eli esim. jos mulla on poikavauva ja sit joku kidnappais sen, niin olisko se sit yks ja sama että kas vauva hävis, vai olisko siinä sit kuitenki että mun poika kaapattiin, että voi hemmetti!!! veikkaisin tällä hetkellä, että kyl ois tota samaistumista, että ei ois sama kidnapataanko mun lapsi vai jonkun tuntemattoman lapsi, vaikka siis vauva on vauva, se ei muuttuis siinä vaikka se oliski kidnapattu.
[Joo, mielenkiintoinen mietelmä. Totuus on kuitekin että sinä olisit isä joten poika olisi ikään kuin sinun vastuulla :) En tiedä tarviiko näin pitkälle mennä, en ole koskaan ajatellut asiaa kun ei ole lapsia.
mullakaan ei oo lapsia vielä, mut aloin tosiaan viedä tota samaistumis ajatusta vähän pidemmälle ja siinä tosiaan tuli tuo pieni epäilys, että vaatiiko tää sitä että ei oo samaistumista ees siihen isä suhteeseen, että mä nyt hoidan tätä lasta, mut toi on lapsi että ei ois leimaa että mun lapsi, mut joo, tää oli tosiaan spekulatiivista ajatusta ja tosiaan jotenkin fiilis, että inhimillisyys säilyy vaikka menis lähes kuinka pitkälle tässä.
[Tuntuuko sinusta että tämä prosessi kaipaa vielä jotain? Oletko omasta mielestäsi nähnyt minän illuusion lävitse tarpeeksi selvästi? Mikä voisi vielä muuttua? Onko jotain mitä et ymmärrä tai on sinulle epäselvää? Onko Harria olemassa, onko Harria koskaan ollut?
Siis tää prosessi on ollu hyvä ja oon sulle kiitollinen hyvistä kommenteista ja erinomaisista kysymyksistä, ne on auttanu paljon. Toi ajattelu on jääny vähemmälle ja varsinkin tuo minään samaistuminen. Olen tän joskus aikaisemminkin sanonut, että minää ei ole, se on pelkkä ajatus. Näen kyllä ton ajatuksen läpi, että se vaan nousee ja sit laskee ja että mä en oo toi ajatus, minä. Nää kokemukset on mulla vankistunu tän lu prosessin aikana. Harria ei ole, eikö oo ollutkaan. Korkeintaan ajatustasolla harri on olemassa, mut sekin ajatus on hetkittäinen ja se tippuu nopeasti pois kuten muutkin ajatukset.
Mulla tulee kuitenkin silloin tällöin äkillisiä tilanteita joissa tapahtuu hetkittäistä samaistumista tohon minään, eli jotkut spontaanit tilanteet, äkilliset tilanteet, niissä saattaakin huomata suojelevansa tuota ajatusta minästä, mielikuvan ylläpitoa, sit kuitenkin aika nopeasti huomaa, että toi oli pelkkä ajatus, että mitä mä siitä välitän, mut tosiaan siinä itse tilanteessa se minään hetkellinen samaistuminen saattaa rajoittaa kokemusta ja käyttäytymistä. Siitä mulla on pien epäilys, että voisko tän saada ihan 24/7 tyyliseksi, vai meneekö se sit ikäänkuin itsestään ja eli pikkuhiljaa jää ajatukset minästä ja ylipäätänsä ajatukset asioista vähemmälle ja tuo samaistuminen hetkellisestikään minään jäis pois, eli tätä oon vähä miettiny ja sit just että miten vois saada tuon hetekellisenkin samaistumisen minään pois vai tippuuko se itsestään sit vai onko jotain harjoitteita tai kysymyksiä joiden tarkastelu vois tiputtaa sit noi hetkellisetkin samaistumiset.
siis olemus on näiden muutaman viikon aikana vapautunu, on tullu rentoutta lisää, eli kyl tää on ihan käytännössäkin näkyny.
jotain epäilyksiä tullu sen suhteen että pitäiskö tässä kokea jotain voimakasta ykseyden tunnetta, kuten jotkut kuvanneet, en nyt tarkoita että seireenit laulais ja tiedän että eri ihmisillä kokemukset on erilaisia, mut joskus puskenu tollainen pien epäilys mieleen. Toisaalta sisimmässä tunnen rauhaa ja sisimmässä myös tunnen vahvasti, että tää hetki on arvokas sellaisenaan, eli tarkoitan sitä, että mitä tahansa tunnen nyt, niin se on arvokas, siitä ei puutu mitään, mut ei kuulu tuntea mitään muuta, toi on päällimmäinen ja vahva fiilis, mut sit välillä tosiaan tullu hetkittäinen epäilys, että hetkonen, kuuluisko tässä tuntea jotain voimakasta ykseyden tunnetta, no nääki sit tippunu kyllä pois eli ei oo jääny päälle, ei oo jääny mietityttämään ja en oo siis jääny kiinni näihi, mut ku tässä nyt rehellisiä ollaan ni välillä tullu tollainen epäilys, mut miksei hetkittäistä epäilystä saisi tulla, sekin mul on tullu mieleen sitte, ku siihen epäilykseen ei sit kuitenkaan jääny kiinni.
H
