Hei, ja kiitos inspiroivista kysymyksistä :
1) Onko olemassa erillinen olento/persoona “minä, itse”, millään tavoin havaittavissa tai missään muodossa? Onko sellaista koskaan ollut?
Huomasin hymähtäväni ääneen kysymyksen luettuani. :) Moniin käsityksiin, uskomuksiin ja yrityksiin selittää ”minän” olemassaoloa olen törmännyt. Mikään niistä ei ole tuntunut sisimmässäni loppuun saakka todelta, ei ole resonoinut intuitiivisen tietoni kanssa. Niin, miten epätosi voisi koskaan tuntuakaan oikeasti todelta? Olen metsästänyt ”minää” vimmatusti, syyttänyt sitä epäonnistumisistani ja yrittänyt paeta, torjua ja olla huomaamatta ”kiusankappaletta”.
Wow! On mieletön tunne herätä kokemukseen että ”minää”, itseä”, jota myös egoksi kutsutaan, ei ole olemassa eikä ole koskaan ollutkaan. Sanat ”totuus tekee teidät vapaiksi” ovat tulleet kokemuksellisesti tosiksi. :)
2) Selitä mahdollisimman tarkasti, mikä on erillisen minän illuusio. Milloin se alkaa ja kuinka se toimii oman kokemuksesi mukaan. Kuvaile se täysin, kuten näet sen nyt.
Kun vauva syntyy, hän ei koe erillisyyttä. Vauva on äitinsä kanssa ”yhtä” kunnes hänelle alkaa kehittyä ”minätietoisuus”. Noin vuoden ikäisenä lapsi alkaa matkia sanoja ja hänelle selitetään: ”tämä tässä on kissa, tuoli, lamppu, isä, äiti” jne. Näin hän oppii erittelemään ja nimeämään ympäristöään. Hänelle opetetaan sanat ”minä” ja ”sinä” - hän oppii erottamaan itsensä muista, itseään ympäröivistä ihmisistä ja esineistä. Hän oppii myös esimerkin ja tunnelmien kautta erilaisia tapoja vaikuttaa, käyttää valtaa esim. sanattomasti, käyttämällä ilmeitä ja ääntä. Lapsella ei luonnollisestikaan ole mahdollisuuksia kyseenalaistaa saamaansa opetusta millään tavalla, ja näin viattomasti ”minä” on saanut vahvan kasvupohjan ennen murrosikää. Tuolloin nuori alkaa vertailla omia kotoa saamiaan oppeja ja tietoja koulusta, kavereiltaan ja mediasta saamiinsa tietoihin. Hän alkaa kyseenalaistaa vanhempiaan ja usein myös kapinoida heitä vastaan. Vanhemmilta esimerkin avulla saadut arvot, asenteet, merkitykset, käsitykset jne. joutuvat tarkasteltaviksi ja usein kriisit ovat merkki nuoren sisäisestä ristiriidasta ja yrityksestä löytää ”totuus”.
Myöhemmin eri ympäristöt, oppilaitokset, uudet kaverit, työpaikat, harrastukset, uskonnolliset yhteisöt, media ym. tarjoavat jatkuvasti lisää tietoa, arvioita, arvoja, käsityksiä, määritelmiä.
Lapsen viattoman ”ytimen” ympärille on kuin huomaamatta muodostunut ”minä, persoona, ego”, joka muodostuu omista tuntemuksista, aistihavainnoista, reaktioista ja henkilön ulkopuolelta omaksutuista mielipiteistä, käsityksistä ja tulkinnoista, säännöistä, uskomuksista ja sanallisesti ja sanattomasti saadusta informaatiosta. Kaiken tuon henkilö on alkanut uskoa totuutena ja ominut itselleen, samaistuen siihen henkilökohtaisesti.
Ristiriita sisäisen tiedon ja ulkoiseen samaistumisen välillä on ilmeinen kaikkialla maailmassa. Meille on opetettu ja me olemme hyvin oppineet erillisyyden läksyn ja kärsimme siitä, kuka hillittömästi yrittäen paeta ja torjua kysymyksen kuka etsien vastausta joka puolelta.
Itselleni minän illuusio on ollut polttava kysymys lapsuudesta lähtien. Tästä hetkestä katsoen olen ollut lähes koko ikäni etsijä = suuri kysymysmerkki elämän edessä! Monen monta kipeää eksistentiaalista kriisiä olen kokenut matkallani. Tässä hetkessä tunnen kiitollisuutta siitä, että tietoisuus, joka on kokenut kauttani, on ohjannut minua - nyt tähän katsomisprosessiin :) kuin ihmeen kautta <3
3) Miltä tuntuu nähdä tämä nyt? Mikä on eritavoin verrattuna siihen, kun aloitit tämän keskusteluketjun?
Aloittaessani tämän keskusteluketjun olin syvällä katsomassa itsessäni perusperheeltäni oppimaani uskomusta ”olen parempi kuin muut, olen erityinen”. Vanhempani olivat raamatullisia kristittyjä eli uskovaisia.
Katsomisprosessin myötä tiedostamattomana uinunut em. uskomukseni paljastui siksi mitä se on, harhaiseksi ajatukseksi, sanoiksi, määritelmäksi, jonka olin lapsuudessani sanattomasti esimerkin kautta oppinut lähinnä äidiltäni. Sanallisessa muodossa kuulin sen hengellisessä opetuksessa ”vain me menemme taivaaseen…”.
Voi miten katala uskomus. Olen havainnut sen vaikuttavan ei ainoastaan henkisissä ja hengellisissä piireissä ja ihmisissä, vaan myös täysin maallistuneissa ihmisissä.
En nähnyt sitä itsessäni ennen kuin näin. :) Siispä jokainen voi havahtua näkemään.
No, mitä edellisestä katsomisesta on seurannut?
Olen muutaman kerran näiden parin viikon aikana kokenut ennen kokematonta syvää levollisuutta ja rauhaa, ja siitä rauhasta on noussut sanoin kuvaamaton rakkaus, joka on vain ollut. Yritän kuvata kokemusta; se on kuin ”OLEN rakkaus ja samaan rakkauteen sisältyvät kaikki ihmiset, eläimet, kasvit, aivan kaikki mitä on”. Ei ole rajoja, ei erillisyyttä, kaikki on samaa rakkautta.
Nämä kokemukset pudottivat pois ”minän harhan”, uskon erillisyyteen, erityisyyteen tai paremmuuteen / huonommuuteen minkään suhteen. Samalla katosi pelko siitä, miten kerron tästä kokemuksestani ja muutoksesta läheisilleni tai onko minun ylipäätään kerrottava ja milloin. Luotan nyt, että kaikki tapahtuu itsestään, ilman että huolehdin tai yritän jotenkin vaikuttaa asioihin.
Lyhyesti: mikään ei ole muuttunut ja kaikki on muuttunut. Ihmeellistä. Tunnen, että etsittävää ei ole.
4) Mikä oli se seikka keskustelun aikana, joka tönäisi ja sai sinut katsomaan?
Tähän en löytänyt yksittäistä seikkaa. Prosessi eteni ohjauksessasi ja aistin kysymystesi osuvan juuri oikeisiin kohteisiin. Luottamus syntyi heti alusta ja koin vaivattomaksi jatkaa kohti seuraavaa haastetta ja odotin malttamattomana seuraavia kysymyksiä. Ihana prosessi <3
5) Kuvaile päätöksen tekoa, aikomusta, vapaata tahtoa, valintaa ja hallintaa. Mikä saa asiat tapahtumaan? Miten se toimii? Mistä sinä olet vastuussa?
Anna esimerkkejä suoraan kokemuksestasi.
Minusta tuntuu helpottavalta; ”minun” ei ole tarpeen ajatella ja tehdä päätöksiä, ei kuulostella ja asetella aikomuksia, ihmetellä vapaata tahtoa, yrittää tehdä oikeaa valinta väärän sijaan eikä millään tavalla hallita elämää, omaa eikä muiden. Aaaaaah, mikä helpotus :)
Läsnäolevassa hetkessä aistin, koen tunteen, tunnistan ajatusimpulssin ja huomaan asioiden vain tapahtuvan ilman ponnistelujani. Tietoisuus kokee minun kauttani, saa asiat tapahtumaan. Kun olen läsnä ja hereillä, havaitsen tietoisuuteni viestit ja toimin viattomasti niiden opastamana. Olen vastuussa hiljaisuuden vaalimisesta, kaiken ilmenevän katsomisesta ja erottamisesta mikä ei ole totta. Kaikki vain tapahtuu, ilman ”minun” sekaantumista mihinkään. Koska ”minä” on nähty todettu ”ei miksikään”, se ei voi enää sekaantua. :)
Anna esimerkkejä suoraan kokemuksestasi.
Siivoaminen ei ole lempipuuhaani. Muutaman kerran olen havainnut (yllätyksekseni) alkavani imuroimaan ilman sisäistä keskustelua siitä, olisiko se tehtävä tänään vai jättäisinkö sen huomiseen :) Saman yllättävän toimeen tarttumisen olen havainnut rästissä olevien hoitamattomien tapaamisten suhteen. Ajatusimpulssi on noussut ja samantien olen jo hoitamassa asiaa.
6) Onko jotain muuta mainittavaa?
Tunnen löytäneeni vastauksen polttavimpaan kysymykseeni. Tunnen, että mitään pelättävää ei todellakaan ole, eikä ole koskaan ollutkaan.
Tunnen suurta kiitollisuutta tästä prosessista ja selkeästä ohjaamisesta, kiitos Mila <3
