Etsin opasta

[Paka]

Tuo pienikin hetki tuntuu niin hyvältä ja oikealta, kunhan sen vaan saisi jatkumaan...

Entäpä jos se puhdas tila on luonnollinen tilamme, mutta sen peittää jokin. (Tutkimme tässä mikä sen peittää) Emme voi saada sitä jatkumaan koska se on jo ja on aina ollut. Jätä tämän odotus, koska kaikki odotukset haittaavat tämän prosessin etenemistä. Elämme monesti siinä uskossa, että säilyäksemme yksilöinä meidän on ymmärrettävä kaikki älyllisesti. Yritämme ajatuksellamme hallita mysteeriä itsestämme.

Ajatukset ovat kuitenkin vain ajatuksia eivätkä voi tehdä mitään. Tutki omassa kokemuksessasi, onko tämä totta? Mitä ajatus voi tehdä konkreettisesti?Yleinen harha meillä ihmisillä on että olemme yhtä kuin ajatuksemme. Tuntuuko sinusta, että samaistut ajatuksiin/mieleen?

Tee seuraava harjoitus:

Voit laittaa silmät kiinni jos haluat ja oikein keskittyä. Ole tarkkana, mikä on seuraava ajatus? Odota niin kauan, että ajatus ilmaantuu. Ja nyt kun olet sen havainnut, mikä on se mikä odotti ajatusta, oliko se ajatus joka odotti ajatusta? Vai oliko se jotain nimeämätöntä?

[laurel]

Entäpä jos se puhdas tila on luonnollinen tilamme, mutta sen peittää jokin.

Näin se varmasti onkin. Niin helposti tulee niitä odotuksia ja yritystä järjellä ymmärtää tätä kaikea, mutta yritän parhaani, että olisin vaan, ei odotuksia, ei yrittämistä.

Tuntuuko sinusta, että samaistut ajatuksiin/mieleen?

Luulen että näin helposti käy ainakin vielä, vaikka sen järjellä ymmärtää että ajatus ei voi tehdä mitään, ei varsinkaan konkreettisesti, silti on tilanteita jolloin uskoo niihin liikaa.

mikä on se mikä odotti ajatusta

Välillä tuntui, että ajatus odottaa ajatusta, varsinkin kun huomasi ajattelevansa, että mikähän on seuraava ajatus. Mutta kun oikein yritti tyhjentää mielensä, niin mikä odotti? Tähän vastaisi helposti, että minä, mutta kun minää ei ole, niin kuka odotti? En tiedä, ei kai kukaan, en osaa nimetä?

[Paka]

Ei ole tarkoitus, että uskot mitä sanon ja ymmärrät sen vain järjellä, tarkoitus on että tutkit omaa kokemustasi ja katsot mikä on totta tässä hetkessä.

Tee tämä harjoitus vielä uudelleen, vaikka useampaan kertaan, älä päästä itseäsi helpolla. Uppoa kokemukseen ennen nimeämistä. Tässä ei ole mitään tietoa mitä täytyisi oppia. Pelkkä kokemus, jota ei tarvitse osata nimetä, silti kerro kokemuksesta.

Odota niin kauan, että ajatus ilmaantuu. Ja nyt kun olet sen havainnut, mikä on se mikä odotti ajatusta? oliko se jotain nimeämätöntä?

Lapsikin voi uskoa sängyn alla piileksivään mörköön ja tuntee pelkoa tai jopa ihan kauhua. Onko lapsella siitä muuta todistetta kuin tunteensa ja ajatuksensa? Häviääkö mikään todellinen vaikkei lapsi enää usko mörköön? Mistä tämä mörkö syntyi? Voimmeko pitää jotakin totena koska siitä on ”todisteena” ajatuksia ja tunteita?

Voitko varmasti luottaa ajatteluun ja tunteisiin omassa elämässäsi?

[laurel]

Tähän asti kun on lukenut henkistä kirjallisuutta, ottaa asiat helposti totena, että näin se varmasti on, vaikka jälkeenpäin onkin useasti huomannut, ettei kaikki aivan paikkaansapitävää ollutkaan. Ymmärrän nyt että vain oman kokemuksen kautta asiat vasta oikeasti selviävät, mutta se ei ole kovin helppoa, tuntuu välillä turhauttavaltakin, kun haluaisi edetä nopeammin, mielellä on ilmeisesti kiire päästä eteenpäin, mutta tajuan että tässä ei liika yrittäminen auta.

Odota niin kauan, että ajatus ilmaantuu. Ja nyt kun olet sen havainnut, mikä on se mikä odotti ajatusta? oliko se jotain nimeämätöntä?

En saa tästä nyt muuta irti kuin että ajatus odottaa ajatusta ja myös mieli odottaa ajatusta tai sitten joku jota en osaa sanoa. Mutta eikö ajatukset yleensä tule ilman odotusta, ne vain tulevat/tapahtuvat, tulevat ja menevät, ne vain ovat niinkuin kaikki muukin.

Mörkö on tietenkin vain mielikuvitusta, ajatusta , ei mitään todellista. Mikään todellinen ei voi häviä vaikka lakkaa uskomasta tähän pelkoon. Mörkö syntyy pelosta, pelon ajatuksesta, pelon tunteesta ja saa sitten mörön nimen ja "muodon". Eli tästä voi päätellä, että ajatukset ja tunteet eivät täysin voi pitää paikkaansa, niihin ei voi täysin luottaa, mutta hyviä apulaisia ne ovat. Jossain määrin kuitenkin voi luottaa, onhan ne kuitenkin meille tärkeitä, muttei sokeasti eikä samaistuisi niihin.

[Paka]

Hyvä älä yritä mitään, älä odota mitään, älä opetettele mitään, luota ainoastaan omaan puhtaaseen kokemukseesi ja katso miten on!! Katsoa voit ainoastaan NYT huomenna se ei onnistu.

Tutki omistamista mikä tekee jostakin oman/minun?

Istuessa hiljaa paikallaan silmät kiinni rauhoittuen ja menemälle mahdollisimman syvälle rauhalliseen oloon, on siellä hiljaista ja tyyntä, ei ole minää, ei mitään persoonallista, ei Lauraa, vain ihana olemisen tunne. Kun silmänsä avaa ja katselee ympärilleen, alkaa nimikointi tosiaan heti aistimuksen jälkeen.

Niin kuin huomasit puhtaassa aistimuksessa ilman nimeämistä ei ole mitää persoonallista siinä ei ole minää. Samaten uusi harrastuksesi oli hyvä esimerkki siitä miten kaikki sujuu aivan hyvin ilman "minää". Tämä on luonnollisin olotilamme.

Aikaisemmin oletkin jo huomannut että mieli on nimikointikone, esim minä, minun, puu, kissa, mörkö. Eli on kaksi maailmaa: suora kokemus eli puhdas aistimus ja kokemuksen kuvailu eli nimeäminen. Ensimmäinen on totta ja toinen yrittää olla, mutta se on vain tarinaa uskomusta kuten mörkö.

Tutki onko "minä" mitään muuta kuin nimilappu kuten mörkökin?

[laurel]

Tutki onko "minä" mitään muuta kuin nimilappu kuten mörkökin?

Minä on lopulta yhtälailla nimilappu kuin mörkökin, vaikka mörkö on paljon helpompi mieltää harhaksi, uskomukseksi kuin minä. Ensin voisi ajatella että vain mörkö ei ole todellinen eikä näkyvä, minän kun mieltää helposti kehoksi. Mutta nyt ymmärtää että kumpikaan sen paremmin minä kuin mörkökään ei ole todellista eikä näkyvää, molemmissa on nuo nimilaput.

Tutki omistamista mikä tekee jostakin oman/minun?

Tämä on jo jotenkin vaikeampi ajatella, mutta eikö myös minun ole samanlainen nimilappu kuin minäkin, siinä on vaan tarinaa enemmän mukana, omistamisen tarinaa. Esim auto, minun auto. Se on vain auto (nimilappu tuokin), sitä ajan minä ja se on minun. Minää kun ei ole niin ei voi olla minunkaan. Tämä keho vain käyttää tätä autoa, kulkuneuvoa ja ajaminen tapahtuu. Ei siihen tarvita minää tai uskomusta/tarinaa että minun.

[Paka]

eikö myös minun ole samanlainen nimilappu kuin minäkin

Sinä tarkistat ja katsot! Miten on?

Vielä esimerkiksi omistamisesta: seisot pihalla ja katselet metsää, ajatus minun metsä siitä saa xxx määrän rahaa, pitäisiköhän myydä yms. ajatuksia saattaa ilmaantua. Kuitenkin kun tarkastelet metsää puhtaimmillaan, ennen nimeämistä eli ajatusta, ennen mielen väliintuloa, mikään puhtaassa aistimuksessa, puhtaassa havainnossa ei kerro minkäänlaisesta omistussuhteesta, eihän? On havainto ja sitten on nimeäminen/leima/ajatus ”minun”. Saatko kiinni tästä?


Sama koskee mieltä, kehon aistimuksia, ajatuksia, ja mitä tahansa, minkä koet olevan "minä/minun". Minä/mieli on vain tarina/nimilappu ei se kummempaa. Tutki tätä tarkasti omassa kokemuksessasi, omassa arjessasi. Katso, pitääkö tämä paikkansa? Uppoudu puhtaaseen aistimukseen. Älä arvaile, että näin ehkä on, vaan tutki!

Kerro runsain sanoin mitä löytyy.

[laurel]

Esimerkki metsän omistamisesta:
Ennen nimilappua minun, metsä ei todellakaan ole muuta kuin vapaana kasvavia puita ja pensaita, varpuja, sammalia. Eikä se kaipaa ketään omistajaksi, sillä on aivan hyvä noinkin eikä kukaan oikeasti voi sitä omistaa.

Esimerkkejä mitä tulee nyt mieleen minä/minun lapuista,: Minun idea -> ajatus nousee ja sen jälkeen tulee nimilappu minun, mutta ei se kuitenkaan ole kenenkään oma idea, ei sitä kukaan voi omistaa, se on vain ajatus, joka tulee. Minun päänsärky -> ei voi päänsärkyäkään omistaa, se on vain epämiellyttävä tuntemus/aistimus, joka tulee kehoon. Minulla on paha mieli/hyvä mieli -> ei voi näitäkään omia/omistaa, ensin nousee ajatus, johon uskoo ja samaistuu ja sen jälkeen seuraa tunne ja sitten alkaa nimeäminen. Kehossa kun on jotain tuntemuksia niin tällöin tulee vielä helpommin laitettua nimilappu minun, ne vaan tuntuu niin "omilta", mutta näinhän ei oikeasti ole, ei me omisteta kehoa sen enempää kuin sen tuntemuksiakaan, ne vaan tapahtuvat ja tuntuvat aistimuksina.

Edelleen minun talo, minun kissa, minun kaveri jne...mitään näistä ei voi omistaa kuin vain luulla omistavansa. Ei ole minää/minun, ei omistajaa vain nimilappuja.

[Paka]

Hyvä juuri näin. Palataan tältä pohjalta nyt joihinkin aikaisemmin esittämiini kysymyksiin.

Tutki omassa kokemuksessasi. Voiko ajatus tehdä mitään konkreettisesti? Ovatko ajatukset/nimilaput totta?

Onko välittömässä kokemuksessasi mitään todistetta siitä, että "Laura" katsoo/tekee? Vai onko niin että mitään katjojaa ei ole vaan katsomisen prosessi. Ei ajattelijaa vaan ajattelu tapahtuu luonnon tapahtumien lailla. Eli mihin tekemiseen tarvitaan ”minää” Lauraa?

[laurel]

Tutki omassa kokemuksessasi. Voiko ajatus tehdä mitään konkreettisesti? Ovatko ajatukset/nimilaput totta?

Olen miettinyt tätä asiaa jo aikaisemminkin. Ajatus voi vaikuttaa konkreettisesti varsinkin kehoon. Esim. jos on stressiä; paineita suoriutumisesta, huolta selviytymisestä, kiirettä tai jos on vihan, katkeruuden tunteita tai pelon, jännittyneisyyden tunteita. Kaikki nämä voivat tuntua epämiellyttävinä konkreettisina tuntemuksina kehossa, aiheuttaa jopa sairastumisen. Mutta näin voi käydä vain jos ajatuksiin uskoo! Ajatus itsessään ei voi tehdä mitään, se ei ole totta se on vain tarinaa. Ajatuksia ilmenee, se on aivan totta, niitä tulee ja menee yhtenään, sille me ei voida mitään, mutta niihin ei pidä uskoa eikä samaistua.

Onko välittömässä kokemuksessasi mitään todistetta siitä, että "Laura" katsoo/tekee?

Tätä olen myös paljon tutkaillut erilaisissa arkipäivän tilanteissa, enkä kyllä löydä minää mistään vaikka kuinka syvälle yrittää pureutua. Asiat hoituvat, tilanteet vaihtuvat ja elämä kulkee luonnostaan eteenpäin, ilman "sisäistä tekijääkin", niin uskomattomalta kuin se vielä tuntuukin.

Asian ymmärtää hyvin, mutta tuntuu että tämä minä on kuitenkin edelleen aika tiukasti kiinni "itsessä", sen huomaa varsinkin yllättävissä tai stressaavissa tilanteissa. Esim. eilen kun yksi työkaveri alkoi "kiukuttelemaan", seurasi tästä että loukkaannuin ja aloin puolustella itseäni, koska tunsin olevani täysin syytön tähän tilanteeseen. Oivalsin kuitenkin aika pian, mitä tämän tilanteen takana oikeasti oli enkä tällä kertaa jäänytkään pitkäksi aikaa pyörittelemään asiaa mielessäni niinkuin yleensä on ollut tapana. Mitä oikeasti puhtaimmillaan tapahtui kun työkaveri kiukustui: kuului vain ääntä ja erilaisia sanoja. Tämän jälkeen alkoi ajattelu epäoikeudenmukaisuudesta, seurasi tunne loukkaantumisesta ja tarina alkoi... Eli uskominen ajatuksiin sai tämän aikaan, tilanne itsessään oli vain yksi elämän tapahtuma, yksi sen prosesseista.

Uskon, että tällaiset tilanteet helpottavat jatkossa, ei niin helpolla tule loukkaantumisenkaan tunteita, kun kunnolla sisäistää tämän minä-illuusion.

[Paka]

Oikein hyvää työtä Laura!

Ajatus itsessään ei voi tehdä mitään, se ei ole totta se on vain tarinaa.

Entäpä, jos kaikki ”minä” –tarinat ovat pelkkää valhetta, johon olemme viattomina uskoneet, ja olemme rakentaneet sen ympärille lisää tarinoita minun/minulle/minussa yms. Nämä ajatukset ovat saaneet aikaan tunteita, joita olemme alkaneet pitää todisteina minän olemassaolosta.

Ainoa este oman todellisen olemuksen oivaltamiselle on että AJATTELEE OLEVANSA JOKU. Kaikki ajatukset, kaikki mielentilat ja kaikki tunteet heräävät, elävät aikansa ja haihtuvat. Tätä voi joskus olla vaikea hyväksyä, koska meillä on tapana takertua mukaviin mielentiloihin ja paeta kielteisiä. Tämä tavoittelu ja pakeneminen pitää oravanpyörän pyörimässä. Ajatukset ovat kuitenkin vain ajatuksia, ihanan ja kauhean suuria ja mahtavia mutta silti riittämättömiä kuvaamaan, kuka sinä olet, ne voi kyllä herättää tunteita ja fyysisiä reaktioita. Mitäpä ajatus voisi kuitenkaan tehdä. Se voi kyllä määrittää, nimetä ja laputtaa kokemuksia, mutta se ei kuitenkaan ole itse kokemus, se et ole sinä.

Voitko nähdä miten tunne on kuin ”hälytyskello” mikä kehottaa meitä katsomaan kyseenalaistamattomaan / valheelliseen ajatteluun? Tunteessa ei koskaan ole mitään vikaa, niitä on turha paeta. Ne voi aina toivottaa tervetulleeksi ja katsoa mikä on se tarina joka tämän nostaa. Aina voi kysyä: onko tämä ajatus aivan varmasti totta.

tuntuu että tämä minä on kuitenkin edelleen aika tiukasti kiinni "itsessä",

Kerro miten? Tarkastele tätä, oletko aivan varma että tämä on totta?

[laurel]

Entäpä, jos kaikki ”minä” –tarinat ovat pelkkää valhetta, johon olemme viattomina uskoneet

Juuri näin se onkin, viattomina uskoneet, eikä ole tullut mieleenkään kyseenalaistaa tätä, olemmehan uskoneet tähän jo aivan lapsesta asti, se on ollut niin itsestäänselvä asia - tähän asti. Eihän pieni lapsi ole mitenkään voinut olla tätä sisäistämättä samalla kun on oppinut koko ajan uusia asioita.

Voitko nähdä miten tunne on kuin ”hälytyskello” mikä kehottaa meitä katsomaan kyseenalaistamattomaan / valheelliseen ajatteluun?

Kyllä tämän olen oivaltanut, ne ovat loppujen lopuksi kuin lahja meille, vaikka tosiaankaan ne kielteiset tunteet eivät mukavia ole, mutta varsinkin juuri ne kertovat meille, että pitää alkaa katsoa mikä nämä tunteet nostattaa, mitä niiden takaa löytyy. Esim. loukkaantumisen takana voi olla ajatus/tarina riittämättömyydestä, huonoa itsetuntoa, en ole kyllin hyvä jne. Kaikki nämä viittaavat minään, minän olemassaoloon ja ovat syntyneet kun minään on uskottu. Kun asiaa lähtee miettimään niin loppujenlopuksi kun kerran minä on vain harhaa ja jos tämä olisi ollut tiedossa, ei näitä ajatuksia olisi koskaan pitänyt syntyäkään.

laurel kirjoitti: tuntuu että tämä minä on kuitenkin edelleen aika tiukasti kiinni "itsessä",


Kerro miten? Tarkastele tätä, oletko aivan varma että tämä on totta?

Vietin tänään varmaan puoli tuntia silmät kiinni miettien tätä minä-harhaa ja yritin ajatuksissani "hätistää" minää pois kehostani, mutta aina se pongahti takaisin, ikäänkuin siinä olisi kuminauha, joka kiristyessään vetää sen takaisin. Ajoittain päivän aikana tilanteesta riippuen minä on enemmän ja vähemmän läsnä. Varsinkin jos on väsynyt, silloin minä on jotenkin "loitompana", mutta virkeänä, skarppina se on paljon enemmän läsnä.
Mielestäni ymmärrän tämän harhan älyllisesti jo melko hyvin, mutta en ilmeisesti ole sitä vielä sisäistänyt tai oivaltanut kunnolla, siksi tunne kuin minä edelleen olisi aika tiukassa. Tämä ei tietenkään ole totta, mutta siltä se vielä tuntuu. Toivottavasti sinulla on vielä paljon tehtäviä ja mietittävää antaa minulle. :)

[Paka]

Tutki mitä on historia? Mistä se löytyy NYT?

Juuri näin se onkin, viattomina uskoneet, eikä ole tullut mieleenkään kyseenalaistaa tätä, olemmehan uskoneet tähän jo aivan lapsesta asti, se on ollut niin itsestäänselvä asia - tähän asti.

Tähän asti - mutta enää emme ole lapia eli NYT on aika sinun tarkistaa mikä on totta ja mikä ei, tässä hetkessä NYT.Tässä ei menneisyydellä ole mitään merkitystä.

Kaikki nämä viittaavat minään, minän olemassaoloon ja ovat syntyneet kun minään on uskottu.

Tutkitaan tätä edellistä lausetta pikuisen. Minä ei ole syntynyt joskus vaan syntyy sinussa NYT kun uskot tai ajattelet sitä. Voitko nähdä tämän? Missä on minän historia?

Kun asiaa lähtee miettimään niin loppujenlopuksi kun kerran minä on vain harhaa ja jos tämä olisi ollut tiedossa, ei näitä ajatuksia olisi koskaan pitänyt syntyäkään.

Älä yritä päästä eroon ajatuksista on aivan luonnollista että erilaisia ajatuksia nouseen niin tulee olemaan jatkossakin sama koskee myös tunteita. Niistä niinkun ei minästäkään ei ole tarkoitus päästä eroon vaan katsoa mitä ne on.

Mielestäni ymmärrän tämän harhan älyllisesti jo melko hyvin,

Hyvä. Älyllinen ymmäräminen on ensimmäinen vaihe nyt vaan testaat käytännössä omassa arjessasi. Onko Lauraa puhtaassa aistimuksessa aikuisten oikeasti olemassa vai onko se vaan "mielen" kommentti jälkikäteen tilanteesta.

[Paka]

Vietin tänään varmaan puoli tuntia silmät kiinni miettien tätä minä-harhaa ja yritin ajatuksissani "hätistää" minää pois kehostani, mutta aina se pongahti takaisin, ikäänkuin siinä olisi kuminauha, joka kiristyessään vetää sen takaisin.

Tänään tuli kaksi postausta tee vielä tämä pikkuinen harjoitus, koskien edellistä lausettasi.

Kuvittele mörkö sängyn alle, ajattele sitä ja tunne se. Ja seuraavaksi yritä hätistää se pois.
Kerro miten mörkö katoaa sägyn alta?

[laurel]

Tutki mitä on historia? Mistä se löytyy NYT?

Missä on minän historia?

Totta, nyt tajuan tämän paremmin. Eihän historialla, menneisyydellä sen enempää kuin tulevaisuudellakaan ole merkitystä, ei niitä oikeastaan ole, on vain tämä hetki, muulla ei lopulta ole merkitystä, vain tämä nyt-hetki on tärkeä. Eikä minälläkään sen enempää ole historiaa, merkitystä on vain sillä miten asian kokee/näkee juuri NYT.

Kerro miten mörkö katoaa sägyn alta?

Tämä oli hauska harjoitus. Laitoin silmät kiinni ja kuvittelin sen pelottavan mörön sänkyni alle ja oivallus tulikin nopeasti. Mörkö katoaa sieltä tietenkin katsomalla , toteamalla että eihän siellä oikeasti mitään olekaan! :)
Ja näin on tietenkin myös minä-harhan kohdalla, katsomalla ja toteamalla se olemattomaksi, se selviää.