Oppaan haluaa hän

User avatar
Kittie
Posts: 127
Joined: Tue Jun 05, 2012 10:02 pm

Re: Oppaan haluaa hän

Postby Kittie » Sun Apr 13, 2014 3:48 pm

Olenko edes erillinen tästä maailmasta? En taida olla. Vapauttavaa huomata, että on oikeasti aika pieni ja mistään mitään tietämätön. Oman epätäydellisyyden myöntäminen ja hyväskyminen vapauttaa kummasti erilaisilta pohdinnoilta ja egon suojelulta. En tarvitse sitä suojamuuria peittämään heikkouksia. Toisinaan tuo ego tosin ottaa vallan ja päättää että minua on hyvä suojelta ulkopuolisten arvostelulta. Vanhat defenssimekanistmit iskee päälle. Onneksi pystyn nykyisin (ainakin välillä) tiedostamaan kun näin käy ja hyväksymään senkin, että poisoppiminen vanhasta ei tapahdu hetkessä.
Miten voisimme olla ikinä erillisiä tästä maailmasta? Mistä me olisimme jos emme olisi yhtä tämän kaiken ympäröivän kanssa?
Päässä tapahtuu paljon, paljon hölinää ja horinaa asioita, joilla ei ole oikeasti mitään todellisuuspohjaa. Joutuu oikein ravistelemaan itseään irti niistä ajatuksista.
Kun ymmärtää mikä on mieli ja sen toimintaperiaatteet, se saa hölöttää rauhassa, se ei hetkauta ja lopulta se alkaa hiljenemään. Kuitenkin voi mennä tovi ennenkuin vanha kaava pyyhkiytyy uuden tieltä! Ja taistelu sitä vastaan on pahinta, kieltäminen ja mielen kanssa väittely vain vahvistavat sitä.
Ympärillä ihmiset huomaavat, että jotain on muuttunut. Siitä huomautellaan "leikkisästi" melkein päivittäin.
Minkälaisia nämä asiat ovat joista huomautellaan?

Kumpi kuullosta todemmalta: Minä hengitän VAI tulee hengitettyä ?
Minä kävelen VAI kävely tapahtuu ?
Keksi lisää vastaavia esimerkkejä, jotka ilmaisemme aina "minä" -muodossa, vaikka se tapahtuisikin ilman persoonaa.


Pahoittelut taas hiljaisuudestani ja kiitos että olet laittanut kuitenkin fiilistelyjäsi välillä! <3

User avatar
maisteri
Posts: 17
Joined: Thu Mar 20, 2014 1:17 pm

Re: Oppaan haluaa hän

Postby maisteri » Sun Apr 13, 2014 5:46 pm

Kun ymmärtää mikä on mieli ja sen toimintaperiaatteet, se saa hölöttää rauhassa, se ei hetkauta ja lopulta se alkaa hiljenemään. Kuitenkin voi mennä tovi ennenkuin vanha kaava pyyhkiytyy uuden tieltä! Ja taistelu sitä vastaan on pahinta, kieltäminen ja mielen kanssa väittely vain vahvistavat sitä.
Hyvä pointti, kiitos! Taistelen välillä kaikkia ajatuksia vastaan, kieltämällä itseäni ajattelemasta jotain, esim. sanomalla mielessäni "nyt loppuu, ei tämä ole totta, eikä tätä ole edes tapahtunut". Onko järkevämpää antaa mielen vai kelata noita kuvitteellisia tapahtumia (esim. keskutelu jonkun ihmisen kanssa, joka tuskin ikinä tulee tapahtumaan) vai pyytää sitä hiljenemään? Tai olisiko järkevää keskittää huomio johonkin mitä voi kokea tässä hetkessä? Mielelläni näkisin sen sisäisen hölinän vähän rauhoittuvan ainakin. Tiedän, että olen antanut sille tooooodella ison roolin ja osan ajatuksistani aiemmin. Nyt tiedostan, että ne ovat ajatuksia, jotka eivät ikinä tule olemaan totta, eli tavallaan aika turhaa ajan haaskausta. Onko tästä joku askel eteenpäin?

Niin töissä mulle huomautellaan, esim. jos joku toinen työntekijä koettaa hakea positiivista näkökulmaa asioihin, niin kysytään onko ko. henkilö ollut minun seurassani.
Kumpi kuullosta todemmalta: Minä hengitän VAI tulee hengitettyä ?
Minä kävelen VAI kävely tapahtuu ?
Keksi lisää vastaavia esimerkkejä, jotka ilmaisemme aina "minä" -muodossa, vaikka se tapahtuisikin ilman persoonaa
Todemmalta hengittämisen suhteen kuulostaa tulee hengitettyä --> sitä toimintoa en valitse. Voin yrittää olla hengittämättä, mutta vain hetken. Eli hengitys vain tapahtuu.
Taas käveleminen on tuntuu todemmalta minun tekemänä. Sen jälkeen kun kävelyn oppii ja siitä tulee automaattista, niin ehkä se vain tapahtuu, mutta jos päätän olla kävelemättä, niin sen voin tehdä. Toisaalta kävely tapahtuu, vaikka käyttäisin kaiken keskittymiseni johonkin muuhun toimintoon..

Minä ajattelen vai tulee ajateltua - hahhah..kyllä tulee ajateltua. Ajatukset vain tulevan jostain. Onneksi niitä ei kukaan näe!!

Minä arvostelen muita vai tulee arvosteltua - tulee arvosteltua, vaikka en haluaisi. Mieli arvostelee muita. Hyi sitä mieltä ;) Tässä kohtaa kyllä tuntuu, että ego jollain tavalla on aina pelissä, kun tulee arvosteltua

Minä nauran vai tulee naurettua - yleensä tulee naurettua. Silloin kun se on aitoa. Aito nauru vain tulee.

Minä nukun vai tulee nukuttua - noniin! Kyllä tulee nukuttua.

Tää on ihan hauskaa! Voiko kaikki asiat vaan tapahtua? Tottakai voi valita asioita, kuten juonko kahvia vai teetä, istunko töissä tavallisella tuolilla vai satulalla..joo-o. Minä juon vai tulee juotua..aamulla tulee juotua kahvia. Eipä taida olla enää kovin tietoinen valinta muutenkaan.

User avatar
Kittie
Posts: 127
Joined: Tue Jun 05, 2012 10:02 pm

Re: Oppaan haluaa hän

Postby Kittie » Mon Apr 14, 2014 10:44 pm

Onko järkevämpää antaa mielen vai kelata noita kuvitteellisia tapahtumia (esim. keskutelu jonkun ihmisen kanssa, joka tuskin ikinä tulee tapahtumaan) vai pyytää sitä hiljenemään? Tai olisiko järkevää keskittää huomio johonkin mitä voi kokea tässä hetkessä?
Olet todnäk viettänyt niin monta vuotta mielen pauloissa ja sen tuottamissa tarinoissa, että vanha tapa ei hetkessä muutu. Nyt kun olet tietoinen siitä mitä mieli on, mitä se tuottaa ja miten todellista tarinaa se on, se alkaa hiljalleen rauhoittumaan. Alat olemaan jatkuvasti yhä enemmän läsnä tässä hetkessä ja ilman tarinaa menneen ja tulevan tapahtumista.
Anna prosessille aikaa.
Tiedän, että olen antanut sille tooooodella ison roolin ja osan ajatuksistani aiemmin. Nyt tiedostan, että ne ovat ajatuksia, jotka eivät ikinä tule olemaan totta, eli tavallaan aika turhaa ajan haaskausta. Onko tästä joku askel eteenpäin?
Jeesh! HYVÄ! Olet ymmärtänyt että mikään ajatus ei voi ikinä olla todellinen!
Vain tämä hetki, näiden aistikokemuksien kautta saadut informaatiot ovat totta, kunnes tulee taas uudet aistinautinnot!
Olemmeko asiasta samaa mieltä?
Voiko kaikki asiat vaan tapahtua? Tottakai voi valita asioita
Jotain vain tulee valituksi.
Pienestä asti ympäristömme on opettanut valitsemaan tiettyjä asioita ja niitä vanhoja kaavoja vain tottuneesti pyörittää päivästä toiseen. Jotain vain tulee valituksi, eikä sitä valintaa tee sinä/ego vaan kuten tienristeyksessäkin, johonkin suuntaan vain tulee lähdettyä. heh. :)

Kumpi tuli siis ensin: teko vai tulkinta/tarina?

User avatar
maisteri
Posts: 17
Joined: Thu Mar 20, 2014 1:17 pm

Re: Oppaan haluaa hän

Postby maisteri » Tue Apr 15, 2014 6:43 am

Jeesh! HYVÄ! Olet ymmärtänyt että mikään ajatus ei voi ikinä olla todellinen!
Vain tämä hetki, näiden aistikokemuksien kautta saadut informaatiot ovat totta, kunnes tulee taas uudet aistinautinnot!
Olemmeko asiasta samaa mieltä?
Kyllä olemme!! Tämä oli todella ihanati sanottu ja kuvattu :)
Ex-mies sanoi, että minusta on tullut sellainen, että en esim. usko enää, että kahvi kuppi on tässä pöydällä - sitä ei ole olemassa. En tainnut osata selittää, että mitä tarkoitan sillä, että ajatus ei ole totta. Kuppi on kai totta. Ajatus on vain ajatus. Mielessä on vain ajatus kahvikupista. Se kuppi pöydällä on totta, mutta mieli on antanut sille määritelmän, että mitä sillä kuuluu tehdä. Se on opittu. Ei kuppi itsessään ole juoma-astia, siitä on tehty sellainen. Toiselle mielelle se voi olla vaikka löylykauha tarvittaessa.. Eipä saanut koppia mun selityksestä, mutta jätin asian sikseen, kun olemme nykyisin aivan erilaisissa ajatusmaailmoissa. Välillä mietin, että pitääkö minun yrittää selittää mitä mielessäni liikkuu ja mitä ajattelen? Toisaalta ehkäpä nuo ihmiset karsiutuvat elämästäni ihan syystä. Asoioita vain taphtuu.
Kumpi tuli siis ensin: teko vai tulkinta/tarina?
Sanoisin, että autopilotilla toimittaessa teko tapahtuu aina ensin. On jotain tapoja, joita kuvittelee hallitsevansa, mutta joka kerta toimii kuitenkin saman vanhan tavan mukaan.

Toisaalta elämän valintatilanteissa valinnat vain tulee tehtyä. Ne vain suurimmaksi osaksi tapahtuvat. Risteyksessä sitä vain lähtee toiseen suuntaan, sillä hetkellä oikealta tuntuvaan. Eli jokin asia tuntuu oikealta ja sen mukaan toimii..tiedostamattaan suurimmaksi osaksi. Miksi se tuntui oikealta? Mistä se tunne tuli? Oliko se todellinen? Perustuiko se johonkin menneeseen tapahtumaan/muistoon? Oliko se muisto edes todellinen muisto todellisuudesta? Tuskinpa! Isompien valintojen edessä ehkä pysähtyy hetkeksi, punnitsee vaihtoehtoja ja kuvittelee tekevänsä jonkun "hyvän" valinnan itselle. Ja varmasti se siinä hetkessä onkin juuri se oikea valinta, koska muutakaan valintaa ei olisi voinut tehdä. Aamulla voisi valita, että laitankin vasemman jalan kengän ensin jalkaan. Sekin varmasti olisi hyvä valinta. Siinä hetkessä. Iltapäivällä sillä ei ole enää mitään merkitystä. Se meni jo. Seuraavana aamuna voi olla toisin. Ja kuka edes lupasi, että seuraava aamu tulee? Sinänsä on vain tämä hetki. Miten voisin nauttia tästä hetkestä parhaalla mahdollisella tavalla. Seuraavaa hekeä ei ehkä tule.

Ugh. :)

User avatar
Kittie
Posts: 127
Joined: Tue Jun 05, 2012 10:02 pm

Re: Oppaan haluaa hän

Postby Kittie » Mon Apr 21, 2014 1:49 pm

Mainiota pohdiskelua!

Ok eli valintaa ei ole vaikka välillä siltä tuntuukin. Jotain tulee valituksi ja sen jälkeen mieli lähtee perustelemaan sitä.
Kuulin kerran hyvän opin: " sydän/intuitio ei ikinä perustele, mieli taas selittelee ja pyörittelee"

Entä kehosi? Onko kehosi Sinä?
Tai mikä se sinä on?

User avatar
maisteri
Posts: 17
Joined: Thu Mar 20, 2014 1:17 pm

Re: Oppaan haluaa hän

Postby maisteri » Tue Apr 22, 2014 9:01 am

Mun mielestä tämä keho-asia on kaikkien helpoin sisäistää. Minä en ole kehoni. Jossain vaiheessa määrittelen itseäni kovasti ulkonäön ja kehon suorituskyvyn kautta (olen kilpaurheillut painoluokka lajissa) ja tunsin suurta tuskaa ja kärsimystä esim. lihomisesta. Huolehdin siitä mitä muut ajattelevat minusta..siis käytännössä ulkonäöstä. Tätä asiaa olen varmasti työstänyt kaikkein eniten, koska koin ennen, että minulla on todella huono itsetunto tuon kaiken kehokeskeisyyden jälkeen.

Nyt tuntuu siltä, että keho vain on. Se on osa kaikkea. Työväline. Tykkään siitä, että kehoa voi muokata ja se uusiutuu. Mikään ei ole pysyvää ja lopullista. Entäpä jos halvaantuisin tai loukkaantuisin pahasti. Osa minua ei kuolisi vaan kehoni muuttuisi. Ei, se ei siis voi olla minä. Ja sittenkin voisin ehkä parantua tai jonkun ruumiinosan voi korvata vaikkapa proteesilla.

User avatar
Kittie
Posts: 127
Joined: Tue Jun 05, 2012 10:02 pm

Re: Oppaan haluaa hän

Postby Kittie » Wed Apr 23, 2014 11:25 am

Mikään ei ole pysyvää ja lopullista. Entäpä jos halvaantuisin tai loukkaantuisin pahasti. Osa minua ei kuolisi vaan kehoni muuttuisi. Ei, se ei siis voi olla minä. Ja sittenkin voisin ehkä parantua tai jonkun ruumiinosan voi korvata vaikkapa proteesilla.
Totta!
On hyvä miettiä asiaa esimerkiksi näin: jos esim käsi korvataan proteesilla tai toisen kädellä, olenko se minä.
Entä jos sydämeni tilalle laitetaan toisen ihmisen/eläimen sydän, olenko se silti minä?

Koetko ymmärtäneesi ettei erillistä minää ole olemassa?

User avatar
maisteri
Posts: 17
Joined: Thu Mar 20, 2014 1:17 pm

Re: Oppaan haluaa hän

Postby maisteri » Wed Apr 23, 2014 2:00 pm

Oon tässä nyt pohtinut, että olenko oikeasti sisäistänyt sen ettei ole erillistä minää vai onko niin, että haluan uskoa niin? Mistä sen voi tietää, että oikeasti kokee niin eikä vain TIEDÄ? :)

User avatar
Kittie
Posts: 127
Joined: Tue Jun 05, 2012 10:02 pm

Re: Oppaan haluaa hän

Postby Kittie » Wed Apr 23, 2014 6:06 pm

Onko erillistä minää, toimijaa olemassa?

User avatar
maisteri
Posts: 17
Joined: Thu Mar 20, 2014 1:17 pm

Re: Oppaan haluaa hän

Postby maisteri » Wed Apr 23, 2014 7:31 pm

Ei ole. Minä/itse on termi jota käytetään helpottamaan kuvailua jostakin. Kielellinen ilmaus, joka on opittu. Se ei ole kehossa, eikä mielessä, eikä aisteissa, eikä tunteissa, eikä ajatuksissa. Vaan on kaikki.

User avatar
Kittie
Posts: 127
Joined: Tue Jun 05, 2012 10:02 pm

Re: Oppaan haluaa hän

Postby Kittie » Thu Apr 24, 2014 5:34 am

Miltä se tuntuu kun näkee minän ajatukseksi ja ymmärtää ettei sitä ikinä ollutkaan?
Onko jotain henkilökohtaista?

User avatar
maisteri
Posts: 17
Joined: Thu Mar 20, 2014 1:17 pm

Re: Oppaan haluaa hän

Postby maisteri » Thu Apr 24, 2014 12:21 pm

Miltä tuntuu...aluksi se hämmensi aika paljon ja tuli tarve puolustella ja perustella..siis kuten olen oppinut, että mieli toimii. Odotin jotain suurta oivalluksen tunnetta tai jotain erilaista oloa. Sitä ei ole. On vain hyväksyminen. Näin on ja on aina ollut. Paljon olen elämässäni tehnyt ns. virheitä mutta toisaalta olen kiitollinen niistä tilanteista ja opeista joita elämä on matkan varrelle asettanut.

Nyt pitää todella makustella..miltä tuntuu? Naurattaa, hymyilyttää, helpottaa. On kevyt ja onnellinen olo. On sellainen tunne, että haluaisi toitottaa kaikille elämän ihmeellisyydestä ja ihanuudesta. Välillä teenkin niin ja saan osakseni jo aiemmin mainittua ihmettelyä tai arvostelua. Välillä välitän siitä, välillä en. Tunteet ja olot yhä heittelevät laidasta laitaan, tuskin se tulee muuttumaan. Ja kaikki vanha egon suojelumekanismi on olemassa, mutta se on jo paljastunut! Välillä pelottaa suunnattomasti se ettei joku tykkää siitä "minusta" jos kerron kuka oikeasti olen. Tämä olisi aiemmin johtanut aikamoiseen kärsimykseen ja roolipeliin. Koen, että nyt ehdin pysäyttämään lumipallon ja uskallan jopa kertoa ääneen mitä kummallisia ajatuksia se ego taas toi tajuntaan :D toki se on välillä raastavaa ja välillä en halua kertoa.

Voi tämä johtua auringosta tai mistä vaan. En tiedä. Kuka meistä mitään tietää?

User avatar
Kittie
Posts: 127
Joined: Tue Jun 05, 2012 10:02 pm

Re: Oppaan haluaa hän

Postby Kittie » Thu Apr 24, 2014 2:13 pm

Tässä vielä LU:n prosessin "viimeiset kysymykset". Vastaa niihin huolella ja kattavasti (pitkähkösti, niin että ajattelusi tulee vastauksista näkyviin) sen mukaan miten tällä hetkellä näet ja koet. Sen jälkeen pyydän muita oppaita vilkaisemaan tätä ketjua ja he saattavat vielä kysyä sinulta jotain, jos huomaavat sellaista, mitä vielä olisi hyvä tässä yhteydessä selventää.

1. Onko sinua olemassa millään tavalla, missään muodossa? Onko koskaan ollut? Mitä sinä olet?
2. Mikä 'minä' tai itse on ja miten se muodostuu?
3. Miltä tämän näkeminen tuntuu?
4. Miten selittäisit jollekulle, joka ei ole koskaan kuullutkaan nondualismista tai no-selfistä, mistä tässä prosessissa on kyse? Vaikkapa lapselle tai nuorelle?
5. Mikä tässä prosessissa oli se asia, joka käänsi vaa'ankielen, "työnsi alas jyrkänteeltä"? Eli mikä sai sinut katsomaan?

User avatar
maisteri
Posts: 17
Joined: Thu Mar 20, 2014 1:17 pm

Re: Oppaan haluaa hän

Postby maisteri » Mon Apr 28, 2014 8:08 am

1. Onko sinua olemassa millään tavalla, missään muodossa? Onko koskaan ollut? Mitä sinä olet?
Minua/minää ei ole olemassa. Minä on käytännössä termi, joka helpottaa kielellistä ilmausta. Minä ilmenee siinä mitä ihminen tekee, kokee, näkee ja on. Se ei ole erillinen asia ihmisessä tai tästä maailmasta, eikä koskaan ole ollutkaan. Sillä ei ole muotoa, joka se voisi olla. Se ei ole keho. Sitä ei voi löytää mistään, eikä sitä voi kuvata millään termeillä, millään menneellä tai tulevalla. Se ei ole ajatukset, se ei ole mieli. Ajatuksia tulee ja menee, mieli muuttuu, mieli suojelee, mieli on. Se olen hyväksynyt. En enää taistele vastaan, yritän nähdä sen taakse.
2. Mikä 'minä' tai itse on ja miten se muodostuu?
Minä on kaikki ja ei mitään. Minä opitaan. Ihminen oppii toisilta, medialta -- ulkopuolelta, miten asioiden tulisi olla ja omaksuu ja samaistuu noihin valmiisiin malleihin ja mielipiteisiin, toisten elämäään. Sitten alkaa muotoutua minä ja "oma tahto", joka todellisuudessa on täysin valheellinen. Täysin ulkopuolinen ihmisen omasta sisimmästä ja todellisuudesta, sielusta. Pelot, odotukset, kiinnostukset, tunteet. Ne alkavat hallita ajattalua ja muodostuu valheellinen käsitys, että minä olen tätä. Tuohon tarinaan on helppo samaistua ja uskoa sen olevan totta. Niin kauan kuin uskoo tuota tarinaa minästä, ei voi löytää sitä todellista sielua sisällään, koska ei tiedä että on sen jossain vaiheessa hukannut.
3. Miltä tämän näkeminen tuntuu?
Alkuun se hämmentää, kunnes tulee hyväskyntä ja se täyttää. Tuntuu kuin koko keho täyttyisi ääriään myöten hyvällä ololla ja onnella. Kaikki ympärillä on uutta. Joka hetki voi tuntea ja kokea ja hämmästyä uudelleen ja uudelleen. On raastavaakin huomata välillä millaisia pelkoja kantaa mukanaan "omina mielipiteinään". Näiden puolustusmekanismien auki repiminen tuntuu inhottavalta ja pahalta, jopa fyysisesti. Kunnes tulee taas hyväksyntä ja vapaus. Minun ei tarvitse enää uskoa itseäni ja omia "perustelujani" mielipiteille joita oli. On enää vain hyväksyntä. Pakko antaa esimerkki: minulla ei ole lapsia, koska en halua lapsia --> mulla on niiin mukava ja kiva elämä. Lapset on kivoja, jos niistä pääsee eroon, kun alkaa väsyttämään. Voin tehdä mitä haluan. Siksi en halua lapsia, ikinä! Sitten minulta kysyttiin, että pelkäänkö lapsia ja vastaisin toki, että no en! Samalla sekunnilla tajusin, että en lapsia olentoina pelkääkään, mutta pelkään ja helvetisti. Pelkään sitä, että en tykkäisi siitä lapsesta, se vois olla mun mielestä ruma ja ärsyttävä, enkä jaksaisi tai haluiaisi olla sen äiti. Sitten menettäisin oman elämäni ja siinä sivussa vielä miehenkin, kun en jaksais panostaa mihinkään muuhun. Minusta tulis harmaa-prisma-äiti. Tätä minä pelkään! Nyt se on revitty auki ja olen hyväksymässä tämän todellisen syyn. Sitten vaan työstämään siitä. (pakko oli kirjottaa kun tämä asia salakavalasti eilen paukahti tajuntaan).
4. Miten selittäisit jollekulle, joka ei ole koskaan kuullutkaan nondualismista tai no-selfistä, mistä tässä prosessissa on kyse? Vaikkapa lapselle tai nuorelle?
Tämä on mulle haastavinta ja vaikeinta. Mietiskelin tässä, että miten voi selittää lapselle asian, jonka se jo tietää oikestaan. Minun käsitykseni mukaan "minä" opitaan, joten lapsi ei edes tiedä, että semmoinen pitäisi olla. Mutta joo..

Tässä prosessi on kyse siitä, että tutkitaan onko "minää" olemassa. Löytyykö minä jostaikin omasta päästä, mielestä, tunteista, menneisyydestä, uskomuksista, minä-kuvasta, omasta kehosta? Onko sitä koskaan ollutkaan? Minää ei ole olemassa. Minä on sana, joka kuvaa yksilöä puhueessa, mutta sellasta asiaa ei ole tunnistettavissa tai löydettävissä. Minä ei ole tunteet, jotka tulevat ja menevät. Minä ei ole ajatukset, joita vain tulee omasta tahdosta riippumatta. Minä ei ole muistissa ja menneisyydessä, joka loppujen lopuksi on vain tulkinta tapahtumista. Minä-kuva on vain tarina minusta, tarina joka on kerrottu kerrran ja muokattavissa joka hetki uudeksi. Minä ei ole keho, joka on loppujen lopuksi vain keho. Keholla toimitaan tässä maailmassa, sen osan tai koko kehon voi menettää koska tahansa. Toisaalta minä on kaikkialla. Yhtä kaiken kanssa. Minä on tarina ja uskomus. Kerro sinä kuka minä olen? Tarina on hyvin erillainen kuin oma kertomani tarina. Voiko siis minää olla. Voiko joku todistaa minut?
tai nuorelle?
5. Mikä tässä prosessissa oli se asia, joka käänsi vaa'ankielen, "työnsi alas jyrkänteeltä"? Eli mikä sai sinut katsomaan?
Se kun tajusin, että pelkään. Pelkään paljon erilaisia ajatuksia mielessä. Toden totta, ne ovat vain ajatuksia, joita pelkään. Onko ajatuksen pelkääminen sitten perusteltua? MItä jos en olisi ikinä ajatellut sitä ajatusta, mitä jos sitä ajatusta ei olisi tullut? Ei olisi myöskään sitä pelkoa. Pystyin vihdoin alkaa myöntämään omia pelkoja ja tarinoita, jotka niihin ovat johtaneet. Kun pelkoja alkoi hyväksymään, eikä selittelemään, niin kaikki asiat alkoivat loksahdella paikalleen ja tuli upea täyttymys. Osa peloista helpottaa jo...Ah, sitä tunnetta ja tilaa on vaikea kuvata. Haluaa ymmärtää lisää ja nähdä oman pelkäämisen taakse. Haluaa tuntea ja kokea lisää. Kokeilla nähdä oikeasti, kokeilla tuntea oikeasti. Kokeilla miltä tuntuu luottaa elämään ja toiseen ihmiseen. Se vapauttaa niin mielettömällä tavalla. Minä/itse/ego ei pääse säätelemään tätä - ainakaan kokoaikaa.



Oliskohan tässä. Toivottavasti kuvaa ajatteluani tarpeeksi hyvin!

User avatar
maisteri
Posts: 17
Joined: Thu Mar 20, 2014 1:17 pm

Re: Oppaan haluaa hän

Postby maisteri » Tue Apr 29, 2014 12:10 pm

Vielä minästä.
Minä on olemassa vain ajatuksissa. Ajatukset eivät ole totta vaikka ajatteliskin todellisuutta. Ajatukset on tarina. Jos minä on ajatus, niin se ole totta. Missään muualla minää ei ole kuin ajatuksessa. Minä ei hallitse ajatuksia vaan on ajatus. Todellista on ainostaan näkeminen, kuuleminen, tunteminen, liikkuminen.


Return to “Suomeksi”

Who is online

Users browsing this forum: No registered users and 1 guest