Opastusta kaivataan...

[Nyyti]

Hurjaa tuo mielen voima, kuinka se kovasti yrittää ottaa tän prosessin haltuunsa. Yrittää kiilata joka väliin. Riuhtoo ja repii, puolesta ja vastaan. Kehittää ties mitä vastalauseita vedoten kaikkeen mitä vaan mieleen tulee.. Yrittää ymmärtää.. Pyrin nyt ottamaan tälle selkeämmin juuri tuollaista aikaa ja olemista. Eli pysähdyn nyt tämän äärelle selkeämmin katsomaan, en miettimään. Huomaan kovasti kiirehtiväni yhä näiden vastausten kanssa. Nyt iisiii...

[Paka]

Eli pysähdyn nyt tämän äärelle selkeämmin katsomaan, en miettimään.

juuri näin, katso kaikessa rauhassa!

[Nyyti]

Mikä on se asia mikä muka erottaisi ihmisen tästä älykkyydestä/luonnosta. Miten sinun kohdalla asia olisi toisin?

Olin päivän metsässä, havaintoja:

Pilvet liikkuvat, tuuli puhaltaa, puut huojuvat, oksat heiluvat, vesi virtaa, tuuli humisee, lehdet kahisevat…
Luonnossa on monia yksittäisiä tapahtumia ja sitten on tapahtumia, jotka synnyttävät toisen tai useamman tapahtuman. Esim. tuulee – tuuli liikuttaa pilviä ja heiluttaa puuta. Kaikki tapahtuu itsestään. Ei ole ”minää”.
Luonto vain ON. Luonnossa kaikki on "oikein", oikeassa paikassa ja oikealla tavalla. Luonnossa ei ole oikeaa ja väärää, on vain oleminen ja tapahtuminen. Luonnossa ei ole ajatuksia tai tulkintaa, on vain välitön oleminen. Luonnossa ei ole aikaa. Kaikki vain on. Mieli luo ajan, menneen ja tulevan, se on aina jommassa kummassa.

Välitön puhdas kokeminen on 100% kokeminen. Välittömässä kokemisessa, esim. katsomisessa on vain katsominen. Katsominen tapahtuu. Ei ole minää, ei kokijaa, ei tulkintaa, ei sanoja.
Jossain vaiheessa syntyy ajatus ja puhdas välitön kokeminen lakkaa. Syntyy ajatus ”minä katson”. Se on vain ajatus, ei ole ”minää”, joka katsoo. Katsomisen kokemus jatkuu, mutta siihen tulee lisäksi ajatus ”minä katson”. Tällä ajatuksella ei ole todellista yhteyttä todelliseen katsomiseen, nämä eivät kohtaa. Ajatus jää vain ajatuksen tasolle. Se on ikään kuin nimilappu tälle katsomiselle, mutta se ei ole sitä. Tämä ajatus vie osan kokemisesta ja havainnosta, osa huomiosta siirtyy kohti ajatusta ja tämä on pois katsomisen kokemisesta.

En voi lopettaa täysin ajattelua, mutta pystyn lakkauttamaan ajattelun hetkeksi ja pysähtymään välittömään kokemukseen, kuten katsomiseen. Tällöin ajatus/nimilappu ”minä katson” häviää ja kokemus on taas 100% puhdas katsominen. Tällainen havainnointi on paljon kokonaisvaltaisempaa kuin ajatuksen kanssa katsominen.
Koen, että jollain tavalla pystyn tietoisesti siirtymään näiden kahden maailman välillä, välittömän kokemisen maailmaan tai ajatusten luomaan tulkinnan maailmaan. Se miten tämä valinta tapahtuu, on vielä hieman epäselvä, mutta koen, että joku valintaprosessi siinä tapahtuu.
Välittömässä kokemisessa ei ole valintaa, tällöin kaikki vain on ja tapahtuu. Valinta on aina mielessä ja ajatuksissa.

Mieli ja ajatus erottaa ”minut” luonnosta. Ne ovat eri tasolla luonnon kanssa. Ne ovat tulkintoja luonnosta tai jostain muusta. Eivät todellisuus. Monimutkainen mieli ajatuksineen nostaa todella helposti turhaumaa ja pettymystä, kun se ei ymmärrä. Välittömässä kokemisessa ei ole mitään turhaumaa. Luonnossa mieli on rauhaisampi.

Kaikki ajatukset ovat esteitä välittömälle puhtaalle kokemiselle. Myös tunteet, ainakin pelko ja häpeä ovat esteitä puhtaalle kokemiselle. Välitön kokemus voi synnyttää ajatuksen ja tämä uuden ajatuksen tai tunteen. Välitön kokemus voi synnyttää myös tunteen ilman ajatusta. Tunne nousee suoraan havainnosta ja vaikuttumisesta, ilman tulkintaa.

Luonnossa on lukemattomia pieniä tapahtumaketjuja, esim. puun kasvaminen, joka koostuu monien eri asioiden yhteisvaikutuksesta. Kaikki nämä tapahtuvat itsestään, ilman minää. Kaikista näistä eri tapahtumaketjuista huolimatta, luonnossa kaikki on äärettömän yksinkertaista! Kaikki vain ON. Mieli ja ajatukset tuntuvat olevan tämän yksinkertaisen luonnon vastakohta. Mieli tekee asioista monimutkaisia. Kaikesta tulee ainakin yksi tulkinta, yleensä useampi. Tämä kaikki tapahtuu, kuitenkin VAIN ajatuksissa. Luonnossa kaikki on totta (puut, kasvit, vesi, kivet, kalliot jne..). Ajatukset eivät ole todellisia samassa todellisuudessa, ne ovat vain ajatuksia; sanoja ja kuvia todellisuudesta.

Tulipas nyt analyyttisesti nämä, mutta näitä asioita koin tänään. Koin saaneeni useita kokemuksia siitä, mitä kuvailit aiemmin, että sana "kukka" ei tavoita sitä todellista kukkaa, se on vain tulkinta. Sain kokemuksia tästä ajatusten tulkinnasta suhteessa todellisuuteen ja kuinka ajatukset ovat vain ajatuksia. Huomaan myös luiskahtavani helposti tähän ajatusten maailmaan ja reagoin sieltä käsin asioihin. Vaatii paljoni harjoittelua, että uudestaan ja uudestaan keskittyy havainnointiin ajatusten sijasta.

Paljon uusia asioita... Jatkan tämän äärellä...

[Paka]

Hienoa Nyytti!

Väitän että kaikki elämässä, kuten luonnossakin tapahtuu omalla painollaan - ilman minää, ajattelijaa, toimijaa, tekijää, valitsijaa, päätöksentekijää? Miltä tuntuu tuo väittämä siitä, että minä onkin vain oletus / uskomus / ajatus? Voitko todistaa väitöksen vääräksi? Onko minää olemassa missään muualla kuin tarinoissa? Katso omaan kokemukseen... mitä havaitset?

Moojin pyytää tässä videolla tarkistamaan samaa, voitko luottaa ajatukseen. Moojin sanoin: ” Onko kukaan tarkistanut sen valtakirjaa joka kysyy tämän kysymyksen?”

Moojin video, Ajatuksen etäisyys, suomenkielisellä tekstillä.

http://www.youtube.com/watch?v=cRzW_nMWie0

[Nyyti]

Väitän että kaikki elämässä, kuten luonnossakin tapahtuu omalla painollaan - ilman minää, ajattelijaa, toimijaa, tekijää, valitsijaa, päätöksentekijää?

Koen täysin samalla tavalla tämän, että luonnossa KAIKKI tapahtuu näin, omalla painollaan, ilman minää.

Se, että tapahtuuko se KAIKESSA muussakin elämässä, on vielä uskomus. Vähän on jo todellista kokemusta, että näin on. Eritoten tuo valitsija ja päätöksentekijä on vaikea vielä nähdä harhaksi.

Miltä tuntuu tuo väittämä siitä, että minä onkin vain oletus / uskomus / ajatus? Voitko todistaa väitöksen vääräksi?

En voi todistaa väitettä vääräksi, mutta en ihan vielä täysin todeksikaan, mutta jo osittain kyllä. Pyrin jatkamaan, kunnes jokainen epäilyksen aukko on nähty… Tällä hetkellä ”minä” näyttää yhä vahvemmin ajatukselta. Mutta tuntuu, että sillä on vielä paljon "lonkeroitaan" monessa suunnassa.
Tässä joitain niistä monista kysymyksiä, joihin en ole vielä löytänyt vastausta kokemuksen kautta. Nämä ovat tavallaan ristiriidassa sen ajatuksen kanssa, että ei ole valitsijaa, ja että kaikki vain tapahtuu..

Käveleminen tapahtuu. ”Minä kävelen” on pelkkä ajatus. Ajatus ei kävele, käveleminen tapahtuu kehon ja jalkojen toimesta itsestään.
Mutta pystynkö tekemään valinnan kuinka kävelen??? Nyt valitsen kävellä nopeammin, hitaammin jne..
Tämä ”valinta” tuntuu todelta??? Tällöin ”valitsija” tuntuu hyvin todelta…

Tai vastaavasti:

Hengitys tapahtuu. ”Minä hengitän” on pelkkä sanallinen ajatus. Ajatus ei voi hengittää, Hengittäminen tapahtuu kehon ja keuhkojen toimesta itsestään.
Mutta pystynkö valitsemaan kuinka hengitän??? Hengitän syvään, rauhallisesti, nopeasti, tulihengitystä, jne…
Nämä valinnat tuntuvat todelta ja myös tämä valitsija tuntuu todelta..

Tai vastaavsti:

Aistit (katsominen, kuuleminen, maistaminen, haistaminen, tunteminen) tapahtuu. Esim. ”Minä katson” on vain ajatus. Ajatus ei voi katsoa.
Mutta pystynkö valitsemaan mihin aistiin keskityn ja kiinnitän huomion, esim. nyt vain katsomiseen jne. Tämä valinta ja valitsija tuntuu todelta.

Tai vastaavasti:

Jos ulkopuolelta tulee tilanne, johon on vastattava kyllä tai ei…
Jos joku ulkopuolelta tulee käsky tehdä jotain, voin valita tottelenko tätä käskyä vai en..
jne..

Koen, että ajatus itsessään ei voi tehdä mitään konkreettista kehossa tai ulkoisessa maailmassa, se on aina pelkkä ajatus.
Koen, että ajatus voi synnyttää tunteen. Joskus näin tapahtuu ja joskus ei.
Koen, että ajatus voi johtaa toimintaan ja tekemiseen. Joskus näin tapahtuu ja joskus ei. Tässä välissä on joku valinta, joka tuntuu hyvin todelliselta. Tässä on kohta, joka ei tunnu menevän ”vain itsestään” vaan että siinä olisi joku valitsija välissä:

Tekemisen tai tekemättä jättämisen välissä.
Tai toisaalta tekemisen tapojen ja laatujen välillä.

Yhtälö on:
Ajatus – ”valinta” kuinka ajatuksen toteutan vai toteutanko = varsinainen todellinen tekeminen tai tekemättä jättäminen

Moojista:

Nuo Moojin klipit tuntuvat aina niin selkeiltä, tutuilta ja oikeilta...
Ja toisaalta niin vaikeilta toteuttaa käytännössä. ”Katso (mieltä, ajatuksia, tunteita yms..) perimmäisestä katselupaikasta”, mutta tuo paikka ei ole mitenkään helppo hahmottaa. Koen, että tuollainen katsominen onnistuu hetkellisesti, kun tietoisesti lakkautan ajattelun hetkeksi ja antaudun havainnoimiseen. Koen tämän tilan hetkellisesti kerrallaan. Se on kuin havahtumista hetkeen ja aisteihin ajatusten keskeltä. Se on vain tunteetonta ja hiljaista havainnointia. Se ei tunnu miltään. Se jotenkin epäilyttää katsonko "oikeasta paikasta".
Uskomukseni on, että kysymykset, joita itselläkin on, eivät voi tätä paikkaa ymmärtää koska se paikka on ajatusten, mielen ja kysymysten takana. Kuitenkin tulee olo, että pitäisi ”lakkauttaa” kaikki ajatukset, jotta voisi vaan olla tässä havainnoinnin ja tietoisuuden tilassa. Vain ajatuksen päässä siitä paikasta…Ja silti..ajatuksia tulee..niitä tulee jatkuvalla syötöllä.. Usein yhä kun ajatus ilmaantuu, sitä ikään kuin ajattelee, eikä vain havainnoi sivusta. Ulkoista maailmaa on helpompi ”vain havainnoida”, mutta ajatusten havainnointi on yhä jotenkin vaikeaa.

[Paka]

Astumme ison askeleen, kun oivallamme että meidän ei tarvitse suhtautua ajatuksiin henkilökohtaisesti, olivatpa ne hyviä, pahoja tai rumia. Meidän ei tarvitse uskoa niihin. Ei edes tarvitse ajatella niiden olevan ”meidän” ajatuksia. Voimme todeta niiden olevan vain ajatuksia, tietoisuuden kentän tapahtumia, joita tulee ja menee varsin nopeasti. Voimme nähdä ajatukset sellaisina kun ne ovat – persoonattomina tapahtumina. Silloin voimme olla se JOKA JO OLEMME. Ajatuksista ei silti tarvitse päästä eroon, koska ajatus on mitä loistavin työkalu arkielämässä ja ajatukset hiljenevät automaattisesti, kun emme ota niitä niin vakavasti. On turha aloittaa sotaa ajatuksiaan vastaan.

Nyt valitsen kävellä nopeammin, hitaammin jne..
Tämä ”valinta” tuntuu todelta??? Tällöin ”valitsija” tuntuu hyvin todelta…

Katso tarkkaan missä tämä valitsija on?

[Nyyti]

Oon tehnyt tätä ajatusten ja "valitsijan" katsomista ja havainnointia muutenkin.
Vähän jumittaa välillä...jatkan tätä edelleen...

[Paka]

Katso omaan kokemukseesi juuri tässä ja nyt ja näytä konkreettisesti missä "valinnassa" on minä joka tekee valinnan? ILMAN MIELEN KOMMENTTEJA! Älä luikertele karkuun :)

Laita pöydälle esinetä, ÄLÄ AJATTELE, iisisti nyt, mitä havaitset?

Käsi nousee vai minä nostan kättä?

Hengitys tapahtuu vai minä hengitän?

Käsi tarttuu kahvikuppiin vai minä valitsin kahvikupin?

Ethän tipu tuoliltakaan, vaikka et sitä kokoajan ajattele. Valitsitko pysyä tuolilla?

ps. älä vastaa kaikkiin kysymyksiin, vaan paneudu valitsijaan. Luonto auttaa, jos sinulla on mahdollisuus niin oleile
paljon luonnossa.

[Nyyti]

Katso omaan kokemukseesi juuri tässä ja nyt ja näytä konkreettisesti missä "valinnassa" on minä joka tekee valinnan? ILMAN MIELEN KOMMENTTEJA! Älä luikertele karkuun :)

:) En tiedä luikertelenko välittömästä kokemisesta mielen maailmaan vai luikerteleeko mieli kokemuksen maailmaan.. Niin tässä kuitenkin tuntuu jollain tavalla aina jossain vaiheessa käyvän..

Välittömässä kokemisessa en löydä konkreettista minää tai valitsijaa. Siinä on joko vain oleminen tai vain tapahtuminen. Ei tekijää. Ei minää. En myöskään ole löytänyt konkreettista valitsijaa.

ÄLÄ AJATTELE

Tämä on vaikea ohje. Koen, ettei mieli ei ole kuin tv, jonka pystyn tarvittaessa sulkemaan ajatuksineen pois päältä ja sitten taas tarvittaessa takaisin. Pystyn olemaan hetken aikaa ajattelematta, jotta voin tehdä joitain havaintoja, mutta kyllä ne ajatukset sieltä pikku hiljaa ilmaantuu. Tässä ajatusten ja mielen maailmassa näitä valintoja tulee..

Kehosta
Välillä on jopa hämmentävää havaita, kuinka itsenäisesti ja itsestään kehon toiminnot tapahtuvat. Ei ole "minää" joka näitä arkisia toimintoja (pukeminen, riisuminen, siivoaminen, tiskaaminen...) tekee. Kun havainnoi puhtaasti toimintaa hetken aikaa ilman ajatuksia, niin huomaan, että kehon toiminnot todellakin "vain tapahtuvat". Tämä on silloin, kun keho ns. tietää mitä se tekee, tuttuja ja arkisia asioita. Tällöin ei ole minää, on vain lukuisat tapahtumiset.

[Paka]

Sulje silmät ja etsi tunne joka on aina tässä, iästäsi riippumatta, jotain pysyvää – olemisen, olemassaolon, elämisen, elossaolon tunne. Huomaan miten nimikointiprosessi, miten ajatukset nousevat kokemuksen jälkeen, nimilappuna ”minä”/”minun”. Oletko yhtä kuiin tämä ajatus vai jotain pysyvämpää?

[Nyyti]

Hei,
Pyrin jatkamaan tätä vielä huomenna, joten laitan kokemuksistani enemmän sitten.

[Paka]

OK sopii, mutta muista että tekstiä ei tarvitse olla paljon, voit vastata hyvinkin lyhyellä lauseella, mistä asian ydin käy ilmi.

[Nyyti]

:) Ups! Juu, sorry. Tässä on lähteny niin paljon monenlaista liikkeelle, että sitä näköjään laittaa tännekin aina kaiken mahollisen. Tuo kuvastanee hyvin, kuinka mieli kaikesta huolimatta pyrkii sanottamaan ja ratkasemaan tätä. Laitan jatkossa lyhyemmin :).

[Nyyti]

”Sulje silmät ja etsi tunne joka on aina tässä, iästäsi riippumatta, jotain pysyvää – olemisen, olemassaolon, elämisen, elossaolon tunne.”

Tämä on enemmänkin joku tila tai oleminen, kuin tunne. On vain hiljaisuus ja joku rauha, ikään kuin täysin neutraali tila, joka on kuitenkin vaikea saavuttaa ajatusten alta. Se on jotenkin ”järkkymätön” vain olemisen ja tekemättömyyden tila, joka on erillään mielen maailmasta.

”Huomaa miten nimikointiprosessi, miten ajatukset nousevat kokemuksen jälkeen, nimilappuna ”minä”/”minun””

Ajatukset peittävät helposti tämän tilan alleen, yhtäkkiä havahdun siihen, että ajattelen jotain. ”Minä/minun” ajatukset tuntuvat välillä hyvin todellisilta.

Oletko yhtä kuin tämä ajatus vai jotain pysyvämpää?

"Minä/minun" herää ja kuolee jokaisen ajatuksen myötä. Todellinen minä ei voi millään olla tämä mielen luoma pinnallinen on/off tuntemus.
Jotain syvempää ja ainakin ehdottomasti pysyvämpää on tuo hiljaisuuden tila, vaikka se onkin vaikea kokea, se on siellä aina olemassa.

[Paka]

Aivan, istuessa hiljaa paikallaan silmät kiinni rauhoittuen ja menemälle mahdollisimman syvälle rauhalliseen oloon, on siellä hiljaista ja tyyntä, ei ole minää, ei mitään persoonallista, vain ihana olemisen "tila/tunne", jota ei kuitenkaan voi nimetä tai määritellä.

Tämä on enemmänkin joku tila tai oleminen, kuin tunne. On vain hiljaisuus ja joku rauha, ikään kuin täysin neutraali tila, joka on kuitenkin vaikea saavuttaa ajatusten alta. Se on jotenkin ”järkkymätön” vain olemisen ja tekemättömyyden tila, joka on erillään mielen maailmasta.

Tutki mikä on se mikä pyrkii tässä saavuttamaan?