Etsin opasta

[hailvi]

Kokeile tällaista harjoitusta. Suuntaa kaikki huomiosi aisteihisi. Tee sitä mahdollisimman pitkän ajanjakson, mutta älä väkisin. Jos uuvut, luovu harjoituksesta. Eli vain näe, kuule, tunne, maista ja haista. Vaihtele huomiota. Nyt tuntuu tältä, tässä osassa kehoa. Nyt tältä, täällä. Nyt maistuu. Nyt haisee. Pyri olemaan aisteissa, kehossa kiinni niin lähellä kuin vain kykenet. Miltä se tuntuu?

Tänään kiinnitin huomiota aisteihin useaan kertaan lähtien heti aamulla suihkuun mennessä ja töissä kävellessä, musiikkia kuunnellessa jne. Ajatukset oli lähes olemattomia, eli kun keskittyi aisteihin niin ajatuksia ei noussut, ei minä ajatuksia tai saati muitakaan ajatuksia. Havainto oli varsin suora, jos tollaista termiä käyttää, ei mitään arvostelua, ei mitään syy seuraussuhteiden miettimistä tms. Puun oksien heilumista, mut siinäkään ei tullu noita leimoja "puu, heiluu tms." vaan eräänlaista ihailua, sit suihkussa oli tuntoaisti, eli kun vesi osui hartioihin, siihen keskityin, oli vain tuntoaisti, ei spekulaatiota että mistä se tuntoaisti tulee, kuten vedestä tms., kuuloaistiin kokeilin useita harjoituksia, kävellessä kuului kenkien kopina, mut siinäkään ei laittanut mitään leimoja, että kenkien kopina kuului vaan ääntä, sit myöhemmin tuli toi analysointi, mut itse siinä kuulemisen aikana ei tullu noita saati muita ajatuksia. Näköaistissa näkyy eri värejä, joista sit muodostuu kuvia, mut tääkin analysointi siis jälkikäteen, eli siinä itse aistissa ei mitään tarinoita tai selostuksia, pikemminkin vaan että elämä ilmenee, mut ei ees tota selostusta siinä, toikin sen äjlkeen ku pyydetään selittämään mitä koki tai aisti.
- ääntä kuuluu
- värejä näkyy
- jotain painetta tuntuu kehossa

tossa äänessäkin on sellainen fiilis, että ääntä kuuluu, jostakin

Makuaistia kokeilin myös syödessä, ruoka maistuu, mut siinäkään ei tullu sit mitään sanoja tai ajatuksia sillä hetkellä kun söi, sekin tuli jälkikäteen ku alko funtsia että miten tätä kuvais sanoin, mut toikin on vaan sanoilla kuvattua tarinaa, siis eihän ne sanat kuvaa sitä makuaistia, keho reagoi makuun tietyllä tavalla, osittain siihen vaikuttaa se, millaista ruokaa on tottunut syömään, eli ruoka saattaa maistua suolaiselta, mut tääkin siis jälkikäteen tulevaa selitystä ja vertailu johonkin muistikuvaan, sillä hetkellä ku söi niin siinä oli vain makuaisti, ei mitään ajatuksia, ruoka herättää tiettyä makuaistimista

Kaupassa tuli vähän elokuvamainen fiilis hetkeksi, siis ihan ku ois ollu jossain leffassa, nyt tohon ilmesty tollainen, mut siis tosiaan en ollu leffan ulkopuolinen tarkkailija.

Tänään oli sateinen ja tuulinen päivä Porissa. No ei aluksi suurempia tunnelatauksia tms. siihen liittyen, toteamus sataa otan sateenvarjon. No, yhdessä vaiheessa tuuli tempaisi pullot ja kanisterin kädestä, siinä vaiheessa pääsi kyllä kirosanoja suusta, eli tunnelatausta tuli esiin. Yleensä elämään suhtautunu sellaisena kuin se on ja tollaiset ei oo niin yleisiä, mut hetkellisesti tuli kyllä tunnelatausta.

[Ville]

Joo, pidän itse tuosta "aisteihin uppoamis" treenistä. Tosin joskus se tulee aivan luonnollisestikin. Tarkoitus ei tietenkään ole päästä mihinkään ajatuksettomaan tilaan ikuisiksi ajoiksi. Ajatukset ovat tarpeellisia, mutta turhat ajatukset vain kuluttavat ja välillä niistä on hyvä ottaa lomaa meditaation tai tuollaisen aisti treenin kanssa. Elämään uppoaa ja se nousee eläväksi aivan uudella tavalla kun ajatusmylly hieman rauhoittuu.

No, yhdessä vaiheessa tuuli tempaisi pullot ja kanisterin kädestä, siinä vaiheessa pääsi kyllä kirosanoja suusta, eli tunnelatausta tuli esiin. Yleensä elämään suhtautunu sellaisena kuin se on ja tollaiset ei oo niin yleisiä, mut hetkellisesti tuli kyllä tunnelatausta.

Tämä ei ole mitenkään ihmeellistä. Kun jotain "ikävää" sattuu voi hyvin hihat hieman palaa. Tämän prosessin tarkoitus ei ole tulla pyhimykseksi. Sitä voi sitten treenailla prosessin jälkeen loppuelämän :)

Noi tarinat ja uskomukset näkee aika nopeasti, vaikka joku juttu nousisi esille niin aika nopeasti havahtuu että täähän on pelkkä tarina. Viime päivinä olen kiinnittänyt tuohon huomiota, että heti kun minä ajatus nousee vaikka hetkeksikin niin heti välittömästi pyrkimys havahtua siihen ja tiputtaa se pois ts. ei takerru siihen.

eli siinä itse aistissa ei mitään tarinoita tai selostuksia, pikemminkin vaan että elämä ilmenee

Kuulostaa hyvältä.

Tosiaan, tuo viime päivien huumori heitto "minä" uskomuksen pois jättämisestä on tietysti tosi, mutta se ei välttämättä onnistu tuosta vain. Siksi näitä harjoituksia ja katsomisia tehdään. Paremminkin voisi sanoa että uskomukset jäävät pois kun todellisuus tiputtaa ne tieltään. Katso vielä identiteettejä jos löydät sieltä jotain. Miten voit aivan yleisesti? Onko olosi erilainen kuin ennen prosessin alkua?

[hailvi]

Tosiaan, tuo viime päivien huumori heitto "minä" uskomuksen pois jättämisestä on tietysti tosi, mutta se ei välttämättä onnistu tuosta vain. Siksi näitä harjoituksia ja katsomisia tehdään. Paremminkin voisi sanoa että uskomukset jäävät pois kun todellisuus tiputtaa ne tieltään. Katso vielä identiteettejä jos löydät sieltä jotain. Miten voit aivan yleisesti? Onko olosi erilainen kuin ennen prosessin alkua?

heh, en oo kyllä pyrkimässäkään miksikään pyhimykseksi, mut tosiaan nykyisin aika harvoin tulee noita tunteita jossa jää harmitteleen, mut tosiaan tänään tuli hetkellisesti.

Mut siis yleisesti olo on hyvä, paikoitellen jopa erinomainen. Olo on erilainen kuin ennen prosessin alkua. Kesällä hiffasin paremmin tän hetken arvokkuuden "mitä vikaa tässä hetkessä on", tän prosessin aikana toi minän ääni on pienentyny selkeästi, ajatuksia ei tuu niin paljon, sit niihin takertuu huomattavasti vähemmän ku ennen tätä prosessia, läsnäoloa on tullu vuorovaikutustilanteisiin, sit prosessin alussa laitoinkin jotain tilanteita että jännitti vuorovaikutustilanne ym. niin niissä kans tapahtunu muutosta, eli enemmän läsnäoloa, ei niin jännitä enää, läsnä siinä ilman että alkaa niin paljon miettiä mitä sanoa seuraavaksi tms. menneisyyteen suhtautuu eri tavalla kuin aikaisemmin, luottamus lisääntyny tai siis en tiedä kuvaako toi luottamuskaan parhaalla tavalla, eli luottamuksesta tulee mieleen että luottaa jonkun tapahtuvaksi, sit kuitenkin on vaan tää hetki, en tiedä mitä tulee tapahtumaan seuraavaksi, siinä mielessä toi luottamus ei ehkä paras mahdollinen sana, mut sit toisaalta sisäinen rauha ja jossain mielessä luottamus kuvastaa tilaa, tää on kans yksi, että ei niin lukkiutunu ajatusmaailma, joskus aikaisemmin oli tiettyjä mielikuvia että mitä valaistuminen tai ykseys on, mut nää on vähentyny, siis mitä mä tiedän varmasti, se on kovin vähän,
- enempi on tullu kehon kuuntelua, eli jos väsyny olo niin lepää ja monella muullakin tapaa
- sit epäröintiä tietyissä tilanteissa vähempi, eli ei oo takertunu epäröiviin ajatuksiin, tarinoihin
- itsetutkiskelu lisääntyny, suorastaan tullu intoa lisää katsoa asioita
- elämän ihmettelyä, luonnon, värien, autojen, jopa liikennemerkin ihmettelyä oli juuri
- ulkoinen maailma sinänsä ei välttämättä oo niin näkyvästi muuttunu, eli sama duuni, sama asunto, samat vaatteet, sama asuinpaikka, mut sit tosiaan sisäinen maailma miten kokee tiettyjä asioita jne. niissä kyl tapahtunu muutosta, tää on ollu hyvä prosessi

[Ville]

- enempi on tullu kehon kuuntelua, eli jos väsyny olo niin lepää ja monella muullakin tapaa
- sit epäröintiä tietyissä tilanteissa vähempi, eli ei oo takertunu epäröiviin ajatuksiin, tarinoihin
- itsetutkiskelu lisääntyny, suorastaan tullu intoa lisää katsoa asioita
- elämän ihmettelyä, luonnon, värien, autojen, jopa liikennemerkin ihmettelyä oli juuri

Hyvä, hyvä! Katsotaan sitten seuraavaa asiaa. Mikä on eri lailla niinä hetkinä kun kaikki tuntuu luonnolliselta, "minä" on poissa, ja niinä hetkinä kun "minä" nousee jostain esille? Mikä oikein muuttuu? Katso mitä sinussa tapahtuu näinä erilaisina hetkinä. Mitä ajatuksia, tunteita, miltä kehossa tuntuu silloin kun kaikki on luonnollisesti? Entä silloin kun "minä" ajatukset nostaa päätään? Mikä on se mikä erottaa näitä kahta erilaista olemista? Onko olemassa jotain mihin takerrut, mistä et saa päästettyä irti? Jos on, yritä löytää mikä se tarkalleen ottaen on?

joskus aikaisemmin oli tiettyjä mielikuvia että mitä valaistuminen tai ykseys on, mut nää on vähentyny, siis mitä mä tiedän varmasti, se on kovin vähän,

Yritä päästää irti kaikista mielikuvista. Puhuit luottamisesta. Luota siihen että sinun ei tarvitse tietää etukäteen mitään. Kaikki tulee niin kuin niiden kuuluukin tulla, kaikki on niin kuin sen kuuluukin olla. Ei ole tarvetta tehdä oletuksia.

- ulkoinen maailma sinänsä ei välttämättä oo niin näkyvästi muuttunu, eli sama duuni, sama asunto, samat vaatteet, sama asuinpaikka, mut sit tosiaan sisäinen maailma miten kokee tiettyjä asioita jne. niissä kyl tapahtunu muutosta

Juuri näin. Tämä on sisäinen prosessi. Jos jokin muuttuu ulkoisesti tämän aikana/jälkeen, niin sitten niin käy. Koskaan ei tiedä. Mutta ulkoisia olosuhteita ei lähdetä nyt muokkaamaan eikä oleteta että ne mitenkään muuttuu. Se ei ole tarkoitus. Duuni on duunia kenelle tahansa :)

[hailvi]

Hyvä, hyvä! Katsotaan sitten seuraavaa asiaa. Mikä on eri lailla niinä hetkinä kun kaikki tuntuu luonnolliselta, "minä" on poissa, ja niinä hetkinä kun "minä" nousee jostain esille? Mikä oikein muuttuu? Katso mitä sinussa tapahtuu näinä erilaisina hetkinä. Mitä ajatuksia, tunteita, miltä kehossa tuntuu silloin kun kaikki on luonnollisesti? Entä silloin kun "minä" ajatukset nostaa päätään? Mikä on se mikä erottaa näitä kahta erilaista olemista? Onko olemassa jotain mihin takerrut, mistä et saa päästettyä irti? Jos on, yritä löytää mikä se tarkalleen ottaen on?

Kun minä on poissa, niin asiat vaan tapahtuu, keho on rento, läsnäolo siinä hetkessä, ei niin mieti tulevaa tms., ei vastusta elämää, vaan on ikäänkuin elämän virrassa. Kun takertuu minä ajatukseen, niin silloin on hetkellisesti tullut esille elämän vastustamiseen liittyviä tunteita, esim. ajatus että näin ei ois saanu käydä, tai ei ehkä noin voimakkaasti, toi oli turhan voimakas ilmaisu, pikemminkin että "hemmetti kun näin kävi, että voi että kun ois käyny toisin", eräänlaista toivottua lopputulosta, sit pientä kontrollin tarpeen ajatusta. Nää on ollu hetkellisiä kokemuksia, sit välillä niihin liittynyt johonkin tunteeseen takertuminen, eli tunne ei ookkaan tipahtanu niin nopeasti pois, vaan on alkanu kertoon tarinaa tunteeseen liittyen, ja sit ikäänkuin pitäny tunnetta yllä. Mut nyt tuli tohon liittyvä yks tilanne mieleen, riitelin yhden henkilön kanssa, äänen voluumi nousi huomattavasti, ja tuli agression tunteita pintaan, mut siitä huolimatta oli sisimmässä jotenkin rauhallinen olo, vähän kuin että meren pinnalla kuohui, mut pinnan alla oleva meri oli täysin tyyni.

sit just noita hetkellisiä harmituksen tunteita, ehkä niistäkin vois sanoa että hetkellisesti nostanu minä päätään, että ei hemmetti, voi että ku tää asia meni näin, mut nää tippunu kyl nopeesti, siis mistä mä tiedän mikä on parhaaksi, miksi sit jään päivitteleen että miks tää tapahtu tai ei tapahtunu, osittain ehkä tottumuskin noissa, mut toisaalta minä ajatuksen hetkellistä pään nostoa, mut nää tosiaan tippunu nopeesti

Tää on kyllä vahvistunu viime päivinä, että en tiedä yhtään mitä tapahtuu seuraavaksi, sit tullu fiiliksiä, että poistunu huoneesta hetkeksi ja palannu huoneeseen, niin ihmetelly että tältäkö tää näyttää, että näitäkö ihmisiä täällä on, autolla ajaessa tullu mieleen, että ai tollasta ilmesty nyt näkyviin, ikäänkuin teatteri, jossa olen mukana ja yhtään en tiedä mitä tapahtuu seuraavaksi. Tää tuntuu ihan luonnolliselta, ei tuu vastustusta, ei tarvetta kontrolloida, ei tarvettakaan tietää mitä tapahtuu. No, kuten tossa y llä jo mainitsin, niin sit jossain tilanteissa tulee joku harmitteleva ajatus, että voi että ku tää meni näin, esim. yks päivä löin jalkani korokkeeseen ja tuntui kipua, kyllä siinä tuli hetkellinen ajatus, että voi että ku tää tapahtu, mut se sit tippu nopeesti se ajatus

Yleinen tunne kehossa on että kun minää ei esiinny niin keho on rento, luonnollinen, tunteet aitoja, tulee ja menee, sit ku minä nostaa hetkellisesti päätä, niin keho on välillä ollu jännittynyt, tiettyihin tunteisiin on jääny kiinni pitemmäksi aikaa, mut sit tosiaan kuten tossa yllä mainitsin, niin välillä tosiaan senkin läpi nähny, esim. tossa riitely tapauksessa tuli eräänalaista sisäistä naurua, mitä mä tässä riitelen ja rauha syvällä sisimmässä, mut sit kuitenkin jäi siihen minä ajatukseen kiinni ja riita jatku, tunnemylly päällä linkitettynä tarinoihin.

Välillä ku toi minä ajatus on tullu niin on tullu hetkellinen epäilys, tänki läpi on kyl nähny aika hyvin siinä samalla, että hei täähän on vaan ajatus, välillä noihin epäilyksen ajautksiin liittyy joku menneisyyden minäkuva, jota pyrkiny pitämään yllä, senkin läpi näkee nykyään tosi nopeasti, mut silti joskus edelleen noussu joku minäkuva esille, sit kyl nopeesti havainnu, että mikä tää mielikuva on, että tää on pelkkä mielikuva.

Kiitollisuutta tullu jossain määrin esille, eli vaikka ois siinä tilanteessa hetkellisesti noussu minä ajatus, ja sit tosiaan loukkaantunu ku minäkuvaa pyrkiny pitämään yllä, niin siitä huolimatta sit kuitenkin kokenu kiitollisuutta siitä

Yritä päästää irti kaikista mielikuvista. Puhuit luottamisesta. Luota siihen että sinun ei tarvitse tietää etukäteen mitään. Kaikki tulee niin kuin niiden kuuluukin tulla, kaikki on niin kuin sen kuuluukin olla. Ei ole tarvetta tehdä oletuksia.

Kyllä toi kuvaa hyvin mun tän hetken sisäistä tunnetta ja toimiajatusta, eli tässä hetkessä on kaikki, kaikki palaset on paikallaan just niin kuin kuuluukin, kyl mä ton koen hyvin voimakkaasti. Sit jossain yksittäisissä tilanteissa tosiaan tullu hetkellinen ajatus, että voi että ku tää meni näin, esim. satuttaa käden oven särmään, mut nää on aika pikaisesti sit tippunu. Kyl mä koen näkeväni tän elämän täydellisyyden, tarina vaan alkaa kertoa että jotain kuuluis olla toisin. Jotkut tilanteet vähän haasteellisempia nähdä, esim. kova kipu kädessä, siis kyllä mä sen kivun hyväksyn, mä pystyn elämään sen kanssa, en väitä että siinä olis jotain vikaa tai sen kuuluis olla jotenkin toisin, mut sit kuitenkin olisi kivaa jos kipua ei olisi ja käsi täysin kunnossa. Oon myös menny itse kipuun, tuntenu sen ja siinäkään ei ole mitään vikaa, mut vaikka siinä ei ole mitään vikaa, niin ois kivaa että kipu ois poissa. ehkä tää kuitenkin liittyy kehon elon jäämisen tarpeeseen, näin oon sen osittain kokenu, keholla on tarve säilyä hengissä ja se välitttää viestiä että kaikki ei kädessä oo ok, tai siis toisaalta kaikki on ok, se kipukin on ok, sekin on osa elämää, enkä suinkaan vastusta sitä, mut sit kuitenkin keho vois "paremmin" jos kipua ei tuntuisi kehossa, lihas ei olisi tulehtunut.

[Ville]

Kun minä on poissa, niin asiat vaan tapahtuu, keho on rento, läsnäolo siinä hetkessä, ei niin mieti tulevaa tms., ei vastusta elämää, vaan on ikäänkuin elämän virrassa. Kun takertuu minä ajatukseen, niin silloin on hetkellisesti tullut esille elämän vastustamiseen liittyviä tunteita

tässä hetkessä on kaikki, kaikki palaset on paikallaan just niin kuin kuuluukin, kyl mä ton koen hyvin voimakkaasti. Sit jossain yksittäisissä tilanteissa tosiaan tullu hetkellinen ajatus, että voi että ku tää meni näin, esim. satuttaa käden oven särmään, mut nää on aika pikaisesti sit tippunu. Kyl mä koen näkeväni tän elämän täydellisyyden, tarina vaan alkaa kertoa että jotain kuuluis olla toisin.

Okei. Tässä on viisi kysymystä. Vastaa niihin kun/jos koet että pystyt niin tekemään. Ota oma aikasi, ei mitään kiirettä. Tärkeintä on että olet täysin rehellinen. Vastaa niin kuin asia on, omin sanoin, huolellisesti ja tarkasti. Jos koet että et pysty vastaamaan, sano se. Nämä ovat LU:n vahvistuskymykset. Kun vastaat niihin pyydän muita oppaita katsomaan ne sekä tämän ketjun läpi. Voi olla että sen jälkeen kysyn sinulta vielä jotakin.

1. Onko minää olemassa millään tavalla, missään muodossa? Onko minää koskaan ollut?
2. Mikä minä on ja miten se muodostuu?
3. Miltä tämän edellä mainitun näkeminen tuntuu?
4. Miten selittäisit jollekulle, joka ei ole koskaan kuullutkaan siitä että minä ei ole totta, mistä tässä prosessissa oikein on kyse?
5. Mikä tässä prosessissa oli se asia, joka sai sinut vakuuttuneeksi? Mikä sai sinut katsomaan ja ymmärtämään?

[hailvi]

Aikaisemmin lähetetty maili ei ilmeisesti lähtenyt, no kirjoitan uudelleen

1. Onko minää olemassa millään tavalla, missään muodossa? Onko minää koskaan ollut?
2. Mikä minä on ja miten se muodostuu?
3. Miltä tämän edellä mainitun näkeminen tuntuu?
4. Miten selittäisit jollekulle, joka ei ole koskaan kuullutkaan siitä että minä ei ole totta, mistä tässä prosessissa oikein on kyse?
5. Mikä tässä prosessissa oli se asia, joka sai sinut vakuuttuneeksi? Mikä sai sinut katsomaan ja ymmärtämään?

1. Minää ei ole koskaan ollut missään muodossa, eikä ole tällä hetkelläkään.
Nyt mua kieltämättä hymyilyttää tämä, eli joskus uskoin tohon minä hahmoon, mut nyt minä on mulle kasa kirjaimia peräkkäin, josta muodostuu sana. Kommunikoinnissa toki toi minä termin käyttö helpottaa viestintää, eli työkaveri tulee kysymään multa "teetkö tän homman", suusta tulee sanat "minä voin tehdä." Eli voin käyttää kommunikoinnissa sanaa minä, mut ei se tarkoita sitä että minä olis minään hahmona tai entiteettinä olemassa, eli samaistumista ei tapahdu.

2. Siis minää ei ole eikä ole koskaan ollut. Siinä mielessä toi kysymys on mun mielestä hassu, miten sellainen voi muodostua, jota ei ole koskaan ollutkaan? Suora kokemus mulla on nyt, että ei minä muodostu ku sitä ei ole.

Mut jos otan toista näkökulmaa, niin minä muodostuu ajatuksen tasolla, ajatus minästä nousee, sit siihen takertuu ja sit ajatus laskeutuu. Eli yöllä kun keho nukkuu syvää unta, niin silloin minää ei esiinny missään muodossa, sit ku aamulla herää niin taas takertuu minä ajatukseen ja sama rumba taas seuraavana päivänä ja yönä. Mut siis tähän ei oo nyt niin helppo päästä kiinni, kun minää ei ole, sellainen mitä ei ole ei voi muodostua.

3. Hyvin luonnolliselta ja aidolta. Maski on ikäänkuin vedetty pois, siis ei mitään uutta siinä mielessä kun mitään minää ei ole koskaan ollutkaan. Rento olo, ei tarvetta vetää roolia, ei tarvetta pelätä, ei tarvetta suunnitella tulevaa, ei puutteen kokemusta, noi on mun tän hetken kokemuksia. Tässä hetkessä on kaikki, tää hetki on täydellinen, noi kuvaa mun tän hetken tunteita ja fiiliksiä kokemuksia tällä hetkellä.

4. Ensimmäiset sanat mitkä tulee mieleen on, että tässä on kyse aitoudesta ja siitä mikä on, valheellisesta minäkuvasta luopumisesta. SAnat eivät kuitenkaan kuvaa kunnolla tätä mistä on kyse, sen sijaan neuvoisin henkilöä kokemaan asian itse, eli pyytäisin henkilöä hetkeksi rentoutumaan ja unohtamaan hetkeksi mitä hän on luulut olevansa, sekä lisäksi pyytäisin luopumaan tarinoista ja selityksistä ja katsomaan elämää suoraan niin kuin se on ilman tarinoita. Sanoisin myös, että tämä ei ole uskon asia täi mikään älyllinen prosessi, vaan että tämä tulee kokea itse.

5. Kyse oli prosessista, oivalluksia tuli prosessin aikana pikkuhiljaa. Pikkuhiljaa minän ääni alkoi hiljentyä, ajatukset alkoivat jäädä vähemmäksi ja varsinkin minä ajatus hiljeni pikkuhiljaa.
Yksi iso oivallus tapahtui muutama päivä sitten. Jutellessani erään naisen kanssa, tuli oivallus, että kellään muullakaan ihmisellä ei ole mitään minää. Siihen asti olin keskittynyt "omaan minääni", mut sit tuli iso sisäinen oivallus, että eihän tietenkään kellään muullakaan oo mitään minää, siis ei ole mitään sinää, ei ole mitään minää. Nyt se naurattaa, mut siinä hetkessä se tuntu jotenkin että isot palaset loksahti paikoilleen, jotenkin niin yksinkertaista.

Sit ihan arjessa eläminen, eli arjessa kokee että tässä hetkessä on kaikki, mitään ei puutu, mitään ylimääräistä ei ole. Sit elämän ihmettelyä, sitä on ollut viime aikoina.