Väitän että kaikki elämässä, kuten luonnossakin tapahtuu omalla painollaan - ilman minää, ajattelijaa, toimijaa, tekijää, valitsijaa, päätöksentekijää?
Koen täysin samalla tavalla tämän, että luonnossa KAIKKI tapahtuu näin, omalla painollaan, ilman minää.
Se, että tapahtuuko se KAIKESSA muussakin elämässä, on vielä uskomus. Vähän on jo todellista kokemusta, että näin on. Eritoten tuo valitsija ja päätöksentekijä on vaikea vielä nähdä harhaksi.
Miltä tuntuu tuo väittämä siitä, että minä onkin vain oletus / uskomus / ajatus? Voitko todistaa väitöksen vääräksi?
En voi todistaa väitettä vääräksi, mutta en ihan vielä täysin todeksikaan, mutta jo osittain kyllä. Pyrin jatkamaan, kunnes jokainen epäilyksen aukko on nähty… Tällä hetkellä ”minä” näyttää yhä vahvemmin ajatukselta. Mutta tuntuu, että sillä on vielä paljon "lonkeroitaan" monessa suunnassa.
Tässä joitain niistä monista kysymyksiä, joihin en ole vielä löytänyt vastausta kokemuksen kautta. Nämä ovat tavallaan ristiriidassa sen ajatuksen kanssa, että ei ole valitsijaa, ja että kaikki vain tapahtuu..
Käveleminen tapahtuu. ”Minä kävelen” on pelkkä ajatus. Ajatus ei kävele, käveleminen tapahtuu kehon ja jalkojen toimesta itsestään.
Mutta pystynkö tekemään valinnan kuinka kävelen??? Nyt valitsen kävellä nopeammin, hitaammin jne..
Tämä ”valinta” tuntuu todelta??? Tällöin ”valitsija” tuntuu hyvin todelta…
Tai vastaavasti:
Hengitys tapahtuu. ”Minä hengitän” on pelkkä sanallinen ajatus. Ajatus ei voi hengittää, Hengittäminen tapahtuu kehon ja keuhkojen toimesta itsestään.
Mutta pystynkö valitsemaan kuinka hengitän??? Hengitän syvään, rauhallisesti, nopeasti, tulihengitystä, jne…
Nämä valinnat tuntuvat todelta ja myös tämä valitsija tuntuu todelta..
Tai vastaavsti:
Aistit (katsominen, kuuleminen, maistaminen, haistaminen, tunteminen) tapahtuu. Esim. ”Minä katson” on vain ajatus. Ajatus ei voi katsoa.
Mutta pystynkö valitsemaan mihin aistiin keskityn ja kiinnitän huomion, esim. nyt vain katsomiseen jne. Tämä valinta ja valitsija tuntuu todelta.
Tai vastaavasti:
Jos ulkopuolelta tulee tilanne, johon on vastattava kyllä tai ei…
Jos joku ulkopuolelta tulee käsky tehdä jotain, voin valita tottelenko tätä käskyä vai en..
jne..
Koen, että ajatus itsessään ei voi tehdä mitään konkreettista kehossa tai ulkoisessa maailmassa, se on aina pelkkä ajatus.
Koen, että ajatus voi synnyttää tunteen. Joskus näin tapahtuu ja joskus ei.
Koen, että ajatus voi johtaa toimintaan ja tekemiseen. Joskus näin tapahtuu ja joskus ei. Tässä välissä on joku valinta, joka tuntuu hyvin todelliselta. Tässä on kohta, joka ei tunnu menevän ”vain itsestään” vaan että siinä olisi joku valitsija välissä:
Tekemisen tai tekemättä jättämisen välissä.
Tai toisaalta tekemisen tapojen ja laatujen välillä.
Yhtälö on:
Ajatus – ”valinta” kuinka ajatuksen toteutan vai toteutanko = varsinainen todellinen tekeminen tai tekemättä jättäminen
Moojista:
Nuo Moojin klipit tuntuvat aina niin selkeiltä, tutuilta ja oikeilta...
Ja toisaalta niin vaikeilta toteuttaa käytännössä. ”Katso (mieltä, ajatuksia, tunteita yms..) perimmäisestä katselupaikasta”, mutta tuo paikka ei ole mitenkään helppo hahmottaa. Koen, että tuollainen katsominen onnistuu hetkellisesti, kun tietoisesti lakkautan ajattelun hetkeksi ja antaudun havainnoimiseen. Koen tämän tilan hetkellisesti kerrallaan. Se on kuin havahtumista hetkeen ja aisteihin ajatusten keskeltä. Se on vain tunteetonta ja hiljaista havainnointia. Se ei tunnu miltään. Se jotenkin epäilyttää katsonko "oikeasta paikasta".
Uskomukseni on, että kysymykset, joita itselläkin on, eivät voi tätä paikkaa ymmärtää koska se paikka on ajatusten, mielen ja kysymysten takana. Kuitenkin tulee olo, että pitäisi ”lakkauttaa” kaikki ajatukset, jotta voisi vaan olla tässä havainnoinnin ja tietoisuuden tilassa. Vain ajatuksen päässä siitä paikasta…Ja silti..ajatuksia tulee..niitä tulee jatkuvalla syötöllä.. Usein yhä kun ajatus ilmaantuu, sitä ikään kuin ajattelee, eikä vain havainnoi sivusta. Ulkoista maailmaa on helpompi ”vain havainnoida”, mutta ajatusten havainnointi on yhä jotenkin vaikeaa.