En vielä lukenut viestiketjua läpi, mutta tässä ajatuksia muihin kysymyksiin.
Onko ajatukset totta?
Eivät. Ne tuntuvat kyllä kovin todelta, mutta kun ei lähde niiden mukaan ja niitä tarkkailee, huomaa, että ne ovat vain tulkinta, tarina niin kuin sanoit, tietyn "putken" läpi tulkittua todellisuutta.
Miltä sinusta tuntuu jos sanon, että et ole ajatellut ensimmäistäkään ajatusta, sinulla ei ole kontrollia mistään, etkä ole tehnyt ainuttakaan valintaa elämässäsi?
Toisaalta kontrollin puute on pelottava ajatus, apua, enkö voi vaikuttaa mihinkään. Mutta loppujen lopuksi se kyllä vai huojentaa. Minä en valitse, minä en kontrolloi, minua ei edes ole. Voi vaan siis luottaa rajattomasti, että kaikki tapahtuu kuitenkin ja juuri niin kuin pitää. Ei ole huonoja tai vääriä valintoja, kun ei niitä kerran ole.
Voisiko kaikki toimia ilman tarinaa?
Ole mahdollisimman paljon luonnossa katsele, miten elämän prosessit vain tapahtuvat. Olemme osa tätä prosessia. Ei katsojaa vaan katsomisen prosessi. Ei ajattelijaa vaan ajattelu tapahtuu luonnon tapahtumien lailla. Eli mihin tähän väliin tarvitaan ”minää” Miljaa? Onko ”minää” aikuisten oikeasti olemassa?
Voisi. Minusta tuntuu juuri nyt siltä, että kaikki sujuisi ihan samalla tavalla ilman sitä tarinaakin. Ilman, että joku on kertomassa rajoitunutta/vahvasti väritettyä tarinaa siitä mitä (muka) tapahtuu. Kaikki tapahtuisi silti. Esimerkiksi kun ajattelen eläimiä. Niille ei ole kukaan kertomassa tarinaa siitä miten tai miksi asioita pitäisi tehdä, kukaan ei odota niiden valitsevan tai tekevän päätöksiä ja silti ne osaavat luonnostaan toimia kuten pitääkin. Puut pudottavat lehtensä ja keväällä kasvaa uudet ilman, että niille on kukaan selittämässä miten homma hoituu. Miksi niin ei olisi "minunkin" kohdallani? Siitä ajatuksesta tuntuu välillä olevan vaikea luopua, että en muka tekisi päätöksiä, ettei ole mitään "kontrollia". Ehkä siksi, että se "tarinankertoja" ei halua, että se paljastetaan pelkäksi huijariksi, se haluaa säilyttää viimeiseen astin "valtansa".
Jos kaikki on vain prosesseja ei ole mitään minää. Jos voin verrata omaa kehoani vaikka puuhun niin joo, onhan meidän pihassa juuri se tietty omenapuu, samalla tavalla on tämä Miljan keho, mutta ei omenapuukaan mieti/tarvitse tarinankertojaa. Se toimii niin kuin sen tulee toimia, osana prosesseja. Ehkä "minunkin" kehoni on samalla tavalla osa niitä prosesseja, toimii niin kuin sen tulee toimia, erona vaan, että sille (?) on mieli juttelemassa ja värittämässä todellisuutta, kertomassa tarinaa ja uskottelemassa, että tässä tehdään nyt päätöksiä ja ollaan jotenkin erillisiä. --> Tuosta edellisestä lauseesta tuli nyt kyllä ajatus, että mikä/kuka "kuulee" ne ajatukset, jos minua ei ole. Mitä sanaa käyttäisin...mille se mieli tarinoi, itselleen?