The Gate

Tässä siis pureskeltavaksi LU:n prosessin "viimeiset kysymykset". Vastaa niihin huolella ja kattavasti (pitkähkösti, niin että ajattelusi tulee vastauksista näkyviin) sen mukaan miten tällä hetkellä näet ja koet. Sen jälkeen pyydän muita oppaita vilkaisemaan tätä ketjua ja he saattavat vielä kysyä sinulta jotain, jos huomaavat sellaista, mitä vielä olisi hyvä tässä yhteydessä selventää.

1) Onko olemassa erillistä minää missään muodossa? Onko sellaista koskaan ollut?

2) Selitä yksityiskohtaisesti omasta kokemuksestasi, mikä erillisen minän illuusio on, miten se saa alkunsa ja miten se toimii. Kuvaa sitä siten kuin näet sen nyt.

3) Miltä tuntuu nähdä tämä? Mikä on ero siihen, mikä tilanne oli ennen dialogin aloittamista? Kerro muutaman viime päivän kokemuksestasi.

4) Mikä oli viimeinen asia, joka kallisti vaa'an ja sai sinut katsomaan?

5) Voitko päättää, valita tai kontrolloida elämän tapahtumia? Onko sinun mahdollista saada asioita tapahtumaan? Anna esimerkkejä omasta kokemuksestasi

6) Onko mitään lisättävää?

ok - vastailen viimeistään huomenillalla, pohdin näitä huolella.

1) Onko olemassa erillistä minää missään muodossa? Onko sellaista koskaan ollut?

Erillistä minää ei ole olemassa, ole koskaan ollutkaan. Meidät on pienestä pitäen ”koulutettu” uskomaan minään, kouluttajina ovat toimineet ihmiset, jotka ovat itsekin uskoneet erillisen minän olemassa oloon, koska heillekin se on näin opetettu. Kaikki yhteiskunnan toiminta tukee minän olemassaoloa, joten harhassa pysyminen on helppoa. Harhan voimakkuus yllätti itseni, mieli tempoi vauhkona ajatukselle, että erillistä minää ei olisikaan olemassa.

2) Selitä yksityiskohtaisesti omasta kokemuksestasi, mikä erillisen minän illuusio on, miten se saa alkunsa ja miten se toimii. Kuvaa sitä siten kuin näet sen nyt.

Miten minä saa alkunsa: Minä saa alkunsa jo hyvin pienestä pitäen, esimerkkinä kun lapsi ottaa käteensä lelun: ”minun”. Vanhemmathan ne ovat meille tuon minän syöttäneet uskoen siihen itsekin. Tätä minuutta sitten vahvistetaan päiväkodissa, koulussa, työelämässä, harrastuksissa…Uskomme, että minä on kuin jokin erillinen olento päässämme, vaikka se on vain läjä ajatuksia ja uskomuksia.
oma kokemus minästäni: Oma minäni on hyvin armoton itseään, minää kohtaan. Se on aiheuttanut vuosien henkilökohtaisen kärsimyksen, mikään ei ole riittänyt, varsinkaan minä itse. Aina on jotain parannettavaa, haluttavaa, ”eteenpäin” vievää. Minä on syyttänyt menneisyyttä, odottanut tulevaisuutta. Tätä hetkeä ei juurikaan ole ollut, vaikka tämä hetki on ainoa mitä on.
Kuinka näen minän nyt: Minä koostuu fyysisesta kehosta ja päässä ”asuvasta” minästä, joka sanelee meidän ajatuksemme, tunteemme ja reaktiomme. Minä pitää meidät voimakkaasti erillisyydessä, kärsimyksessä ja tuskassa. Minä haluaa aina jotain, se ei ole koskaan pitkään tyytyväinen saavuttamaansa. Minä-ego-mieli on sellainen kolminaisuus, mitä ei kenellekään toivoisi nyt kun sen läpi on nähnyt. Minä on loppujen lopuksi aika skitsofreeninen tyyppi. Minä mollaa minää, piiskaa minää koko ajan ”eteenpäin”, mikään sen itsensä tekemä ei riitä sille. Minä muodostaa itsensä kanssa valtavan oravanpyörän, jossa se ei edes huomaa olevansa. Minästä irtautuminen, sen läpi näkeminen vapauttaa. Se tuo luottamuksen siihen, mitä ei ole ollut, koska kärsimys on minän luoma illuusio. Meillä on aina vapaus valita, miten suhtaudumme asioihin. Minä yleensä haluaa valita kärsimyksen.

3) Miltä tuntuu nähdä tämä? Mikä on ero siihen, mikä tilanne oli ennen dialogin aloittamista? Kerro muutaman viime päivän kokemuksestasi.

Tätä kirjoittaessa tuntuu hassulta ajatuskin, että miten siihen erilliseen minään on uskonut niin sokeasti, mitenkään sitä kyseenalaistamatta! Sen harha on kuitenkin loppujen lopuksi täysin selvästi nähtävillä.
Olin tätä minä-asiaa jo prosessoinut jonkin verran, mutta kunnon työkaluja siihen ei ollut. Tämä LU:n metodi antoi konkreettisia työkaluja tarkkailuun ja havainnointiin. Etenkin se harjoitus, jossa kirjoitettiin päivä minän näkökulmasta ja aistimusten näkökulmasta oli valaiseva. Menen minän harhaan vieläkin mukaan välillä, sen myönnän, mutta nyt huomaan sen heti ja pystyn asettumaan tarkkailijan rooliin, jolloin tilanne laukeaa nopeasti. Näen nuo tilanteet, jotka ennen on saaneet egon takajaloilleen, puolustuskannalle, täysin eri lailla. Aika hyvin pysyn tyyneyden tilassa ja jos ego kuohahtaa, niin en kuitenkaan mene siihen mukaan, näen sen läpi ja tilanne sammuu yhtä nopeasti kuin syntyikin.
Olo on paljon seesteisempi, sisällä on hiljainen hyväksyvä tyytyväisyys. Ulkopuolella voi kuohua aika voimakkaastikin, mutta en ole siihen mennyt enää mukaan ja tässä ei ole takana mikään tietoinen päätös olla menemättä, vaan ei ole tarvetta mennä, entisiin ongelmaksi tulleisiin tilanteisiin ei enää reagoi samalla lailla kuin aiemmin.

4) Mikä oli viimeinen asia, joka kallisti vaa'an ja sai sinut katsomaan?

En ole ihan varma, ymmärsinkö, mitä haet kysymykselläsi, mutta kuten tuossa jo aiemmin sanoinkin, se tehtävä, missä katsotiin päivää minän ja aistimuksen näkökulmasta. Se oli kaikista vakuuttavin ja selvensi konkreettisesti, miten jo pelkästään yhtä päivää voi katsoa eri kantilta. Saati sitten koko elämäänsä.

5) Voitko päättää, valita tai kontrolloida elämän tapahtumia? Onko sinun mahdollista saada asioita tapahtumaan? Anna esimerkkejä omasta kokemuksestasi

Voin tehdä tietysti pieniä valintoja, vaikkapa että ostanko minttulakua tai tavallista, mutta muuten elämä kuljettaa omalla painollaan. Elämä tuo asioita eteen ja minun valinnakseni jää se, miten tilanteeseen reagoin. Itse elämän tapahtumia ei voi valita eikä kontrolloida.
Tiettyjä asioita voin saada tapahtumaan, käännän hanaa ja sieltä tulee vettä, mutta pääsääntöisesti meillä ei ole mitään mahdollisuuksia saada asioita tapahtumaan.
Esimerkkejä omasta kokemuksesta löytyy paljon. Esim halusin kovasti yhden työpaikan, kaikki näytti hyvältä ja melkein nimet oli paperissa, mutta viime hetkellä se peruuntui. Halusin myös eilen, että olisi kaunis ilma, kun teki mieli lähteä koiran kanssa metsään kävelemään. No, vettä satoi kaatamalla. Toivon, että lapseni, nuori aikuinen, saisi töitä, mutta eipä saa. Halujahan mielellä riittää loputtomiin.

6) Onko mitään lisättävää?

Ei ole

Hei Merniel,

Yksi oppaista on ennättänyt lukemaan tämän ketjun läpi ja pyysi kysymään:

Oletko antautunut kokonaisvaltaisesti sille, että minuutta ei ole vai onko tämä älyllinen oivallus?

t: Päkä

Hei,
ainakin itselläni kaikki lähtee ensin älyllisestä oivalluksesta eli oma prosessini lähtee aina siitä, että ensin pilkon asian osiin, haen sieltä sen älyllisen ymmärryksen, jota kautta se lähtee sitten ilmentymään todellisuudeksi. Jotenkin sen kautta pystyn täysin antautumaan uudelle tavalle olla tai ajatella tms. Tässä on sama tilanne; älyllinen oivallus on tullut tämän matkan aikana ja nyt minuuttomuus on tulossa kokonaisvaltaiseksi. Tiedän, että vielä on työtä tehtävänä ja saan olla valppaana, mutta voiton puolella mielestäni olen (hah, mielestäni :D - no, en nyt keksi parempaakaan sanaa, meillä on näköjään paljon sanoja, jotka on johdettu mielestä).

Voin tehdä tietysti pieniä valintoja, vaikkapa että ostanko minttulakua tai tavallista

Tutki tätä vielä perusteellisesti. Onko tämä totta? Onko minä/valitsija olemassa? Vai onko vaan niin, että käsi nousee liikkuu ottaa minttulakun ja tavallinen jää tiskiin? Miten sinä konkreettisesti teet valinnan?

Heippa,
no eihän käteni nyt ihan tahdottomasti mene karkkihyllyllä vain johonkin kohtan, kyllähän siinä jonkinlaista valintaa tehdään. Mutta tarkemmin kun tätä pilkkoo osiin, niin ei siinä sitä minää ole sitä valintaa tekemässä vaan nämä valinnat tapahtuvat esim makumieltymysten mukaan. Kuitenkin jonkinlainen valinta tapahtuu, esim hevosen eteen laitetaan lihakimpale ja kimppu ruohoa, kyllä se valitsee sen ruohon, mutta ei siinä minää ole mukana.

no eihän käteni nyt ihan tahdottomasti mene karkkihyllyllä vain johonkin kohtan, kyllähän siinä jonkinlaista valintaa tehdään.

Katso mikä kertoo valinnasta?

Mennäänpä vielä kerran syvemmälle…. älä päästä itseäsi helpolla. Muista ei ole tarkoitus päätellä tai tulkita ainoastaan kokea ja katsoa tarkasti! Tämä on jotain niin älyttömän yksinkertaista (vaikkakin suurta), niin että se jää meiltä ihmisiltä helposti huomaamatta.

Pudota pois kaikki tietäminen, kaikki tarinat, kaikki tulkinnat ja tutki ainoastaan puhdasta aistimustasi, uppoudu siihen viikonlopun aikana yhä syvemmälle ja syvemmälle. Onko siinä mitään mikä kertoo valitsijasta, kontrolloijasta, näkijästä tai MINÄSTÄ. Kaikkien tilanteiden tullessa eteesi viikonloppuna niin tutki onko oikeasti valintaa mistään? On vain käsi joka kurkottaa minttulakua kaupan hyllyltä.

Tarinassa ei ole mitään pahaa. Ajatuksissa ei ole mitään pahaa, ne ei vaan ole totta! Missä on minä, missä on minun valinta, ilman tarinaa? Voitko löytää sitä?

Raportoi viikonlopun kokemuksistasi sunnuntaina. Kerro oivalluksista.

heippa, nyt en tajua tämän pointtia - onko meillä eri käsitys sanasta valinta? Jos eteeni asetetaan kaksi tavaraa, joista jompikumpi otetaan, niin kyllähän tuosta toimenpiteestä käytetään sanaa valinta ja joku peruste meillä on siihen, miksi otamme toisen. Jos käsitämme tuotteet samanarvoiseksi, esim punainen ja sininen vasara, niin silloin käsi vain ottaa toisen niistä. Mutta jos meillä on suuri mieltymys punaiseen väriin, niin kyllähän me silloin valitsemme punaisen vasaran, mutta kuten jo aiemmin sanoin, siinäkään ei ole minää.

Hei,

Hieno hämmennys - anna hämmennyksen olla se rikkoo sitä tietämisen kuorta, joka peittää sen mikä on aina ollutkin.

Uppoudu vaan annettuun harjoitukseen ja KATSO mitä nousee. Mene sanojen taakse. Sinun ei tarvitse tietää mitään, ei päätellä mitään. Katso mikä kertoo omistamisesta, mikä kertoo valinnasta, mikä kertoo minästä....onko se totta.

Käsi tarttuu minttulakuun.... se on mitä voidaan havaita, käden mahdolliset tarttumiset muihin erilaisiin lakulaatuihin jää toteutumatta. Minän perspektiivistä valinta "minttulaku" on tehty, onhan todistettu mahdollista mentaalista ajatuspoukkoilua joka tuohon valintaan on liittynyt. Toisesta minättömästä perspektiivistä katsoen mitään valintatilannetta ei ole koskaan ollut. Eihän? - on vain käsi joka on kurkottanut jotakin.

Hei,
ok - nyt tajusin pointin, perspektiivin vaihdon. Kyllä kyllä...kuin kirjoittaisin sen harjoituksen minällisestä ja minättömästä päivästäni, käsi todellakin otti minttulakun, mitään valintaa ei ole tehty. Ei ole valintoja, on vain kehon toimintaa.

mikä kertoo omistamisesta, mikä kertoo valinnasta, mikä kertoo minästä

Mikään ei kerro omistamisesta, tavarat vain on. Valinnasta ei todellakaan kerro mikään, käsi on ottanut punaisen vasaran. Asiat vain tapahtuvat, minä reagoi niihin, minä, jota ei ole edes olemassa. suuren luokan huijaus :-)

Missä on minä, missä on minun valinta, ilman tarinaa? Voitko löytää sitä?

Ei ole minää, ei ole valintoja, on vain todellakin kimppu ajatuksia, tapoja, uskomuksia, pelkoja...Ja koska ne aistitaan tämän kehon kautta, on helppoa ollut luoda minä, uskoa sen olemassaoloon.
Uskoisin, että nyt tämä on auennut täydesti :-).

Hei, hienoa Merniel.

Valinnasta ei todellakaan kerro mikään, käsi on ottanut punaisen vasaran. Asiat vain tapahtuvat, minä reagoi niihin, minä, jota ei ole edes olemassa. suuren luokan huijaus :-)

ok - nyt tajusin pointin, perspektiivin vaihdon.

Vielä yksi huomio ei ole kysymys pelkästä perspektiivin vaihdosta tai uuden ajattelutavan muutoksesta. Vaan sen näkemisestä mikä on TOTTA, mikä on aina ollut ja tulee aina olemaan, mikä ei muutu tai häviä vaikka lakkaat uskomasta siihen. Tämän näkeminen on meillä ihmisillä vaan niin hämärtynyt, koska olemme olleet ajatustemme/sanojen sokaisemia. Mitä tuumaat tästä?

Hei,
lähinnä tuo perspektiivin vaihto auttoi itseäni oivaltamaan koko paketin, se ikäänkuin kutoi koko tämän ohjauksen yhteen. Eli tavallaan katsoin kaikkia osasia erikseen, mutta tuo loi siitä kokonaisuuden. Pitäisi aina muistaa pohtia tarkkaan mitä kirjoittaa ja minkälaisen käsityksen viestistään antaa :-).
Mutta kyllä, näen nyt tämän minällisen toimintamallin ikään kuin näytelmänä, missä toimitaan, valitaan, tunnetaan, nähdään, kuullaan, kärsitään ja soditaan sepitetyn käsikirjoituksen mukaan, kässäri on vain niin hyvä, että uskomme siihen tosissamme. Olemme samaistuneet tuohon roolihenkilöömme ja todellinen itse on unohtunut. No, ehkä tuo nyt ei ole paras mahdollinen vertaus kuitenkaan :-).

Eräs opas pyysi minua vielä kysymään seuraavaa:

Onko sinulla kokemus jonkinlaisesta katsojasta, tarkkailijasta, kokijasta, näkijästä tms. silmien takana? Jos on, niin onko totta, että sellainen on olemassa?

t: Päkä

Hei, minulla ei ole sellaista kokemusta.
Jäin miettimään, että mitä tällä kysymyksellä haetaan...kuten itse jossain välissä totesit, todellista olemustamme ei voi määrittää tai nimetä. Mutta JOS määritellään, niin voihan sen ajatella, että olemme tarkkailija - tarkkailemme elämän kulkua, joka kuitenkin menee omalla painollaan, minän luullessa että se voi siihen vaikuttaa.