Etsin opasta

[Liinu]

Hei,

Tässä tilanteeni lyhyesti:

Ymmärsin muutama kuukausi sitten, ettei stressaavilla ajatuksillani (kuten mitä huomenna tapahtuu), ole yhteyttä todellisuuteen. Kaikkina päivinä en tätä ymmärrä, mutta silloin kun näen tämän selvästi, on elämä ihanan kevyttä. Parhaimmillaan on tuntunut siltä, kuin maasta olisi tullut paratiisi.

Löytyisikö opasta tällaisesta tilanteesta lähtevälle?

[DesertRain]

Hei Liinu,

voin toimia oppaanaasi. Hienoa, että olet eksynyt tänne. Jotta opastusprosessi olisi mahdollisimman sujuva, sitoudumme täällä muutamiin ehtoihin:

- Vastaat esittämiini kysymyksiin mahdollisimman rehellisesti ja avoimesti oman tämänhetkisen kokemuksesi perusteella. Se mitä olet lukenut aiemmin ei auta tässä prosessissa, vaan kyse on siitä, että tutkit itse omaa havaintoasi tässä hetkessä.

- Kirjoitamme molemmat pääosin vähintään kerran päivässä, kunnes yhdessä toteamme opastuksen päättyneeksi, minuuden fiktion läpinähdyksi. Olemme LU:ssa havainneet, että opastus toimii parhaiten kun yhteys on melko tiivis. Ilmoitetaan puolin ja toisin, jos tulee jokin este.

- Jätät muun "henkiseen etsintään" liittyvän materiaalin sivuun tämän prosessin ajaksi, jotta voit keskittyä tutkimaan pyytämiäni asioita täysipainoisesti. Voit palata niihin opastuksen päätyttyä.

Kuulostavatko nämä sellaisilta ehdoilta, joihin voit sitoutua?


Kuvailisitko lisäksi, minkälaisia odotuksia sinulla on tämän prosessin ja sen lopputuloksen suhteen? Minkälaista ajattelet elämän olevan "portittoman portin" tuolla puolen? Listaa vain rohkeasti kaikki hassuimmatkin odotuksesi. Monesti meillä on kaikenlaisia fantastisia odotuksia sen suhteen, mitä herääminen/vapautuminen/valaistuminen tarkoittaa, joita olemme omaksuneet kirjoista ja muualta. On hyvä olla tietoinen näistä odotuksista, sillä kyse on lopulta vain uskomuksista. Jotkut niistä voivat osoittautua enemmän tai vähemmän paikkansapitäväksi, jotkut taas eivät lainkaan.

[Liinu]

Hei,

Kiitos ajastasi. Ehtoihin sitoutuminen onnistuu. Kiireisiä päiviä tulee olemaan mutta ilmoitan sitten etukäteen.

Odotuksia… Enimmäkseen odotan, että elämästä tulisi kevyempää. Ja että osaisin entistä paremmin olla uskomatta omia ajatuksiani. Että elämä olisi flow, jossa voisi ainoastaan elää, ilman analysointia ja menneisyyden ja tulevaisuuden miettimistä. Ja että kaikki tuntuisi loksahtavan paikoilleen enkä jäisi miettimään, miten asiat olisivat voineet mennä paremmin. Eli kuvittelisin prosessin jälkeen eläväni enemmän hetkessä ja jollain tavalla näkeväni asiat selkeämmin.

Prosessilta odotan ahaa-elämyksiä, että ajattelu muuttuisi asteittain. Ja odotan, että saan tehdä paljon henkistä työtä. Olen pyöritellyt näitä juttuja viimeisen viikon ajan jonkin verran mutten oikein pääse eteenpäin. Tajuan jollain tasolla sen, ettei ajatuksia ole mahdollista kontrolloida. Mutta en ymmärrä, miten ajatuksissa voi olla tiettyä toistuvuutta, jos ne eivät tule yhtään mistään.

- Liinu

[DesertRain]

Odotuksesi ovat kohdallaan. Ne vastaavat suurin piirtein sitä, mikä monien prosessin läpikäyneiden kokemus on ollut.

Aloitetaan perustavanlaatuisella kysymyksellä. Mitä ajatuksia ja tunteita herättää ajatus siitä, että mitään erillistä minää ei ole eikä tule, eikä ole koskaan ollutkaan; että ei ole mitään tekijää, ajattelijaa, kontrolloijaa jne.?

[Liinu]

Ensimmäinen ajatus oli, että silloin en voi ajatella tehneeni mitään oikein. Tai silloin elämäni ei ole enää minun jos en ole tehnyt itse valintoja ja tekoja ja kontrolloinut etteivät asiat mene ihan pieleen. Joudun tavallaan antamaan kaiken kunnian pois. Ja jos kaikki menee jollain automaattiohjauksella, en ole robottia kummoisempi.

Siinä, ettei ajattelijaa ole on jollain tavalla järkeä. Jos vaikka katson minulle tuntematonta ihmistä, syntyy heti valtavasti ajatuksia tästä ihmisestä vaikken tiedä hänestä muuta kuin miltä hän näyttää ja miten hän liikkuu. Syntyy täydellinen kuva tämän tuntemattoman ihmisen persoonasta eikä tuohon kuvaan ole mahdollista vaikuttaa. Se vain tulee.

Mutta kuitenkin näen, että on joku joka katsoo näitä ajatuksia. Tai tietenkin se, että ajattelen jonkin ajatuksen olleen jonkinlainen, on vain ajatus sekin. Se ’minä’ tuntuu olevan se, joka laittaa irralliset ajatukset yhteen. Että jos eilen oli ajatus siitä, että huomenna käydään kaupassa, pitäisi olla jokin joka muistaa tänään sen eilisen ajatuksen. Jos ajatukset tulevat tyhjästä eivätkä minusta ja katoavat tyhjyyteen, ne eivät tapaa ja kommunikoi missään vaiheessa. Miten ajatukset voivat sitten olla keskenään kohtuullisen yhteensopivia? Tai sitten voi olla useita ajatuksia yhtä aikaa ja limittäin.

Jos teoilla ei ole tekijää, ovat ne kai vain seurausta ajatuksista. Että on ajatus ’otan lehden’ ja sitten vain niin tapahtuu jos jokin toinen ajatus ei tule ensin. Tästä tulee olo kuin olisi ’minä’, joka asuu kehosta ja mielestä koostuvassa robotissa ja katselee avuttomana robotin toimintaa. Ja jos tuota 'minää' ei ole, on vain se tyhjä robotti, josta tulee ajatuksia siitä, millainen robotti se on.

Kokeilin sellaista, että laitoin kiviä riviin ja mietin mikä on rivin tekijä. Minä. Mutta minä en tehnyt ajatuksia rivin tekemisestä. Järjellä ajatellen se ’minä’ on vain ajatus mutta ei se siltä tunnu. Ja se, että minä tein rivin ei ole rivin ominaisuus, kivet vain ovat rivissä ja niiden järjestäminen on muisto, ajatus kai sekin.

Päällimmäiset tunteet ovat huoli kontrollin menettämisestä ja kiintymys omaan itseensä.

- Liinu

[DesertRain]

Hyvää pohdiskelua.

Huoli kontrollin menettämisestä on normaalia, samoin kuin kiintymys itseen. Katsotaan , että onko tosiasiassa mitään sellaista, mitä voisit menettää, ja mikä se 'itse' on.

Ajatus itsen robottimaisuudesta on tietyllä tapaa arvottava, eikö vain? Automaattiohjauksella toimiva robotti on vähemmän arvokas kuin tietoisesti valitseva henkilö. Olisiko kuitenkin mahdollista, että sekä "vapaasti valitseva itse" että "robotti" ovat käsitteitä, jotka eivät tavoita todellisuutta sellaisena kuin se on? Onko mahdollista, että robottimaisuus on mielen luoma kuvitelma siitä, minkälaista elämä on vastakohtana sille, minkälaista se kuvittelee sen juuri nyt ihannetapauksessa olevan? Mieli on toisin sanoen rakentanut kuvan itsestä kaikkine menneine valintoineen ja tulevaisuuden suunnitelmineen. Tästä kuvitelmasta nousee ajatus, että elämä ilman tätä itseä on robottimaista. Se voi olla, mutta vain jos sitä vertaa kuvitelmissaan vapaasti valitsevan minän ihanteeseen. Todellisuus on tällaisten käsitteellisten vastakohtaparien tuolla puolen. Katsotaan, mikä tuo todellisuus on.

Katsotaanpa ensin ajatuksia tarkemmin. Havaitsit jo, että et voi kontrolloida niitä ajatuksia, joita tulvii mieleesi nähdessäsi jonkun ihmisen. Onko kokemuksesi se, että tämä pitäisi paikkansa kaikkien ajatusten kanssa? Voitko valita tai ennustaa, mikä seuraava ajatuksesi tulee olemaan?
Voitko olla täysin ajattelematta?

Mutta kuitenkin näen, että on joku joka katsoo näitä ajatuksia. Tai tietenkin se, että ajattelen jonkin ajatuksen olleen jonkinlainen, on vain ajatus sekin. Se ’minä’ tuntuu olevan se, joka laittaa irralliset ajatukset yhteen. Että jos eilen oli ajatus siitä, että huomenna käydään kaupassa, pitäisi olla jokin joka muistaa tänään sen eilisen ajatuksen. Jos ajatukset tulevat tyhjästä eivätkä minusta ja katoavat tyhjyyteen, ne eivät tapaa ja kommunikoi missään vaiheessa. Miten ajatukset voivat sitten olla keskenään kohtuullisen yhteensopivia? Tai sitten voi olla useita ajatuksia yhtä aikaa ja limittäin.

Tarvitaanko mitään 'minää' laittamaan irrallisia ajatuksia yhteen? Ajatus ilmaantuu, että tänään pitikin käydä kaupassa, soittaa kaverille, tehdä tämä ja tuo asia. Jos ymmärrän oikein, tunnut rinnastavan 'minän' ja muistin toiminnan. Toisin sanoen, jos ei ole minää, niin silloin ajatuksissa ei tarvitsisi mukaasi olla mitään jatkuvuutta, mutta näin kuitenkin on. Onko se kuitenkaan 'minä', joka luo tuon jatkuvuuden, vai onko päinvastoin niin, että jatkuvuus (joka perustuu ehdollistumiskerrostumaan nimeltä muisti) luo vaikutelman 'minästä'? Koska muistat mitä ajattelit eilen, tästä seuraa mielessäsi, että täytyy olla 'minä', joka muistaa. Entä jos se on muisti, joka luo 'minän'?

[Liinu]

Ajatus itsen robottimaisuudesta on tietyllä tapaa arvottava, eikö vain? Automaattiohjauksella toimiva robotti on vähemmän arvokas kuin tietoisesti valitseva henkilö.

Koska robotilla ei ole mitään sisäisiä ominaisuuksia, se ei ole hyvä tai paha. Ei siihen voi kiintyä millään tavalla ja tuntuu siltä, että negatiivisetkin piirteet ovat arvokkaampia kuin piirteettömyys. Ehkä se tietoisesti "vääriä" valintoja tekevä tyyppi vaikka muuttuu paremmaksi...

Olisiko kuitenkin mahdollista, että sekä "vapaasti valitseva itse" että "robotti" ovat käsitteitä, jotka eivät tavoita todellisuutta sellaisena kuin se on? Onko mahdollista, että robottimaisuus on mielen luoma kuvitelma siitä, minkälaista elämä on vastakohtana sille, minkälaista se kuvittelee sen juuri nyt ihannetapauksessa olevan?

"Vapaasti valitseva itse" ainakin on käsite, ei todellisuutta. Koska jos ajatukset vain tulevat, ei ole mahdollista tehdä mitään valintojakaan. Jos yritän valita vaikka kahden kirjan väliltä, huomaan että valita on jo tehty, se vain tulee jostain.

Ja se robotti (eli mitä jää jäljelle kun minää ei ole) ei ole oikeasti minätön koska siellä sisällä on se voimaton katselija joka kokee menettäneensä kontrollin. Suojeleeko mieli jotain tällaisella epämukavalla mielikuvalla?

Mieli on toisin sanoen rakentanut kuvan itsestä kaikkine menneine valintoineen ja tulevaisuuden suunnitelmineen.

Mikä se mieli on? Onko mieli vain kaikki nykyiset ajatukset menneisyydestä, tulevaisuudesta ja tästä hetkestä?

Katsotaanpa ensin ajatuksia tarkemmin. Havaitsit jo, että et voi kontrolloida niitä ajatuksia, joita tulvii mieleesi nähdessäsi jonkun ihmisen. Onko kokemuksesi se, että tämä pitäisi paikkansa kaikkien ajatusten kanssa? Voitko valita tai ennustaa, mikä seuraava ajatuksesi tulee olemaan?
Voitko olla täysin ajattelematta?

En voi kontrolloida mitään ajatuksia, en valita enkä ennustaa. Voi olla ajatus siitä, että lasken seuraavaksi kymmeneen, mutta se ei ole fakta siitä, että niin tekisin. Tavallaan lasken kymmeneen jo sillä hetkellä, kun ajattelen kohta laskevani, eli ennustus toteutui jo nyt.

Enkä voi olla ajattelematta, koska aina annan vähintään nimiä ja merkityksiä asioille.

Tarvitaanko mitään 'minää' laittamaan irrallisia ajatuksia yhteen?

Ei kai, jos ajatuksia voi olla samaan aikaan useita. Jos voin samalla ajatella kirjoittavani, istuvani, olevani tässä huoneessa ja kaupungissa ja niin edelleen.

Jos ymmärrän oikein, tunnut rinnastavan 'minän' ja muistin toiminnan. Toisin sanoen, jos ei ole minää, niin silloin ajatuksissa ei tarvitsisi mukaasi olla mitään jatkuvuutta, mutta näin kuitenkin on. Onko se kuitenkaan 'minä', joka luo tuon jatkuvuuden, vai onko päinvastoin niin, että jatkuvuus (joka perustuu ehdollistumiskerrostumaan nimeltä muisti) luo vaikutelman 'minästä'?

Ajattelin ensin, ettei muistia voi olla ilman minää. Mutta se on tietenkin päinvastaisesti, että ilman muistia ei ole vaikutelmaa minästä.

Eli jos on olemassa vain yksittäsiä hetkiä, muisti tallentaa ne ja luo vaikutelman jatkuvuudesta. Ja siksi tuntuu siltä, että on jokin "minä", vaikka oikeasti on vain yksittäisiä hetkiä, jolloin on ajatus minusta. Ja ei ole mitään "minää", joka muuttuisi kasvaessaan, ainoastaan ajatukset "minästä" muuttuvat. Olisiko jotenkin näin?

- Liinu

[DesertRain]

Viestissäsi on paljon hyvää asiaa, johon voimme palata pian. Haluan kuitenkin ensin selventää pari asiaa liittyen siihen, mihin täällä LU:ssa usein viitataan nimellä suora tai välitön kokemus. Tämä on se, johon pyydän sinua usein tukeutumaan, joten on tärkeää selvittää, mitä sillä tarkoitetaan.

Kun seuraavassa käytän sanaa mieli, tarkoitan sillä yleistä havainto-, luokittelu- ja ajattelumekanismiamme.

Mielellä on kaksi funktiota. Ensimmäinen on raa'an aisti-informaation vastaanottaminen ympäristöstä. Toinen funktio on tuon aisti-informaation luokittelu ja nimeäminen, jota myös ajatteluksi sanotaan. Kuten tiedämme, ajattelu voi myös liikkua abstraktilla tasolla, joka ei mitenkään liity käsillä olevaan hetkeen. Kuitenkin myös nykyhetkessä tapahtuva kokemuksen luokittelu ja leimaaminen on eri asia kuin ns. suora tai puhdas kokemus. Totesit tämän esimerkissäsi, jossa näit jonkun ihmisen ja päähäsi alkoi vyöryä ajatuksia siitä, minkälainen tuo ihminen on. Olet ymmärtänyt, että näillä ajatuksilla ei ole välttämättä mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Tästä on juuri kyse. Meillä on ensin suora kokemus todellisuudesta, josta leimasinautomaattimielemme alkaa tuottaa selostusta.

Jotta pääsisit paremmin kiinni suorasta kokemuksesta, pyydän sinua ottamaan itsellesi vaikka parikymmentä minuuttia siihen, että vain istut hiljaa paikallasi ja keskityt havainnoimaan ympäristöä. Keskity siihen, mitä näet, kuulet, tunnet, haistat ja maistat. Huomaat luultavasti ajatusten alkavan kommentoida kokemustasi tai pyörivän muiden, ei-läsnäolevien asioiden ympärillä. Aina kun huomaat ajatusten vieneen huomiosi puhtaasta aistihavainnosta, sano hiljaa mielessäsi 'plop', jolla puhkaiset ajatuskuplan ja palaat suoraan kokemukseen käsillä olevasta hetkestä. Aina kun pyydän sinua katsomaan jotain asiaa suorasta kokemuksesta käsin, tarkoitan tätä puhtaan aistihavainnon tilaa. Suoran kokemuksen käsitteellä pyritään yksinkertaisesti tekemään ero ajatusten avulla tapahtuvaan pohdintaan. Siksi myös käytetään paljon sanaa katsominen.

Kenties tämä ero on sinulle jo selvä, varsinkin, kun olet jollain tasolla oivaltanut eron ajatusten ja todellisuuden välillä. Ennen kuin siirrymme eteenpäin, haluan vain varmistaa, että ei ole epäselvyyksiä siitä, mitä ns. suora kokemus on.

[Liinu]

Mielellä on kaksi funktiota. Ensimmäinen on raa'an aisti-informaation vastaanottaminen ympäristöstä. Toinen funktio on tuon aisti-informaation luokittelu ja nimeäminen, jota myös ajatteluksi sanotaan. Kuten tiedämme, ajattelu voi myös liikkua abstraktilla tasolla, joka ei mitenkään liity käsillä olevaan hetkeen. Kuitenkin myös nykyhetkessä tapahtuva kokemuksen luokittelu ja leimaaminen on eri asia kuin ns. suora tai puhdas kokemus.

Eli jos on olemassa kappale, mielen ensimmäinen funktio on vastaanottaa väri, muoto, tuoksu, sijainti jne. ja toinen funktio on nimetä informaation perusteella kappale vaikka appelsiiniksi ja luokitella se syötäviin kappaleisiin, tuontihedelmiin, makealta maistuviin jne. Ja kun tulee ajatus "appelsiini", sisältää tämä ajatus kaikki edelliset luokat. Ymmärrän tämän, mutta en koe että tämä vaikuttaisi arkiseen ajatteluuni.

Jotta pääsisit paremmin kiinni suorasta kokemuksesta, pyydän sinua ottamaan itsellesi vaikka parikymmentä minuuttia siihen, että vain istut hiljaa paikallasi ja keskityt havainnoimaan ympäristöä. Keskity siihen, mitä näet, kuulet, tunnet, haistat ja maistat. Huomaat luultavasti ajatusten alkavan kommentoida kokemustasi tai pyörivän muiden, ei-läsnäolevien asioiden ympärillä. Aina kun huomaat ajatusten vieneen huomiosi puhtaasta aistihavainnosta, sano hiljaa mielessäsi 'plop', jolla puhkaiset ajatuskuplan ja palaat suoraan kokemukseen käsillä olevasta hetkestä. Aina kun pyydän sinua katsomaan jotain asiaa suorasta kokemuksesta käsin, tarkoitan tätä puhtaan aistihavainnon tilaa. Suoran kokemuksen käsitteellä pyritään yksinkertaisesti tekemään ero ajatusten avulla tapahtuvaan pohdintaan. Siksi myös käytetään paljon sanaa katsominen.

Tein harjoituksen kahdesti. Ääniä oli helpoin havainnoida. Mieli mielellään nimesi ja yhdisteli asioita ja kertoi tarinoita.

Kenties tämä ero on sinulle jo selvä, varsinkin, kun olet jollain tasolla oivaltanut eron ajatusten ja todellisuuden välillä. Ennen kuin siirrymme eteenpäin, haluan vain varmistaa, että ei ole epäselvyyksiä siitä, mitä ns. suora kokemus on.

Tajuan tämän eron parhaiten silloin, kun ajatukset ovat stressaavia tai muuten ikäviä. Luulen ymmärtäväni nyt tuon suoran kokemuksen, se on siis vain ympäristöstä tuleva data. Mutta jos tulee dataa oranssista pyöreästä kappaleesta, miksi mieli antaa sille nimeksi appelsiini? Koska se on oppinut jostain niin. Mutta mieten mieli voi oppia ja muistaa? Tässä on jotain, mitä en vielä tajua...

[DesertRain]

Eli jos on olemassa kappale, mielen ensimmäinen funktio on vastaanottaa väri, muoto, tuoksu, sijainti jne. ja toinen funktio on nimetä informaation perusteella kappale vaikka appelsiiniksi ja luokitella se syötäviin kappaleisiin, tuontihedelmiin, makealta maistuviin jne. Ja kun tulee ajatus "appelsiini", sisältää tämä ajatus kaikki edelliset luokat. Ymmärrän tämän, mutta en koe että tämä vaikuttaisi arkiseen ajatteluuni.

Jatketaan tästä. Näköaisti rekisteröi pyöreän oranssin kappaleen. Mieleen syöksähtää ajatus "appelsiini". Listasit koko joukon nimityksiä, joita objekti nimeltä appelsiini voi saada. Niihin voitaisiin lisätä kaikkien maailman kielten mahdolliset nimitykset ja määritelmät kyseiselle objektille. Mikä näistä nimityksistä on lopullinen totuus appelsiineista? Tavoittaako mikään niistä itse asiassa kokemusta siitä yksittäisestä appelsiinista, joka avautuu näkö-, tunto-, haju- ja makuaistillesi?

Kieleen perustuva ajattelu antaa nimiä ja määritelmiä ja jakaa siten todellisuutta palasiksi.
Samalla kun mielemme nimeää todellisuutta se kuitenkin kadottaa siitä jotakin, sillä todellisuus on pohjattoman monimuotoinen. Mieli saattaa esimerkiksi antaa tietynnäköiselle ihmisryhmälle nimen 'aasialainen' kiinnittämättä sen tarkemmin huomiota siihen, onko kyseessä kiinalainen, japanilainen, taiwanilainen, thaimaalainen vai korealainen. Sama voi koskea mitä tahansa ihmis-, eläin-, kasvi- ja esineryhmää. Nimet ja määritelmät ovat aina yleistyksiä ja abstraktioita, jotka kiinnittävät huomion johonkin todellisuuden osa-alueeseen jonkin toisen kustannuksella. Itsestäänselvät kielen mukana opitut kategoriat ohjaavat ajattelua ja ne estävät havaitsemasta ainutlaatuista silmien edessä avautuvaa todellisuutta. Puhtaan aistikokemuksen tavoittaminen on tärkeää, koska siinä aukeaa mahdollisuus sen suoraan oivaltamiseen, että itsestäänselvät leimamme ja kategoriamme eivät voi tavoittaa todellisuutta sellaisena kuin se on.

Tein harjoituksen kahdesti. Ääniä oli helpoin havainnoida. Mieli mielellään nimesi ja yhdisteli asioita ja kertoi tarinoita.

Hyvä. Ehdotan, että jatkat tämän harjoituksen tekemistä. Sano vain mielessäsi 'plop', kun huomaat lähteväsi mielen tarinoiden mukaan. Kuten olet huomannut, ajatuksia ei voi varsinaisesti pysäyttää eikä niin ole tarpeenkaan, mikäli pystyt tarkkailemaan niitä siten, että ne eivät vie huomiotasi aistikokemuksesta. 'Ploppaus' auttaa huomion tuomisessa takaisin nykyhetkeen silloin, kun se on karannut täysin ajatusten mukaan.Vähitellen saatat huomata, että ajatusten väliset aukot kasvavat pidemmiksi. Tavoite ei ole kuitenkaan täysin ajatukseton tila, vaan ainoastaan sen tajuaminen, että ajatuksissa on pohjimmiltaan kyse automaattisesti tapahtuvasta leimaamisesta ja tarinoinnista, johon on mahdollista olla uskomatta. Niillä ei sisältönsä puolesta ole mitään luonnollista yhteyttä suoraan kokemukseen.

Se, miten mieli voi oppia ja muistaa asioille annettavia leimoja, ei ole tässä niin tärkeää. Mielenfilosofit ja aivotutkijat osaanevat vastata siihen. :) Kielen oppimisella on siinä luonnollisesti keskeinen rooli.

[Liinu]

Mikä näistä nimityksistä on lopullinen totuus appelsiineista? Tavoittaako mikään niistä itse asiassa kokemusta siitä yksittäisestä appelsiinista, joka avautuu näkö-, tunto-, haju- ja makuaistillesi?

Mikään ei ole lopullinen totuus eikä mikään kuvailu tai luokittelu tavoita sitä yksittäistä appelsiinia paremmin kuin aistihavainnot.

Hyvä. Ehdotan, että jatkat tämän harjoituksen tekemistä. Sano vain mielessäsi 'plop', kun huomaat lähteväsi mielen tarinoiden mukaan. Kuten olet huomannut, ajatuksia ei voi varsinaisesti pysäyttää eikä niin ole tarpeenkaan, mikäli pystyt tarkkailemaan niitä siten, että ne eivät vie huomiotasi aistikokemuksesta. 'Ploppaus' auttaa huomion tuomisessa takaisin nykyhetkeen silloin, kun se on karannut täysin ajatusten mukaan.Vähitellen saatat huomata, että ajatusten väliset aukot kasvavat pidemmiksi. Tavoite ei ole kuitenkaan täysin ajatukseton tila, vaan ainoastaan sen tajuaminen, että ajatuksissa on pohjimmiltaan kyse automaattisesti tapahtuvasta leimaamisesta ja tarinoinnista, johon on mahdollista olla uskomatta. Niillä ei sisältönsä puolesta ole mitään luonnollista yhteyttä suoraan kokemukseen.

Ehkä hoksasin! Söin spagettia ja tajusin, että se "spagetti" on vain nimi sille vehnänauhalle. Että ei se oikeasti ole mitään spagettia, se on vain mitä se on. Jatkan harjoittelua, jospa tämä vielä kirkastuisi.

[DesertRain]

Hienoa! Nimet ovat tosiaan vain nimiä, eivätkä mikään asioiden sisäsyntyinen ominaisuus. Katso, jos pääsisit samaan kokemukseen muidenkin objektien kuin spagetin kanssa. Katsele huoneessasi olevia esineitä. Ajatukset ryntäänevät varustamaan näitä esineitä niiden nimillä: 'tietokone', 'pöytä', 'kirja', 'kuppi', 'taulu' jne. Jotkut näistä esineistä saavat ajatuksissa eteensä kenties jopa possessiivipronominin 'minun'. Katso kutakin esinettä yksi kerrallaan. Heti kun ajatusleima iskeytyy, sano mielessäsi 'plop', jolla "irroitat" leiman tuosta esineestä. Katso esinettä sellaisena kuin se ilmenee aisteille. Mikä tässä puhtaassa aisti-ilmentymässä on sellaista, mikä saa antamaan sille tietyn leiman, esim. kuppi? Mikä siinä itsessään on lisäksi sellaista, mikä saa antamaan sille leiman 'minun kuppi'?

On hyödyllistä myös tehdä ero erityyppisten leimojen välille. Lienemme yhtä mieltä siitä, että jotkut leimat viittaavat konkreettisiin objekteihin ja toiset taas vähemmän konkreettisiin. 'Pöytä' ja 'kuppi' ovat konkreettisia esineitä. Ne ovat olemassa käsinkosketeltavina kohteina huolimatta siitä, onko meillä olemassa niille nimeä vai ei. Sitten on sellaisia leimoja kuin 'sää', joka on yleisnimitys kokoelmalle erityyppisiä ilmiöitä. 'Säätä' ei ole varsinaisesti olemassa konkreettisena oliona. Sitten on olemassa leimoja, joille ei ole olemassa viittauskohdetta lainkaan konkreettisessa maailmassa. Näitä ovat esimerkiksi mielikuvitusoliot pääsiäispupu, lepakkomies ja yksisarvinen.

Voisimme varmasti keksiä hienojakoisempiakin luokitteluita leimoille. Haluan tällä jaottelulla vain selventää sitä, että kaikki leimat eivät ole samanarvoisia. Toisilla on konkreettinen viittauskohde ja toisilla ei. Pöytä ei katoa silloin, kun lakkaat uskomasta siihen. Pöydän voi siten sanoa olevan todellinen. Toisin on pääsiäispupun ja yksisarvisen laita. Kaikki leimat, konkreettisimmatkin, ovat kuitenkin aina mielivaltaisia sikäli, että ne ovat sopimuksenvaraisia kommunikaation apuvälineitä eivätkä objektien itsensä ominaisuuksia.

[Liinu]

On ollut kiireinen päivä eli en ole kamalasti ehtinyt katsella. Mutta näen jo selvemmin, että kaikki nimet ovat vain leimoja. Harjoittelen vielä...

Mikä tässä puhtaassa aisti-ilmentymässä on sellaista, mikä saa antamaan sille tietyn leiman, esim. kuppi? Mikä siinä itsessään on lisäksi sellaista, mikä saa antamaan sille leiman 'minun kuppi'?

Ei kai siinä aisti-ilmentymässä ole mitään, mikä saisi antamaan leiman. Minulle on vain opetettu, että esine kuuluu leimata ja olen sen sisäistänyt.

"Minun"-leima tulee siitä, että olen kertonut itselleni tarinaa esineen saamisesta tai ostamisesta. Mutta ei siinä itsessään ole mitään, mikä aiheuttaisi sen leiman.

On hyödyllistä myös tehdä ero erityyppisten leimojen välille. Lienemme yhtä mieltä siitä, että jotkut leimat viittaavat konkreettisiin objekteihin ja toiset taas vähemmän konkreettisiin. 'Pöytä' ja 'kuppi' ovat konkreettisia esineitä. Ne ovat olemassa käsinkosketeltavina kohteina huolimatta siitä, onko meillä olemassa niille nimeä vai ei. Sitten on sellaisia leimoja kuin 'sää', joka on yleisnimitys kokoelmalle erityyppisiä ilmiöitä. 'Säätä' ei ole varsinaisesti olemassa konkreettisena oliona. Sitten on olemassa leimoja, joille ei ole olemassa viittauskohdetta lainkaan konkreettisessa maailmassa. Näitä ovat esimerkiksi mielikuvitusoliot pääsiäispupu, lepakkomies ja yksisarvinen.

Joo, tässä on järkeä.

Yritän ehtiä kirjoittaa illalla lisää!

[DesertRain]

Selvä juttu, katsele rauhassa ja kirjoittele, mitä aukenee!

[Liinu]

Haluan ehdottomasti käydä tämän prosessin läpi, mutta minun täytyy pitää nyt hetken tauko. Olen muuttamassa ja muutosta tulikin tunteikkaampi kuin kuvittelin. Olen katsellut tavaroita mutta taidan yrittää liikaa kun en löydä samaa näkökulmaa kuin spagetin kanssa, silloin se tuli ihan kuin vahingossa.

Palaan mahdollisimman pian tämän pariin!