Etsin opasta

[mag]

Tämän ymmärrän. Luulisin ymmärtäväni. Ajatukseni kokijasta minuutena ei välttämättä sisällä identiteettiä. Tarkoitan että ajatuksessani minuus on lähinnä passiivinen kokija, kun taas identiteetti mielestäni edellyttää enemmän aktiivisuutta. Siis tarkoitan että kokija voi olla mielestäni olemassa ilman että hän aktiivisesti kokee asioita.

Pelkistetään, mitä jos ei ole mitään passiivista kokijaa, tai kokijaa ylipäätään? Tuo passiivinen kokija jo kuulostaa keinotekoiselta käsitteeltä. Ei lähdetä mielen rakentamaan suohon, eihän?

Hän (minä) on siis vain paikka jossa kokemukset tapahtuvat.

Tämä kuulostaa totuudellisemmalta. Kokemukset tapahtuvat.....

Tässäkin jotenkin tuntuu olevan ongelmallista se että edelleen se kokemus vaatii keskittymistä ja kun siihen hetkeksi pääsee, on se ohimenevä.

Älä oleta, että arkikokemus muuttuisi tuollaiseksi 24/7. Monet asiat vaativat huomion kohdistamista, ja operoimista mielen kautta. Ei siis tarvitse pinnistellä pysyäkseen tuollaisessa tilassa. Mutta jos mielellä ei ole mitään erityistä tehtävää, niin silloin puhtaissa aistimuksissa lepää sitten mielellään.

Siis mietitäänpäs.... Tätä voi soveltaa mihin tahansa aistiin mutta otetaan kuulo. Minun korvani täytyy olla olemassa jotta kuuloaistini voisi olla olemassa. Ja kuuloaistini on olemassa koska kuulen. Kuuleminen jatkuu vaikka lakkaan uskomasta siihen. Mutta olenko minä korvani? (tässä vaiheessa tuli taas naurunremakka) Onko korvani olemassaolo siis todiste minun olemassaolostani? Vai onko se todiste vain kuuloaistini olemassaolosta? Jos näin on, kenen kuuloaisti se on jos ei minun? Kuka on kuulija? Voiko pelkkä kuuloaisti olla kuulija? Tarvitseeko kuuloaisti omistajan ollakseen olemassa? Se tarvitsee tietynlaisia fysikaalisia ja kemiallisia olosuhteita toimiakseen, mutta voiko pelkkä korva ja kuuloaisti olla olemassa ilman kuulemisen kokijaa? Onko korva silloin kokija? Vai kuuloaisti?

Välittömässä kokemuksessa korva ja aistireseptorit ovat oletuksia, uskomuksia. Kuuloaistidatassa ei ole mitään informaatiota siitä, että olisi olemassa kuuloaistireseptorit tai korva. Sama kaikkien aistien kohdalla. Voitko olla tästä yhtä mieltä?

Onko aistien välittämässä informaatiossa jotain sellaista, joka sellaisenaan (ilman ajattelua) kertoo minän, kokijan, olemassaolosta? Yritin tutkia ja havainnoida tätä kokemusta ajattelematta... Mutta edelleen palaan vain siihen että kokijan täytyy olla olemassa jotta kokemus voisi olla olemassa. Että minuus on passiivinen kokemuksen tapahtumisen paikka. Että kokemus itsessään on todiste kokijan olemassaolosta.

Kokemukset ovat, mutta onko kokijasta mitään todistetta välittömässä kokemuksessa?

Ja kuuloaistini on olemassa koska kuulen.

Oletuksia, uskomuksia.... Ei tehdä mitään loogisen päättelyn ketjuja, katsotaan välitöntä kokemusta, ok?

Nyt mieleeni nousee kysymys sielusta. Olen myös oppinut ajattelemaan että sielu on todellinen minuus. Sielu jää jäljelle kun kuolemme.

Onko välittömässä kokemuksessa mitään todistetta sielun olemassaolosta? Vaikkei löytyisikään, ei tarvitse luopua sielua koskevista uskomuksista, jotta voimme viedä tämän dialogin päätökseen, minuuden illuusion näkemiseen.

[Mirella]

Nämä ajatukset ovat todella intensiivisiä. On jotenkin niin suuri halu tajuta tää juttu. En tiedä onkohan odotukset vaan liian korkeella. Latasin tämän sivuston sovelluksen puhelimeeni ja luin sitä läpi. Mieli jotenkin yrittää ihan vimmatusti tajuta tätä minuuden illuusiota! Olen jo muutamaan otteeseen purskahtanut itkuun silkkaa turhautumista. Että miksi ei voi vaan tajuta!?!

Tuntuu että osaan vaan oppia ulkoa, hyväksyä, olla samaa mieltä. Tästäkin on helppo ottaa "uskomus" tai elämänohje jonkun edellisen tilalle, ja toimia sen mukaan, kuitenkaan oikeasti tajuamatta mistä on kysymys. Hokea vaan mantranomaisesti että minuus on illuusio ja kokea kuulostavansa jotenkin tosi valaistuneelta.

[Mirella]

Okei, uusi yritys.

Ei lähdetä mielen rakentamaan suohon, eihän?

Helpommin sanottu kuin tehty :)

Välittömässä kokemuksessa korva ja aistireseptorit ovat oletuksia, uskomuksia. Kuuloaistidatassa ei ole mitään informaatiota siitä, että olisi olemassa kuuloaistireseptorit tai korva. Sama kaikkien aistien kohdalla. Voitko olla tästä yhtä mieltä?

Huomaan tämän olevan totta. Voin olla syntymästäni saakka kuuro ja sokea, tietämättä miltä ääni kuulostaa tai miltä korva näyttää, mutta nähdä silti unta korvalla kuulemisesta. Ja vaikka kuuleminen unessa tuntuu todelliselta, se ei tarkoita sitä että kuuloaisti todellisuudessa olisi olemassa.

Kokemukset ovat, mutta onko kokijasta mitään todistetta välittömässä kokemuksessa?

Järki järki järki järki!!! Loogisen päättelyn ketju alkaa jyllätä mielessä välittömästi. Voisin kirjoittaa aiheesta tutkielman helposti. Onko kokijasta mitään todistetta välittömässä kokemuksessa.... Onko missään mitään todistetta mistään?!? Apua! Siis se kysymys mikä mulle tästä herää on, että jos kokijan olemassaoloa ei voi todistaa aistien ja ajatusten kokemisella niin millaisten asioiden olemassaoloa sitten voi ylipäätään todistaa ja millaisilla perusteluilla? Onko pöytä olemassa siksi että näen sen, tunnen miltä se tuntuu, kuulen miltä kuulostaa kun se kalahtaa lattiaa vasten ja haistan miltä se tuoksuu? Vai onko pöytäkin tätä kautta vain aistikokemus?

Onko välittömässä kokemuksessa mitään todistetta sielun olemassaolosta?

Ei ole. Se on ihan totta pelkkä uskomus. Asia jonka ajatteleminen tuntuu lohdulliselta mutta jota en voi todistaa muulla kuin ajatuksella tai tunteella. Aloin ajatella myös muita itselleni tärkeitä asioita ja uskomuksia joita pidän elämäni ohjenuorana. Esimerkiksi rakkaus. En voi mitenkään todistaa rakkauden olemassaoloa. Rakkauden kokemus osiin purettuna on tunteita, ajatuksia, tunteisiin liitettyjä käsitteitä ja mielikuvia, muistoja, toimintatapoja ja toimintatapoihin liitettyjä arvoja ja uskomuksia.

Hmmm... Mitä pöydän kokemus on sitten osiin purettuna, verrattuna rakkauden kokemukseen? Pöydän pystyn tuntemaan kaikilla viidellä aistillani. Rakkautta en. Mutta jos aistikokemuksilla ei voi todistaa mitään niin ei se tee pöydän kokemuksesta yhtään sen todellisempaa kuin rakkauden kokemuksestakaan. Järkeistänkö taas liikaa?

[mag]

OK. Aika tehdä toinen harjoitus.

Mistä ajatukset ilmestyvät ja mihin ne katoavat? Välittömän kokemuksen pohjalta? Aivot ja mieli ovat oletuksia, uskomuksia, välittömässä kokemuksessa, joten älä viittaa niihin.

On erittäin tärkeää olla valppaana juuri sinä hetkenä kun uusi ajatus ilmestyy. Kun se tapahtuu, sano hiljaa mielessäsi "plop", ja astu ulos ajatuksesta sanomalla:

"Olet vain ajatus, et mitään todellista"

Anna ajatuksen kadota, ja odota uuden ilmestymistä, ja toista prosessi yhä uudestaan.

Huom. mielen kaksi eri moodia: (1) rekisteröi huonetta ympärilläsi (2) tuottaa tarinoita/ajatuksia näkemästään. Jos tämä jaottelu ei tunnu selvältä heti selvältä (huolestut esim. siitä, ettet vain ajattelisi pöytää kun vain rekisteröit sen näkökentässäsi), niin keskity vaikka tarkkailemaan ajatuksia, jotka liittyvät johonkin joka ei ole näkökentässäsi huoneessa ympärilläsi, silloin voit olla 100% varma, että ne ovat täyttä tuubaa, fiktiota.

Saatko edellisen harjoituksen tehtyäsi sellaisen tunteen, että "ihan kuin olisin teflonia, johon mikään ajatus ei takerru, eikä jätä jälkiä" ? :)

Ajatukset eivät ole todellisia, ainoastaan potentiaali, josta voi syntyä todellisuutta. Puusepällä voi olla ajatuksia rakentaa tuoli tai pöytä tai mitä tahansa, mutta ne ovat vain potentiaalia, kunnes esim. se tuoli, jolla istua, on materiaa.

[Mirella]

O.k. Baby steps. Kiitos kärsivällisyydestäsi. Minusta tuntuu että tässä saattaa vierähtää jonkin aikaa. Monet ajatusmallit ovat juurtuneet paljon syvemmälle kuin olin osannut kuvitella.

Mistä ajatukset ilmestyvät ja mihin ne katoavat? Välittömän kokemuksen pohjalta? Aivot ja mieli ovat oletuksia, uskomuksia, välittömässä kokemuksessa, joten älä viittaa niihin

Välittömän kokemuksen pohjalta ajatukset eivät ilmesty mistään mitä voisin sormellani osoittaa, eivätkä ne myöskään katoa mihinkään tiettyyn paikkaan jonka voisin nimetä. Järjellä ajateltuna voisin puhua muistojen ja asenteiden vaikutuksesta mutta yritän nyt oysyä välittömässä kokemuksessa. Ajatukset tulevat ja menevät ei mistään ei minnekään.

On erittäin tärkeää olla valppaana juuri sinä hetkenä kun uusi ajatus ilmestyy. Kun se tapahtuu, sano hiljaa mielessäsi "plop", ja astu ulos ajatuksesta sanomalla:

"Olet vain ajatus, et mitään todellista"

Anna ajatuksen kadota, ja odota uuden ilmestymistä, ja toista prosessi yhä uudestaan.

Tein harjoitusta tovin. Osasta ajatuksia oli helppo päästä "eroon" tällä tavoin toteamalla että ajatus ei ole todellinen. Vaikeampia olivat ajatukset jotka herättivät tunteita. Tunne tuntuu paljon todellisemmalta kuin ajatus. Tunne ruokkii ajatusta ja ajatus tunnetta.

Saatko edellisen harjoituksen tehtyäsi sellaisen tunteen, että "ihan kuin olisin teflonia, johon mikään ajatus ei takerru, eikä jätä jälkiä" ? :)

En... Tunnepohjaiset ajatukset ovat hyvin sitkeässä.

Ajatukset eivät ole todellisia, ainoastaan potentiaali, josta voi syntyä todellisuutta. Puusepällä voi olla ajatuksia rakentaa tuoli tai pöytä tai mitä tahansa, mutta ne ovat vain potentiaalia, kunnes esim. se tuoli, jolla istua, on materiaa.

Ajattelin että petaanpa sängyn ennen kuin alan tehdä harjoitusta. Samalla ajattelin "olet vain ajatus, et mitään todellista". Kun ajatus muuttui toiminnaksi, potentiaali tuli todeksi. Todella petasin sängyn ajatuksen inspiroimana.

Toisaalta... Mietin yhä välitöntä aistikokemusta verrattuna ajatuksen ja tunteen kokemiseen. Yritin miettiä mistä aistikokemukset ilmestyvät ja mihin ne menevät, välittömän kokemuksen pohjalta. Vastaus on sama. Eivät mistään eivät minnekään. Voin järjellä ajatella että tuo ääni kuuluu jääkaapista ja tuo tunne suussani on kielen painatuminen kitalakeen jne. mutta siinä on jo heti tulkintaa. Välittömässä kokemisessa ajtukset ovat yhtä tosia kuin aistikokemukset. Tulevat ja menevät ei mistään ei minnekään. Mikä on siis todiste sille että mitään on olemassa? En ymmärrä...

[mag]

Välittömän kokemuksen pohjalta ajatukset eivät ilmesty mistään mitä voisin sormellani osoittaa, eivätkä ne myöskään katoa mihinkään tiettyyn paikkaan jonka voisin nimetä. Järjellä ajateltuna voisin puhua muistojen ja asenteiden vaikutuksesta mutta yritän nyt oysyä välittömässä kokemuksessa. Ajatukset tulevat ja menevät ei mistään ei minnekään.

OK. Jotakin tällaista osasin odottaakin :)

Tein harjoitusta tovin. Osasta ajatuksia oli helppo päästä "eroon" tällä tavoin toteamalla että ajatus ei ole todellinen. Vaikeampia olivat ajatukset jotka herättivät tunteita. Tunne tuntuu paljon todellisemmalta kuin ajatus. Tunne ruokkii ajatusta ja ajatus tunnetta.

Olet oikeassa, tunne tuntuu todellisemmalta kuin ajatus. Ajatukset ja tunteet muodostavat itseään vahvistavan kehän: ajatus voimistaa tunnetta, mikä lisää ajatuksia, ja tunne voimistuu edelleen.

En... Tunnepohjaiset ajatukset ovat hyvin sitkeässä.

Palaudu siihen aistidataharjoituksen tilaan, se on NOLLA. Sitten on taas helppo havaita ajatukset ja mitä kaikkea muuta siihen rakentuu päälle.

Välittömässä kokemisessa ajtukset ovat yhtä tosia kuin aistikokemukset. Tulevat ja menevät ei mistään ei minnekään. Mikä on siis todiste sille että mitään on olemassa? En ymmärrä...

Emme hae todistetta siitä, ettei mitään olisi olemassa, vaan oivallusta siitä, että minuutta ei ole olemassa. Ajatukset, havainnot ja kokemukset tapahtuvat, mutta onko niissä missään yhtään sinua, kun tarkastelet asiaa tarkemmin?

[Mirella]

Palaudu siihen aistidataharjoituksen tilaan, se on NOLLA. Sitten on taas helppo havaita ajatukset ja mitä kaikkea muuta siihen rakentuu päälle.

Hmmm... alan ehkä hahmottaa jotain. Ehkä. Ajatuksia on. Tunteita on. Ajatukset ruokkii tunnetta ja tunteet ajatusta. Näin on. Se ei katoa. Mutta toisaalta sillä ei ole mitään väliä koska eivät ne ole minun ajatuksiani tai tunteitani. Ne vain ovat.

Emme hae todistetta siitä, ettei mitään olisi olemassa, vaan oivallusta siitä, että minuutta ei ole olemassa. Ajatukset, havainnot ja kokemukset tapahtuvat, mutta onko niissä missään yhtään sinua, kun tarkastelet asiaa tarkemmin?

Aistikokemukset ovat. Ajatukset ovat. Tunteet ovat. Ja saavat olla. Voinko todistaa niiden olemassaoloa on yhdentekevää. Ne eivät ole minun. Ne ovat. Ne koetaan mutta ne eivät ole minua. Purskahtelen taas aika ajoin nauruun käydessäni läpi tätä ajatusketjua.

Jos kaikki vain tapahtuu, ei ole olemassa myöskään vapaata tahtoa. Kaikki vain tapahtuu. Ei siinä silloin kenelläkään ole mitään vastuuta mistään. Valintoja ei ole koska ei ole vaihtoehtoja, ei millään tasolla, ei ajatuksen eikä teon tasolla. Vaihtoehdot ovat illuusio. Vaihtoehdotkin ovat vain ajatuksia, eivät mitään todellista.

Toisin sanoen kaikki menee koko ajan vain yhdellä tavalla johon kukaan ei voi vaikuttaa koskaan ketään ei ole. Silloinhan kaikki on hyvin eikä mistään tarvitse olla huolissaan. Nauran taas. Huolestuminen ei silti varmaankaan katoa mutta ei se haittaa. Se vain on. Se saa olla jos sen kerran pitää olla. Ei sillä ole vaihtoehtoa olla olemassa tai olla olematta. Ei se ole minun alullepanemaani huolestumista. Jos sitä on niin sitten on. Ja jos taas syntyy toinen olosuhde joka vie huolestumisen pois tai syventää sitä niin sitten on niin, mutta ei se ole minun vastuullani mitä tapahtuu.

Jokin osa minussa vielä kyseenalaistaa tätä ajatusketjua....toisaalta se tuntuu hyvin loogiselta.

[mag]

Kaikki tapahtuu automaattivaihteella. Löydätkö jotain mihin erillistä itseä, Mirellaa, tarvitaan, mistä tarvitsisi huolehtia?

[Mirella]

Juuri tuo automaattivaihteella tapahtuminen tuli itsellänikin mieleen. Viimeisimmän viestin kirjoittamisen jälkeen aloin vain tarkkailla. En pelkästään ympäristöäni vaan myös "sisintäni" ja toimintaani ikään kuin ulkopuolisena. Ahaa, nyt käteni nousevat otsalleni ja pyyhkivät hiuksiani sivuun. Ahaa nyt sormeni alkoivat vetää peittoa ylöspäin. Ahaa, nyt pääni kääntyi kissan maukumisen suuntaan. Kaikki todellakin vain tapahtuu. Ja nauroin jokaisen tälläisen "ahaa" -havainnon päätteeksi. Se on niin hassua :D

Tavallaan edelleen tuntuu siltä että se vaatii jotenkin keskittymistä mutta en jotenkin stressaa siitä enää. Keskittyminen tapahtuu sitten jos tapahtuu. Jos sen pitää tapahtua. Nyt on aika rento olo. Jännä nähdä mihin tämä vielä vie.

[mag]

OK. Keho liikkuu ja kokemuksia tapahtuu, Mirellaa ei missään. Mutta sitten nuo mokomat, ajatukset. Ne ovat kuin läpinäkyvää harsoa todellisuuden päälle, ja tuon läpinäkyvyyden vuoksi helposti unohtaa, että ne eivät ole todellisuutta. Tapahtuvat kyllä, mutta eivät ole todellisuutta. Todellinen on jotakin mikä ei lakkaa olemasta vaikka lopettaisi uskomasta siihen. Tee tuota edellä kuvattua ajatusten tarkkailuharjoitusta lisää. Jos jostain kuuluisi ääni, joka puhuisi persoonallisen olemassaolosi puolesta "olen sitä tai tätä", niin olisiko se mitään muuta kuin ajatus? Kuka olisit jos et uskoisi ensimmäistäkään "minä olen x..." -ajatusta?

[Mirella]

Mutta sitten nuo mokomat, ajatukset. Ne ovat kuin läpinäkyvää harsoa todellisuuden päälle, ja tuon läpinäkyvyyden vuoksi helposti unohtaa, että ne eivät ole todellisuutta. Tapahtuvat kyllä, mutta eivät ole todellisuutta. Todellinen on jotakin mikä ei lakkaa olemasta vaikka lopettaisi uskomasta siihen.

Nyt en ole ihan varma että ymmärränkö tämän. Aiemmin oli puhetta siitä että emme hae todistusta siitä ettei mitään olisi olemassa. Ja sitten kuitenkin sanot että todellinen on jotakin mikä ei lakkaa olemasta vaikka lopettaisi uskomasta siihen.

Okei. Ajatukset tapahtuvat mutta eivät ole todellisuutta. Ymmärrän tämän siten että ajatukset ovat olemassa mutta niiden sisältö ei ole todellisuutta. Eli ajatus autosta tapahtuu mutta ajatuksen auto ei ole todellisuutta. Se on selvää. En voi löytää ajattelemaani auton ajatusta mistään. Aistihavainnot voin paikantaa. Voin tarvittaessa tutkia konkreettisesti missä niiden lähde on.

Tee tuota edellä kuvattua ajatusten tarkkailuharjoitusta lisää. Jos jostain kuuluisi ääni, joka puhuisi persoonallisen olemassaolosi puolesta "olen sitä tai tätä", niin olisiko se mitään muuta kuin ajatus? Kuka olisit jos et uskoisi ensimmäistäkään "minä olen x..." -ajatusta?

Tämä harjoitus on ruvennut tapahtumaan itsekseen. Eikä minulla ole tarvetta määritellä kuka olen. Tai jos sellainen määritelmä ajatuksiini putkahtaisikin niin se on vain ajatus. Sillä ei ole mitään väliä. Käytän edelleen viittausta minusta ja minun ajatuksistani jne. koska se on kielikuvana helpompi. Se on käsite joka muodostuu erilaisten osasten yhteistoiminnasta. Niitä osasia ovat mm. ruumis, ajatukset, tunteet, muistot, asenteet jne. mutta jos jokainen osanen irrotettaisiin kokonaisuudesta, "minä" katoaisi. Minää ei voi paikantaa mihinkään niistä osista.

Siksi olenkin ajatellut että sielu on se minuus. Se kumma voima joka pitää palaset yhdessä ja tuo niihin elämän. Ja voi se niin ollakin, mistäs minä sen tiedän, en pysty todistamaan sielun olemassaoloa. Mutta olkoonkin niin, sielukin olisi vain osa kokonaisuutta josta muodostuu tämä hahmo jolle on annettu nimeksi "Mirella".

[mag]

Okei. Ajatukset tapahtuvat mutta eivät ole todellisuutta. Ymmärrän tämän siten että ajatukset ovat olemassa mutta niiden sisältö ei ole todellisuutta. Eli ajatus autosta tapahtuu mutta ajatuksen auto ei ole todellisuutta. Se on selvää. En voi löytää ajattelemaani auton ajatusta mistään. Aistihavainnot voin paikantaa. Voin tarvittaessa tutkia konkreettisesti missä niiden lähde on.

Seuraava harjoitus saattaa selventää asiaa, kuten valaista myös tätä minuuden illuusion arvoitusta.

Sulje silmäsi. Kuvittele, että pidät käsissäsi melonia. Kuvittele se yksityiskohtaisesti: muoto, väri, miltä tuntuu kädessä. Pidä sitä kädessäsi, ja tunne sen paino.

Avaa silmäsi.

Mitä melonille tapahtui? Vaihtuiko meloni ei-meloniin? Katosiko se? Aivan, sitä ei ollut koskaan olemassa.

Samalla tavoin erillisen itsen kanssa. Mieli on vain kuvitellut sen olemassaoloon, ja vahvistanut illuusiota kertoen erilaisia tarinoita, joiden päähenkilönä on tuo salaperäinen 'minä'.

Siksi olenkin ajatellut että sielu on se minuus. Se kumma voima joka pitää palaset yhdessä ja tuo niihin elämän. Ja voi se niin ollakin, mistäs minä sen tiedän, en pysty todistamaan sielun olemassaoloa. Mutta olkoonkin niin, sielukin olisi vain osa kokonaisuutta josta muodostuu tämä hahmo jolle on annettu nimeksi "Mirella".

Mieli yrittää löytää minuuden aina jostakin. Mitä jos sitä ei löytyisi sielustakaan? Olisihan kammottavaa elää kokonaan ilman minuutta? Mitä jäisi jäljelle? Erilaisi automaattisia elämänprosesseja?

Mutta jos olemme rehellisiä ja katsomme suoraa kokemusta, onko minuus mahdollistaa paikantaa mihinkään? Mitä etua on ylläpitää uskomusta sieluun? Jos sinulle nousisi ajatus "minä olen sielu", niin uskoisitko?

[Mirella]

Sulje silmäsi. Kuvittele, että pidät käsissäsi melonia. Kuvittele se yksityiskohtaisesti: muoto, väri, miltä tuntuu kädessä. Pidä sitä kädessäsi, ja tunne sen paino.

Avaa silmäsi.

Mitä melonille tapahtui? Vaihtuiko meloni ei-meloniin? Katosiko se? Aivan, sitä ei ollut koskaan olemassa.

Aivan. Juuri tätä tarkoitin kirjoittaessani että autoajatuksesta ja siitä että ajatuksen sisältö ei ole todellinen.

Mieli yrittää löytää minuuden aina jostakin. Mitä jos sitä ei löytyisi sielustakaan? Olisihan kammottavaa elää kokonaan ilman minuutta? Mitä jäisi jäljelle? Erilaisi automaattisia elämänprosesseja?

Mutta jos olemme rehellisiä ja katsomme suoraa kokemusta, onko minuus mahdollistaa paikantaa mihinkään? Mitä etua on ylläpitää uskomusta sieluun? Jos sinulle nousisi ajatus "minä olen sielu", niin uskoisitko?

.

Niin, sitä yritin juuri sanoa että sielu ei voi olla minuus koska se olisi vain osa kokonaisuutta. Samalla tavoin kuin ruumis, ajatukset, muistot jne. Mikään osanen itsessään ei ole minuuden ydin. "Minä olen sielu" olisi vain ajatus. Nimenomaan uskomus. "Mirella" on sen kokonaisuuden nimi joka koostuu erilaisista osasista.

[mag]

"Mirella" on sen kokonaisuuden nimi joka koostuu erilaisista osasista.

Kaivetaanpä hieman vielä syvemmälle. Mieli on leimasinkone, joka haluaa leimata kaikkeen oman merkkinsä, esim. "Mirella" joukkoon ajatuksia, kokemuksia ja aistihavaintoja. Löytyykä niistä todellisuudessa "Mirella" nimilappua? Jos erillistä itseä ei ole, niin mitä jää jäljelle? Kerro miltä todellisuus, elämä näyttää, kun katselet sitä minuuden illuusiosta vapaan linssin (silmiesi) läpi?

[Mirella]

Elämä vain tapahtuu. Ajatukset, tunteet ja reaktiot ovat. Niille voi antaa leiman ja liittää ne osaksi Mirellan tarinaa mutta se ei ole tarpeellista. Se ei tunnu mielekkäältä. Tuntuu siltä että pelkässä olemisessa tapahtuu tarpeeksi. Ei tarvitse keksiä tekemistä jotenkin viihdyttääkseen itseään. Sängyllä makoilu, aistihavaintojen tekeminen ja ajatusten tarkkailu on itsessään tarpeeksi. Tuntuu kuin katsoisin kaiken tapahtumista ikään kuin sivusta, mutta se en ole "minä" joka katsoo. On vain ajatus kaiken katsomisesta.

Ja sitten jos tulee ajatus, impulssi, potentiaali tehdä jotain, niin sitten joko alan tehdä jotain tai en. Sekin tuntuu tarkkailulta enemmän kuin aktiiviselta tekemiseltä. Tekeminen joko tapahtuu tai ei, kaikki vaihtoehdot ovat mielikuvituksen tuotetta. Mielikuvituskin on, ja saa olla mutta se ei ole todellinen. Ajatukset vaihtoehdoista eivät ole pahoja tai vääriä eikä niistä tarvitse päästä eroon. Ne vain ovat. Tulevat ja menevät. Vain ajatuksia.