The Gate

Moikka Olenko!

Sanon vain moi, koska en ehdi tänään enää kirjoittaa myöhemmin. Huomenna sitten taas. Hyvää sunnuntaita!

Moikka Olenko!

Sanon vain moi, koska en ehdi tänään enää kirjoittaa myöhemmin. Huomenna sitten taas. Hyvää sunnuntaita!

Ok. Oli aika täysi viikonloppu itsellänikin, niin en kerennyt aikasemmin kirjoittamaan.

Yllättävää oli että jotenkin se minä-sanan käyttö tuntui epämukavalta tässä harjoituksessa. Ilman minääkin tuntui välillä vähän hassulta, koska en ole tottunut käyttämään tällaista kieltä. Itse kokemus ei muutu sanoilla. Siihen voi sanoilla lisätä erilaista tulkintaa, mutta se mitä puhtaasti koetaan ei muutu.

On tavallista että minä-sanan käyttö aiheuttaa epämukavia tuntemuksia, kuten että keho on jännittynyt, kun "minän" uskotaan tarkoittavan todellista olentoa. Mutta "minä" on vain nimike jota käytetään kommunikaatiossa viittaamaan tähän tiettyyn kehoon/mieleen.

Tuntuu muuten kuin ajatukset olisi nyt pistäneet oikein turbovaihteen päälle tai sitten olen seurannut niitä vain intiimimmin kuin yleensä. Tuntuu kuin ajatukset kommentoisivat kaikkea nopeaan tahtiin ja kovalla äänellä. Esimerkiksi tällä hetkellä keho on väsynyt ja pää on hiukan kipeä ja tulee paljon ajatuksia, siitä kuinka tämä ajatusten katsominen olisi jotenkin aiheuttanut kehon väsymisen.

Jatkuva analysoiminen voi kyllä hyvinkin väsyttää, mutta on antoisaa puuhaa. :)

Voidaan sanoa että on olemassa kaksi maailmaa:
1. suoran kokemuksen maailma
2. mielen maailma

Ensimmäinen on todellinen ja jälkimmäinen pyrkii kuvailemaan sitä. Nämä maailmat eivät koskaan kosketa toisiaan. Suora kokemus on vapaa menneisyydestä, vapaa käsitteistä. Se on salaman nopea. Mieli tulee hieman perässä nimeten, luokitellen, arvioiden, analysoiden ja kommentoiden.

Mieli ei koskaan pysty vastaamaan todellisuutta. Esim. vaikka sana "kukka" viittaa todelliseen asiaan, mielikuva/ajatus ei pysty koskaan täysin vastaamaan suoraa kokemusta kukan katselemisesta. Tai jos ajattelet kahvin juontia, et koe samaa rikasta makukokemusta kuin oikeasti kahvia juodessa. Eikö?

Näiden selkeä erottaminen toisistaan on tärkeää. Ajatuksissahan se minä vilahtelee mielikuvana/ajatuksena, mutta tutkitaanpa löytyykö sitä suorasta kokemuksesta:

Katso ja kuuntele (ihan mitä tahansa / missä tahansa, kohteilla ei ole väliä). Ilman mentaalista pohdintaa. Jos ajatuksia tulee, sano mielessäsi ”plop” –jolla puhkaiset ajatuskuplan, ja taas vain katsot ja kuulet.

Kun ääniä kuuluu niin tapahtuu kuuleminen. Itsestään, automaattisesti. Onko tässä kuulemisessa mitään mikä kertoo kuulijasta? Vai onko vain kuuleminen itsessään?
Kun silmät näkevät niin tapahtuu näkeminen. Myöskin automaattisesti. Onko tässä näkemisessä mitään mikä kertoo näkijästä? Vai onko vain näköhavainto itsessään?
Löydätkö minää joka havannoi?

Kun ääniä kuuluu niin tapahtuu kuuleminen. Itsestään, automaattisesti. Onko tässä kuulemisessa mitään mikä kertoo kuulijasta? Vai onko vain kuuleminen itsessään?

Ei kuulemisessa ole mitään kuulijasta. Jos tulee jotain "minää", niin se tulee jälkeenpäin. Kuuleminen tuntuu minusta siltä aistilta, johon en niin helposti tule minää mukaan. Esimerkiksi kuuntelen musiikkia, varsinkin instrumentaalista, koen kuuntelun suoraan.

Kun silmät näkevät niin tapahtuu näkeminen. Myöskin automaattisesti. Onko tässä näkemisessä mitään mikä kertoo näkijästä? Vai onko vain näköhavainto itsessään?

Kun katso tarkkaan niin ei siinäkään ole mitään näkijästä. Tämä on tosin minulle vaikein aisti suoran kokemisen puolesta. Näkijä tuntuu olevan lähes aina mukana. Olisiko tähän jotain harjoitusta, joka helpottaisi suoraa kokemista.

Löydätkö minää joka havannoi?

Tosiaan kun näin tässä nyt käyn katsomassa niin minää ei löydy. Tosin se "kokija" tulee sitten jäljestäpäin mukaan. Se että siitä suorasta kokemuksesta tulisi pysyvää, tuntuu mahdottomalta. Ajatukset pyörivät siinä, että minun pitäisi jotenkin harjoitella tätä vuosikausia ennen kuin voin tulla lähellekään sitä.

Kun katso tarkkaan niin ei siinäkään ole mitään näkijästä. Tämä on tosin minulle vaikein aisti suoran kokemisen puolesta. Näkijä tuntuu olevan lähes aina mukana.

Tuntuu olevan, mutta kuten huomasit, siinäkään ei mikään kerro että näkijää olisi. Mikä tekee tunteen ”minä näen”? Mistä se koostuu?

Olisiko tähän jotain harjoitusta, joka helpottaisi suoraa kokemista.

Suoraa kokemistahan ei sinänsä voi mitenkään ”helpottaa”. Se on aina läsnä, kaikki mitä voimme havaita mistä todellisuutemme koostuu tässä hetkessä, sisältäen myös ajatuksen yhtenä ilmiönä joka voidaan tiedostaa. Ajatusten sisältö, eli ”tarinat”, jotka koostuvat käsitteistä jotka kuvaavat todellisuutta erilaisina osina, on sitten tätä mielen maailmaa.

Voimme hiljalleen kehittää huomiotamme olemaan enemmän tässä hetkessä, kiinnittämällä sen mihin tahansa muuhun kuin ajatusten kertomiin tarinoihin. Tämän ohjauksen pointti on kuitenkin ainoastaan saada selvyys todellisuuden luonteesta koskien tätä oletettua minää.

Kokemuksemme koostuu joka hetki ainoastaan näkö-, kuulo-, tunto-, haju- ja makuaistimuksista + ajatuksista. Ajatuksia ei normaalisti lasketa muiden aistimuksien rinnalle, mutta yhtälailla niistäkin ollaan tietoisia. Ajatukset vain ottavat tietonsa muististamme. Ja kuten olet huomannut, ajatuksiakaan ei todellisuudessa voi kontrolloida. Se voi tuntua siltä, mutta mikä tuon tunteen tekee?

Tosiaan kun näin tässä nyt käyn katsomassa niin minää ei löydy. Tosin se "kokija" tulee sitten jäljestäpäin mukaan. Se että siitä suorasta kokemuksesta tulisi pysyvää, tuntuu mahdottomalta. Ajatukset pyörivät siinä, että minun pitäisi jotenkin harjoitella tätä vuosikausia ennen kuin voin tulla lähellekään sitä.

Tosiaan ajatuksettomuuteen tässä nyt ei olla pyrkimässä. Se miksi ehdotin katsomista ja kuulemista ilman mentaalista pohdintaa, oli nähdä onko näissä minää, ilman että ajatus tulee omistamaan kokemusta "minä katson" "minä kuulen" "minä koen" jne. Ja vaikka tulisikin, niin sehän on ainoastaan ajatus. Oletko sinä ajatus?

Tässä Moojin video katsottavaksi:
https://www.youtube.com/watch?v=XRFqY1e ... policy%3D1

Kokemuksemme koostuu joka hetki ainoastaan näkö-, kuulo-, tunto-, haju- ja makuaistimuksista + ajatuksista. Ajatuksia ei normaalisti lasketa muiden aistimuksien rinnalle, mutta yhtälailla niistäkin ollaan tietoisia. Ajatukset vain ottavat tietonsa muististamme. Ja kuten olet huomannut, ajatuksiakaan ei todellisuudessa voi kontrolloida. Se voi tuntua siltä, mutta mikä tuon tunteen tekee?

Joskus ajatukset ovat synkassa aistimuksien kanssa ja ne usein tulkitaan siten, että ajatukset saivat ne aikaan. Joskus taas ne eivät ole synkassa ja silloin kai useasti tulee tulkittua tapahtumat niin, että jokin ulkopuolinen vaikutti niihen niin paljon ettei itse voinut kontrolloia sitä.

Tosiaan ajatuksettomuuteen tässä nyt ei olla pyrkimässä. Se miksi ehdotin katsomista ja kuulemista ilman mentaalista pohdintaa, oli nähdä onko näissä minää, ilman että ajatus tulee omistamaan kokemusta "minä katson" "minä kuulen" "minä koen" jne. Ja vaikka tulisikin, niin sehän on ainoastaan ajatus. Oletko sinä ajatus?

En siis käsittänyt että pitäisi pyrkiä ajatuksettomuuteen. Halusin vain kirjoittaa näkyviin ne pelot, joita nousevat kun katson. En ole ajatus, ne tulevat ja menevät.

Mooji sen aina sanoo kiertelemättä :).

Joskus ajatukset ovat synkassa aistimuksien kanssa ja ne usein tulkitaan siten, että ajatukset saivat ne aikaan. Joskus taas ne eivät ole synkassa ja silloin kai useasti tulee tulkittua tapahtumat niin, että jokin ulkopuolinen vaikutti niihen niin paljon ettei itse voinut kontrolloia sitä.

Kirjottaisitko selvennykseksi esimerkin kummastakin tapauksesta (synkassa / ei synkassa)?

Kirjottaisitko selvennykseksi esimerkin kummastakin tapauksesta (synkassa / ei synkassa)?

Esimerkiksi tänään ajattelin juovani kahvia ja sitten tein niin. Ajatus edelsi tekoa, joten se tuntui siltä kun kontrolloisin tekoa/aistimuksia. Sitten toisaalta ajattelin, että haluan mennä laskettelemaan, mutta ei ole lunta joten ei voi lasketella. Tuntui siis että voin kontrolloida tekoja vain tiettyjen ehtojen täyttyessä. Ehtona siis lumi joka ei tunnu olevan kontrolloitavissani.

Esimerkiksi tänään ajattelin juovani kahvia ja sitten tein niin. Ajatus edelsi tekoa, joten se tuntui siltä kun kontrolloisin tekoa/aistimuksia.

Ajatukset tosiaan kuvailee tapahtumia, kuin selostaja konsanaan. Tuossakin voit varmasti huomata, että ensinnä syntyi halu juoda kahvia, josta syntyi ajatus "voisinpa keittää kahvit" ja sitten kehon toiminta.
Voitko vaikuttaa siihen milloin sinun alkaa tekemään mieli juoda kahvia tai lähteä laskettelemaan?

Tuolla aiemmassa viestissä näkemisestä/kuulemisesta kirjoitit:

Ei kuulemisessa ole mitään kuulijasta. Jos tulee jotain "minää", niin se tulee jälkeenpäin

Tämä on tosin minulle vaikein aisti suoran kokemisen puolesta. Näkijä tuntuu olevan lähes aina mukana.

Tosiaan kun näin tässä nyt käyn katsomassa niin minää ei löydy. Tosin se "kokija" tulee sitten jäljestäpäin mukaan.

Tämä minä/näkijä/kokija, joka tulee jäljestäpäin mukaan tai on lähes aina mukana, mikä se tarkalleen ottaen on? Haluaisin että katsot sitä, aina kun koet sen olevan tässä, katsot tarkkaan ja otat siitä selvyyden.
Katsomisella en siis tarkoita älyllistä pohdintaa, vaan sitä mitä katsomisella yleensäkin tarkoitetaan; huomion kiinnittämistä johonkin. Kiinnitä huomio tähän "katsojaan/näkijään". Aina kun tunnet sen olevan läsnä, KATSO. Mitä näet? Tutki ihan rauhassa ja kirjottele kun tuntuu että olet saanut varmuutta asiaan.

Voitko vaikuttaa siihen milloin sinun alkaa tekemään mieli juoda kahvia tai lähteä laskettelemaan?

Ei vaikuta siltä, että pystyisin siihen vaikuttamaan. Halutkin tuntuvat tupsahtelevat itsestään.

Tämä minä/näkijä/kokija, joka tulee jäljestäpäin mukaan tai on lähes aina mukana, mikä se tarkalleen ottaen on? Haluaisin että katsot sitä, aina kun koet sen olevan tässä, katsot tarkkaan ja otat siitä selvyyden.
Katsomisella en siis tarkoita älyllistä pohdintaa, vaan sitä mitä katsomisella yleensäkin tarkoitetaan; huomion kiinnittämistä johonkin. Kiinnitä huomio tähän "katsojaan/näkijään". Aina kun tunnet sen olevan läsnä, KATSO. Mitä näet? Tutki ihan rauhassa ja kirjottele kun tuntuu että olet saanut varmuutta asiaan.

Se näkijä näyttäisi olevan aika epämääräinen juttu. Se tuntuu olevan pääni sisällä, enkä tunne sen olevan missään muualla kehossa. Siinä on joku häilyvä kuva (eli muisto) siitä miltä fyysisesti näytän kasvoista. Joskus siihen liittyy muistoja persoonallisista ominaisuuksistani riippuen tilanteesta. Sitten on huomion valokeila, johon tulee ajatuksia, tunteita ja aistimuksia. Voi vitsi, kun onkin epämääräinen nippu ajatuksia, johon itseni perustan. Toivottavastti saat tästä selvää, kun olen tosiaan itse hämmentynyt tämän kanssa.

Se näkijä näyttäisi olevan aika epämääräinen juttu. Se tuntuu olevan pääni sisällä, enkä tunne sen olevan missään muualla kehossa. Siinä on joku häilyvä kuva (eli muisto) siitä miltä fyysisesti näytän kasvoista. Joskus siihen liittyy muistoja persoonallisista ominaisuuksistani riippuen tilanteesta. Sitten on huomion valokeila, johon tulee ajatuksia, tunteita ja aistimuksia. Voi vitsi, kun onkin epämääräinen nippu ajatuksia, johon itseni perustan. Toivottavastti saat tästä selvää, kun olen tosiaan itse hämmentynyt tämän kanssa.

Hämmennys on hyvästä :)

Tuossa oli aika paljon itse-viittauksia, käydäänpä niitä läpi:

"Se tuntuu olevan pääni sisällä"
Minä = joku jolla on pää

"miltä fyysisesti näytän kasvoista"
Minä = joku jolla on kasvot

"muistoja persoonallisista ominaisuuksistani"
Minä = joku jolla on persoonallisia ominaisuuksia

Jos lähdetään ihan alusta asti liikkeelle, niin pystyitkö mitenkään vaikuttamaan tämän Annis-nimisen ihmisen syntymään ja kehittymiseen? Pystyitkö vaikuttamaan kykyyn oppia käsitteitä joilla navigoida maailmassa, kuten "minä" joka viittaa tähän tuttuun ihmiseen?

Onko "minä" muuta kuin käsite/sana, joka viittaa tähän kyseiseen kehoon/mieleen? Jos katsot suoraa kokemustasi, niin se koostuu siitä mitä keho tuntee (tuntoaistimus), mitä silmät näkee (näköaistimus), korvat kuulee (kuuloaistimus), nenä haistaa (hajuaistimus), kieli maistaa (makuaistimus) sekä ajatuksista/mielikuvista joita aivot tuottaa.

Tässä pieni harjoitus sen tutkimiseen miten mielikuvat värittää suoraa kokemustamme:

Istu rauhassa ja anna hengityksen asettua. Sulje silmät.
Huomaa kuuleminen, tunteminen, haistaminen, maistaminen. Tee tätä hetki. Vain istut ja huomioit aistimusten tulemista ja menemistä.

Seuraavaksi tutkitaan kehoa:

1. Pystyykö tästä havainnointi-tilasta tietämään kuinka pitkä keho on?
2. Onko olemassa rajaa kehon ja penkin välillä?
3. Onko keholla muotoa?
4. Onko olemassa kehon sisäpuoli ja ulkopuoli?
5. Mikä keho on tässä kokemuksessa?

Jos tarpeen, toista tämä muutamaan kertaan. Kirjoita sitten ylös yksityiskohtaisesti mitä koit.

Kiitos kysymyksistä! Tulin vain kuittaamaan, että olen kyllä kuulolla mutta haluan viettää vielä vähän aikaa näiden kysymysten kanssa jos sopii.

Sopiihan toki.

Jos lähdetään ihan alusta asti liikkeelle, niin pystyitkö mitenkään vaikuttamaan tämän Annis-nimisen ihmisen syntymään ja kehittymiseen? Pystyitkö vaikuttamaan kykyyn oppia käsitteitä joilla navigoida maailmassa, kuten "minä" joka viittaa tähän tuttuun ihmiseen?

Syntymään en pysty vaikuttamaan. En voi sanoa että myöskään kehitykseen tai käsitteiden oppimiseen voisin vaikuttaa, vaikka tuleekin ristiriitaisia ajatuksia tästä. Olenhan jo aiemmin todennut, etten voi vaikuttaa ajatuksiin tai aistimuksiin. Mutta vanhasta muistista tulee kaikkea mieleen ihmisen psykologisesta kehityksestä.

Onko "minä" muuta kuin käsite/sana, joka viittaa tähän kyseiseen kehoon/mieleen?

Niin siis olen nyt kysynyt tätä ja katsonut, mitä näkyy. Aina välillä näkyy pilkahdus siitä, että se ei ole muuta kuin juuri käsite. Joku jolla olen niputtanut ajatukset, tunteet, aistimukset ja kehon yhteen. Sitten aika nopeasti palaa vanha tuttu minä-ohjelma päälle.

1. Pystyykö tästä havainnointi-tilasta tietämään kuinka pitkä keho on?
2. Onko olemassa rajaa kehon ja penkin välillä?
3. Onko keholla muotoa?
4. Onko olemassa kehon sisäpuoli ja ulkopuoli?
5. Mikä keho on tässä kokemuksessa?

1. Tuntuu tuntoaistimuksia päälaella ja jaloissa, jos huomio kiinnittyy niihin. Siitä ei vielä synny tieto kuinka pitkä keho on. Ajatukset sitten tulkitsevat sen.
2. On tuntoaistimus jonka sitten ajatukset vasta tulkitsevat rajapinnaksi.
3. Kun silmät ovat kiinni, tuntuu tuntoaistimuksia, jotka taas tulkitaan kehon rajoiksi ajatuksissa.
4. Havainnointitilassa on aistimuksia kehon alueella. Ajatukset tulkitsevat ne sisä- ja ulkopuoleksi.
5. Keho on alue, johon ilmestyy aistimuksia ja tunteita.

Taas tuntuu ristiriitaiselta. Kun äsken katsoin kehoa ja aistimukset, ja tunteet eivät tuntuneet kuuluvan kenellekään. Mutta miksi sitten vain tässä kehossa olevat aistimukset havaitaan, eikä esimerkiksi vieressä istuvan kissani?

vaikka tuleekin ristiriitaisia ajatuksia tästä.

Epäilys, epäusko on ihan normaali tuntemus, ollaanhan sitä vuosikymmeniä uskottu olevamme tekijä / vaikuttaja. Kysymys tässä on kuitenkin siitä miten asian laita todellisuudessa on. Emme voineet vaikuttaa syntymäämme ja minkälaisen perimän saimme ja tätä kautta mm. kykyyn oppia. Emme voineet vaikuttaa siihen minkälaisia ihmisiä luonteiltaan ja arvomaailmoiltaan ympärillämme oli lapsuutemme ja nuoruutemme aikana, emmekä täten myöskään "oman" persoonallisuutemme muodostumiseen. Näetkö miten persoonallisuudessa jota heijastat tänä päivänä, on vaikutteita ihmisistä joita tunsit lapsuudessasi mutta et ole nähnyt mahdollisesti vuosikymmeniin?

Niin siis olen nyt kysynyt tätä ja katsonut, mitä näkyy. Aina välillä näkyy pilkahdus siitä, että se ei ole muuta kuin juuri käsite. Joku jolla olen niputtanut ajatukset, tunteet, aistimukset ja kehon yhteen. Sitten aika nopeasti palaa vanha tuttu minä-ohjelma päälle.

Oletan että tarkoitat tällä että tapahtuu samaistuminen ajatuksiin, samaistuminen tekijäksi? Kun ollaan tuosta perspektiivistä eletty vuosikymmeniä niin ei se ihan käden käänteessä muutu. Heräämisessä on kyse tunnistamisesta. Siitä, että nähdään mikä asioiden todellinen laita on. Tietyllä tapaa se on vasta henkisen polun alku. Kokemuksia tulee ja menee, välillä tapahtuu samaistumista ja välillä ollaan selkeämmässä kokemisen tilassa. Aina on kuitenkin mahdollista katsoa ja nähdä tässä ja nyt, mikä asioiden todellinen laita on.

Kun kuljet ulkona, kiinnitä huomio siihen miten kaikki elämä tapahtuu jatkuvana virtana syiden ja seurauksien mukaan. Varsinkin luonnossa tätä on selkeää seurata. Huomioi, katsele kävelyäsi; miten jalat liikkuu toinen toisen eteen. Miten liikkuminen paikasta toiseen määräytyy halujen perusteella. Miten ajatukset kuvailee Anniksen tapaan kaikkea sitä mikä huomiossa on ja missä huomio on ollut viime aikoina.

1. Tuntuu tuntoaistimuksia päälaella ja jaloissa, jos huomio kiinnittyy niihin. Siitä ei vielä synny tieto kuinka pitkä keho on. Ajatukset sitten tulkitsevat sen.
2. On tuntoaistimus jonka sitten ajatukset vasta tulkitsevat rajapinnaksi.
3. Kun silmät ovat kiinni, tuntuu tuntoaistimuksia, jotka taas tulkitaan kehon rajoiksi ajatuksissa.
4. Havainnointitilassa on aistimuksia kehon alueella. Ajatukset tulkitsevat ne sisä- ja ulkopuoleksi.
5. Keho on alue, johon ilmestyy aistimuksia ja tunteita.

Hyvää huomiointia.
Mielikuvat on mielikuvia. Eli ne eivät ole todellisia ja joskus ne ovat todellisuudesta hyvinkin kaukana, joten niihin luottaminen on vähintäänkin kyseenalaista. Tässä yksi havainnollistava esimerkki: https://www.youtube.com/watch?v=TosnR71JcdY

"Minä" on mielikuva/ajatus johon ollaan uskottu, mutta se ei ole mitään todellista. Jos katsomme niin näemme, että on olemassa keho, joka hengittää itsestään, veri kiertää itsestään, herääminen tapahtuu omalla ajallaan, samoin nukahtaminen, halujen syntyminen, ajattelu, kaikki kun tarkkaan katsoo.

Mutta miksi sitten vain tässä kehossa olevat aistimukset havaitaan, eikä esimerkiksi vieressä istuvan kissani?

Jos spekuloimaan lähdetään niin veikkaisin että tämä liittyy tähän karman käsitteeseen.

Suosittelen tosiaan että liikuskelet ulkona, ihan vain havannoit kaikkea, mukaanlukien omaa toimintaasi ja kirjoita sitten vapaamuotoisesti ja rehellisesti kokemuksistasi ja miten koet tämän minä-asian.

Näetkö miten persoonallisuudessa jota heijastat tänä päivänä, on vaikutteita ihmisistä joita tunsit lapsuudessasi mutta et ole nähnyt mahdollisesti vuosikymmeniin?

Kyllä vain ja sitten heijastan sellaisia ihmisten ominaisuuksia, joita mieli ei hyväksy. Eikä se että mieli ei niitä hyväksy poista niitä.

Suosittelen tosiaan että liikuskelet ulkona, ihan vain havannoit kaikkea, mukaanlukien omaa toimintaasi ja kirjoita sitten vapaamuotoisesti ja rehellisesti kokemuksistasi ja miten koet tämän minä-asian.

Okei, palaan asiaan hiukan myöhemmin.