Etsin opasta

[laurel]

Ajatukset tulee ikäänkuin tyhjästä, paikkaa ei voi nimetä ja aikansa pyörittyä "päässä" ne häviävät taas jonnekin tuntemattomaan. Seuraavaa ajatusta ei voi tietää tarkalleen se vain putkahtaa esiin. Toki voi keskittää ajatuksensa johonkin ja alkaa miettiä jotain asiaa, mutta silti ei voi tietää mitä ajatuksia tulee.
Varsinkin arkirutiineja tehdessä hyvin usein käy niin, että kädet tekee vaan jotain, esim. ruokaa, ilman että ajattelee tekemistään sen enempää. Välillä kun keskittyy tekemiseen tällöin myös ajatukset ovat siinä läsnä, mutta suurimman osan aikaa ne seikkailevat aivan muualla ja tekeminen tapahtuu kuin automaattisesti.
Aisteilla kun havaitsee jotain, alkaa mieli heti nimetä esim. näkemäänsä ja sen jälkeen alkaa tarinan sepittely. Tämä tarina voi olla aivan muuta kuin mitä todellisuudessa näköaistimus kertoi. Joten ajatukset ei voi olla totta, ne ovat vain tarinoita.


- laura

[Paka]

täytyy myöntää etten kyllä sieltä minää löytänyt, eivät nämä tuntemukset minää tarvitse, ne vain tapahtuvat, menevät ikäänkuin "läpi" jonnekin.

Niin puhtaassa aistimuksessa ennen nimeäsistä ei ole "minää". Eli minän täytyy silloin olla....

Aisteilla kun havaitsee jotain, alkaa mieli heti nimetä esim. näkemäänsä ja sen jälkeen alkaa tarinan sepittely. Tämä tarina voi olla aivan muuta kuin mitä todellisuudessa näköaistimus kertoi. Joten ajatukset ei voi olla totta, ne ovat vain tarinoita.

Niin kuin huomasitkin, mieli on nimikointikone, mikä nimikoi kokemuksen heti kun havainto tapahtuu. Eli on kaksi maailmaa: suora kokemus ja kokemuksen kuvailu eli nimeäminen. Toinen on totta ja toinen yrittää olla, mutta se on kuin urheiluselostaja joka kommentoi/nimikoi asioita jo niiden tapahduttua. Nämä maailmat eivät koskaan kosketa toisiaan. Eli ajatukset eivät liity todellisuuteen eikä siten kerro totuutta. Tässä prosessissa on tarkoitus nähdä näiden kahden ero omassa kokemuksessa, omassa arjessa.

Vielä ajatuksista: Ihmisella ei ole mitään vaikutusmahdollisuutta siihen minkälaisia ajatuksia nousee kohdatessa tietynlaisia tilanteita tai aistiärsykkeitä. Sanoisin, että ajatukset ovat osa elämän prosessia aivan luonnollisesti, miltä tämä kuullostaa? Ja voiko ajatus oikeasti tehdä mitään? Onkin aivan luonnollista että ajatuksia nousee, niin kuuluukin niistä ei ole tarkoitus päästä eroon. Ajatuksia tekijästä, ajatuksia toisista ajatuksista, ajatuksia valinnasta yms.

Tutki seuraavaksi mahdollisimman tarkasti miten tunteet syntyvät?
Voit vaikka miettiä tätä jonkin esimerkin avulla, jossa olet (tai joku toinen on) ärsyyntynyt/suuttunut/vihastunut kunnolla (muutkin tunteet käy). Ovatko tunteet henkilökohtaisia? Katso myös miten ajatukset ja tunteet liittyvät toisiinsa.

[laurel]

Näin se varmasti on, se täytyy vaan hyväksyä ja eihän ajatuksilleen voi yhtään mitään niitä tulee ja menee koko ajan. Useinhan ajattelu alkaa jostain minkä aistii, esim. näkee, mutta melkein yhtä usein jokin ajatus vain putkahtaa mieleen, ilman mitään erityisempää ärsykettä tai syytä. Sellaiset "putkahtavat" ajatukset on tosi hyviä, jotka yhtäkkiä muistuttavat jostain asiasta, jonka jo melkein oli unohtanut! :) Miettii vaan, että mistä nekin yhtäkkiä tulevat muistuttamaan, mutta ovat hyödyllisiä! Välillä taas toivoo että noita ajatuksia risteilisi päässä paljon vähemmän ja siihen toivon tämän prosessinkin nyt auttavan.

Ajatus ei oikeasti varmaan voi tehdä mitään, mutta ne vaan usein tuntuvat niin todellisilta, että niihin uskoo! Esim kun kohtaa jonkin pelottavan jännittävän tilanteen tai siis niin ainakin mieli tämän tulkitsee, niin koko keho alkaa reagoida fyysisesti; sydän lyö kovempaa, hengitys voi tihentyä, hikoiluttaa ym. Tässä tapauksessa ajatus tekee jotain, tällöin siihen ilmeisesti uskoo!? Tällaiset reaktiot on tietenkin opittuja ja ne toistuu helposti, mutta miten niistä pääsee eroon? Toivottavasti tämä prosessi auttaa tähänkin, kun tämän asian, että ajatus ei oikeasti voi tehdä mitään, kunnolla sisäistää.

Tunteet syntyvät varmasti vähän samalla tavalla kuin ajatuksetkin, putkahtavat kuin tyhjästä ja "iskevät" päälle. Tietysti tarvitaan jokin aistiärsyke ensin. Tai ei aina, voihan pelkkä ajatuskin ilman aistiärsykettä, esim. jokin mieleen tuleva muisto, saada tunnetilan esiin. Tunnetila voi iskeä voimakkaastikin päälle, voimallisemmin varmaan silloin, jos kyseessä on vihastuminen tai ärsyyntyminen, positiiviset tunteet tulevat esiin jotenkin pehmeämmin.
Eri ihmiset reagoivat eri tavalla, esim. vihan tunteisiin, riippuu varmaan kunkin temperamentista ja opituista reaktiotavoista, toiset hyvinkin voimakkaasti ja reaktio on sitten senmukainen, toiset taas hillitymmin. Itse olen melko rauhallinen ja melko tasapainoinen ja suutunkin tosi harvoin. Olen toki vihastunut joskus kunnolla, mutta tällöin olen pitkän aikaa pyöritellyt ärsyttävää asiaa mielessäni ja ikäänkuin kerännyt vihantunnetta voimakkaammaksi, kunnes se sitten jossain vaiheessa on purkautunut ulos. Mutta samoin uskon, että positiivisetkin tunteet voivat kehittyä vähitellen mielessä, esim. rakkauden tunne, joka voi vahvistua pikkuhiljaa. Onkin varmaan kahdenlaista tunteiden syntytapaa; tunteet tulevat esiin välittömästi ärsykkeestä tai sitten ne kehittyvät pikkuhiljaa.
En tiedä onko tunteet henkilökohtaisia, tuntuu että olisivat ainakin tietyllä hetkellä. Kaikilla kuitenkin on samankaltaisia tunteita, eri voimakkuuksilla ja eri reaktiotavoilla kylläkin. Mutta toisaalta, jollei oikeasti sitä tuntijaa, havaitsijaa olekaan...Tämä tuntuu aika vaikealta ymmärtää...
Ajatukset ja tunteet liittyvät varmasti tiiviisti toisiinsa, eivät ne varmaan kuin hetken voi olla erillään. Jos ensin on jokin aistiärsyke ja tunnetila, niin välittömästi ajatus tulee mukaan kertomaan tarinaa. Ja vastaavasti, jos ensin on ajatus, josta seuraa tunnetila, niin tämän jälkeen alkaa tarinankerronta jälleen. Tiivistä yhteistyötä. :)

- laura

[Paka]

Välillä taas toivoo että noita ajatuksia risteilisi päässä paljon vähemmän ja siihen toivon tämän prosessinkin nyt auttavan.

Tällaiset reaktiot on tietenkin opittuja ja ne toistuu helposti, mutta miten niistä pääsee eroon?

Ajatukset ja tunteet ovat ihan ok, älä yritä päästä niistä eroon. On aivan luonnollista että niitä nousee, niin kuuluukin. On tarkoitus nähdä, että mitä ajatukset ja tunteet ovat ja mitä ne saavat aikaan ja onko ne todellisia, kun tämän on nähnyt omassa kokemuksessaan, ajatukset ja tunteet eivät enää hallitse, mutta ne on hyviä työkaluja ihmisenä ollessa.

Tutki vielä tunteita ja katso pitääkö tämä paikkansa omassa kokemuksessasi, ole tarkkana.
Mieleen nousee erilaisia ajatuksia esim. minä en ole riittävä hyvä, tämäkin olisi pitänyt jo tehdä tms. Joihin keho uskoo ja reagoi. Nuo reaktiot ovat tunteita. Tunteet puolestaan syöttävät energiaa takaisin ajatuksiin, jotka alun perin loivat tunteen näin syntyy tarkistamaton ajatusten ja tunteiden kehä, joka lisää tunteellista ajattelua ja tarinointia. Eli ajatukset synnyttävät tunteita, jotka tuntuvat ihan fysiologisesti stressinä ja jännityksenä, jopa sairauteen asti. Joskus tunnereaktio on niin nopea, että on vaikea havaita siihen liittyviä ajatuksia. Tällöin on usein kysymys syvistä tiedostamattomista uskomuksista ja asenteista. Näetkö mikä suuri lahja tässäkohden tunteilla on?

Ps. Kun haluat lainata tekstiä maalaa tekstipätkä ja paina sinistä Quote nappia, jos eka kerta ei onnistu pyyhi koko teksti pois deletellä ja tee sama uudelleen. Kirjoita seuraavaan viestiin noi edellisen viestin lainaukset.

[laurel]

Yritän uudelleen, tässä nämä edellisen viestin lainaukset:

Sanoisin, että ajatukset ovat osa elämän prosessia aivan luonnollisesti, miltä tämä kuullostaa?

ja

Ja voiko ajatus oikeasti tehdä mitään?

sekä

Tutki seuraavaksi mahdollisimman tarkasti miten tunteet syntyvät?

Onnistui! Ja nyt uutta viestiä:

On tarkoitus nähdä, että mitä ajatukset ja tunteet ovat ja mitä ne saavat aikaan ja onko ne todellisia, kun tämän on nähnyt omassa kokemuksessaan, ajatukset ja tunteet eivät enää hallitse, mutta ne on hyviä työkaluja ihmisenä ollessa.

Tämä tuntuu hyvältä!

Tutki vielä tunteita ja katso pitääkö tämä paikkansa omassa kokemuksessasi, ole tarkkana.
Mieleen nousee erilaisia ajatuksia esim. minä en ole riittävä hyvä, tämäkin olisi pitänyt jo tehdä tms. Joihin keho uskoo ja reagoi. Nuo reaktiot ovat tunteita. Tunteet puolestaan syöttävät energiaa takaisin ajatuksiin, jotka alun perin loivat tunteen näin syntyy tarkistamaton ajatusten ja tunteiden kehä, joka lisää tunteellista ajattelua ja tarinointia.

Juuri näin se tuntuu tapahtuvan. Ja varsinkin tämä ajatus, että ei ole riittävän hyvä, on varmasti meidän monen riesana, mistä se sitten onkin saanut alkunsa. Tämän ajatuksen jälkeen tulee helposti riittämättömyyden, nolouden, syyllisyyden ja häpeänkin tunteita tai tilanteesta riippuen myös fyysistä oireilua ja jännittyneisyyttä. Juuri näin tämä tuntuu menevän omankin kokemukseni perusteella. Ja näiden tunteiden jälkeen tulee ajattelu mukaan vielä pahentamaan tilannetta ja ahdistava kehä on valmis.

Joskus tunnereaktio on niin nopea, että on vaikea havaita siihen liittyviä ajatuksia. Tällöin on usein kysymys syvistä tiedostamattomista uskomuksista ja asenteista. Näetkö mikä suuri lahja tässäkohden tunteilla on?

Minulle sattui vuosia sitten hyvin voimakas tilanne, jonka uskon juuri olleen tällainen, valtava tunnereaktio vyöryi yhtäkkiä päälle aivan äkkiarvaamatta tutussa tilanteessa ja sai minut lähes paniikkiin. En yhtään voinut ymmärtää, mistä tällainen tunnekuohu yhtäkkiä tuli. Siitä toipuminen kesti pitkään ja vieläkin tämä haittaa elämääni aina silloin tällöin. Tällaisessa tilanteessa tunteet ovat varmaan tulleet ikäänkuin viestintuojaksi, kertoen että pitäisi alkaa työstää tiedostamattomia asioita, jotka ovat nämä tunteet synnyttäneet. Mutta voiko näitä syitä mitenkään aina saada selville, jos ne ovat kovin syvällä tiedostamattomassa?
Itse luulen tietäväni mistä voimakas reaktioni alunperin on lähtöisin ja tämä tieto sen todennäköisestä syystä olikin nyt hyvä oivallus itselleni (kiitos siitä!) ja aionkin jatkaa omien uskomusteni työstämistä.

- laura

[Paka]

Hyvä jatka vaan tunteiden ja ajatusten tarkkailua arjessa, seuraa esimerkiksi minkälaisia tunteita nousee, jos sinä tai joku muu ajattelee että "ompa paska päivä en kyllä jaksa tehdä mitään" yms. tai toisinpäin jos huomaat jonkun tunteen tarkastele edelsikö sitä joku asenne, ajatus esim. mielipide että jokin pitäisi olla toisin tms.

Tarkastellaan seuraavaksi tekijää/valitsijaa:

Meillä on usein tunne, että valitsemme jotain, työn, opiskelupaikan puolison jne. Mutta onko tämä totta? Valitsitko tykätä puolisostasi? Valitsitko olla samaan aikaan tietyssä paikassa, kun kohtasit hänet? Valitsitko ihastua? Valitsitko synnyttää tietynlaisen lapsen? Valitsitko vanhempasi?

Tarkastele asioita mitä olet varmasti itse valinnut elämässäsi, onko niitä?
Tarkastele asoita jotka luonnossa tapahtuvat itsestään, ilman tekijää? Keksi viisi asiaa kehossasi, jotka tapahtuvat ilman tekijää?

[laurel]

Olen miettinyt tätä valitsemisjuttua aika paljon jo aikaisemminkin ja ensin olin aivan varma, että tottakai me itse valintoja tehdään. Puhutaankin esim. valinnanvapaudesta, valinnanvaikeudesta, väärä valinta, ihan oma valinta... jne. Mutta kun asiaa syvennyin enemmän miettimään ja omia elämänvalintojani, aloinkin niitä kyseenalaistamaan.
Tällä hetkellä uskonkin, että emme me lopulta itse valitse mitään, asiat vaan tapahtuvat ja elämä ikäänkuin kuljettaa ja ohjaa aina tiettyyn suuntaan, jolloin luulemme tehneemme valinnan, mutta se onkin vain illuusio. Eli en voi sanoa että olisin varmasti valinnut mitään elämässäni, vaikka ensin niin luulinkin.
Jälkeenpäin tämän ymmärtää, mutta joskus tuo valintahetki (tai ainakin sellaiselta se tuntuu silloin) voi jossain tilanteessa olla älyttömän vaikea, on hirveän vaikea päättää mitä tekisi tai kumman valitsisi?! Tällaiset voivat olla ihan pikkuasioita, joskus kyllä isojakin. Tai välillä kun on valinnan tehnyt, niin sitten voi alkaa harmittelu, että miksi tämän "valitsin", miksen sittenkään sitä toista! Tuleeko mieli laittamaan "kapuloita rattaisiin", vanhat uskomukset, asenteet, jolloin asia mutkistuu? Osaatko valaista tarkemmin tällaisia tilanteita?

Luonnossa esim. puut, kukat, kaikki kasvit kasvavat itsestään, kuihtuvat itsestään, kivet sammaloituvat, sataa, tuulee, vuodenajat vaihtuvat... kaikki nämä tapahtuvat itsestään ilman tekijää.
Kehossani esim. sydän lyö, hengitys toimii, veri kiertää, ruoansulatus toimii, aistit pelaavat, ainakin kaikki nämä eivät tarvitse tekijää.

[Paka]

Meillä on usein tunne, että valitsemme jotain. Mutta lähempi tarkastelu ei sitä tue. Lähempi tarkastelu usein osoittaa, että kyse on vain prosesseista, sattumista ja äärettömästä määrästä muuttujia. Mieli toisaalta toimii niin, että päätöksen jo tapahduttua, seuraa ajatus "MINÄ VALITSIN TÄMÄN". Valinnan ajatus tulee itse asiassa jonkin verran myöhässä, ja tämän voi tarkastelemalla myös huomata.(niin kuin tässä sinun esimerkissäsi oliko siinä valinta vai oliko siinä vain ajatus valinnasta, jota pyörittelit etukäteen ja jälkikäteen).

Ole mahdollisimman paljon luonnossa katsele, miten elämän prosessit vain tapahtuvat. Olemme osa tätä prosessia, tätä älykkyyttä. Entä jos kaikki elämässä tapahtuu omalla painollaan kuten luonnossa - ilman ajattelijaa, toimijaa, valitsijaa, päätöksentekijää? Ethän tipu tuoliltakaan vaikka et sitä ajattele.

Mietiskele tätä omassa kokemuksessasi: Onko välittömässä kokemuksessasi mitään todistetta siitä, että "Laura" katsoo/tekee? Vai onko niin että mitään katjojaa ei ole vaan katsomisen prosessi. Ei ajattelijaa vaan ajattelu tapahtuu luonnon tapahtumien lailla. Eli mihin tähän väliin tarvitaan ”minää” Luraa?

[laurel]

Silloin kun tekee sellaista mihin joutuu oikein keskittymään, esim. tänään ikkunoita pestessä, jolloin täytyy pitää ajatus tekemisessään, jotta muistaa minkä kohdan on pessyt ja minkä ei, niin silloin tuntuu kuin minä olisi siinä enemmän läsnä toisin kuin esim. jossain rutiinihommassa. Mutta kun esim vain katselee tai kuuntelee jotain tai vaikka vain istuu ja oleilee, niin silloin en löydä minää, on vaan prosessi.
Tämä, että kaikki tapahtuisi omalla painollaan kuten luonnossa, on jotenkin aivan upean tuntuinen asia, ihana, helpottava. Minulla on tunne, että tämä on se juttu, jota minun pitää mietiskellä paljon ja tutkailla luontoa, jotta pääsen tähän ajatukseen oikein syvälle sisään, tästä voisi seurata oivalluksia...

[Paka]

Silloin kun tekee sellaista mihin joutuu oikein keskittymään, esim. tänään ikkunoita pestessä, jolloin täytyy pitää ajatus tekemisessään,

Oletko aivan varma, että tämä on totta? Entäpä jos keskittyminenkin/puhdas huomio on osa luonnon prosessia. Mihin keskittymiseen tarvitaan ajatusta minästä?

Pieni kirjoitusharjoitus

Valitse yksi päivä. Kirjoita n. 15 minuutin ajan päivästäsi paperille. Ajattele tiukasti esim. miten minä heräsin, minä ajattelin, minä kävin kaupassa tms. Kirjoita ensin hyvin korostetusti minän kautta. Kaikki asiat tapahtuvat sinulle, omistat kaikenlaista ja asiat tapahtuvat nimenomaan sinun vaikutuksestasi. Korostetusti minä, minä, minä sitä, minä tätä, minun yms.

Tämän jälkeen kirjoita samasta päivästä, n. 15 minuuttia siten, kuin minää ei olisi. Pidä kirjoitusten välillä pieni tauko. Asiat vain tapahtuisivat joka tapauksessa. Voit joutua vähän leikkimään improvisoimaan sanamuodoissa. Esim. keho liikkui, söi aamupalaa, katseleminen tapahtuu, käsi nousee, avaa vesihanan, kaataa veden kahvinkeittimeen kahvi tippuu…

Itse tarinoita ei siis tarvitse kirjoittaa tänne, mutta kerro mitä tuntemuksia tai havaintoja heräsi kirjoittaessa. Tarkkaile erityisesti kehon reaktioita ja tunteita kummassakin tapauksessa . Kumpi on totta? Kumpi tarinaa?

[laurel]

Oletko aivan varma, että tämä on totta? Entäpä jos keskittyminenkin/puhdas huomio on osa luonnon prosessia. Mihin keskittymiseen tarvitaan ajatusta minästä?

Osaat hyvin sanoa nämä asiat, juuri näin, ei keskittymiseenkään minää tarvita, ja näin kun sen lukee sen ymmärtää, mutta sitä vaan on niin jumissa tuon minän kanssa, on kuin olisi liimattuna siihen. Eikä kait silti ihme, onhan siihen tullut uskottua jo monta vuosikymmentä!
Onko keskittyminen sitten läsnäoloa ja mitä sekin lopulta on? Kun minä ei voi olla läsnä niin kuka/mikä sitten? Onko se ykseyttä? Luonnon prosessin yksi ilmentymä?

Tein minä-harjoitusta paperille. Kun kirjoitti minä sitä, minä tätä...niin se tuntui niin tutulta ja silloin huomasi selvästi uskovansa minään, se tuntui olevan jokaisessa tekemisessä tiiviisti mukana. Mutta kun kirjoitti vain tapahtuu-muodossa, oli siinä selvä ero. Ensinnäkin se tuntui jollain hassulla tavalla paljon mielekkäämmältä kirjoittaa, se oli kivaa. Selvästi aisti että minää näissä tekemisissä ei ollut, asiat vaan tapahtuivat ja tarkkailija tarkkaili, ei ollut minä mukana ja kaikki sujui silti aivan samalla tavalla. Kun näitä vielä vertaa niin minä-muoto tekeminen tuntui jotenkin raskaalta kun taas tekeminen-muoto ilman minää oli jotenkin helppoa ja kevyttä, ikään kuin elokuvaa katselisi. Minähän se tarinaa on...

[Paka]

Sait hyvin kiinni tästä kirjoitusharjoituksesta ja huomasit miten "minä" lapuilla varustettu tarina on raskaampi.Onko "minä" mitään muuta kuin nimilappu?? Tutki tätä jälleen oman kokemuksesi kautta, poraudu syvemmälle. Niinkuin olet jo huomannut mieli on kuin kone, joka nimeää melkein välittömästi kaikki aistimukset, myöt tunteet ja ajatukset.

minä-muoto tekeminen tuntui jotenkin raskaalta kun taas tekeminen ilman minää oli jotenkin helppoa ja kevyttä, ikään kuin elokuvaa katselisi. Minähän se tarinaa on...

Tarkastele vielä nimeämisen ja puhtaan aistimusken eroa arjessasi.

Istu mukavasti tuolille ja sulje silmäsi ja etsi olemassaolon, eläminän, elossaolon puhdas aistimus. Avaa silmäsi katsele ympärillesi ja huomaa nimikointiprosessi, miten ajatukset nousevat kokemuksen jälkeen. Ensin on puhdas aistimus ja sitä seuraa nimilappuna ”minä”/”minun”.
Onko tässä puhtaassa aistimuskessa mitään persoonallista? Onko tässä Lauraa?

Tässä yksi video, joka ohjaa kohti suoraa kokemista. http://www.youtube.com/watch?v=cNbgW4y3Mj8

Tavoittavatko sanat koskaan minkään kokemuksen tai asian koko olemusta?

[laurel]

Olin tänään yhdessä uudessa harrastuksessani, jossa kukaan ei ole entuudestaan tuttu, emmekä tiedä toisistamme mitään, meillä on "identiteettinä" tähän harrastukseen valitut roolit ja nimet ihan sattumanvaraisesti. Ei ole mitään paineita, ei haittaa vaikka töppäisi, kaikki olemme samassa tilanteessa. Tänään tajusin että täällä ei tarvita minää! Asiat vaan tapahtuu ja meillä on hauskaa ja oleminen on kevyttä! :) Ei ihme että siellä on niin kiva käydä.
Mietin muita tilanteita elämässäni: Kun ihmiset ja tilanteet on tuttuja ja varsinkin työpaikalla on minän nimilappu tiukasti kiinni eri tilanteissa. Sitä on niin tottunut ajattelemaan minän kautta näissä vanhoissa kuvioissa ja laputtamaan kaikki ja heti eläminen ja oleminen on paljon raskaampaa. Jokin sana, jokin aistimus nostaa helposti tunteet pintaan ja ajatusmylly käynnistyy ja nimikoi asiat ja tarina alkaa.

Tarkastele vielä nimeämisen ja puhtaan aistimusken eroa arjessasi.

( Moojin video oli aivan ihana! :))

Istuessa hiljaa paikallaan silmät kiinni rauhoittuen ja menemälle mahdollisimman syvälle rauhalliseen oloon, on siellä hiljaista ja tyyntä, ei ole minää, ei mitään persoonallista, ei Lauraa, vain ihana olemisen tunne. Kun silmänsä avaa ja katselee ympärilleen, alkaa nimikointi tosiaan heti aistimuksen jälkeen.

Tänään totesin myös, että kun oikein "pinnistelee" voi olla että pienen pienen hetken pystyy tarkkailemaan jotain tapahtumaa tai aistimusta, ennen kuin alkaa nimeämimen. Tuona pienoisena hetkenä tarkkailtava asia tuntui aivan erilaiselta kuin nimilappujen ja arvottamisen jälkeen. Se oli puhdas, neutraali täydellinen hetki, kaikki oli hyvin, kaikki oli niinkuin kuuluukin olla.

Tavoittavatko sanat koskaan minkään kokemuksen tai asian koko olemusta?

Sanat eivät riitä kertomaan...pitää aivan paikkansa. Monesti on huomannut, että on todella vaikeaa pukea sanoiksi varsinkin jotain oikein tunteellista kokemusta, ei vaan meinaa löytää sanoja, jotka kuvailisivat tarkasti tapahtunutta ja toinen ei voi saada samaa kuvaa asiasta kuin itse.

[Paka]

Tänään totesin myös, että kun oikein "pinnistelee" voi olla että pienen pienen hetken pystyy tarkkailemaan jotain tapahtumaa tai aistimusta, ennen kuin alkaa nimeämimen. Tuona pienoisena hetkenä tarkkailtava asia tuntui aivan erilaiselta kuin nimilappujen ja arvottamisen jälkeen. Se oli puhdas, neutraali täydellinen hetki, kaikki oli hyvin, kaikki oli niinkuin kuuluukin olla.

Oletko varma, että tähän tarvitaan "pinnistelyä"? Entäpä jos tämä puhdas, täydellinen hetki on luonnollinen olotilamme? Mikä on se "pinnistely"?

Istuessa hiljaa paikallaan silmät kiinni rauhoittuen ja menemälle mahdollisimman syvälle rauhalliseen oloon, on siellä hiljaista ja tyyntä, ei ole minää, ei mitään persoonallista, ei Lauraa, vain ihana olemisen tunne.

Missä "minä/Laura" on jos sitä ei löydy puhtaasta fyysisestä aistimuksesta? Mitä jää jäljelle?

[laurel]

Oletko varma, että tähän tarvitaan "pinnistelyä"? Entäpä jos tämä puhdas, täydellinen hetki on luonnollinen olotilamme? Mikä on se "pinnistely"?

Tarkoitin sillä lähinnä keskittymistä, että saisi paremmin kiinni tämän pienen hetkosen, joka lipuu niin nopeaan pois ennenkuin mieli ehtii mukaan. Tuo pienikin hetki tuntuu niin hyvältä ja oikealta, kunhan sen vaan saisi jatkumaan...

Missä "minä/Laura" on jos sitä ei löydy puhtaasta fyysisestä aistimuksesta? Mitä jää jäljelle?

Ei varmaan missään, on ilmeisesti vaan puhdas oleminen?