The Gate

1. Yksi pää.

2. En.

3. Hmm... kun katselin Douglasia, en tuntenut itseäni tyhjäksi, mutta nyt kun katselen ympärilleni niin, joo, tavallaan tunnen kuinka väri tavallaan täyttää jonkin paikan.

4. Tuo taas ei resonoi mitenkään.

Ymmärrän tämän omistajuuden teoriana siitä, miten eri asiat hyödyttävät eri ihmisiä. 20 euron setelillä on sen verran hyötyä minulle, että kiinnyn siihen, ja sanon, että se on minun.
Hmmjoo tavallaan tajuan, että mikään ei ole minun. Se on vain tapa sanoa "tästä on hyötyä minulle". Muutos saattaisi tuoda helpotusta kokemaan asioita, jotka eivät ole pysyviä. Jos soveltaa tätä omistamattomuutta vaikka tunnetiloihin tai ajatuksiin, niin sehän auttaisi varmasti kummasti.

Huomenta Simo,

Toivottavasti heräsit virkeänä tähän päivään.

Sitten LAUANTAIN 18.8. kysymys. Totuttuun tapaan: odotan sinulta vastausta päivän päätteeksi.

Palataan pari viestiä taaksepäin.

Kysyin sinulta:

Minkälaisia ajatuksia ja tuntemuksia seuraava toteamus herättää sinussa:

"Sinua ei ole olemassa"

Tämä on yksi dialogimme tärkeimpiä kysymyksiä, ja haluan, että täydennät aikaisempaa vastaustasi TUNNE -näkökulmasta. Miltä oikeasti tuntuu Simon loppu, Simoa ei vain ole? Mitä tuntemuksia kehossa, rintakehässä, jne? Kun sanon, että "Simoa ei ole olemassa", tarkoitan sitä konkreettisesti, en mielikuvallisesti: kaikki se "epätodellinen" mitä olet tottunut "Simona" pitämään ja johon olet samaistunut, tulee putoamaan pois. Ennemmin tai myöhemmin. Siksi siihen on hyvä valmistautua nyt.

Käytä tämä lauantai vain tämän kysymyksen kuulosteluun, ja vastaa mahdollisimman yksityiskohtaisesti käyttäen mahdollisimman monia "Minusta tuntuu"-alkuisia ilmaisuja.

t. Henri

En oikein saa minkäänlaista näkyvää tunnereaktiota tästä aikaiseksi, menee helposti pohdinnan puolelle siitä, että miten esim. arkielämä olisi sujuvampaa, jos en huolehtisi minästäni niin paljon.

Vastaaminen saattaa mennä huomisen puolelle. Voitko yhtään tarkentaa, että mikä putoaa pois? Voinko rinnastaa minän olemattomuuden kuolemaan? Jotenkin en saa tuntumaa tuohon. Menneisyydessä on ollut vahvojakin tunnereaktioita tähän aiheeseen, mutta nyt ei oikein tunnu miltään.

En oikein saa minkäänlaista näkyvää tunnereaktiota tästä aikaiseksi, menee helposti pohdinnan puolelle siitä, että miten esim. arkielämä olisi sujuvampaa, jos en huolehtisi minästäni niin paljon.

Vastaaminen saattaa mennä huomisen puolelle. Voitko yhtään tarkentaa, että mikä putoaa pois? Voinko rinnastaa minän olemattomuuden kuolemaan? Jotenkin en saa tuntumaa tuohon. Menneisyydessä on ollut vahvojakin tunnereaktioita tähän aiheeseen, mutta nyt ei oikein tunnu miltään.

Jos kaikki se mitä olet pitänyt itsenäsi, on poissa, miltä tuntuu? Simon konkreettinen kuolema. Simoa ei vain ole.

Ei vieläkään oikein mitään. Luin rivien välistä, että toivoisit minun kokevan pelkoa kuolemaa ajatellessa, tai ahdistusta tai jotain tuollaista. Ehkä olin väärässä.

Kuolema on aina kiehtonut, ja viime aikoina olen ajatellut, että voisin kuolla ja jättää tän saavutuskeskeisen elämän kokematta. Ei sillä, että vatvoisin itsemurhaa, ei suinkaan, kuolema ei vain tunnu niin väärältä.

Mutta mutta, jos nyt jotain tuntumaa sain tuohon omaan kuolemaan (Simon kuolema tuntuu erilaiselta kuin oma kuolema), tai että "mua ei ole", niin tavallaan se tuntuu vapauttavalta. Tai no, ei tuo tunnereaktio ole niinkään. Äh, pitäs varmaan jotenkin provosoitua enempi.

Ei vieläkään oikein mitään. Luin rivien välistä, että toivoisit minun kokevan pelkoa kuolemaa ajatellessa, tai ahdistusta tai jotain tuollaista. Ehkä olin väärässä.

Kuolema on aina kiehtonut, ja viime aikoina olen ajatellut, että voisin kuolla ja jättää tän saavutuskeskeisen elämän kokematta. Ei sillä, että vatvoisin itsemurhaa, ei suinkaan, kuolema ei vain tunnu niin väärältä.

Mutta mutta, jos nyt jotain tuntumaa sain tuohon omaan kuolemaan (Simon kuolema tuntuu erilaiselta kuin oma kuolema), tai että "mua ei ole", niin tavallaan se tuntuu vapauttavalta. Tai no, ei tuo tunnereaktio ole niinkään. Äh, pitäs varmaan jotenkin provosoitua enempi.

Kiitos Simo. Ei ole mitään sen kummempia odotuksia siitä mitä vastaat kysymykseen. Tosin, jos olisi paljon pelkoja kuolemaan liittyen niin niitä pitäisi käsitellä ja tarkastella ennen eteenpäin menoa. Näyttää kuitenkin että olet aika sujut Simon olemassaolemattomuuden suhteen.

Mistä ajatukset nousevat? Ja mikä niistä tekee Simon ajatuksia?

Mistä tunteet nousevat? Mikä niistä tekee Simon tunteita?

t. Henri

"Mistä ajatukset nousevat? Ja mikä niistä tekee Simon ajatuksia?

Mistä tunteet nousevat? Mikä niistä tekee Simon tunteita?"

Lähinnä se tarina. Se tunne/idea, että ne ajatukset/tunteet syntyvät tässä ruumiissa, tässä mielessä, se, että muut eivät niitä kuule.

Toissapäivänä kun olin röökillä pihalla, ja yhtäkkiä näin kaksi pyöräilijää semmosissa ihoamyötäävissä asuissa, ja ensimmäinen ajatus mikä tuli mieleen oli semmonen halveksuva "hah, healthy people" (ajattelen usein englanniksi). Heti ton jälkeen mietin, että enhän tosiaan ajatellut tuota ajatusta mitenkään, se ei ollut ennalta suunniteltu. Se vain ilmeni 'näkökenttään', tai siihen tilaan mihin ajatukset nyt ilmenevät, heti visuaalisen ärsykkeen jälkeen.

Tunteet tuntuvat nousevan ajatusten jälkeen (en ole ihan 100% tästä, kun olen lukenut tämän jostain, mutta tämä vaikuttaisi olevan totta), kun taas ajatukset nousevat reaktiona ulkoisiin asioihin, tai edellisiin ajatuksiin. Mikä sitten herättää tunnereaktion ja mikä ajatusreaktion, en tiedä. Joskus itken/liikutun ihan syyttä suotta, joten, oikeastaan tunteetkin voivat näköjään nousta 'tyhjästä'. Tai tyhjyydeltä se vaikuttaa, kun en alkuperää tiedä.

Toissapäivänä kun olin röökillä pihalla, ja yhtäkkiä näin kaksi pyöräilijää semmosissa ihoamyötäävissä asuissa, ja ensimmäinen ajatus mikä tuli mieleen oli semmonen halveksuva "hah, healthy people" (ajattelen usein englanniksi). Heti ton jälkeen mietin, että enhän tosiaan ajatellut tuota ajatusta mitenkään, se ei ollut ennalta suunniteltu. Se vain ilmeni 'näkökenttään', tai siihen tilaan mihin ajatukset nyt ilmenevät, heti visuaalisen ärsykkeen jälkeen.

Aivan. Mieli on 'leimasinautomaatti': se leimaa jokaisen havainnon niin pian kuin se syntyy. Ja tätä tapahtuu jokaisena valveillaolon hetkenä. Sulla Simo ei ole mitään tekemistä tuon mielen kanssa joka sanoi "hah, healthy people". Ei mitään. Piste.

Kerron miksi. "Persoonallinen" mieli on ainoastaan kerros ehdollistumia: vanhempasi yrittivät ehdollistaa sinua parhaasi mukaan, koulussa sinua yritettiin ehdollistaa parhaasi mukaan, sitten mieli ehdollistui lisää kun aloit diggaamaan tietynlaista yksilöllistä elämäntapaa, ja hieman myöhemmin aloit tutkimaan henkisyyttä. Ei ole Simon mieltä: Simon tapahtumapaikassa Simon äidin mieli puhuu, peruskoulun luokanopettajan mieli puhuu, Simon arvostamien ajattelijoiden mielet puhuvat, henkisten opettajien mielet puhuvat. Voidaan ajatella: Simon mieli on vain jonkinlainen kokoelma Simon tapahtumapaikassa vierailevia mieliä. Jos tämä tuntuu järkeenkäyvältä ja totuudelliselta, niin anna tämän oivalluksen murskata uskomus, "Simon mieli", aivan totaalisesti, kuin lekalla kumauttaisi kanamunan, pam, aivan sileäksi meni :)

Sinulla ei ole MITÄÄN mahdollisuutta vaikuttaa siihen, mikä on seuraava nouseva ajatus, koska on yksinkertaisesti liian paljon satunnaisia vaikuttimia, joille mieli on altistunut pitkän ajan kuluessa. Ei ole mahdollista kontrolloida mieltä, joten on vaan parempi katsoa sen tuottamia ajatuksia ja nauraa niille. Jokainen ajatus on VALHE, älä usko niistä ensimmäistäkään. Tästä suuresta valhemassasta voi kuitenkin antaa joidenkin ajatusten ilmentyä toimintaan, mutta vain silloin kun TUNTUU isosti siltä. Esim. jos olet päättänyt istua meditaatiossa puoli tuntia, ja viiden minuutin jälkeen nousee ajatus: "täytyy laittaa ikkuna kiinni, viereisestä liekkipuistosta tulee häiritseviä ääniä". Niin, rekisteröi tuo ajatus, ja anna mielen laittaa sille nimilappu "VALHE", seuraava ajatus nousee, uusi nimilappu "VALHE". Ei kannata uskoa ensimmäistäkään ajatusta.

Tunteet tuntuvat nousevan ajatusten jälkeen (en ole ihan 100% tästä, kun olen lukenut tämän jostain, mutta tämä vaikuttaisi olevan totta), kun taas ajatukset nousevat reaktiona ulkoisiin asioihin, tai edellisiin ajatuksiin. Mikä sitten herättää tunnereaktion ja mikä ajatusreaktion, en tiedä. Joskus itken/liikutun ihan syyttä suotta, joten, oikeastaan tunteetkin voivat näköjään nousta 'tyhjästä'. Tai tyhjyydeltä se vaikuttaa, kun en alkuperää tiedä.

Kyllä, vaikuttaa välittömän kokemuksen perusteella siltä, että tunteet nousevat ajatusten jälkeen: ajatuksesta nousee tunne, mieli nimeää tunteen, tunne vahvistuu nimeämisen myötä, lisää nimeämistä mielen toimesta. Tästä tulee varsinainen itseänsä vahvistavan tunteen kehä - mutta vain silloin kun "minä" on kaiken keskipisteenä.

Nyt ymmärrämme jotain ajatusten ja tunteiden syntymisestä.

Sitten MAANANTAIN 20.8. kysymys:

Istu hiljaa paikallasi ja laita silmät kiinni. Kuulostele sitä tunnetta, joka on aina ollut läsnä vain "ollessasi" ilman leimasinsautomaatin antamaa leimaa tuolle olemiselle. Voitko olla samaa mieltä seuraavasta:

Persoonallisen olevaisuuden tuntemus tuossa hetkessä on: persoonaton "minä olen" -tunne + nimilappu "Simon" (mieli taas lempipuuhissaan).

Kuulostaako tämä järkeenkäyvältä? Onko tämä totta? Jos se on totta, niin silloin se tarkoittaisi sitä, että kun Simo ja Henri istuvat hiljaa silmät kiinni, niin olisikin vain yksi oleminen, ja kaksi kuviteltua nimilappua tuolle yhteiselle olemiselle: "Henrin" ja "Simon". Ja tuo oleminen olisi yksi ja yhteinen aina ja kaikkien ihmisten välillä, ei ainoastaan Henrin ja Simon tapauksessa.

Voisiko olla mahdollista, että olet koko ikäsi uskonut valheeseen, että Simo on oikeasti olemassa persoonallisena olentona?

t. Henri

En saa kiinni tuosta pelkästä 'olemisesta'.

Olen lueskellut TruthStrikea, ja sen perustajan blogia, ja saanut hieman vihiä etsimiseen sieltä. Painotus on KATSOMISELLA omiin prosesseihin, että löytyykö niistä tekijää, vai ilmenevätkö ne vain.

Tosiaan, vaikuttaisi siltä, ettei moni prosessi on automaattinen, eikä niistä mitään tekijää löydy. Ei ajattelijaa, ajattelu tapahtuu, tunteet tapahtuvat, aistihavainnot tapahtuvat jne.

"Voisiko olla mahdollista, että olet koko ikäsi uskonut valheeseen, että Simo on oikeasti olemassa persoonallisena olentona?"

Voi tuo ollakin mahdollista. Huomaan vielä, että yritän järjellistää tätä paradoksia. Eniten tuloksia näyttäisi syntyvän kuitenkin, kun vain katson prosesseja ja huomaan, että tekijää ei ole.

Yritän lukea noita tekstejä enempi, jos ei haittaa? Tuo perustaja kertoi blogissaan, että ensimmäisen kuukauden jälkeen valaistumisesta hän opasti 7 ihmistä näkemään saman totuuden.

En saa kiinni tuosta pelkästä 'olemisesta'.

Ok. Palataan tuohon vielä myöhemmin.

Olen lueskellut TruthStrikea, ja sen perustajan blogia, ja saanut hieman vihiä etsimiseen sieltä. Painotus on KATSOMISELLA omiin prosesseihin, että löytyykö niistä tekijää, vai ilmenevätkö ne vain.

Aivan, tästä juuri on kyse. Edellinen pidempi viestini oli tarkoitettu särkemään mielen/ajattelun prosesseihin samaistumista. Ajattelu on 100%:sti Simosta riippumatonta, sinulla ei ole mitään tekemistä mielen toimintojen kanssa.

Tosiaan, vaikuttaisi siltä, ettei moni prosessi on automaattinen, eikä niistä mitään tekijää löydy. Ei ajattelijaa, ajattelu tapahtuu, tunteet tapahtuvat, aistihavainnot tapahtuvat jne.

Jos Simoa ei löydy ajatuksista, mielestä, aistihavainnoista eikä tunteista, niin miksi tästä huolimatta sinulla on kokemus Simon olemassaolosta persoonallisena olentona? Missä Simo luuraa? Osoita missä on Simon keskus?

Voitko löytää Simon päätöksenteon tai kontrollin keskuksen?

"Voisiko olla mahdollista, että olet koko ikäsi uskonut valheeseen, että Simo on oikeasti olemassa persoonallisena olentona?" Voi tuo ollakin mahdollista. Huomaan vielä, että yritän järjellistää tätä paradoksia. Eniten tuloksia näyttäisi syntyvän kuitenkin, kun vain katson prosesseja ja huomaan, että tekijää ei ole.

Hyvä, jatka siis katsomalla prosesseja, löytyykö mitään prosessia, johon Simo osallistuisi millään tavalla?

Yritän lukea noita tekstejä enempi, jos ei haittaa? Tuo perustaja kertoi blogissaan, että ensimmäisen kuukauden jälkeen valaistumisesta hän opasti 7 ihmistä näkemään saman totuuden.

Tee kuten parhaaksi näet, mutta tämä dialogi vie sinut vääjättömästi kohti minuuden illuusion paljastumista, rinnakkaisaktiviteetit eivät ole tarpeellisia. Lukeminen saattaa olla distraktio, koska siihen käytetty aika on poissa siitä ajasta jonka voisit käyttää KATSOMISEEN. Ainoastaan katsominen voi johtaa näkemiseen.

Näkeminen (siis aistikokemus) on jotenkin kinkkinen. Testasin äsken sitä, kun oli uskomus, että tokihan valitsen, kun liikutan silmiä ja valitsen, mihin katson. Mutta pitää sanoa, että hetken katselun jälkeen vaikuttaisi enemmän siltä, etten tiedä, mihin seuraavaksi katson. Tietysti voin 'päättää', että katsonpa seuraavaksi tiettyyn kohtaan näkökentässä, mutta tämä on kai aivojen responssi tähän haasteeseen "voitko valita mihin katsot?".

Jännää saada itsensä kiinni tekemästä jotain, mitä ennen piti valintana, mutta mikä onkin automaattista.

Näkeminen (siis aistikokemus) on jotenkin kinkkinen. Testasin äsken sitä, kun oli uskomus, että tokihan valitsen, kun liikutan silmiä ja valitsen, mihin katson. Mutta pitää sanoa, että hetken katselun jälkeen vaikuttaisi enemmän siltä, etten tiedä, mihin seuraavaksi katson. Tietysti voin 'päättää', että katsonpa seuraavaksi tiettyyn kohtaan näkökentässä, mutta tämä on kai aivojen responssi tähän haasteeseen "voitko valita mihin katsot?".

Jännää saada itsensä kiinni tekemästä jotain, mitä ennen piti valintana, mutta mikä onkin automaattista.

Ok. Odotan vielä kannanottoja muihin esittämiin asioihin ja kysymyksiin. Käytä tuota Quote-toimintoa, selkeyttää keskustelua.

Tää on vaikeeta. En oikein tajua, miten pitäisi katsoa sisälle.

Pitäs varmaan mennä ihmisten ilmoille, oon ollu sisällä liiaksi viime aikoina. Ajattelen, että josko erilainen ympäristö toisi esiin uusia puolia, uskomuksia itsestä.

Missä Simo on? Mieli sanoo "tässä, kirjoittamassa". En oikein pääse syvemmälle, kun en tiedä, mistä etsiä.

Tulee mieleen, että jos joku pyytäisi etsimään vaikka tästä huoneesta pinkkiä elefanttia, niin nopealla vilkaisulla ei semmoista näytä löytyvän, mutta miten voin olla varma, että olen etsinyt joka paikasta?

Vähän tympäännyttää, miten sumuista katsomisen yrittäminen on. Tuntuu, että joskus kykenin tähän parempaan näkemiseen, mutta nyt totuuden katsomisen eteen tulee vaan kaikkea.. tai ei tule mitään, siitä katsomisesta ei vain tule mitään. Se ei lähde alkuun. Tyhmä olo.

Kun yritän katsoa, etsin kai jotain fiilistä pään sisältä, mikä nyt tuntuu äärimmäisen tyhmältä.

Miten löytää uskomuksen (ajatuksen) totuusarvo, ilman ajattelua? Ilman logiikkaa? Miten?

Kulminaatio on kai tässä:

"You don't exist. IS IT TRUE?"

Ärrhh. Oon ulalla.

Vähän tympäännyttää, miten sumuista katsomisen yrittäminen on. Tuntuu, että joskus kykenin tähän parempaan näkemiseen, mutta nyt totuuden katsomisen eteen tulee vaan kaikkea.. tai ei tule mitään, siitä katsomisesta ei vain tule mitään. Se ei lähde alkuun. Tyhmä olo.
Kun yritän katsoa, etsin kai jotain fiilistä pään sisältä, mikä nyt tuntuu äärimmäisen tyhmältä.
Miten löytää uskomuksen (ajatuksen) totuusarvo, ilman ajattelua? Ilman logiikkaa? Miten?
Kulminaatio on kai tässä: "You don't exist. IS IT TRUE?" Ärrhh. Oon ulalla.

Yksinkertaista Simo. Mikä on todiste suoran kokemuksen perusteella, että olet olemassa persoonallisena olentona? Keho ja mieli, ja niiden prosessit toki ovat olemassa, mutta niillä ei ole mitään tekemistä Simon kanssa. On aistihavaintoja kehosta ja huoneesta, mutta onko niissä missään nimilappua "Simon"?

Mitä sanot seuraavaan: "minä" / "Simo" on vain ajatus, fiktio, se lakkaa olemasta kun lakkaat uskomasta siihen. Todellista on vain tämä ns. "fyysinen olemassaolo": luonto, rakennukset, kehot, huonekalut, jne. Kaikki muu on fiktiota, epätotta.

Olemme hypntotisoituja minäajatukseen, koska siitä seuraa minätunne, joka on koetaan Simon tapahtumapaikassa. Tuo minätunne todellakin tapahtuu, mutta vain koska ensin on uskottu yhteen ajatukseen, ajatukseen minästä.