin myös alkanut leimaamaan ajatuksia " hyviin ja huonoihin". Oli helpottavaa oivataa että senkus antaa ajatusten tulla, ihan minkä hyvänsä. Ei se ole kuin tarinaa.
Olen myös selkeästi peilannut paljon itseäni muiden ihmisten kautta. Muut ihmiset tarinoineen ja mielipiteineen ovat tuntuneet tosilta.
Huomaan selkeämmin että ajatus valinnasta tulee vasta pienellä viiveellä. Keho näyttää liikkuvan ja toimivan ihan hyvin, silloinkin kun mieli on muualla.

Olen myös takertunut ajatukseen " ei -minästä" mutta tarkkailijasta. Eli toisaalta minä luulee olevansa ilman tarinaa mutta tarkkailee mitä tapahtuu. Olen koittanut avoimesti etsiä tarkkailijaa , mutta en löydä sitäkään. Silti siihen samaistuu vielä.

Näillä mietteillä tänään. :)

Posted: **Mon Dec 24, 2012 10:05 am**

Jatkan taas purkamista. Heti alkuun hyvää joulua :)

Tänään on ollut ihan mieletön turhautuminen ja kiukku. En ole voinut sille kertakaikkiaan mitään.
Olen huutanut ja karjunut. En oikein edes tiedä mikä niin kiukuttaa :) Ehkä ajatus siitä että onko tämä nyt tässä?
Ei ole kertakaikkiaan mitään löydettävää. Tuokin on toki vain ajatus, mistä ihmeestä tiedän mitä kaikkea elämällä on näytettävänä?
Uskomuksia alkaa hahmottumaan ja ropisemaan. Ehkä nyt on päällimmäisenä pelko ja ajatus siitä että onko tämä todella nyt tässä? Ei mitään sen kummempaa. Ei MITÄÄN sen kummempaa.
Ottaa myös pataan miksen tajua tätä juttua? Enkö todellakaan voi löytää mitään tajuttavaa?
Keho on täällä , ajatukset on täällä, tunteet on täällä. Koitan etsiä minää tästä kaikesta mutta en löydä. Silti tunne minästä on olemassa. Tunne on varmasti totta, mutta minä ei. Sekin ärsyttää :)
On sellainen olo, että on niiiiiiin lähellä, mutta kaukana.
Koitan olla takertumatta uskomukseen että oivallus ei voisi olla nytten, vaan joskus tulevassa. Minähän olen jo totuudessa, mutta ainoa mitä täällä on liikaa on vielä tunne minästä. Oikein ällöttää kaikki minä, minä, minä ajatukset :) Vuoroin olen niille vihainen, vuoroin koitan hyväksyä ne ja avoimesti etsiä sitä minää. Eikä sitä koskaan löydy.
Olen varmasti luonut paljon uskomuksia siitä millaista "tämän pitäisi" olla, ja nyt alkaa jotenkin tajuamaan että se kaikki on tosiaan vain kuvitelmaa. Koitan katsoa kiukun ja pelon taakse, eikä sieltäkään löydy mitään. Tai no ehkä ajatuksia. Nyt jos koskaan huomaan selkeästi ettei "minulla" ole mitään kontrollia tässä. Tunteet ja ajatukset todellakin vain tulevat ja menevät. Olen lähes tulkoon shokissa siitä, millaista puppua kaikki on :)
Tunnin päästä olo on varmaan jo toinen.

Posted: **Wed Dec 26, 2012 5:33 pm**

Eilinen tunne myräkkä taisi olla todella tarpeellinen. Ihankuin olisi TODELLA kokenut oivalluksen siitä että mitään löydettävää eikä etsittävääkään ole. Ajatuksia ilmenee kyllä siitä että pitäisi etsiä jotain.
Uskomuksia ja ajatuksia joihin minä oli takertunut alkaa rapista pois, siltä näyttäisi. Eilen ollessani saunassa tuli voimakas kokemus taas siitä että " minä" ei täällä hallitse tai kontrolloi. Tunsin ahdistusta ja tarkoituksettomuutta, jota minä ei olisi halunnut kokea. Koitin ohjata sitä pois, koitin nähdä sen taakse, että siellä ei ole ketään kokemassa. Eikä ollut, tunne ja ajatukset vain olivat ja tulivat. Ei niihin kuollut!
Ei auttanut kuin toivottaa ne tervetulleeksi. Itkin ja koin kaiken sen mikä siinä juuri oli totta. Mieheni tuli ihmettelemään mitä tapahtuu.
Minulle on ollut vaikeaa näyttää tunteitani muille. Nyt olin vain sylissä, puhuin ja olin vaan. En kuitenkaan mitenkään valinnut tätä se tosiaan tapahtui vain.
Huomasin eilen myös konkreettisesti miten tämä keho toimii ilman minuakin.
On monia " pätkiä" joista minulla ei ole mitään muistikuvaa, mutta keho on silti toiminut.
Enää ei myöskään tunnu siltä että pitäisi taistella mitään ajatusta tai tunnetta vastaan olkoon vaan.
" Ihanne" ja mielikuva oivaltamisesta alkaa rapistua pois. En enää tee asioita " jotta ne johtaisivat johonkin".

Ajatuksia tulee ja menee. Ajatuksia siitä että " tässäkö tämä nyt on?". Ei tarvinnutkaan luopua kaikesta. ( mielenkiintoinen uskomus…).
Kaikkea ei tarvitse kyseenalaistaa negatiivissävytteisesti, tarkistaminen uteliaisuudella riittää.
Ihmeellinen olo. Olkoon. Jotain tuntuu päättyneen, toisaalta mikään ei ole toisin. Toisaalta mikään ei ole päättynyt. Mikä olisi voinut päättyä?
Elämä on vielä tässä. Tämä keho on vielä tässä, elämäntilanne on tässä. Kaikki on kuten ennenkin, mutta osittain kaiken tarkoituksettomuuden näkee.

Pelkoa nousee välillä. Miten työt? Miten raha-asiat? Mitä tästä eteenpäin. Toisaalta tiedän että kaikki on ja tulee olemaan juuri niinkuin kuuluukin.
Oivalluksia uskomuksista nousee pinnalle.

Mutta onko minua ? En löydä mitään kiinteää minää mistään. Ajatuksissa se löytyy kyllä.

Olot tuntuvat vaihtelevan flowsta hämmennykseen ja ihmettelyyn.

Posted: **Thu Dec 27, 2012 8:35 am**

Minuuden todellisen luonteen näkeminen voi aluksi kiukuttaa, raivostuttaa, turhauttaa tai tuoda tyhjän olon, eikä se ole harvinaistakaan. Jotkut myös tuntevat suorastaan vihaa ja suuttumusta siitä, miten paljon ovat turhaan puolustaneet - pelkkää ajatusta! Vähitellen palaset loksahtelevat sitten uuteen asentoon ja mieli hyväksyy sen miten asiat ovat aina olleet.

Kaikki tukahdutetut tunteet, jotka olemme lakaisseet maton alle vuosien varrella nousevat esiin ja "haluavat" tulla hyväksytyiksi ilman ajatusta siitä että ne on huonoja tai hyviä. Varsinkin tyhjyyden/olemattomuuden tunne, jota olemme paenneet kaikkeen mielenkiintoiseen tekemiseen ja tietämiseen nousee esiin. On hyvä olla ei tietämisen tilassa. Kestää tyhjyyttä "pelkkää tätä". Mieli on niin toiminnan haluinen ja hakee kaikesta kokoajan jotain uutta tietoa uutta uskontoa, merkitystä, jotain mielenkiintoista tiedettävää.

Olemme täällä löytääksemme ulottuvuuden, joka on ajatusta, miltä syvemmällä. Olemme löytämässä elämän mysteerin, äärettömyyden, päättymättömän syvyyden, se on sisällämme, se on kaikkialla. Sen on peittänyt se että AJATTELEE OLEVANSA JOKU. Kaikki ajatukset, kaikki mielentilat ja kaikki tunteet heräävät, elävät aikansa ja haihtuvat. Tätä voi joskus olla vaikea hyväksyä, koska meillä on tapana takertua mukaviin mielentiloihin ja paeta kielteisiä.

Tässä eräs vertaus, joka on oikein kuvaava.
"Minä" on kuin kumilenkeistä tehty pallo. Mitä enemmän kumilenkkejä (ajatuksia minusta) kiedotaan myttyyn, sitä vakuuttavammin se alkaa muistuttaa palloa (erillistä yksikköä *minä*). Lopulta se näyttää aivan pallolta, se tuntuu pallolta, se pomppii kuin pallo. Saatat jopa unohtaa, että tämä "pallo" on todellisuudessa vain mytty yhteen kiedottuja kumilenkkejä. Mutta jos sitä alkaa tutkia tarkemmin, siitä ei löydy mitään palloa, vaan kumilenkkejä kumilenkkien perään, kunnes jäljellä ei ole mitään paitsi iso kasa kumilenkkejä ja muisto siitä, että joskus luuli niitä kiinteäksi palloksi.

Ottaa myös pataan miksen tajua tätä juttua? Enkö todellakaan voi löytää mitään tajuttavaa?

.
Mikä on se minä, joka odottaa tajuavansa tämän jutun? Voiko mieli/sanat/ajatus koskaan tavoittaa elämän mysteeriä?

Posted: **Thu Dec 27, 2012 1:07 pm**

Kiitos vastauksestasi :)

Minuuden todellisen luonteen näkeminen voi aluksi kiukuttaa, raivostuttaa, turhauttaa tai tuoda tyhjän olon, eikä se ole harvinaistakaan. Jotkut myös tuntevat suorastaan vihaa ja suuttumusta siitä, miten paljon ovat turhaan puolustaneet - pelkkää ajatusta! Vähitellen palaset loksahtelevat sitten uuteen asentoon ja mieli hyväksyy sen miten asiat ovat aina olleet.

Hehee, no juurikin näin tää näyttää menevän. Nyt ymmärtää ettei mitään tunnetta tarvitse määritellä mitenkään tai minkäälaiseksi. Ne saavat olla ja mennä. Tänä aamuna huomasin taas epämääräistä tunnetta, mutta en löytänyt " ketään" joka kokisi tunnetta se vain oli. Sen jälkeen tajusin, että tunne oli kireä vain koska mieli alkoi pistämään sitä johonkin kategoriaan. Ajatuksissa ilmeni analysointia ja kysymyksiä, joihin ei sitten tullut mennyksi mukaan.

Kaikki tukahdutetut tunteet, jotka olemme lakaisseet maton alle vuosien varrella nousevat esiin ja "haluavat" tulla hyväksytyiksi ilman ajatusta siitä että ne on huonoja tai hyviä. Varsinkin tyhjyyden/olemattomuuden tunne, jota olemme paenneet kaikkeen mielenkiintoiseen tekemiseen ja tietämiseen nousee esiin. On hyvä olla ei tietämisen tilassa. Kestää tyhjyyttä "pelkkää tätä". Mieli on niin toiminnan haluinen ja hakee kaikesta kokoajan jotain uutta tietoa uutta uskontoa, merkitystä, jotain mielenkiintoista tiedettävää.

Niin. Tyhjyyden ja merkityksettömyyden tunne onkin ollut yksi viimepäivinä vallinnut tunne. Välillä se kiukuttaa, välillä vapauttaa, välillä ihmetyttää, jne. Mieli koittaa etsiä merkityksiä, mutta jotenkin niitä merkityksiä ei enää tunnu tarvitsevan.Se on ihan naurettavaa. Miten millään voisi olla merkitystä, muutenkuin ajattelun tai kuvittelun tai tarinan tasolla.Ihmetys on suuri, koska sitä on ollut niin ehdollistunut tietämiseen ja vastauksiin. On ihmeellistä kun alkaa oivaltaa, ettei ole oikein mitään tiedettävää.Koettavaa kylläkin. Tunnettavaa kylläkin. Ajateltavaa, olemista, katsomista mitä elämä näyttää.

Olemme täällä löytääksemme ulottuvuuden, joka on ajatusta, miltä syvemmällä. Olemme löytämässä elämän mysteerin, äärettömyyden, päättymättömän syvyyden, se on sisällämme, se on kaikkialla. Sen on peittänyt se että AJATTELEE OLEVANSA JOKU. Kaikki ajatukset, kaikki mielentilat ja kaikki tunteet heräävät, elävät aikansa ja haihtuvat. Tätä voi joskus olla vaikea hyväksyä, koska meillä on tapana takertua mukaviin mielentiloihin ja paeta kielteisiä.

Tämä on nyt juurin just niin kuin tämä on.
Yksi asia joka hämäsi on paljon kuultu: olet yhtä kaiken kanssa. Tästä olin luonut kuvitelman että yhden oleminen kaiken kanssa tulisi jotenkin kokea erityisesti.
Tuossa on sohva joo. Sohva on siinä ihan itsestään. Istun tuolilla, edessä on pöytä. Miten me kaikki olemmme yhtä?
Katson.Toki meillä on fyysiset rajat, mutta mikä muu erottaa?
Sohva on vain nimi, pöytä on vain nimi. ei toinen puu ole toista parempi luonnossakaan. On siis vain elämää.
Mutta kyllä tuossa silti on sohva, ja näen pöydän.
Mutta näenkö minä pöydän, vai onko tuossa vain asia jota kututaan pöydäksi. En voi taaskaan löytää kuin havainnon pöydästä, havainnon kehosta, havainnon sohvasta. Havaintoja yleistyksistä. Löytyy siis havainto ja muotoja. Mutta ei mitään mystistä kokemusta siitä että " olemme kaikki yhtä". Kenen kanssa olisin yhtä?
Olen nyt varmaan lähemmäs sata kertaa koittanut löytää sen "itsen" jota ei vaan löydy. Miksi etsiä enää?
On tuntemus olemisesta.

Tässä eräs vertaus, joka on oikein kuvaava.
"Minä" on kuin kumilenkeistä tehty pallo. Mitä enemmän kumilenkkejä (ajatuksia minusta) kiedotaan myttyyn, sitä vakuuttavammin se alkaa muistuttaa palloa (erillistä yksikköä *minä*). Lopulta se näyttää aivan pallolta, se tuntuu pallolta, se pomppii kuin pallo. Saatat jopa unohtaa, että tämä "pallo" on todellisuudessa vain mytty yhteen kiedottuja kumilenkkejä. Mutta jos sitä alkaa tutkia tarkemmin, siitä ei löydy mitään palloa, vaan kumilenkkejä kumilenkkien perään, kunnes jäljellä ei ole mitään paitsi iso kasa kumilenkkejä ja muisto siitä, että joskus luuli niitä kiinteäksi palloksi.

Kuminen kimppu uskomuksia ja tarinaa. Tuntuu siltä että että kumilenkit tulevat tietoiseksi itsestään ja turhuudestaan.

Mikä on se minä, joka odottaa tajuavansa tämän jutun? Voiko mieli/sanat/ajatus koskaan tavoittaa elämän mysteeriä?

Niin. Nyt alkaa hahmottamaan ettei ole mitään tajuttavaa :) Ja mikä on se minä, se on juurikin kimppu ajatuksia, odotuksia ja uskomuksia mm. siitä että tätä voisi jotenkin tajuta tai hahmottaa.

Posted: **Fri Dec 28, 2012 8:14 am**

Aivan loistavaa pohdintaa Kilppuli.

Yksi asia joka hämäsi on paljon kuultu: olet yhtä kaiken kanssa. Tästä olin luonut kuvitelman että yhden oleminen kaiken kanssa tulisi jotenkin kokea erityisesti.

Tämä on tosiaan yksi seikka, mikä estää näkemästä sitä mikä ON - se on kuvitelma tai ajatus tai oletus tai odotus siitä miten asioiden kuuluisi mennä, miltä tämän kaiken pitäisi tuntuna, miten jotain ei saisi enää olla, mitä pitäisi tapahtua yms. tarinoita johon uskotaan.

Tämä seuraava menee vähän ohi aiheen onko minää olemassa, mutta katsele Rupert spiran haastattelu. Mitä on erillisyys. http://tietoisenajavapaana.blogspot.fi/ ... ttelu.html

Tila mielen/ajatusten takana on ihmisen luonnollisin/omin tila, eli tämä on alku luonnollisemmalle elämiselle ja olemiselle. Tästä oivalluksesta voi seurata monia hienoja asioita ja usein se pystytään pukemaan myös sanoiksi, kuten monista ”pyhistä” kirjoituksista tiedämme. Mutta heti kun ajatukseen taas jälleen kerran uskotaan, – Nyt minä tiedän, olen oivaltanut, nyt ymmärrän tämän tms. – lyödään taas uusi nimilappu ja mysteeristä tulee käsite, teoria, uskonto eli tarina joskus menneisyydestä koetusta hetkestä. Mikä peittää taas tosiolemuksen. Tärkeä on muistaa että erilaisia epäilyksen yms. tunteita saattaa nousta edelleen ja ne ovat ihan ok.

Onneksi minkä tahansa ajatuksen tai tuntemuksen kohdalla voi aina kysyä:
Olenko aivan varma että asia on niin kuin ajatus tai tunne antaa ymmärtää? Mistä voin tietää aivan varmaksi? Ajatukset ovat kuitenkin aina vain ajatuksia oli ne sitten kuinka suuria ja mahtavia tahansa ja vaikka vaihtaisi ne mihin tahansa uusiin nimilappuihin ne ovat aina aivan riittämättömiä kuvaamaan, kuka sinä olet.

Tuntuuko sinusta että olet nähnyt minuuden illuusion läpi? Vai onko tässä vielä jotain epäselvää?

Posted: **Fri Dec 28, 2012 11:33 am**

Kiitos taasen hyvistä pointeista!

Tämä on tosiaan yksi seikka, mikä estää näkemästä sitä mikä ON - se on kuvitelma tai ajatus tai oletus tai odotus siitä miten asioiden kuuluisi mennä, miltä tämän kaiken pitäisi tuntuna, miten jotain ei saisi enää olla, mitä pitäisi tapahtua yms. tarinoita johon uskotaan.

Naulan kantaan. Sen jos jonkun tässä on huomannut miten helposti luo mielikuvia ja ajatuksia siitä miten asioiden tulisi olla. Odotuksia ja kuvitelmia. Olen vähän hoo moilasena tämän kanssa vielä :) Toisaalta niin naurettavan yksinkertaista. Asiat ovat niin kuin ne ovat. Piste. Asiat ovat niinkuin ne ovat vaikka ne sisältäisivätkin ajatuksia, tunteita ja mielikuvia. Nyt nekin vain havainnoi ilman sen suurempia merkityksiä, vaikka joskus tuntuukin että on ns. enempi ajatusten vietävissä. Sana ja käsite valaistuminen on käsittämättömän suuri odotuksinen ja luo helposti todella harhaan johtavia käsityksiä. Nyt tajuaa, ettei ole mitään valaistumista! Miten voisi olla? Miten voisi olla todellisuudessa mitään muuta kuin on nyt, muuten kuin ajatuksena tai odotuksena?

Tämä seuraava menee vähän ohi aiheen onko minää olemassa, mutta katsele Rupert spiran haastattelu. Mitä on erillisyys. http://tietoisenajavapaana.blogspot.fi/ ... ttelu.html

Kiitos vinkistä, käyn katselemassa tämän illalla rauhassa!

Tila mielen/ajatusten takana on ihmisen luonnollisin/omin tila, eli tämä on alku luonnollisemmalle elämiselle ja olemiselle. Tästä oivalluksesta voi seurata monia hienoja asioita ja usein se pystytään pukemaan myös sanoiksi, kuten monista ”pyhistä” kirjoituksista tiedämme. Mutta heti kun ajatukseen taas jälleen kerran uskotaan, – Nyt minä tiedän, olen oivaltanut, nyt ymmärrän tämän tms. – lyödään taas uusi nimilappu ja mysteeristä tulee käsite, teoria, uskonto eli tarina joskus menneisyydestä koetusta hetkestä. Mikä peittää taas tosiolemuksen. Tärkeä on muistaa että erilaisia epäilyksen yms. tunteita saattaa nousta edelleen ja ne ovat ihan ok

.

Hehee, joo no epäilystä ja hämmennystä todellakin ilmenee :)
Ei ole käsitystäkään missä menen, muuta kuin että elämä näyttää menevän itsestään. Välillä nousee pelkoa, mutta se ei kuitenkaan tunnu kovin todelliselta. Nousee halua uskoa vaikka mihin, muttei enää vain oikein pysty.
Jotain on selkeästi muuttunut, enkä osaa sitä mitenkään nimetä miksikään. Sen nimeäminen itseasiassa pelottaa tai vieroksuttaa.

Onneksi minkä tahansa ajatuksen tai tuntemuksen kohdalla voi aina kysyä:
Olenko aivan varma että asia on niin kuin ajatus tai tunne antaa ymmärtää? Mistä voin tietää aivan varmaksi? Ajatukset ovat kuitenkin aina vain ajatuksia oli ne sitten kuinka suuria ja mahtavia tahansa ja vaikka vaihtaisi ne mihin tahansa uusiin nimilappuihin ne ovat aina aivan riittämättömiä kuvaamaan, kuka sinä olet.

Jep. Tämä on ollut todella hyvä työkalu. Unohtaa spekulointi, vaan todella katsoa, uudelleen ja uudelleen ja uudelleen.Suurin oivallus on ehkä tosiaan ollut se , että ei ole mitään löydettävää. Ja toisaalta elettävää on silti!
Ei voi löytää mitään vastausta mihin olisi tyytyväinen sen suhteen että " kuka olen".

Tuntuuko sinusta että olet nähnyt minuuden illuusion läpi? Vai onko tässä vielä jotain epäselvää?

Vastaan nyt kuin poliitikko ;) En ole toisaalta nähnyt yhtään mitään, silti iso määrä oivallluksia on tapahtunut.
En uskalla vastata tähän mitään " lopullista".
Minuus on illuusio ja tarina, sen voin kokea varmasti. Kaikki näyttää myös tapahtuvan itsestään.
Tuliko minusta valmista? Ei todellakaan. Ihan kuin kaikki vasta alkaisi. Mielenkiinnolla katson mitä tapahtuu ja nousee.

Posted: **Fri Dec 28, 2012 11:51 am**

Tuliko minusta valmista? Ei todellakaan. Ihan kuin kaikki vasta alkaisi.

Niin kuin tässä toteat tämä ei ole loppu, vaan alku.

On tuntemus olemisesta.

Olemisen, elämisen tunne kuuluukin olla, se on mitä se on, siihen on hyvä upota yhä syvemmälle ja syvemmälle ilman mitään tarinaa ja spekulaatiota.

Tuntuuko, että tämä prosessi on päätöksessään? Onko sinulla jotain kysyttävää, jotain epäselvää, mikä kaipaa tutkimista?

Posted: **Fri Dec 28, 2012 12:04 pm**

Tuntuuko, että tämä prosessi on päätöksessään? Onko sinulla jotain kysyttävää, jotain epäselvää, mikä kaipaa tutkimista?

Tähän hätään ei tule mieleen, kaikkea voi toki spekuloida ja varmasti tutkittavia ajatuksia ja tunteita löytyy jatkossa,mutta tarvetta olla mitenkään valmis ei ole.

Kysyn jos tulee mieleen, kiitos näsitä kaikista!!!!

Ja siis, eiköhän sitten voisi sanoa että tämä "prosessi" on nyt nähty. Vähän epävarmuutta, mutta mistä nyt varmuutta voisi täysin ollakkaan.

Posted: **Fri Dec 28, 2012 12:32 pm**

Tässä siis pureskeltavaksi LU:n prosessin "viimeiset kysymykset". Vastaa niihin huolella ja kattavasti (pitkähkösti, niin että ajattelusi tulee vastauksista näkyviin) sen mukaan miten tällä hetkellä näet ja koet. Sen jälkeen pyydän muita oppaita vilkaisemaan tätä ketjua ja he saattavat vielä kysyä sinulta jotain, jos huomaavat sellaista, mitä vielä olisi hyvä tässä yhteydessä selventää.

1. Onko sinua olemassa millään tavalla, missään muodossa? Onko koskaan ollut? Mitä sinä olet?
2. Mikä 'minä' tai itse on ja miten se muodostuu?
3. Miltä tämän näkeminen tuntuu?
4. Miten selittäisit jollekulle, joka ei ole koskaan kuullutkaan nondualismista tai no-selfistä, mistä tässä prosessissa on kyse? Vaikkapa lapselle tai nuorelle?
5. Mikä tässä prosessissa oli se asia, joka käänsi vaa'ankielen, "työnsi alas jyrkänteeltä"? Eli mikä sai sinut katsomaan?

Posted: **Fri Dec 28, 2012 2:07 pm**

Tässä siis pureskeltavaksi LU:n prosessin "viimeiset kysymykset". Vastaa niihin huolella ja kattavasti (pitkähkösti, niin että ajattelusi tulee vastauksista näkyviin) sen mukaan miten tällä hetkellä näet ja koet. Sen jälkeen pyydän muita oppaita vilkaisemaan tätä ketjua ja he saattavat vielä kysyä sinulta jotain, jos huomaavat sellaista, mitä vielä olisi hyvä tässä yhteydessä selventää.

1. Onko sinua olemassa millään tavalla, missään muodossa? Onko koskaan ollut? Mitä sinä olet?
Ei ole olemassa mitään erillistä minää jota voisi nähdä, kuulla, koskea, haistaa tai maistaa. Keho on syntynyt ,sitä ja tätä kokonaisuutta on alettu nimittämään tietyllä nimellä. Ei ole siis koskaan ollut. On ollut ja on edelleenkin ajatuksia minästä , aiemmin ne tuntuivat todelta, nyt minä on vain ajatus. Mitä sitten olen?
Olen elämää, jotain joka liikkuu , toimii ja aistii. Tekisi mieli vastata että en mitään, mutta sekään ei kuvaa tätä olemista. Olen osa olemista ja elämää. Tällä elämällä joka tässä kehossa esintyy on kuitenkin oma uniikkiutensa, kuitenkaan olematta mitenkään erityinen. Uniikkius on enemmänkin ominaisuus, ei tarina. Tämä oli iso ymmärrys jossain vaiheessa, että vaikka ei tarinaan enää samaistukkaan , en kuitenkaan muutu mitenkään tyhjäksi tai haluttomaksi, persoonattomaksi. Ominaisuuksia on edelleen, mutta ne eivät ole minä. Ne ovat vain jotain tälle elämälle ominaista. Vähänkuin jokainen kukka on erilainen, me ihmiset olemme erilaisia ja ainutlaatuisia, liikkuvaisia.

2. Mikä 'minä' tai itse on ja miten se muodostuu?
Minä on tarina, joka opitaan.
Meille aletaan lapsesta asti kertomaan erilaisia asioita totuuksina. Kuten vaikka möhkäleelle joka on keskellä päätä annetaan nimeksi nenä, meille annetaan jokin nimi. Tämä on toki hyväkin asia, jotta kommunikointi sujuu helpommin.
Lapsi alkaa samaistumaan nimeensä ja syntyy kokemus siitä että on jokin " raameihin mahtuva yksikkö". Nenä on nenä ja piste. Minä olen minä ja piste. Mieli etsii merkityksiä ja tarkoituksia, alamme vetämään mielessämme tulkintoja x=y tyyliin. Toimin joskus näin = olen siis tälläinen! Joskus oli tälläinen ajatus = Se oli minun ajatukseni joka tarkoittaa xxx. Jos siis tarpeeksi kauan hoetaan hauki on kala hauki on kala hauki on kala, niin hauki alkaa vaikuttamaan kovinkin kalalta.Sama minän suhteen. Minä yrittää kuvata jotain, jota on mahdotonta kuvata. Minä yrittää laittaa raameihin jotain jota ei voi pysäyttää, sillä se liikkuu, muuttuu ja elää kokoajan.

3. Miltä tämän näkeminen tuntuu?
No ei tavallaan miltään. Joskus luulin että tälläinen näkeminen olisi jotenkin eksoottista ja ilmiselvää, kirkkautta ja selkeyttä. aiempiin odotuksiin ja kuvitelmiin nähden ei siis kovin kummoiselta, mutta se on oikeastaan aika hyväkin niin :) Kuten aiemminkin sanoin, tuntuu että kaikki on vasta alussa. Tai että kaikki on siellä missä aina ennenkin, vapaata riistaa tässä ja nyt! Luottamus siihen että mitään ei tarvitse puskea, mitään ei ylipäätänsä tarvitse vatvoa liikaa.Tuntuu hyvältä antaa jokaisen ajatuksen ja tunteen tulla, niitä ei ole tarvetta kieltää , analysoida tai muutakaan. Ei ole mitään tilaa " missä olisi ideaali olla", vaan on se tila jossa on. Ja kohta seuraava tila.

4. Miten selittäisit jollekulle, joka ei ole koskaan kuullutkaan nondualismista tai no-selfistä, mistä tässä prosessissa on kyse? Vaikkapa lapselle tai nuorelle?
Luultavasti en lähtisi käyttämään moisia termejä lainkaan. Termit helposti tuntuvat vain hämmentävän ja luovan uusia käsityksiä, tosin jotenkinhan asiat on ilmaistava.
Lähtisin ennenkaikkea pyytämään henkilöä tutkimaan ajatuksia , mistä voi varmasti tietää niiden olevan totta?
Avoimuus tutkia tuntuu tässä olevan äärimmäisen tärkeää, joten juurikin tutkimisen kautta voi nähdä sen mitä on nähtävää, ja ettei ole mitään muuta nähtävää.
Kertoisin myös miten mielellä on tärkeä tehtävä " selostaa asioita" mutta selostusta ei tule ottaa henkilökohtaisesti, vaan huomaaminen ja hyväksyminen riittää. Hyväksy KAIKKI, mutta älä pidä mitään totena voisi olla hyvä ohje. Toki tämäkin on jokaisen koettava, ei ainoastaan uskottava.
Myös sen todentaminen että ajatukset eivät ole tosiaan muuta kuin ajatuksia, ne tulevat ja menevät, niin ne ovat aina tehneet ja tekevät oletettavasti edelleenkin on tärkeää. ei kukaan esim. pelkää hämähäkkejä, vaan ajatusta hämähäkeistä. Myös sen kartoittaminen mitä ihminen odottaa että "elämän tulisi olla" pidän tärkeänä.
Pettymys vaatii suunnittelua ;) Rehellisyyttä korostaisin myös ja kertoisin heti alkuun ettei ole mitään mitä löytää.
Ei voi löytää ei - itseä. Ei voi löytää minää. Ei voi löytää mitään muuta kuin sen joka on jo silmien edessä.
Tämäkin prosessi on varmasti jokaiselle erilainen, joten se miten selittäisin riippuisi varmasti yksilöstä ja siinä missä kukin " milloinkin menee".

5. Mikä tässä prosessissa oli se asia, joka käänsi vaa'ankielen, "työnsi alas jyrkänteeltä"? Eli mikä sai sinut katsomaan?

Varmaan se oli ratkaisevin tekijä, että tiputti mielikuvat ja uskomukset pois siitä että olisi jotain löydettävää.
Se että todella halusi nähdä ja kokea käsitteiden taakse, eikä uskoa mihinkään valmiiksi pureskeltuun, vaan todella kokea ja katsoa itse. Myös oivallus siitä että mikään ajatus ei ole toista " syntisempi" tai väärempi. Mitään ei tarvitse työntää pois tai vastustaa. Tänne vaan, ei ajatus tai tunne pure, se vaihtuu kohta toiseen!Myös käytännössä mielen leimasin koneen haivaitseminen helpotti. Ja senkin hyväksyminen ja vastaanottaminen.

Kiitos, kiitos ja kiitos :)

Posted: **Sat Dec 29, 2012 1:17 pm**

Hei kilppuli,

Kiitokset vastauksistasi pyysin muita oppaita katsomaan niitä ja he tekevät tarvittaessa lisää kysymyksiä, tähän voi mennä muutama päivä. Odotellaan rauhassa.

- Päkä -

The Gate

Opasta etsistään

Re: Opasta etsistään

Re: Opasta etsistään

Re: Opasta etsistään

Re: Opasta etsistään

Re: Opasta etsistään

Re: Opasta etsistään

Re: Opasta etsistään

Re: Opasta etsistään

Re: Opasta etsistään

Re: Opasta etsistään

Re: Opasta etsistään

Re: Opasta etsistään

Re: Opasta etsistään

Re: Opasta etsistään

Re: Opasta etsistään