Olen ollut tänään aika reippaassa kuumeessa ja pää on melkoista juustoa... Ei kovin hedelmällinen olo pohdiskeluille. No, onhan tässä se, että nytkin näkee, että asiat voivat vain tapahtua ilman minun myötävaikutustani. Vaikka en ole mitenkään ajatuksen tasolla tilannut tätä flunssaa, niin tulipas vain!
Mutta nyt en oikein jaksa tuijotella edes tätä näyttöä, joten hyväksynet, että palaan asiaan taas, kunhan hieman tervehdyn.
-T-
Opasta kaivataan
Re: Opasta kaivataan
Toki, paranemisiin:) ja suuret kiitokset ilmoituksesta.
Re: Opasta kaivataan
Flunssa olikin aika ankara, mutta kyllä tästä taisi justiinsa hengissä selvitä. Ulkoilua en ole kyllä edelleenkään päässyt harrastamaan, paitsi pakollisimpia kauppareissuja ja sen semmoista.
Tuntuu, että kotona on jotenkin niin kaiken tutun ympäröimä, että siellä on vaikeampi päästää irti Minä-kuvitelmista. Tahtoo ihan itsestään ajelehtia ajatusten mukana... Ulkona tai jossain julkisessa liikennevälineessä homma onnistuu ehkä vähän helpommin. En osaa sanoa, mikä siinäkin sitten on.
Luulen, että minun täytyy kehiä niitä kumilenkkejä auki yksi kerrallaan. Tai mistäs sen tietää, jos jossain vaiheessa räpsähtää auki koko pallo. Mutta ainakin toistaiseksi kaikki kokemukset ovat olleet nimenomaan sellaisia, joissa ei kuulu mitään fanfaareja eikä levity punaisia mattoja. En tietystikään kuvittele, että se nyt niin tapahtuisi kenelläkään. Mutta arvelen, että tämä prosessi saattaa kestää kauankin... Varmasti juuri noita epäilyksen hetkiä ja ainakin ylitsevuotavan mukanaantempaavia ajatusryöppyjä tulee vielä pitkään. Totta kai olisi mukavaa, että kaikki tapahtuisi kerralla ja vaivattomasti, mutta en kyllä sellaista olettanutkaan.
Sen sijaan sitten se mielen rakentama kuva Minästähän ollaan jo todettu kuvitelmaksi. Sitä ei ole sen kummemmin koskaan ollut, vaikka ahkerasti sitä on tullut rakennettua ja ylläpidettyä. Kuitenkin se on vain mielen luomusta ja pelkkä ajatus. Yhtä hyvin se voisi olla vaikka muisto tai mielikuva jostain tulevaisuudesta. Siitä ei saa kiinni, koska sitä ei oikeasti ole olemassa.
Minä olen ihminen, jolla on tiettyjä fyysisiä erityispiirteitä verrattuna muihin ihmisiin. Muut ihmiset erottavat minut toisista ihmisistä sen perusteella, miltä näytän, miltä kuulostan ja ehkäpä siitäkin, miten käyttäydyn. Minä olen joka tapauksessa kehollinen toimija ja voin siirtää esineitä paikasta toiseen tai voin muuttaa pienen puron virtausta laittamalla jalkani siihen esteeksi.
No, nämä vaativat varmaan taas lisää kypsyttelyä... Pitääpä yrittää saada tuo kirja jostain käsiin ja lukea.
-T-
Tuntuu, että kotona on jotenkin niin kaiken tutun ympäröimä, että siellä on vaikeampi päästää irti Minä-kuvitelmista. Tahtoo ihan itsestään ajelehtia ajatusten mukana... Ulkona tai jossain julkisessa liikennevälineessä homma onnistuu ehkä vähän helpommin. En osaa sanoa, mikä siinäkin sitten on.
Luulen, että minun täytyy kehiä niitä kumilenkkejä auki yksi kerrallaan. Tai mistäs sen tietää, jos jossain vaiheessa räpsähtää auki koko pallo. Mutta ainakin toistaiseksi kaikki kokemukset ovat olleet nimenomaan sellaisia, joissa ei kuulu mitään fanfaareja eikä levity punaisia mattoja. En tietystikään kuvittele, että se nyt niin tapahtuisi kenelläkään. Mutta arvelen, että tämä prosessi saattaa kestää kauankin... Varmasti juuri noita epäilyksen hetkiä ja ainakin ylitsevuotavan mukanaantempaavia ajatusryöppyjä tulee vielä pitkään. Totta kai olisi mukavaa, että kaikki tapahtuisi kerralla ja vaivattomasti, mutta en kyllä sellaista olettanutkaan.
Kyllä minä nyt kuitenkin pitäisin itseäni todellisena olentona, eli fyysisenä kokonaisuutena, jonka voi yhdeksi ihmiseksi laskea. Jos kävelen hangella, niin jäljet minusta jää. En siis oikein pysty väittämään itseäni kokonaan olemattomaksi, vaikka Minä onkin mielikuvitusta... Ja tuo fyysinen minä kai lienee ollut olemassa syntymästäni asti - tai ehkä tarkemmin sanottuna jo melkeinpä 9 kuukautta sitä ennenkin.Onko sinua olemassa millään tavalla, missään muodossa? Onko koskaan ollut? Mitä sinä olet?
Sen sijaan sitten se mielen rakentama kuva Minästähän ollaan jo todettu kuvitelmaksi. Sitä ei ole sen kummemmin koskaan ollut, vaikka ahkerasti sitä on tullut rakennettua ja ylläpidettyä. Kuitenkin se on vain mielen luomusta ja pelkkä ajatus. Yhtä hyvin se voisi olla vaikka muisto tai mielikuva jostain tulevaisuudesta. Siitä ei saa kiinni, koska sitä ei oikeasti ole olemassa.
Minä olen ihminen, jolla on tiettyjä fyysisiä erityispiirteitä verrattuna muihin ihmisiin. Muut ihmiset erottavat minut toisista ihmisistä sen perusteella, miltä näytän, miltä kuulostan ja ehkäpä siitäkin, miten käyttäydyn. Minä olen joka tapauksessa kehollinen toimija ja voin siirtää esineitä paikasta toiseen tai voin muuttaa pienen puron virtausta laittamalla jalkani siihen esteeksi.
No, nämä vaativat varmaan taas lisää kypsyttelyä... Pitääpä yrittää saada tuo kirja jostain käsiin ja lukea.
-T-
Re: Opasta kaivataan
Fyysinen keho on olemassa niin oravalla kuin ihmiselläkin. Oravallakin jää pienet söpöt jäljet lumihankeen sen kipittäessä puusta toiseen. Toisella oravalla on suurempi häntä kuin toisella eli sen voi erottaa toisesta oravasta. Edes kahta samanlaista lumihiutaletta ei ole. Olemme osa luontoa, tätä kaikkea, sitä mitä ei voi nimetä vangitsematta sitä käsitteeksi. Oletko yhtä kuin fyysinen kehosi? Tutki mistä johtuu, että oravalla ei ole minää mutta Theedorilla on?Kyllä minä nyt kuitenkin pitäisin itseäni todellisena olentona, eli fyysisenä kokonaisuutena, jonka voi yhdeksi ihmiseksi laskea. Jos kävelen hangella, niin jäljet minusta jää. En siis oikein pysty väittämään itseäni kokonaan olemattomaksi, vaikka Minä onkin mielikuvitusta... Ja tuo fyysinen minä kai lienee ollut olemassa syntymästäni asti - tai ehkä tarkemmin sanottuna jo melkeinpä 9 kuukautta sitä ennenkin.
Tutkiskele tarkkaan tätä ja seuraavaa lausetta.
mielen rakentama kuva Minästähän ollaan jo todettu kuvitelmaksi.
Oletko varma, että tämä on totta? Minä tässä on se minä?Kyllä minä nyt kuitenkin pitäisin itseäni todellisena olentona
Re: Opasta kaivataan
Hei T,
Minkälaisissa tunnelmissa mennään?
Muistuttaisin sinua vielä alussa tekemästämme sopimuksestamme, että pyrimme kummatkin vastaamaan päivittäin, koska se on tämän prossessin kannalta hyvin oleellista.
- Päkä -
Minkälaisissa tunnelmissa mennään?
Muistuttaisin sinua vielä alussa tekemästämme sopimuksestamme, että pyrimme kummatkin vastaamaan päivittäin, koska se on tämän prossessin kannalta hyvin oleellista.
- Päkä -
Re: Opasta kaivataan
Lempo soikoon! On ollut taas niin haipakkaa, että unohdin tyystin. Pahoittelen jälleen!
Niin, en varmaankaan kyllä ole sama kuin fyysinen kehoni. Tai miten sen nyt sitten miettisi... Fyysinen minäni vain on, hengittää ja liikkuu. Siihen ei tarvitse liittyä Minää. Fyysinen kehoni tekee asioita ja kokee asioita samaan tapaan kuin oravan tai karhun keho. Näin tapahtuu, vaikka Minä ei selostaisi ja nimeäisi kehon tekemisiä.
Mutta varmaankaan orava, pöllö tai karhu eivät mieti itseään eivätkä selosta tapahtumia. Niillä ei siis ole rakennettuna sellaista Minä-kuviota kuin ihmisellä (tai ainakin minulla). En osaa sanoa eläinten sielunelämästä, että mitä liikkunee oravan aivoissa. Varmasti se kuitenkin on jatkuvasti kiinni tässä hetkessä ihan eri tavalla kuin minä.
Minun pitää miettiä tätä fyysisen minän juttua lisää. Nähtävästi saan oivalluksia aina silloin tällöin, kun asiat ovat tarpeeksi kauan hautuneet mielessäni.
Niin, en varmaankaan kyllä ole sama kuin fyysinen kehoni. Tai miten sen nyt sitten miettisi... Fyysinen minäni vain on, hengittää ja liikkuu. Siihen ei tarvitse liittyä Minää. Fyysinen kehoni tekee asioita ja kokee asioita samaan tapaan kuin oravan tai karhun keho. Näin tapahtuu, vaikka Minä ei selostaisi ja nimeäisi kehon tekemisiä.
Mutta varmaankaan orava, pöllö tai karhu eivät mieti itseään eivätkä selosta tapahtumia. Niillä ei siis ole rakennettuna sellaista Minä-kuviota kuin ihmisellä (tai ainakin minulla). En osaa sanoa eläinten sielunelämästä, että mitä liikkunee oravan aivoissa. Varmasti se kuitenkin on jatkuvasti kiinni tässä hetkessä ihan eri tavalla kuin minä.
Minun pitää miettiä tätä fyysisen minän juttua lisää. Nähtävästi saan oivalluksia aina silloin tällöin, kun asiat ovat tarpeeksi kauan hautuneet mielessäni.
Re: Opasta kaivataan
Mutta varmaankaan orava, pöllö tai karhu eivät mieti itseään eivätkä selosta tapahtumia.
Niinpä tässä osuit naulan kantaan. Mitä miettiminen on muuta kuin ajatuksia/tarinoita/kuvitelmia? Voiko ajatus koskaan olla totta? Mitä minä on muuta kuin ajatuksia ja tarinoita johon uskotaan täysin eli mielen rakentama kuvitelma, koski se sitten fyysistä kehoa tai mitä tahansa mikä ajatellaan/mietitään olevan mitä tai minun. Ajatuksia, että minä olen tämä fyysinen keho. Minä menen töihin. Minä herään.....
Fyysinen minäni vain on, hengittää ja liikkuu. Siihen ei tarvitse liittyä Minää. Fyysinen kehoni tekee asioita ja kokee asioita samaan tapaan kuin oravan tai karhun keho. Näin tapahtuu, vaikka Minä ei selostaisi ja nimeäisi kehon tekemisiä.
Juuri näin prosesseja jotka tapahtuvat automaattisesti kunten tuuli puhaltaa, kukka kukkii, aurinko paistaa.....elämän prosesseja, joita mieli on alkanut nimeämään ja omimaan itselleen/urheiluselostaja töissään.
Re: Opasta kaivataan
Olisiko sitten niin, että sen sijaan, että Minä nousen sängystä ja Minä keitän kahvit, fyysinen kehoni nousee sängystä ja keittää kahvit? Siis että nousee ja keittää, mutta nuo toiminnan kuvaukset ovat vain mielen ja ajattelun antamia nimilappuja ja selostusta tapahtuneelle?
Sängystä nouseminen ja kahvin keittäminen ovat totta, mutta ajatus niistä ei ole. Siitä kai tässä on kysymys, vaiko?
-T-
Sängystä nouseminen ja kahvin keittäminen ovat totta, mutta ajatus niistä ei ole. Siitä kai tässä on kysymys, vaiko?
-T-
Re: Opasta kaivataan
Älä usko mitään mitä sanon tai mitään mitä joku muu sanoo. Tässä prosessissa ei ole kysen uuden uskomuksen omaksumisesta tai jonkun asian oppimisesta. Vaan sen katsomisesta miten asiat on ja on aina ollutkin. Tutki oman kokemuksesi kautta tässä hetkessä miten asiant ovat. Eli katso sinä omaa kysymystäsi miten on?
Onko minä mitään muuta kuin ajatus? Onko minä/minun pelkkä mielen rakentama kudelma, josta on paljon eri variaatioita?
Onko minä mitään muuta kuin ajatus? Onko minä/minun pelkkä mielen rakentama kudelma, josta on paljon eri variaatioita?
Re: Opasta kaivataan
Voisin siis edellisestä viestistäni jättää lähinnä kysymysmerkit pois, niin olisin aikalailla siellä, missä olen tässä prosessissa menossa.
Eli fyysinen kehoni nousee sängystä ja keittää kahvit. Se siis nousee ja keittää, mutta nuo mielen ja ajattelun tekemät toiminnan kuvaukset ovat vain mielen ja ajattelun antamia nimilappuja ja selostusta tapahtuneelle.
Minä on ajatus ja mielen ja ympäristön rakentama kudelma. Se on vain niin varhaisessa vaiheessa omaksuttu, että siitä on tullut kudelma, joka tuntuu ohjailevan jopa fyysisen kehoni toimintaa. Näin ei tietenkään todellisuudessa pitäisi olla, sillä Minä on kuitenkin vain ajatusta ja sellaisena se ei voi vaikuttaa todelliseen maailmaan ja tähän hetkeen.
Fyysinen minäni on totta siinä määrin, kuin se on fyysinen ja totta. Mutta Minää siinäkin on vain ajatus. Jalkani kyllä kastuvat sohjossa tarpoessa, mutta ne kastuvat myös ilman Minua. Kun Minä kertoo, että jalkani kastuvat ja kun Minä päättää, että se on ikävää, on kysymys jo ajattelusta ja Minän kudosrakenteesta. Kertomus ei enää ole totta, vaikka märät jalat ovatkin.
-T-
Eli fyysinen kehoni nousee sängystä ja keittää kahvit. Se siis nousee ja keittää, mutta nuo mielen ja ajattelun tekemät toiminnan kuvaukset ovat vain mielen ja ajattelun antamia nimilappuja ja selostusta tapahtuneelle.
Minä on ajatus ja mielen ja ympäristön rakentama kudelma. Se on vain niin varhaisessa vaiheessa omaksuttu, että siitä on tullut kudelma, joka tuntuu ohjailevan jopa fyysisen kehoni toimintaa. Näin ei tietenkään todellisuudessa pitäisi olla, sillä Minä on kuitenkin vain ajatusta ja sellaisena se ei voi vaikuttaa todelliseen maailmaan ja tähän hetkeen.
Fyysinen minäni on totta siinä määrin, kuin se on fyysinen ja totta. Mutta Minää siinäkin on vain ajatus. Jalkani kyllä kastuvat sohjossa tarpoessa, mutta ne kastuvat myös ilman Minua. Kun Minä kertoo, että jalkani kastuvat ja kun Minä päättää, että se on ikävää, on kysymys jo ajattelusta ja Minän kudosrakenteesta. Kertomus ei enää ole totta, vaikka märät jalat ovatkin.
-T-
Re: Opasta kaivataan
Loistavaa Theedor!
Tutki seuraavaksi mitä on kontrolli? Ja sitten mitä on ongelmat? Onko näitä aikuisten oikeasti olemassa?
Tutki seuraavaksi mitä on kontrolli? Ja sitten mitä on ongelmat? Onko näitä aikuisten oikeasti olemassa?
Re: Opasta kaivataan
Kontrolli ja ongelmat... No, nyt mennään sitten vaikeisiin kysymyksiin. Aloitanpa jostain ja katson, päädynkö johonkin.
Kontrollinhan pitäisi tarkoittaa sitä, että joku pystyy vaikuttamaan jonkun käytökseen ja ulkoiseen todellisuuteen tekemisillään, sanomisillaan tai niiden uhalla. Sisäinen kontrolli tarkoittaa, että henkilö voi päättää, miten reagoi tiettyyn tilanteeseen tai mitä tekee seuraavaksi. Ulkoinen kontrolli kannattanee ehkä jättää tässä pohdinnassa vähemmälle, mutta toki sellaistakin on: virkavalta yrittää vahtia, että lakikirjan tekstejä noudatettaisiin ja verot maksettaisiin... Noh, näin siis hyvin karkeasti pähkinänkuoreen survottuna.
Entäs sitten ongelmat? Ongelma on tilanne, jossa havaitaan, ettei jokin haluttu suunnitelma toteudukaan aiotulla tavalla, koska eteen tulee jokin muuttunut tilanne tai (useimmiten) yllättävä seikka. Esimerkiksi ongelma voisi olla, jos henkilön A pitäisi viedä peräkärry lainaksi henkilölle B, mutta henkilön A auton vetokoukku napsahtaisikin poikki. Ongelma voisi olla vaikka sellainenkin, että kaksi ystävystä haluaisi mennä yhdessä elokuviin, mutta toinen ei haluaisi nähdä muuta kuin uusimman Bondin ja toinen mitä tahansa muuta kuin uusimman Bondin. No niin, siinäpä pari visaista ongelmaa.
Onko kontrolli totta? Tekisi kyllä mieli uskoa ja vastata, että jossain määrin on. Tietysti kotrolli on aika lailla mieleen rakennettua. Jos katson liikennevaloissa, ettei autoja ole tulossa ja päätän ylittää kadun punaisia päin, teen päätöksen mieleni ja ajatuksieni tasolla. Jos (ja kun) ollaan tultu siihen tulokseen, etteivät ajatukset ole totta, ei silloin pitäisi tuon päätöksenkään olla totta. Mutta jokin sen päätöksen tekee, mikäli käy niin, että fyysinen olentni ylittää kadun punaisia päin. Ehkäpä päätös tapahtuu ilman, että sitä varsinaisesti teke kukaan... En oikein haluaisi laittaa kaikkea jonkin "kohtalon" tai jonkin korkeamman voiman päätäntävaltaan. Ja ulkoinen kontrolli sitten: jos noissa liikennevaloissa sattuisi seisomaan poliisiauto, se vaikuttaisi päätökseeni varmasti niin, etten sitten ylittäisi katua punaisia päin. Ehkäpä silloinkin kontrolli lopulta tapahtuisi minussa, mutta siihen vain tuntuisi vaikuttavan tuo poliisiauto.
Ongelmat, sitten. Ovatko ne totta? Määrittelin äsken ongelman lonkalta niin, että se on jokin tilanne, jossa halutun todellisuuden ja tapahtuvan todellisuuden välillä on jokin ristiriita. Silloinhan oikeastaan ei ole muuta todellista kuin vallitseva todellisuus. Valiitsevassa todellisuudessa vetokoukku on poikki ja siinä kaikki. Ongelmaksi tilanne muuttuu vasta mielessä, joka on suunnitellut jotain muuta ja kertoo nyt, että vetokoukun katkeaminen on huono juttu ja ongelma.
Tässä vaiheessa sanoisin, että ongelma tuntuu vahvemmin mielen tuotokselta kuin kontrolli... Mutta periaatteessa molemmat ovat varmaan johdettavissa ajatuksiin ja mieleen, jotka eivät ole todellisuutta.
-T-
Kontrollinhan pitäisi tarkoittaa sitä, että joku pystyy vaikuttamaan jonkun käytökseen ja ulkoiseen todellisuuteen tekemisillään, sanomisillaan tai niiden uhalla. Sisäinen kontrolli tarkoittaa, että henkilö voi päättää, miten reagoi tiettyyn tilanteeseen tai mitä tekee seuraavaksi. Ulkoinen kontrolli kannattanee ehkä jättää tässä pohdinnassa vähemmälle, mutta toki sellaistakin on: virkavalta yrittää vahtia, että lakikirjan tekstejä noudatettaisiin ja verot maksettaisiin... Noh, näin siis hyvin karkeasti pähkinänkuoreen survottuna.
Entäs sitten ongelmat? Ongelma on tilanne, jossa havaitaan, ettei jokin haluttu suunnitelma toteudukaan aiotulla tavalla, koska eteen tulee jokin muuttunut tilanne tai (useimmiten) yllättävä seikka. Esimerkiksi ongelma voisi olla, jos henkilön A pitäisi viedä peräkärry lainaksi henkilölle B, mutta henkilön A auton vetokoukku napsahtaisikin poikki. Ongelma voisi olla vaikka sellainenkin, että kaksi ystävystä haluaisi mennä yhdessä elokuviin, mutta toinen ei haluaisi nähdä muuta kuin uusimman Bondin ja toinen mitä tahansa muuta kuin uusimman Bondin. No niin, siinäpä pari visaista ongelmaa.
Onko kontrolli totta? Tekisi kyllä mieli uskoa ja vastata, että jossain määrin on. Tietysti kotrolli on aika lailla mieleen rakennettua. Jos katson liikennevaloissa, ettei autoja ole tulossa ja päätän ylittää kadun punaisia päin, teen päätöksen mieleni ja ajatuksieni tasolla. Jos (ja kun) ollaan tultu siihen tulokseen, etteivät ajatukset ole totta, ei silloin pitäisi tuon päätöksenkään olla totta. Mutta jokin sen päätöksen tekee, mikäli käy niin, että fyysinen olentni ylittää kadun punaisia päin. Ehkäpä päätös tapahtuu ilman, että sitä varsinaisesti teke kukaan... En oikein haluaisi laittaa kaikkea jonkin "kohtalon" tai jonkin korkeamman voiman päätäntävaltaan. Ja ulkoinen kontrolli sitten: jos noissa liikennevaloissa sattuisi seisomaan poliisiauto, se vaikuttaisi päätökseeni varmasti niin, etten sitten ylittäisi katua punaisia päin. Ehkäpä silloinkin kontrolli lopulta tapahtuisi minussa, mutta siihen vain tuntuisi vaikuttavan tuo poliisiauto.
Ongelmat, sitten. Ovatko ne totta? Määrittelin äsken ongelman lonkalta niin, että se on jokin tilanne, jossa halutun todellisuuden ja tapahtuvan todellisuuden välillä on jokin ristiriita. Silloinhan oikeastaan ei ole muuta todellista kuin vallitseva todellisuus. Valiitsevassa todellisuudessa vetokoukku on poikki ja siinä kaikki. Ongelmaksi tilanne muuttuu vasta mielessä, joka on suunnitellut jotain muuta ja kertoo nyt, että vetokoukun katkeaminen on huono juttu ja ongelma.
Tässä vaiheessa sanoisin, että ongelma tuntuu vahvemmin mielen tuotokselta kuin kontrolli... Mutta periaatteessa molemmat ovat varmaan johdettavissa ajatuksiin ja mieleen, jotka eivät ole todellisuutta.
-T-
Re: Opasta kaivataan
Yleiset määritelmät ovat usein tarinoita joita ei ole tutkittu ja joihin on uskottu lapsesta asti ja nyt on tarkoitus katsoa pelkästään onko nämä totta aikuinten oikasti eli yleiset määritelmät voidaan tässä kohdin jättää omaan arvoonsa.
Juuri kuten tässä totesit tilanne muuttuu ongelmaksi vasta mielessä. Eli mikä tahansa tilanne muuttuu ongelmaksi ajatuksissa. Väitän, että aivan sama koskee kontrollia. Älä arvaile tai usko vaan tutki vielä tätä ja varmista onko tämä totta?
Juuri kuten tässä totesit tilanne muuttuu ongelmaksi vasta mielessä. Eli mikä tahansa tilanne muuttuu ongelmaksi ajatuksissa. Väitän, että aivan sama koskee kontrollia. Älä arvaile tai usko vaan tutki vielä tätä ja varmista onko tämä totta?
Ongelmat, sitten. Ovatko ne totta? Määrittelin äsken ongelman lonkalta niin, että se on jokin tilanne, jossa halutun todellisuuden ja tapahtuvan todellisuuden välillä on jokin ristiriita. Silloinhan oikeastaan ei ole muuta todellista kuin vallitseva todellisuus. Valiitsevassa todellisuudessa vetokoukku on poikki ja siinä kaikki. Ongelmaksi tilanne muuttuu vasta mielessä, joka on suunnitellut jotain muuta ja kertoo nyt, että vetokoukun katkeaminen on huono juttu ja ongelma.
Tässä vaiheessa sanoisin, että ongelma tuntuu vahvemmin mielen tuotokselta kuin kontrolli... Mutta periaatteessa molemmat ovat varmaan johdettavissa ajatuksiin ja mieleen, jotka eivät ole todellisuutta.
Re: Opasta kaivataan
Tänään en ehtinytkään kirjoittaa vastausta. Ja nyt kello eteni jo sen verran pahasti aamuyön puolelle, etten enää jaksa... Palaan taas huomenna koneen ääreen ja yritän muovailla sanoiksi viimeisimpiä mietteitä.
-T-
-T-
Who is online
Users browsing this forum: No registered users and 63 guests