oppaan etsijä!

[DesertRain]

Koeta olla lisää tämän olemisen tunteen kanssa. Onko se tosiaan millään tavalla persoonallinen? Sanooko se, mikä tai kuka sinä olet? Sanooko se edes, että "minä olen", vai onko sekin mielen sille antama leima?

[jaritr]

Olen ollut ja samaan aikaan on ollut nyt voimakasta vääntöä ulkoisessa maailmassa, joka on vaikuttanut sisäiseen mylläkkänä. Voin vastata mutta vaikuttaa että nyt menisi sanan helinäksi. Jatkan edellistä ja olen huomisen päivän matkalla eli palaan tänne lauantaina.

[DesertRain]

Selvä, palataan asiaan pian!

[jaritr]

Olemisen tunteessa ei tunnu itsessään olevan olen jari, mies tai ihminen.
Ongelma on, jos on, ajattelu joka vie huomion ja saa samastumaan ja tietenkin synnyttää minän.
Kun kykenee olemaan pelkän aistimuksen varassa ja katsomaan sitä niin siellä ei ole muuta kuin se "on".

Nyt jostain syystä ajattelu ja siihen liittyvät tuntemukset on olleet vahvoja ja se vie mennessään. Jopa tullut mieleen että aivan kuin se suojelisi itseään voimistamalla ulkoisten tapahtumien kautta olemassaoloaan?

[DesertRain]

Ei ole välttämättä kyse siitä, että "minä"-kuvio yrittäisi suojella itseään ulkoisten tapahtumien kautta, vaan että tapahtumat aktivoivat joitakin uskomuksia ja asenteita, joiden mukaan asioiden pitäisi mennä tietyillä tavoilla ja ei pitäisi mennä toisilla tavoilla. Tällainen vastustus ja kontrollin tarve on tietenkin olennainen osa koko minä-kuviota. Voit aina yrittää kysyä myräkän keskellä tai sitten jälkikäteen, jos muistat, että mikä uskomus tässä taustalla on, minkä pitäisi olla toisin? Onko se totta?

Jos onnistut saamaan jonkin verran etäisyyttä ajatuksiin ja tunteisiin esimerkiksi tuomalla huomion hengitykseen ja myräkkä ei siten täysin peitä koko näkökenttää vaan siinä on mukana myös tietoisuutta, yritä katsoa, löytyykö näistä ajatuksista ja tunteista Jaria, joka ajattelee ja tuntee. Nyt en tarkoita ajatusten sisältöä, sillä niiden sisältö kyllä kertoo, että minä olen täällä, minä olen tätä mieltä ja minä tunnen näin koska X ja Y. Kuten tiedät ja kuten olemassaolon tunteen tarkempi tutkiminen todistaa, ajatusten sisältöön ei ole luottamista sen suhteen, mikä on totta ja mikä ei.

Tarkoitan pikemminkin koko prosessin tarkastelua. Onko ajatus-tunne-prosessin takana jokin minä, joka saa aikaan nämä reaktiot, vai ovatko ne jotain automaattista, jotka tapahtuvat tietyn syy-seuraus ketjun ansiosta (tapahtuma --> tulkinta --> uskomus, että näin saa olla/näin ei pidä olla --> tunteita)?

Samaan tapaan kuin olet havainnut, että esim. kuulemiseen ei tarvita minää, ja olemassaolon tunnekin tarkemmassa tarkastelussa paljastuu persoonattomaksi, niin onko ajatus- ja tunnereaktioissakaan mitään "ajattelijaa" tai "tuntijaa"?

[jaritr]

Nyt tulee sellanen tuntuma että ollaan jonkun olennaisen äärellä. Koska mylläkkä mielessä ja sen rauhoittaminen tai rauhoittuminen on ollut paljon elämässä. On aina ollut luonteva ajatella että minä olen ristiriidassa. Se että tutkii siinä hetkessä minää, joka sanoisi olevansa ristiriidassa on kovin uutta. Vaikka siitä on ollut jo lyhyitä välähdyksiä. On tullut tämän parissa jo kokemuksia että tieto on siitä mistä on kysymys, mutta sanoiksi se ei vielä ole tullut, jotakin on puuttunut. Sellaista että asian sanoittaminen ja kirkastaminen sitä kautta olisi tuonut selkeyden.

Tälläkin hetkellä on tavallinen (pinnallinen) kokemus minuudesta. Se keskittyy rinnan ja pään tuntemuksiin. ja se ylläpitäytyy siinä että mieli saa mennä seuraavaan ja sitä seuraavaan ajatukseen ts ajattelemiseen.
Tuo että antaa koko prosessin olla ja vain tarkkailee sitä, eikä estä myöskään minä-ajatusta "minun täytyy korjata/muuttua jotenkin etc" antaa tilaisuudenn nähdä enemmän prosessia kokonaisuudessaan.
Kiinnostava on että kun muuten minä haihtuu, niin se ottaa seuraavan kerran voimaa vatsan pohjasta olevasta tunteesta (emootio) ja ajattelua syntyy ikään kuin uudestaan.

[DesertRain]

Hei, palaan yllä olevaan viestiin huomisen puolella!

[DesertRain]

Nyt tulee sellanen tuntuma että ollaan jonkun olennaisen äärellä. Koska mylläkkä mielessä ja sen rauhoittaminen tai rauhoittuminen on ollut paljon elämässä. On aina ollut luonteva ajatella että minä olen ristiriidassa. Se että tutkii siinä hetkessä minää, joka sanoisi olevansa ristiriidassa on kovin uutta. Vaikka siitä on ollut jo lyhyitä välähdyksiä. On tullut tämän parissa jo kokemuksia että tieto on siitä mistä on kysymys, mutta sanoiksi se ei vielä ole tullut, jotakin on puuttunut. Sellaista että asian sanoittaminen ja kirkastaminen sitä kautta olisi tuonut selkeyden.

Tuo että antaa koko prosessin olla ja vain tarkkailee sitä, eikä estä myöskään minä-ajatusta "minun täytyy korjata/muuttua jotenkin etc" antaa tilaisuudenn nähdä enemmän prosessia kokonaisuudessaan.

Kyse on juurikin siitä, että katsotaan rehellisesti, mitä on oikein meneillään puuttumatta siihen mitenkään. Silloin jotain saattaa paljastua ja pudota itsestään pois. On olennaista havaita, että koko homma pyörii tavallaan automaattisesti: yksi asia (tapahtuma) johtaa toiseen (tulkinnasta seuraava tunne) joka johtaa ajatuksiin joka johtaa tunteisiin joka johtaa ajatuksiin...

Onko näissä automaatilla pyörivissä ajattelun ja tuntemisen prosesseissa jossakin "Jari"? On ajatuksia, joiden sisältönä on "minä sitä ja tätä", mutta onko siellä minää, joka ajattelee niitä?

Tälläkin hetkellä on tavallinen (pinnallinen) kokemus minuudesta. Se keskittyy rinnan ja pään tuntemuksiin. ja se ylläpitäytyy siinä että mieli saa mennä seuraavaan ja sitä seuraavaan ajatukseen ts ajattelemiseen.

Kiinnostava on että kun muuten minä haihtuu, niin se ottaa seuraavan kerran voimaa vatsan pohjasta olevasta tunteesta (emootio) ja ajattelua syntyy ikään kuin uudestaan.

Jos on kokemus minuudesta (= tietyt kehon tuntemukset + leima "tämä on minä") ja ajatuksia, jotka ylläpitävät sitä, niin mitä jää silloin jäljelle, kun "minä haihtuu"? Jos minä voi ylipäänsä haihtua, niin mitä se kertoo minä-idean totuusarvosta?

Toisin sanoen: on olemassa tiettyjä kokemuksen faktoja, joita ovat jokahetkinen aistien välittämä tieto: värejä, muotoja, ääniä, tuntemuksia, hajuja... Tunteet voidaan myös laskea näihin. Nekin ovat kehollisia tuntemuksia. Puhdas aistihavainto/tuntemus ei itsessään kerro mitään. Se vain ilmenee sellaisena kuin se on.

Sitten on tunne olemassaolosta. Aikaisempi tarkastelusi on osoittanut, että tässä tunteessa ei ole itsessään mitään leimaa "olen Jari" tai mitään muutakaan, mikä kertoisi, mitä on olemassa. Sekin vain on.

Sitten on ajatuksia. Sisältönsä puolesta ne antavat leimoja kokemukselle, pilkkoen yhtenäistä kokemuksen kenttää osiin. Toisaalta ajatukset ovat sellaisenaan osa kokemusta, eräs prosessi.

Onko vedenpitäviä todisteita siitä, että minä olisi muuta kuin ajatusleima jollekin tuntemukselle päässä tai rinnassa, jollekin mielikuvalle tai muistolle, tai sitten olemassaolon tunteelle itselleen? Jos katsot kokemustasi lapsen silmin, joka ei ole koskaan kuullutkaan sanaa "minä", jolla ei ole mitään käsitystä siitä, mikä minä on, niin löydätkö mitään konkreettista minää kokemuksesi faktojen, aisti-, tunne- ja ajatteluprosessien seasta?

[jaritr]

Kun katsoo lapsen silmin ja havaitsee leiman ilmaantuvan ja katoavan niin on totta että se minä jonka olen otaksunut todeksi ei ole niin totta. Todellisempi on jotain muuta johon minä ilmaantuu.

Huomaa entistä selvemmin että pysähtyminen ei ole minän mieleen. Ja reagointi asioihin ja ihmisiin ylläpitää ajattelun/tunteiden prosessia yllä. Tällainen pysähtyminen kuin juuri nyt hidastaa sen ja saa näkemään enemmän sitä tilaa jossa kaikki tapahtuu.
Ilmeisesti ollaan, kuten viimeksi totesin, olennaisen äärellä. Sen huomaa siitä kuinka mieli ohjautuu omalla voimalla väistämään sinun viimeistä viestiä. Mielen väistöliikkeisiin samaistuu helposti ajatuksella minä en halua vielä katsoa tuota. On ylös tai näkyviin pyrkiviä tunteita, jotka on sanalla sanoen epämiellyttäviä ja siihen ilmaantuu minä entisillä ajatuksilla korjaamaan jne.. Se puolestaan tarkoittaa minän voimistumista tai siihen samaistumista.

Mutta lyhennettynä en voi sanoa muuta kuin että minä ajatuksena+tuntemuksena on mielen leima!

[jaritr]

Avautui uutta. tai vanhaa joka on koko ajan ollut. Itseasiassa on usein minättömyyden hetkiä. Tämä minä jota ymmärtääkseni on lähdetty tutkimaan on todellakin vain nouseva ajatus, joka poistuu elettyään tarinan kautta oman aikansa.

Sitten on ajatuksena hieman syvemmällä, yhdistyneenä tunteeseen on eräänlainen minuus. Tästä voi sanoa että siihen tulee mieleltä minä leima ja jos tarinaa alkaa tulemaan, eli en ole läsnä tai sitä ei riittävästi ole, niin minä tai jari persoonana vahvistuu tai syntyy entiseen malliin.

[DesertRain]

Hyvä!

Tarkoitatko siis tunteita kuten ahdistus, viha, turhautuminen jne. , joihin mieli iskee minä-leiman, vai tarkoitatko kokonaisvaltaisempaa tunnetta "minä olen täällä kehon sisällä, silmien takana tms."?

Jos kyse on ensin mainitusta ja tietty tunne on "minä", niin missä minä on silloin, kun tunnetta ei ole? Se on sama kuin kysyisi, että missä minä on silloin, jos ajatuksia ei ole. Eivätkö tunteetkin ole kuin ajatuksia siinä mielessä, että ne ilmestyvät ja poistuvat elettyään oman aikansa? Eikö se tarkoita, että minä, jonka oletetaan olevan jotain pysyvää, joka siirtyy kokemuksesta toiseen, ei voi olla ainakaan tunne tai ajatus? Vai onko tosiaan kyse jostakin syvemmästä tunteesta "minä olen täällä kokijana", tai ehkä sekä että?

[jaritr]

Ei kokijana, vaan selvästi näkyy vaikka ahdistusta aiheuttavan asian / ihmisen ajattelussa "minä" ikään kuin kärsimässä ajattelu+tunne yhteydessä, kuin siihen "koodattuna" josta tulee eräänlainen minuuden kokemus, jonka voisi sanallistaa kärsin koska se tai sitä...jne. Sen voi tajuta että en ole se minä vaikka minussa on tunteita / tuntemuksia joita nimitän kärsimykseksi. ja josta lähtee erilaista tarinaa.
Kun keskittyy nykyhetkeen, ääniin, kehon aistimuksii, hengitykseen, niin silloin on vain tuntemuksen kokemista ei minää. Se lähtee liikkeelle vain tarinoinnin kautta.

[jaritr]

Tarkennan vielä edellistä. Kuvasin siinä vaikka kärsimystä siten, että samassa kärsimyksen yhteydessä on havaittavissa esiin tuleva ja sitten katoava minä/jari.
Kuka tämän kaiken kokee, niin se on hiukan selvemmin havaittavissa kuin aiemmin että"jokin". Ja sen yhteydessä, (juuri nyt,) on pieni (kapea, molemmat sanoja) mutta havaittava kokemus olemisesta ja sen jälkeen voi tapahtumaa /tapahtunia tarkastella kuin ulkopäin. Mutta tila ei ole iso.

[DesertRain]

Onko kärsimyksen kokemuksessa olemassa Jaria/minää, vai onko siinä ajatuksia Jarista/minästä? Mikä se on, mikä katoaa ja häviää?

Tämä koskee muitakin kuin vain kärsimyksen hetkiä. Onko niin, että minä ilmestyy ja häviää, vai että ajatus "minä" tai ajatuksia minästä ilmestyy ja häviää?

[jaritr]

Onko kärsimyksen kokemuksessa olemassa Jaria/minää, vai onko siinä ajatuksia Jarista/minästä? Mikä se on, mikä katoaa ja häviää?
Kun on tunnetila jota voi sanoa kärsimykseksi, niin pelkässä tunteessa ilman sanoja (myös mielessä) ei ole muuta kuin tuntemus. Voi nähdä ajoittain hyvinkin selvästi kuinka siihen ilmestyy ajatuksena jari ja sitten ajatuksia kärsin koska....!
Tavallaan huomaa kuinka vahva mielen mekanismi on. Täytyy olla todella vahvasti läsnä ettei huomio karkaa ajattelun so. tarinoiden mukaan.

Tämä koskee muitakin kuin vain kärsimyksen hetkiä. Onko niin, että minä ilmestyy ja häviää, vai että ajatus "minä" tai ajatuksia minästä ilmestyy ja häviää?
Jälkimmäinen on enemmän totta ajatuksia minästä syntyy ja häviää. Oleminen ei katoa mihinkään. Se ainoastaan "peittyy" jos tai kun minä ilmestyy voimakkaan tunteen mukana ja alkaa ajattelu, kärsin koska.....!