Postby ijv » Thu Sep 27, 2012 9:35 pm
En tuonut tätä selvästi esille, mutta on ihan ok huomata, että jotain olisi voinut tehdä paremmin tai että jokin ei ollut ihan kannattavaa. En myöskään sano, että rahan menetyksen "ei kuulu" harmittaa. Jos se harmittaa, niin se harmittaa, mutta taustalla olevia uskomuksia voi aina tutkia.
Ongelma on nähdäkseni vain se, jos ajatukset pyörivät kovasti tehtyjen ja tekemättömien asioiden ympärillä. Se mikä on tehty, on tehty. Jos jotain voi tai täytyy korjata tai tehdä paremmin, niin sitten näin tehdään nyt tai myöhemmin, jos siihen on mahdollisuus.
- Ok, nämä kommentit avasivat.
Harmitusta, vihaa, surua on tullut kylläkin viime päivien aikana esille. Niistä on tullut mieleen että onko olemassa jokin uskomus että ei hyväksyisi tilannetta sellaisena kuin se on. Esim. tänään otin kopiokoneella kopioita, katsoin millainen kopio tuli ulos koneesta - se oli erilainen kuin mikä minun oli tarkoitus ottaa. Eli olin ohjelmoinut koneen väärin. Kun havaitsin tuotoksen, tuli minulta reaktiomaisesti kirosana ulos suustani sekunnin murto-osassa havaintoni jälkeen. Sitä seurasi tunnetilana harmitus. Siis reaktio tuli hyvin nopeasti, sen sijaan että olisi ollut rauhallinen toteamus. Toki tätä seurasi mainitsemasi seikka, eli jos oikein ymmärsin kommenttisi:
"on ihan ok huomata, että jotain olisi voinut tehdä paremmin tai että jokin ei ollut ihan kannattavaa. ...
Se mikä on tehty, on tehty. Jos jotain voi tai täytyy korjata tai tehdä paremmin, niin sitten näin tehdään nyt tai myöhemmin, jos siihen on mahdollisuus."
Niin juuri tuohon kopiointi-caseen liittyen. Hetken päästä ohjelmoin koneen uudelleen eli toimin ns. paremmin asian suhteen ja sain sellaiset kopiot kuin halusin.
Välillä olen kuitenkin havainnut että uutta mahdollisuutta ei tule. Esim. ihmissuhteissa henkilö on saattanut solmia uuden suhteen, työnantaja on saattanut valita toisen henkilön työhön (tietty tapa miten on toiminut työhaastattelussa on saattanut vaikuttaa rekrytoijan päätökseen). Ts. ko. juna on mennyt jo asemani ohi.
- Mutta siis tuo tarkennuksesi oli paikallaan. Aloin hieman miettiä että onko riski heittäytyä nihilistiseksi että onko millään ei ole väliä, että ei voi mitään tehdä ja samalla jäädä sohvalle makaamaan. Ok, mistä tuo ajatus sitten tulisi. Mutta siis tuo kommenttisi viittaisi siihen että ei jää katumaan ja harmittelemaan asioita / pyörittelemään niitä päässä - joskin samalla kuitenkin ikäänkuin oppien, "päättämällä" toimia ensi kerralla toisin. Todeten että tuo toiminta ei pelittänyt, että sillä oli nuo seuraukset. Jatkossa voin toimia toisin.
- - Melkein arvaan tekstini perusteella jatkokysymyksen: "Kuka toimisi toisin" tai että "voitko todella päättää miten toimit toisin tai ylipäänsä toimit". Ko. kysymykset ovat oikeutettuja ilmaisuni perusteella. Mutta pointtini siis oli että ei heittäytyisi nihilistisesti sohvalle makaamaan - ajatellen että mitään ei voi tehdä.
- Tai että kieltäisi itseltään tunteet miettien että nyt on jotain pielessä kun nousi tietty reaktio pintaan kun asiat eivät menneet kuten yritti tehdä (esim. edellä mainittu kopion ottaminen koneella). --Yhdyn kyllä siihen että tietty uskomus /minäkuva noissa voi hyvinkin olla taustalla. Tarkastelempa niitä vielä.
Voit jatkaa tuon aistidataharjoituksen tekemistä. Huomioi mielen kaksi eri moodia: (1) rekisteröidä huonetta ympärilläsi ja (2) tuottaa tarinoita/ajatuksia näkemästään. Tämä jaottelu on sinulle kenties jo melkoisen selvä. Jos se ei tunnu selvältä (huolestut esim. siitä, ettet vain ajattelisi pöytää kun vain rekisteröit sen näkökentässäsi), niin keskity vaikka odottamaan ajatuksia, jotka liittyvät johonkin joka ei ole näkökentässäsi huoneessa ympärilläsi, silloin voit olla 100% varma, että ne ovat täyttä tuubaa, fiktiota.
- Tätä on jumpattu joo. Kiitos. Toisto on ollut hyvää.
- Mainitsemasi jaottelu on tullut selväksi.
- Kyllä, juuri kuten sanoit. Tein harjoituksen...joskin kesti jonkin aikaa että muita ajatuksia tuli. KUten mainitsin aiemmin, ovat ajatukset vähentyneet. Muttas siis joo, ko. ajatukset vievät pois tästä, nykyhetkestä (tai siis eihän siitä voi olla pois - vaan siis havainnointi kärsii kun fokus jossain muissa jutuissa ajatusvirran takia).
Onko tässä aistien välittämässä raakainformaatiossa sellaisenaan jotain, mikä kertoisi persoonallisen minän olemassaolosta? Mainitsit, että identifioit minän erityisen hanakasti näkemisen kanssa. Voit keskittyä tuohon aistiin ja kysyä esim. voiko olla näkemistä ilman näkijää?. Voit esittää itsellesi vastaavia kysymyksiä myös muiden aistien kohdalla.
Kun katson huonetta, näen eri kohteita, tauluja, kaappeja, ovi, matto jne.
Ensin tulee puhdas aistimus, esim. näkeminen. Sama muiden aistien kohdalla,
esim. ääniä kuuluu tai kun painan sormella pöytään - tuntuu sormessa.
Vasta tämän jälkeen tulee omien havaintojeni mukaan ajatukset kertomaan tarinoita, leimaamaan eri objekteja
- tuo on pöytä, tuo on kaappi, tuo on ovi. Ja jopa lisäten niihin omia tarinoita, kuten tuo taulu on kaunis.
Mutta siis kun teen vain havaintoja, näen vain objekteja ilman ajatus-tarinoita/leimoja. Ja kuten aiemmin mainitsin, jotain tapahtuu ...tai siis jotain on. MIeleni luokittelee tämän näkemiseksi, kuulemiseksi, tuntemiseksi. -Tämä jokin olisi vaikka näkemistä kutsuttaisiin beeexxxyttqqq tai kuulemista lllppppwbxcss termeillä, nyt siis vain ilmenee ajatuksia että näkyy, kuuluu, tuntuu. Mutta sitä on edeltänyt aistihavainto jota kutsutaan näkemiseksi / kuulemiseksi / tuntemiseksi.
Haluan vielä selventää ihan varmuuden vuoksi, että tämän dialogin tavoitteena on periaatteessa ainoastaan päästä selvään näkemiseen siitä, että sanan "minä" takana ei ole mitään todellista entiteettiä. Kuitenkaan erillisyyden tunne ja kehoidentifikaatio eivät välttämättä katoa yhtenä rysäyksenä, vaan todellisuuden luonteen tarkastelua tulee ehkä jatkaa tämän dialogin jälkeen, elämää elämällä. Erillisyyteen pohjaavia ajatuksia ja tunteita nousee edelleen, mutta suora kokemus osoittaa niiden olevan vailla pohjaa, jolloin niiden on helpompi antaa pudota pois.
- Kiitos selvennyksestä. Kyllähän olet sitä oivasti tehnyt matkan varrella - palauttanut päämäärään johtavalle polulle, ettei juttuni ole lähteneet syvälle metsään. Nuo tarkennukset mitä toit esille olivat varsin hyviä, liittyen siihen että olisi tietyt odotukset tältä, siis jotkut muut kuin mistä tässä on kyse.
Näkemistä/kuulemiseen/tuntemiseen liittyvä kysymys joka tässä prosessin aikana on toistunut useamman kerran - onko jotain aistihavaintoa joka kertoisi persoonallisesta minästä - tätä olen saattanut aiemmin lähestyä hieman liian monimutkaisesti ja toki alussa kenties yksinkertaisesti,,, siis kuten luulen asian olevan. Eli nyt on jälleen tullut tunne että tämä on yksinkertainen seikka, että miksi tätä ei ole aiemmin "nähnyt"...varmaan siksi kun ei ole katsonut ja on vain uskonut omiin tarinoihin, siis ilmeneviin ajatuksiin minästä (jota ei ole, eikä ole ikinä ollut).
Sen sijaan illuusio-tarinoihin uskomista on esiintynyt.
Eli mikäli kysymys tarkoittaa sitä, että onko olemassa joku ijv-kaveri (tai joku muu persoona-hahmo kuten minä/itse), joka tuottaisi näkemisen, saisi aikaan kuulemisen, pyörittäisi ajatuskoneen vipua, saisi aikaan tuntemisen...siis ei tälläistä ole. Minä sana, itse-termi tai kirjainyhdistelmä ijv ei ole näiden tuottaja. Nuo ovat vain käsitteitä. Siis kun katson ympärilleni, kuuntelen ääniä, tunnen tuntemuksia tuolin painautuessa takareisiin tai sormien tähän näppikselle - en kykene löytämään minää, itseä tai ijv:tä. Näen kyllä kehon eri osat, kuten sormet, kädet, jalat - kuulen hengityksen äänen, tunnen tuolin selkänojan paineen selässä...mutta siis nuo ovat seikkoja, joita tapahtuu: tuntuu painetta, kuuluu hengitystä, sormet näkyvät. Ajatuksia ilmenee, jostain ine ilmestyvät yksi kerrallaan ja hetken päästä katovat.
No tässäkin tuntuu vähän hassulta kirjoittaa että minä henkitän tai minä kuulen hengityksen tai että minä näkisin kehon osat - koska ei se termi/käsite/kirjainyhdistelmä minä/itse/ijv kuule, näe, hengitä, tunne tms. Siis se on vain tarina - ei tarina, satu näe/kuule/tunne yhtään mitään.
- Raakahavainnoistani en siis löydä tarina-itseä, satu-minää, tai kirjainyhdistelmä-ijv:tä
- En löydä havainnoistani näkijää/kuulijaa/ajattelijaa/tuntijaa.
- Suorien havaintojen kautta en löytänyt minän takaa mitään entiteettiä.
*Minäkuvia on kuitenkin edelleen tullut esille, niitä tarkastelemalla että mitä niiden takaa löytyy: tiettyjä uskomuksia sekä tunteita - joita olen käynyt läpi.
*minätarinoita on paikoittain myös tullut esille, olen kertonut: minä tein, minä olin...ok, olen osan havainnut heti tarinoiksi että tuohan on vain tarina. Mutta paikoin olen havainnut, että miksi nyt tuokin seikka on tarkoitus tuoda itsestäni esille ikäänkuin pyrkimys antaa itsestä tietty kuva - että mikä imagon luonti / minkä minäkuvan puolustus tässä nyt tapahtui.
- Onko tässä muuten kriteeri että olisi koko ajan samaistumatta minän-illuusioon. Olen itsellänikin havainnut että kuilu on kaventunut, ts. tarinan kerronnan jälkeen olen viime aikoina verraten nopeasti havainnut että tulipa kerrottua tarina, satu minän seikkailuista. Mutta siis ainakin hetken on vuorovaikutustilanteissa ollut kiinni draamassa, minä tein, tämä tapahtui minulle jne.
- sitten mainitsin että osa toiminnoistani on tullut reaktiona - ja voin kuvitella että niissä taustalla on jokin uskomus. Niitä tarkastelen vielä lähemmin mitä minäkuvia/uskomuksia tässäkin mainituissa tilanteista löytyy.
*Kehoidentifioimisesta ja erillisyysajatuksista toitkin keskeisiä seikkoja tuossa esille. Kiitos, avaavia.
- Kyllä näitä on vuorovaikutustilaissa esiintynyt.
*Joskin kyllä selvää muutosta olen havainnut vuorovaikutustilanteisiin, kepeys, ilo on lisääntynyt.
- Tiettyjen nappien painalluksiin sitä tuntuu vielä reagoivan, joskin havainnut entistä tarkemmin että kyse on oma uskomus/minäkuva joka aktivoituu ja sitten niitä on alkanut tarkastella ajatus-tunne lähestymistavalla.
ijv
