Opasta kaivataan

User avatar
Paka
Posts: 440
Joined: Fri Aug 03, 2012 10:25 am

Re: Opasta kaivataan

Postby Paka » Sun Dec 30, 2012 2:22 pm

Herätys Theedor, lomat on vietetty. Mitä kuuluu?

User avatar
Theedor
Posts: 71
Joined: Mon Nov 19, 2012 10:24 pm

Re: Opasta kaivataan

Postby Theedor » Wed Jan 02, 2013 2:04 pm

Hei!

Tulinkin vasta eilen pois kaukaa pohjoisesta, jossa olin siitä miellyttävässä asemassa, ettei siellä ollut kenttää edes älypuhelimelle. Olisin vastannut jo eilen, mutta en jostain syystä päässyt kirjautumaan sisään Porttiin - tai pääsin, mutta "pullahdin ulos" saman tien. Kirjautumissivu avautui aina vain uudelleen... Tänäänkään homma ei toiminut ja arvelin jo olevani irtisanottu koko sivulta, koska edellisestä vastauksestani on mennyt niin paljon aikaa. Mutta sitten päätin kokeilla toista nettiselainta (vaihdoin nimittäin eilen Mozillan selaimeen). Ja nyt näyttää siltä, että tämä toimii... Mozilla ei siis ilmeisesti toimi. Noh, sepä siitä kuitenkin.

Joulun aikaan oli aika paljon sukulointia ja tohinaa, mutten kuitenkaan unohtanut tätä projektia kokonaan. Ehkä suurin huomio, jonka tein (ainakin luulen niin), liittyi antamaasi tehtävään, jossa piti kirjoittaa ensin korostetun "Minä"-keskeistä tekstiä ja sitten vain tapahtumia. Huomasin siinä - ja monesti sen jälkeenkin - että oikeastaan silloin, kun "Minä" toimii korostetusti Minänä, toimintani tuntuukin yllättäen jotenkin vieraammalta ja vilpillisemmältä kuin silloin, kun annan asioiden vain tapahtua. Siis jos kävelen vaikka kauppaan ja mietin tarkasti, mitä teen ja miten teen sekä miltä mahdollisesti näytän ja miltä haluaisin näyttää (siis näitä perinteisiä arkisia ajatusääniä, joita olen kuunnellut ties kuinka monta vuotta), alkaa oloni oikeastaan tuntua vähemmän minulta kuin silloin, jos onnistun hetkeksi vain unohtamaan Minän ja vain kävelemään.

Tämä oli minulle yllättävä huomio. Erittäin mielenkiintoinenkin. Vaikuttaa siis siltä, että ainakin jokin osa Minua kokee, että se Minä, joka pitää ääntä päässäni, ei edustakaan Minua aidoimmillaan. No, tästä päästään tietysti sitten siihen ongelmaan, että onko tuo Minua vilpillisenä pitävä tyyppi sitten yhtään sen uskottavampi... Luultavasti ei. Mutta se, joka olen silloin, kun en mieti itseäni, tuntuu olevan hivenen vapaampi kuin äänekäs, epävarma ja mielipiteitään julistava Minä. Jos onnistun hetken vain antamaan asioiden tapahtua, saan lyhyeksi hetkeksi tunteen siitä, mitä voisin ehkä olla, jos en jatkuvasti selostaisi itseäni itselleni.

Jotain tämän tyyppistä näin vuoden alkuun...

-T-

User avatar
Paka
Posts: 440
Joined: Fri Aug 03, 2012 10:25 am

Re: Opasta kaivataan

Postby Paka » Thu Jan 03, 2013 7:03 am

Sait hyvin kiinni kirjoitusharjoituksesta. Elämä onkin nauttittavampaa ja luonnollisempaa ilman minää.
Huomasin siinä - ja monesti sen jälkeenkin - että oikeastaan silloin, kun "Minä" toimii korostetusti Minänä, toimintani tuntuukin yllättäen jotenkin vieraammalta ja vilpillisemmältä kuin silloin, kun annan asioiden vain tapahtua.
Mitä puuttuu kun "minä" puuttuu ja asiat vaan tapahtuvat? Mikä tässä kirjoitusharjoituksessa on se "Minä" mikä sen sai aikaan? Mistä se syntyi?

Minä ja urheiluselostaja olivat hetken aikaa yllättävän hiljaa, kun kävin kokeilemassa lumilautaa ensimmäistä kertaa elämässäni. Se oli yksinkertaisesti vain hauskaa ja siinä pääsi hetkeksi vain kokemaan sen hetken!
Tutki tarkkaan omaa kokemustasi ja katso miten "Minän" puuttui tästä lautailu kokemuksesta? Mitä tässä kokemuksessa ei ollut?

User avatar
Theedor
Posts: 71
Joined: Mon Nov 19, 2012 10:24 pm

Re: Opasta kaivataan

Postby Theedor » Thu Jan 03, 2013 7:04 pm

Puhun tässä nyt tietenkin Minästä vain omasta puolestani, kuten luonnollista on... Muiden kokemukset omasta Minästään voivat olla ja takuulla ovatkin hyvin toisenlaiset. Jonkun Minä saattaa olla vaikkapa sangen rationaalinen ja fiksu kaveri.

Minun Minäni on aika kontrollinhaluinen. Se pyrkii kontrolloimaan käyttäytymistäni ja tekemisiäni koko ajan. Se miettii, mitä muut ihmiset siitä ajattelevat. Se koettaa käyttäytyä niin, että muut hyväksyisivät sen ja vaikkei kukaan edes odottaisi siltä mitään tiettyä käytöstä tai toimintaa, Minä kyllä kehittelee käyttäytymissääntöjä ja toimintatapoja, joita minun tulee noudattaa. Minä selostaa jatkuvasti, mitä ympärilläni tapahtuu. Se on hanakka syyllistämään, ottamaan nokkiinsa tai loukkaantumaan. Minä on omasta mielestään aina oikeassa, mutta oikeassa oleminen saattaa tarkoittaa sitäkin, että Minä tietää minun olevan väärässä. Minä on tietävinään, mitä minun tulee ajatella. Se rummuttaa mielipiteitään jatkuvasti ja odottaa, että kuuntelen sitä herkeämättä ja uskon sen jokaisen väitteen, selostuksen ja maalailun. Minäni on kovin kompleksinen kokonaisuus, joka on rakentunut useiden päällekkäisten suojamuurien varaan. Jos siitä yrittää ottaa yhden kuoren pois ja olla vaikkapa kuuntelematta sitä, se käynnistää välittömästi hyökkäyksen, jolla se pyrkii saamaan oloni epämiellyttäväksi. Ja jos/kun se sitten saa oloni epämiellyttäväksi, se on onnistunut todistamaan olevansa olemassa - mitenpä muuten se olisi muka saanut vaikutettua mielialaani?

Minä toimii ikään kuin automaattiohjauksella. En yleensä voi juurikaan määrätä sen tekemisiä. Kun otan kahvia kannusta, Minä kertoo, että otan kahvia kannusta. Minä on myös tietoinen siitä, onko huoneessa vaikkapa joku muu, jonka takia kahvin kaatamista tulisi erityisesti miettiä ja ohjailla. Jokuhan saattaisi vaikka paheksua, jos kahvia roiskahtaisi tiskipöydälle! Minä ajattelee jatkuvasti, että minun on käyttäydyttävä siten, etten herätä vaikkapa liikaa huomiota. Minä puuttuu tekemisiini niin nopeasti, että se ehtii kehittämään mieleeni negatiivisia tunteita paljon ennen kuin edes huomaan ajatella niitä. Minä elää tunteista, joita se kehittelee minuun.

En osaa vielä sanoa, mistä Minä tulee. Mikä sen saa aikaan? Tai lähinnä mikä sen on alunperin saanut aikaan? Milloin se on rakentunut? Mistä asti se on kontrolloinut tekemisiäni? Ehkä ihan pienenä lapsena tai vauvana sitä ei vielä ole ollut. Mutta niin kauan kuin muistan, olen kuullut Minän äänen kertovan minulle, mitä ympärilläni tapahtuu.

Tästä on onneksi kuitenkin poikkeuksia, kuten aiemmin mainitsemani lumilautailu. Mikä siinä hetkessä sitten oli erilaista? Mitä puuttui, kun puuttui Minä?

Kun keskityin tekemiseen, eli lumilaudan päällä pystyssä pysymiseen ja kääntymisen opetteluun tarpeeksi hyvin, Minä unohti selostaa minulle, mitä tapahtuu. Keskityin hetken aikaa pelkästään tekemiseen ja olemiseen. Keskittyminen fyysiseen suoritukseen oli hetken aikaa niin täydellistä, ettei edes Minäni huomanut ajatella, että voisin mahdollisesti vaikkapa nolata itseni kaatumalla. Tai jos Minä sellaista mietti, niin en huomannut sitä siinä hetkessä. Hetken aikaa olin siis niin täynnä fyysisiä aistihavaintoja - tasapainoelimen viestejä, laudan ääntä lumella, ilmavirtaa kasvoilla, näköhavaintoja lähestyvistä mutkista - etten ehtinyt tai muistanut kuunnella mitään selostuksia niistä.

Siinäpä oikeastaan lyhykäisyydessään se, mitä luulen Minän tekevän.

-T-

User avatar
Paka
Posts: 440
Joined: Fri Aug 03, 2012 10:25 am

Re: Opasta kaivataan

Postby Paka » Fri Jan 04, 2013 6:58 am

Katso vielä edellisen viestini kysymyksiä. Tutki vielä mikä puuttui kirjoitusharjoituksesta siitä osasta missä asiat vain tapahtuvat? Mikä puuttui opetellessasi lumilautailemaan? Voiko olla niin, että siitä puuttui AJATUS?!!
En osaa vielä sanoa, mistä Minä tulee. Mikä sen saa aikaan? Tai lähinnä mikä sen on alunperin saanut aikaan? Milloin se on rakentunut? Mistä asti se on kontrolloinut tekemisiäni? Ehkä ihan pienenä lapsena tai vauvana sitä ei vielä ole ollut. Mutta niin kauan kuin muistan, olen kuullut Minän äänen kertovan minulle, mitä ympärilläni tapahtuu.
Ensinnäkin sillä ei ole mitään merkitystä mikä sen on alunperin saanut aikaan, ainoastaan tällä hetkellä on tässä prosessissa merkitystä ei menneisyydellä. Missä menneisyys on nyt? Eikö se ole vain ajatus päässä? Minä syntyy aina NYT?
Kun keskityin tekemiseen, eli lumilaudan päällä pystyssä pysymiseen ja kääntymisen opetteluun tarpeeksi hyvin, Minä unohti selostaa minulle, mitä tapahtuu. Keskityin hetken aikaa pelkästään tekemiseen ja olemiseen. Keskittyminen fyysiseen suoritukseen
Keskittyminen fyysiseen suoritukseen oli hetken aikaa niin täydellistä, ettei edes Minäni huomanut ajatella,
Tutki entäpä jos "Minä" onkin vain ajatus, selostus, (uskomus, oletus, tarina), jota ei ole kyseenalaistettu?

User avatar
Paka
Posts: 440
Joined: Fri Aug 03, 2012 10:25 am

Re: Opasta kaivataan

Postby Paka » Fri Jan 04, 2013 7:07 am

Vauvalla ei ole "minää" oravalla ei ole "minää" eli mitä ne ei tee? Mitä niiltä puuttuu?

User avatar
Theedor
Posts: 71
Joined: Mon Nov 19, 2012 10:24 pm

Re: Opasta kaivataan

Postby Theedor » Fri Jan 04, 2013 9:07 pm

Niin noh, vastaus lienee sinällään selvä ja vaikka ehkä juuri tuo sana edellisestä vastauksestani puuttuikin, niin sitä varmasti tarkoitin. Läsnäolevan minän ja todellisuuden, tämän hetken välissä on siis ajatus. Tai ehkä tarkemmin sanottuna ajatteleminen. Ajatteleminen ainakin minun tapauksessani tuntuu manifestoituvan edellisessä viestissäni kertomillani tavoilla. Ajatteluhan se on, joka Minän muodossa ääntä sisälläni pitää...

-T-

User avatar
Paka
Posts: 440
Joined: Fri Aug 03, 2012 10:25 am

Re: Opasta kaivataan

Postby Paka » Sat Jan 05, 2013 8:36 am

..niin entäpä jos "Minä" on vain pelkkä ajatus, jonka vanhemmat ja yhteiskunta on meille opettanut, johon kaikki uskovat, jota ei ole kyseenalaistanut? Koko yhteiskunnalle minä on itsestäänselveyys. Kaikki TIETÄVÄT varmasti mikä minä on.

Huomaa miten ensimmäiseksi aamulla, kun heräät aivan pienen hetken minää ei ole, ainoastaan tyhjä taulu. Sitten nousee ajatus "minä nousen ylös", "minua väsyttää" tms. Urheiluselostaja aloittaa päivän työt ja kommentoi mitä minä tekee seuraavaksi. Tutki onko tämä totta vai pelkkä ajatus/selostus? Onko ajatus totta? Huomaa miten päivänmittaan on paljon hetkiä jossa kommenttia ei ole asiat vaan tapahtuvat, kuten opetellessasi lautailemaan.

Nyt on tullut sinun aikasi katsoa onko tämä totta?

User avatar
Theedor
Posts: 71
Joined: Mon Nov 19, 2012 10:24 pm

Re: Opasta kaivataan

Postby Theedor » Sat Jan 05, 2013 4:47 pm

Laitan asian tutkintaan, mutta ehdin vastata tähän kunnolla vasta huomenna.

User avatar
Theedor
Posts: 71
Joined: Mon Nov 19, 2012 10:24 pm

Re: Opasta kaivataan

Postby Theedor » Mon Jan 07, 2013 10:39 pm

KYllähän tässä tietenkin ollaan tultu siihen päätelmään, että Minä saattaa hyvinkin olla vain jokin virheolettamus, jonka kotikasvatus, koulutus ja yleinen mielipide on osoittanut niin todenperäiseksi, ettei sitä kovin helposti tule mieleenkään kyseenalaistaa. Ja jotain imuahan tuossa Minässä täytyy olla, koskapa lähes kaikki ihmiset sellaisen kehittävät ja mitä ilmeisimmin ihmisten Minät toimivat - eroavaisuuksistaan huolimatta - sen verran samaan tapaan, että asiasta voidaan puhua.

Siitähän olemme käsittääkseni olleet jo jonkin aikaa yhtä mieltä, että ajatus ei ole totta. Niinpä tuo esittämäsi esimerkki aamulla heräävästä ihmisestä pitää mielestäni kutinsa; selostaja, joka alkaa työhönsä heti, kun olen vironnut hieman unestani, ei sekään ole totta. Tai tarkemmin sanottuna on, mutta sen mielipiteet ovat vain mielipiteitä ja selostukset vain selostuksia, eikä mitään todellisuutta. Totta tuossa selostajassa lienee vain se, että tavallaan kuulen sen äänen (tai kuvittelen kuulevani). Se on kuitenkin vain selostusääni, joka yrittää selittää ympäröivää todellisuutta.

Päivän mittaan saattaa tosiaan tapahtua asioita, joissa Minä ei ole niin vahvasti mukana. Tuollaiset hetket ovat yleensä aika lyhyitä ja niillä on taipumus loppua, jos niihin kiinnittää huomiota. Eli jos huomaan kaupan kassajonossa olevani ajattelematta mitään ja vain olevani ja kannattelevani ostoskoria, tulen huomanneeksi, että "selostaja" kertoo minun siinä seisovan ajattelematta. Ja samassa olenkin jo astunut Minän valtaan...

Niin, sanoisin siis, että Minä taitaa olla turhan vakavasti otettu rakennelma siihen nähden, että se ei ole kovinkaan totta.

-T-

User avatar
Paka
Posts: 440
Joined: Fri Aug 03, 2012 10:25 am

Re: Opasta kaivataan

Postby Paka » Tue Jan 08, 2013 7:18 am

Siitähän olemme käsittääkseni olleet jo jonkin aikaa yhtä mieltä, että ajatus ei ole totta.
.... aivan ajatus ei ole totta ja jos "Minä/minun" onkin vain pelkkä ajatus... sehän tarkoittaa että, se ei ole TOTTA aivan kuten joulupukki tai mörkö. Mitäs tähän sanot?

Tee vielä seuraava harjoitus. Voit laittaa silmät kiinni jos haluat ja istu hiljaa paikallasi. Ole tarkkana ja katso mikä on seuraava ajatus? Odota niin kauan, että ajatus ilmaantuu. Ja nyt kun olet sen havainnut, mikä odotti ajatusta, se ei voinut olla ajatus joka odotti ajatusta? eihän?

User avatar
Theedor
Posts: 71
Joined: Mon Nov 19, 2012 10:24 pm

Re: Opasta kaivataan

Postby Theedor » Tue Jan 08, 2013 9:23 pm

Niin, siltähän se taitaa vaikuttaa, että Minä on vain ajatus, eikä siis totta...

Mutta tänään meni koko päivä kirjoitushommissa, niin en ole asiaa ehtinyt kunnolla pohtia, enkä oikein jaksa enää alkaa illasta näpyttelemäänkään. Ja kaipa tuo aihe sietää vähän tarkempaakin pohdiskelua.

Joten teen tuon ajatustestin näin illan lopettajaisiksi ja koitan huomenna palata tehokkaampana tähän keskusteluun.

-T-

User avatar
Paka
Posts: 440
Joined: Fri Aug 03, 2012 10:25 am

Re: Opasta kaivataan

Postby Paka » Wed Jan 09, 2013 6:48 am

Niin, siltähän se taitaa vaikuttaa, että Minä on vain ajatus, eikä siis totta...
Ajatukset eivät siis ole totta, ne ovat vain tarinoita/selostusta. Entäpä, jos kaikki ”minä” –tarinat ovat pelkkää valhetta, johon olemme viattomina uskoneet, ja olemme rakentaneet sen ympärille lisää tarinoita minun/minulle/minussa yms tästä on vuosien saatossa kehkeytynyt oikea vyyhti. Nämä ajatukset ovat saaneet aikaan tunteita, joita olemme alkaneet pitää todisteina minän olemassaolosta.

Tarkastele vaan kaikessa rauhassa voisiko tämä olla totta.

User avatar
Theedor
Posts: 71
Joined: Mon Nov 19, 2012 10:24 pm

Re: Opasta kaivataan

Postby Theedor » Thu Jan 10, 2013 3:23 pm

Ensin tuohon ajatustestin tulokseen, joka ei ole likipitäenkään selvä, vaikka olen toki sen tehnyt ennenkin. Muistaakseni myös tässä meidän kirjeenvaihtomme aikana. Mutta kokeilin taas, ja tämmöistä nousi mieleen:

Yritin tyhjentää mieleni mahdoillisimman tyhjäksi ajatuksista - eli jokin minussa yritti sanoa jollekin toiselle osalle minussa, että "olehan hetki hiljaa". Kun joku osa minusta oli riittävän tyytyväinen hiljaisuuden tasoon, se jäi odottamaan seuraavaa ajatusta. Ja sieltähän se ajatus sitten ponnahti! Jostain syystä ajatus liittyi tällä kertaa äänirautaan (vaikka sillä ei tietysti olekaan mitään merkitystä).

No niin! Kuka käski ajttelemaan? Kuka vastusteli ajattelematta olemista? Kuka lopulta ajatteli? Kuka odotti ajatusta? Ja onko näillä kysymyksillä mitään merkitystä Minän tapausta pohtiessa? Tässäpä onkin ruotimista...

Olen jo tullut siihen tulokseen, että ajatus ei ole totta. Niinpä voin suoraan sanoa, että ajattelemani äänirauta ei ole totta. Sillä ei voi virittää soitinta, sitä ei voi tunnustella eikä oikein katsellakaan. Se on pelkkä ajatus jostain tuntemattoman syvyisestä ajatusten laarista. Ja se nousi esiin hyvin sattumanvaraisesti - en edes omista äänirautaa todellisuudessa enkä soita mitään, mitä pitäisi sellaisella virittää. Tämä ajatus siis ei ollut totta.

Ja koska ajatus ei ole totta, ei pitäisi olla myöskään totta, että Minä antoi jollekulle käskyn olla ajattelematta. Käsky ei voine olla totta, koska se on vain ajatus, vai voiko? Käskyllä oli kuitenkin jonkinlainen vaikutus johonkin: jokin alkoi odottaa ensimmäistä ajatusta. Onko tuo odottaja sama taho, joka käski äsken lopettamaan ajattelun hetkeksi? Onko seuraavaa ajatusta odottava taho Minä? Vai onko Minä se, joka ajatteli äänirautaa? Voiko ajattelija ja ajattelun odottaja olla sama taho? En kai voi odottaa itseäni huoneessa ja tulla samaan huoneeseen...

Väitän, että vaikka ajatus ei ole totta, kokemus ajattelusta on. Tai ehkei se ole totta konkreettisessa mielessä, mutta jollain tasolla ajattelu ja aistieni antamat havainnot ovat totta fyysiselle minälleni. Jos joku heittää minua lumipallolla kasvoihin, laitan silmät refleksinomaisesti kiinni ennen osumaa. Näköhavainto antaa siis signaalin aivoilleni, jotka käsittelevät viestin silmänräpäyksessä ja toimivat. Ajatus ei ehkä ehdi siihen väliin, mutta yhtä lailla aivoni ja ajatukseni reagoivat ulkoiseen todellisuuteen koko ajan. Olen kyllä huomannut, että ajattelun tai Minän selostukset havainnoista ovat usein harhaanjohtavia. Ne eivät ole totta. Mutta totta on, että luulen kuulevani nuo selostukset. Minä olen fyysinen eliö, joka näkee asiat eri perspektiivistä kuin vaikkapa naapurini Junnu. Minun aivoni tuottavat ajatuksia, jotka ovat varmaankin erilaisia kuin Junnun ajatukset. Ne ovat juuri minun fyysisen olentoni ja kokijani ajatuksia.

Mutta ajatukset eivät ole Minä, enkä Minä ole ajatukset. Minua ei ajatteluun tarvita - ne kyllä tulevat ilmankin. Ajattelu tapahtuu ja Minä voin lähinnä kuunnella ajatuksia tai yrittää olla kuuntelematta niitä. Voin yrittää antaa niiden olla tai yrittää kuunnella niitä tiedostaen samalla, että ne ovat vain ajatuksia. Mutta koko ajan, kun yritän tehdä ajatuksilleni jotain, Minä sorkkii niitä. Minä yrittää olla kuuntelematta niitä tai Minä yrittää muistaa, että ne eivät ole totta. Minä yrittää muistaa jopa sen, että Minä ei ole totta. Erikoinen tilanne.

Minä yrittää päästä selville Minästä. Minä yrittää tulla tietoiseksi itsestään ja tulla siihen tulokseen, ettei sitä ole edes olemassa. Voiko se tehdä sen? Voiko Minä vain lakata olemasta? Vai lakkaako se olemasta, kun se on tullut huomatuksi? Vai jatkaako se samalla tavalla kuin ennenkin - selostaen, tuomiten, räyhäten, toivoen, mutta vain tietoisena siitä, ettei se ole totta?
Entäpä, jos kaikki ”minä” –tarinat ovat pelkkää valhetta, johon olemme viattomina uskoneet, ja olemme rakentaneet sen ympärille lisää tarinoita minun/minulle/minussa yms tästä on vuosien saatossa kehkeytynyt oikea vyyhti.
Oletan, että Minä on pelkkää valhetta. Oletan, että Minä on rakennelma, jollainen on muodostunut melkeinpä jokaisen meistä sisään, mutta joka silti on harha. Minä ei ole ajatusta kummempi. Oletan, että näin on. Mutta olettaessani näin, joku minussa olettaa. Kuka se on? Kuka minussa käy tätä keskustelua? Vai käynkö sitä vain, ikään kuin räpsäyttäisin silmiäni lumipallon tullessa kohti?

En tiedä, olenko päässyt asiassa yhtään eteen päin... Ehkä olen, mutta tuntuu, että kysymyksiä herää vähintään samaan tahtin kuin luulen löytäneeni vastauksia.

Täytyy jatkaa.

-T-

User avatar
Paka
Posts: 440
Joined: Fri Aug 03, 2012 10:25 am

Re: Opasta kaivataan

Postby Paka » Fri Jan 11, 2013 7:11 am

Aivan loistavaa pohdintaa Theedor olet selvästikkin ottanut askeleen eteenpäin. Tarkoitus onkin ajatella omilla aivoilla ja katsoa omaan kokemukseen, ei missään tapauksessa uskoa mitä joku sanoo tai uskottelee. Kysymyksiä nousee ja se on loistavaa. Hyvät kysymykset ovat kullan arvoisia anna niiden nousta ja paneudu omaan kokemukseesi uudelleen ja yhä uudelleen ja katso mikä on totta.
eli jokin minussa yritti sanoa jollekin toiselle osalle minussa, että "olehan hetki hiljaa". Kun joku osa minusta oli riittävän tyytyväinen hiljaisuuden tasoon, se jäi odottamaan seuraavaa ajatusta.
eli kommentteja ja ajatuksia siitä mitä tapahtui. Eikö?
Olen jo tullut siihen tulokseen, että ajatus ei ole totta
Miten nämä ajatukset ja kommentit ovat sitten eri asia?
Väitän, että vaikka ajatus ei ole totta, kokemus ajattelusta on.
aivan ajatus tapahtuu sitä ei ole tarkoitus kieltää, tunne tapahtuu, puu kasvaa, hiukset kasvaa, näkeminen tapahtuu, kuuleminen tapahtuu, puu taipuu tuulessa, kukka kasvaa.... elämässä tapahtuvia prosesseja kuten luonnossa tapahtuvia prosesseja. Onko koivulla minä vaikka se on selkeästi oma erillinen fyysinen eliö verrattuna naapurin kuuseen?

Istu mukavasti tuolille ja sulje taas silmäsi ja etsi olemassaolon, elossa olon puhdas aistimus. Avaa silmäsi katsele ympärillesi ja huomaa nimikointiprosessi, miten ajatukset nousevat kokemuksen jälkeen. Ensin on puhdas aistimus ja sitä seuraa nimilappuna ajatus ”tuoli / minä / minun tms”.

Istuessa hiljaa paikallaan silmät kiinni rauhoittuen ja menemälle mahdollisimman syvälle rauhalliseen oloon, on siellä hiljaista ja tyyntä, ei ole minää, ei minun, ei tuolia ei mitään nimettävää vai onko? Ei mitään persoonallista, vain ihana olemisen tunne. Uppoudu tähän puhtaaseen läsnäoloon/olemiseen syvemmälle ja syvemmälle.

Lapsikin voi uskoa sängyn alla piileksivään mörköön ja tuntee pelkoa tai jopa ihan kauhua. Onko lapsella siitä muuta todistetta kuin tunteensa ja ajatuksensa. Häviääkö mikään todellinen vaikkei lapsi enää usko mörköön? Mistä tämä mörkö syntyi? Voisiko ”Minä” syntyä samaan tapaan?

Katso vielä uudelleen ketjun alkupäässä oleva Moojin video.


Return to “Suomeksi”

Who is online

Users browsing this forum: No registered users and 1 guest