Etsin opasta

User avatar
isla
Posts: 33
Joined: Sat Aug 18, 2012 7:26 am

Re: Etsin opasta

Postby isla » Sun Sep 09, 2012 3:22 pm

Heippa,

on ollut aika rankat pari päivää.

Tuntuu siltä et pitää kaivaa ihan hirveästi kaikkea vanhaa paskaa ulos, ennen kuin voi saada rauhan. Mut en tiiä, onko se vain illuusio ja mielen paniikkirimpuiluja.

Ehkä se on, en tiiä onko tää välttämätöntä. Oon kattellu vanhoja muistoja, koittanu kohdata ne, tunnustella miltä kehossa tuntuu, voinko antaa anteeksi, nähdä mua satuttaneiden ihmisten tuska.

Saattaa olla vain mielen rimpuiluja :/

Nimittäin tuntuu et jos vain hengailisin tässä hetkessä, niin en kestäisi sitä toimettomuutta... ja sitä että koko ajan ei olisikaan tekemässä jotain


Äh, musta tuntuu että parasta mulle olisi nyt vain lopettaa kaikki tekeminen ja katsoa vain tätä hetkeä :D Mut wääää rimpuilen.


Anna

User avatar
isla
Posts: 33
Joined: Sat Aug 18, 2012 7:26 am

Re: Etsin opasta

Postby isla » Sun Sep 09, 2012 3:25 pm

Ja tuntuu et oon ihan yksin tässä jutussa. Kai ois helpompi päästää irti, jos ois enemmän ihmisiä tukemassa. Tuntuu että kaikki vain hajoaa... tuntuu et voin saada raivokohtauksia jos juttelen jonkun kanssa, mulla ei oo täällä paikassa ketään niin läheisiä ihmisiä et uskaltaisin esim itkeä jonkun läsnäollessa... :///

User avatar
isla
Posts: 33
Joined: Sat Aug 18, 2012 7:26 am

Re: Etsin opasta

Postby isla » Mon Sep 10, 2012 4:03 am

Heippa,


tänään olen vain katsellut aika paljon, ja paljon rauhallisempi olo.



Huomaan, että mulla on aivan järkyttävä pelko siitä, että elämä ei menekään niin kuin olen ajatellut.

Vaikka se, mitä tapahtuisikin irtipäästäessä, olis paljon parempaa kuin se mitä oon suunnitellut.

Hullua.


On myös vähän pelkoa siitä, että jos minää ja "puolustusmekanismia" ei ole, joku voi satuttaa tätä kehoa pahasti, vaikka ryöstää ja raiskata sen. Mut kaipa se huutais jos niin tapahtuis.

Ja sellanen pelko, että jos keskustelen jonkun kanssa, en tiiä mitä kerron itsestäni, koska minua ei ole :D Ja et vaikutan naurettavalta.

Eeehhh. Pystyn nyt aika hyvin vain katselemaan. Huomaan kyllä, miten aikaisemmin olin TÄYSIN ajatusten vallassa, hädin tuskin näin mitä tässä ympärillä on. Tää katseleminen tuntuu aivan liian hyvältä ollakseen totta. Mut tottahan se vaikuttaa olevan.
Huh, ei oo mitään paineita siitä että pitäis olla erilainen, pitäis... olla tekemässä jotain... minkään ei tarvii muuttua.


Anna

User avatar
nestori
Posts: 112
Joined: Sun May 13, 2012 3:34 am

Re: Etsin opasta

Postby nestori » Mon Sep 10, 2012 6:23 am

Hyvää edistystä taas. Luota aisteihin. Katsele, kuuntele, haistele. Onko ongelmaa? Onko oikeasti minää aistien takana? Välikätenä?

Paljon vanhaa kuonaa tulee ulos. Kaiken on ilmeisesti tultava valoon ja esille. Ajatuksia ja biokemiallisia reaktioita kehossa. Nämä eivät lopu minän näkemiseen. Onko pelko muuta kuin ajatuksia? Onko ajatus totta?

On tyypillistä, että mieli tuottaa ajatuksia, kuten "en pysty pitämään huolta itsestäni" tai "vahingoitan itseäni". Mitä luulet, ovatko ajatukset totta? Vahingoittavatko eläimet itseään?

Meneekö elämä koskaan niin kuin olet ajatellut? Olisiko kaikki hyvin jos menisi täysin niinkuin ajatus sanoo?

Kirjoita mitä nousee.

Esa

User avatar
nestori
Posts: 112
Joined: Sun May 13, 2012 3:34 am

Re: Etsin opasta

Postby nestori » Mon Sep 10, 2012 6:37 am

Kuten alussa sitouduit, toivon, että pyrimme viestittelemään kerran päivässä. Näin prosessi toimii parhaiten. Sinun ei tarvitse näin ratkoa kaikkia ongelmia "yksin", vaikka mieli sellaisia ajatuksia usein tuottaa. Kysyn kysymyksen, ja sinun tehtäväksi jää vain katsoa ja tutkia sinne suuntaan.

Onko tämä ok?

Esa

p.s. Halusin sanoa, että LU:lla on monta "jälkihoitoryhmää". Myös suomeksi. Näin kenenkään ei tarvitse jäädä "yksin" prosessin jälkeen.

User avatar
isla
Posts: 33
Joined: Sat Aug 18, 2012 7:26 am

Re: Etsin opasta

Postby isla » Tue Sep 11, 2012 7:33 am

Hei,

on ok. Kiitos huomautuksesta, tarvitsen sita. Huomaan kylla, etta se jos en kirjoita joka paiva, on vain sita etta mieli haluaa tehda taman prosessin taydellisesti ja se pelkaa sita, mita saattaakaan paljastua, jos aloittaessa viestin kirjoittamista ei olekaan valmista vastausta jo tiedossa.

Oikeasti ei ole mitaan ongelmaa. Tassa hetkessa ei ole mitaan ongelmaa. Tuntuu et on jotenkin kaks erilaista tilaa, moodia, tassa hetkessa elaminen ja ajatusten mukaan elaminen. Ja et siirryn hitaasti siihen tassa hetkessa elamiseen. Se vain tuntuu niin helpolta, ettei sita tajuu. Ehka sita ei voikaan mielella tajuta. Tuntuu etta asiat ei voi olla niin helppoja mulle, etta mun taytyy tehda kaikki kantapaan kautta... ja niinhan se varmaan onkin etta "mina" tekee kaiken kantapaan kautta

Ei, pelko ei ole muuta kuin ajatuksia. Ja itse asiassa ne eivat ole koskaan totta. Jotain "kauheaa" saattaa kylla tapahtua, mutta yleensa se on eri kuin mita pelkasin, ja siita selviaa kuitenkin.

Eilen ma menin hakemaan apua tahan syomisongelmaani, ja se oli pelottavin asia, jonka oon vahaan aikaan tehnyt... huimas ja koko keho tarisi ja kuumotti ja huhhuh. Mut tiesin etta mun on vain pakko menna. (Tajusin sen kun ajattelin etta mun aiti on idiootti kun se kieltaytyy menemasta laakariin sen psykoosioireiden takia... ja etta ite oon ihan yhta idiootti jos en hae apua tahan)

Aarggghhh ma huomaan etta yritan niiiin tehda taman prosessin taydellisesti ja hemmetin hienosti... jkldjfkhlggfgh


Elaimet vahingoittavat itseaan kaiketi ainoastaan silloin, kun ihmiset saattavat ne ahdistaviin olosuhteisiin (vaikkapa eristyksissa pidettava koira, erillaan laumastaan). Luonnossa ja "vapaana" ne eivat vahingoita itseaan.

En usko, etta oikeasti vahingoittaisin itseani. Luulen, etta totuuden tullessa julki, se olisi vain niin helpottavaa, etta... en voisi pahimmillani olla muuta kuin typertynyt ja pettynyt. Mutta sekin menisi ohi ajallaan.

Luulen, etta jos kaikki menisi niin kuin ajatus sanoo, elama olisi vain aarimmaisen tylsaa. Ihan hiton tylsaa.

Anna

User avatar
nestori
Posts: 112
Joined: Sun May 13, 2012 3:34 am

Re: Etsin opasta

Postby nestori » Tue Sep 11, 2012 9:51 am

Hei,

Nyt saat luvan olla suoriutumatta täydellisesti. Saat olla kokonaisvaltaisesti täysin valaistumaton. Vaikka lopun ikääsi. Selvitetään vain totuus "minästä". Ei muuta. Annat näkemisen tapahtua, katsot, ja seuraat kuinka kädet kirjoittavat tekstiä.

Hienoa, että olet hakenut apua syömisongelmiin. Monesti on kuvitelmia, että vapautuminen ratkaisee kaiken kerralla. Avioliitot, parisuhteet, mielenterveysongelmat yms. Voi tietysti olla, mutta yleensä ei. Apua voi hakea, lääkäriin täytyy mennä kun sattuu jne. Elämää sekin vain on.

"mita saattaakaan paljastua, jos aloittaessa viestin kirjoittamista ei olekaan valmista vastausta jo tiedossa." Selvennätkö tätä. Mitä voisi paljastua jos vastauksia ei olekaan tiedossa? Katso.

Esa
Hei,

on ok. Kiitos huomautuksesta, tarvitsen sita. Huomaan kylla, etta se jos en kirjoita joka paiva, on vain sita etta mieli haluaa tehda taman prosessin taydellisesti ja se pelkaa sita, mita saattaakaan paljastua, jos aloittaessa viestin kirjoittamista ei olekaan valmista vastausta jo tiedossa.

Oikeasti ei ole mitaan ongelmaa. Tassa hetkessa ei ole mitaan ongelmaa. Tuntuu et on jotenkin kaks erilaista tilaa, moodia, tassa hetkessa elaminen ja ajatusten mukaan elaminen. Ja et siirryn hitaasti siihen tassa hetkessa elamiseen. Se vain tuntuu niin helpolta, ettei sita tajuu. Ehka sita ei voikaan mielella tajuta. Tuntuu etta asiat ei voi olla niin helppoja mulle, etta mun taytyy tehda kaikki kantapaan kautta... ja niinhan se varmaan onkin etta "mina" tekee kaiken kantapaan kautta

Ei, pelko ei ole muuta kuin ajatuksia. Ja itse asiassa ne eivat ole koskaan totta. Jotain "kauheaa" saattaa kylla tapahtua, mutta yleensa se on eri kuin mita pelkasin, ja siita selviaa kuitenkin.

Eilen ma menin hakemaan apua tahan syomisongelmaani, ja se oli pelottavin asia, jonka oon vahaan aikaan tehnyt... huimas ja koko keho tarisi ja kuumotti ja huhhuh. Mut tiesin etta mun on vain pakko menna. (Tajusin sen kun ajattelin etta mun aiti on idiootti kun se kieltaytyy menemasta laakariin sen psykoosioireiden takia... ja etta ite oon ihan yhta idiootti jos en hae apua tahan)

Aarggghhh ma huomaan etta yritan niiiin tehda taman prosessin taydellisesti ja hemmetin hienosti... jkldjfkhlggfgh


Elaimet vahingoittavat itseaan kaiketi ainoastaan silloin, kun ihmiset saattavat ne ahdistaviin olosuhteisiin (vaikkapa eristyksissa pidettava koira, erillaan laumastaan). Luonnossa ja "vapaana" ne eivat vahingoita itseaan.

En usko, etta oikeasti vahingoittaisin itseani. Luulen, etta totuuden tullessa julki, se olisi vain niin helpottavaa, etta... en voisi pahimmillani olla muuta kuin typertynyt ja pettynyt. Mutta sekin menisi ohi ajallaan.

Luulen, etta jos kaikki menisi niin kuin ajatus sanoo, elama olisi vain aarimmaisen tylsaa. Ihan hiton tylsaa.

Anna

User avatar
isla
Posts: 33
Joined: Sat Aug 18, 2012 7:26 am

Re: Etsin opasta

Postby isla » Wed Sep 12, 2012 2:30 pm

Hei,


okeiokei. Mitä saattaakaan paljastua? No, ainakin se, että kaikki on ihan hyvin koko ajan ja kaikkeen on aina saatavilla apua, kunhan vain antaa kysymisen tapahtua. Että joka päivä voi olla ihan helvetin hauska ja siihen ei tarvita mitään suorituksia, ei mitään mitä mulla ei ois jo. Kunhan antaa vain kaiken tapahtua. Jos on hukkuneena ajatuksiin, missaa kaikki mahtavat tilaisuudet mitä joka hetki on läsnä.

Tää on ihan totta ja kädet kirjotti tän, mut tuntuu vähän kököltä koska en varsinaisesti nyt vastaa mihinkään kysymykseen. Eikä se varsinaisesti edistä minuuden illuusion läpi näkemistä.

Tänään muuten annoin asioiden tapahtua enemmän kuin vähään aikaan, eli menin ekaa kertaa kuntosalille uuteen paikkaan muuttamisen jälkeen (ehti kuluu kuus viikkoo muutosta, [kolme kuukautta yhteensä edellisestä kerrasta koska matkustelin] ja kasvaa kauhea kynnys mennä taas). Oli niin ihanaa, itkin ja nauroin helpotuksesta. Lisäks tein pari muuta juttua joita oon vältellyt minuuden särkymisen pelossa.

Anna

User avatar
nestori
Posts: 112
Joined: Sun May 13, 2012 3:34 am

Re: Etsin opasta

Postby nestori » Wed Sep 12, 2012 3:51 pm

Hei,

Teksti vaikuttaa paljon rennommalta. Se on hyvä! Noinhan se on. Elämä toimii ja on aina toiminutkin hienosti. Pystytkö kertomaan "miten et anna kaiken tapahtua". Miten ihan konkreettisesti vastustat säätä, tapahtumia, elämää? Ihan oikeasti?

Tehdään lisäksi pieni kirjoitusharjoitus.

Valitse yksi päivä. Kirjoita n. 15 minuutin ajan päivästäsi paperille. Esim. miten heräsit, kävit kuntosalilla tms. Kirjoita ensin hyvin tiukan korostetusta minän kautta. Kaikki asiat tapahtuvat sinulle ja sinun vaikutuksestasi. Esim. "keitin kahvit, valitsin mennä sinnejasinne, minun pihalla satoi".

Tämän jälkeen kirjoita samasta päivästä, n. 15 minuuttia siten, kuin minää ei olisi. Asiat vain tapahtuisivat ,joka tapauksessa. Voit joutua vähän leikkimään improvisoimaan sanamuodoissa. Esim. "Kahvit tuli keitettyä" tai "keho söi aamupalaa".

Itse tarinoita ei siis tarvitse kirjoittaa tänne, mutta kerro mitä tuntemuksia tai havaintoja heräsi kirjoittaessa.

Esa
Hei,


okeiokei. Mitä saattaakaan paljastua? No, ainakin se, että kaikki on ihan hyvin koko ajan ja kaikkeen on aina saatavilla apua, kunhan vain antaa kysymisen tapahtua. Että joka päivä voi olla ihan helvetin hauska ja siihen ei tarvita mitään suorituksia, ei mitään mitä mulla ei ois jo. Kunhan antaa vain kaiken tapahtua. Jos on hukkuneena ajatuksiin, missaa kaikki mahtavat tilaisuudet mitä joka hetki on läsnä.

Tää on ihan totta ja kädet kirjotti tän, mut tuntuu vähän kököltä koska en varsinaisesti nyt vastaa mihinkään kysymykseen. Eikä se varsinaisesti edistä minuuden illuusion läpi näkemistä.

Tänään muuten annoin asioiden tapahtua enemmän kuin vähään aikaan, eli menin ekaa kertaa kuntosalille uuteen paikkaan muuttamisen jälkeen (ehti kuluu kuus viikkoo muutosta, [kolme kuukautta yhteensä edellisestä kerrasta koska matkustelin] ja kasvaa kauhea kynnys mennä taas). Oli niin ihanaa, itkin ja nauroin helpotuksesta. Lisäks tein pari muuta juttua joita oon vältellyt minuuden särkymisen pelossa.

Anna

User avatar
isla
Posts: 33
Joined: Sat Aug 18, 2012 7:26 am

Re: Etsin opasta

Postby isla » Thu Sep 13, 2012 5:41 pm

Hei,


miten en anna kaiken tapahtua... no, en oikeastaan ymmärrä että minä elän tätä elämää. Mulla on jokseenkin dissosioitunut olo suurimman osan ajasta. Ajattelen, että mun pitäisi olla jotenkin erilainen, jotta esimerkiksi pystyisin tekemään päätöksiä elämässä. Mä muuten luin eilen kuvauksia epävakaasta persoonallisuushäiriöstä ja epäilen, että mulla saattaa olla se, ollut jo pitkään. En tiiä vaikuttaako se tähän prosessiin, totuuteen illuusion näkemisestä, ei välttämättä, tuntuu et ne on tavallaan eri asioita.

Tänään muuten päästin vähän enemmän taas irti, jee! Mun piti kirjoittaa yks essee, mikä tuntui todella vaikealta, koska en oo kirjoittanut sellaista tekstiä sitten vuoden 2006(?). Mutta sitten annoin vain käsien kirjoittaa ja sain sen tehtyä ihan kelvollisesti, vaikkei mitään mestariteosta syntynytkään.

Eniten mua kammoksuttaa irtipäästämisessä se vierauden tunne, josta kärsin kyllä muutenkin aika paljon. Mutta että sitä ois vielä lisää... eehh. Tavallaan uskon, että se ei ois niin paha. Mutta toisaalta se tuntuu tosi kauhealta. Toisaalta juuri nyt pystyin tarkkailemaan tuota kauheuden tunnetta... ja nyt annoin sen vain olla enkä edes tarkkaillut.

Huomasin myös, että edelleen on pelkoa siitä, mitä mun perheelle tapahtuu, jos en oo huolehtimassa heistä. Mutta sitten huomasin, että itse asiassa en mä huolehtiessani edes tee fyysisesti yhtään mitään edistääkseni heidän hyvinvointiaan, vaan se on lähinnä kauhukuvien pyörittelyä pään sisällä.

Heh, kädet kirjoittaa nyt aika hyvin. Teen huomenna ton harjoituksen.


Anna

User avatar
isla
Posts: 33
Joined: Sat Aug 18, 2012 7:26 am

Re: Etsin opasta

Postby isla » Thu Sep 13, 2012 5:46 pm

Piti vielä kirjoittaa lisää tuosta vastustamisesta... lähinnä se liittyy mulla ihmissuhteisiin. En vastusta esimerkiksi säätä juurikaan, aikaisemmin vastustin mutta nyt oon huomannut sen ihan tarpeettomaksi, nyt oon sitä paitsi alkanut nauttia melkein kaikenlaisista säätiloista tai ainakin pystyn havaitsemaan kauneutta niissä.

Tapahtumien vastustaminen on lähinnä sitä, että vietän paljon aikaa yksin, eristäydyn kotiini ja välttelen tuttuja, koska pelkään että suostun tekemään kaikkea mitä en halua tehdä, koska suurimman osan ajasta mulla ei ole mitään hajua, mitä haluan. Ja myötäilen liian helposti ihmisiä, joista en edes pidä.

Tällä on ikävä kyllä se varjopuoli, että missaan myös kaikki hyvät tyypit ja hauskat tapahtumat.

Lisäks on muka helpompi olla vertailematta itseään muihin, kun on enemmän yksin... paitsi että ei se itse asiassa mee niin, vaan just toisinpäin. Kun oon muiden kanssa, huomaan että ne on ihania, vaikka niissä on monia "vikoja".

Anna

User avatar
nestori
Posts: 112
Joined: Sun May 13, 2012 3:34 am

Re: Etsin opasta

Postby nestori » Thu Sep 13, 2012 6:41 pm

Epävakaa persoonallisuushäiriö. Voi olla tai sitten ei. "Minähän" on aina hieman epävakaa. Joskus jopa niin, että joku osa "minua" haluaisi kuolla. Kun "minän" luonne selviää, niin tämä asia helpottuu. Elämä itsessään ei halua, tai edes voi kuolla. Vatsatuntumalla voisi kuvitella, että jos vain tuntee pystyvänsä niin tämä prosessi voi olla hyödyllistä tehdä ennen häiriöiden miettimistä. Kirjoituksestasi päätellen kaikki vaikuttaa olevan ihan hyvin.

Erittäin hyvä havainto tuo perheestä huolehtiminen. Kun tarkasti katsoo niin "oma rooli" voi olla pienempi mitä ajattelee.

Voisiko tuo vastustaminenkin tarkoittaa vain että olet yksin kotona? Ehkä muutamia ajatuksia sen lisäksi. Ei muuta. Onko yksin kotona oleminen sama kuin vastustaminen?

Katsotaan mitä kirjoitustehtävä tuo tullessaan.

Esa
Piti vielä kirjoittaa lisää tuosta vastustamisesta... lähinnä se liittyy mulla ihmissuhteisiin. En vastusta esimerkiksi säätä juurikaan, aikaisemmin vastustin mutta nyt oon huomannut sen ihan tarpeettomaksi, nyt oon sitä paitsi alkanut nauttia melkein kaikenlaisista säätiloista tai ainakin pystyn havaitsemaan kauneutta niissä.

Tapahtumien vastustaminen on lähinnä sitä, että vietän paljon aikaa yksin, eristäydyn kotiini ja välttelen tuttuja, koska pelkään että suostun tekemään kaikkea mitä en halua tehdä, koska suurimman osan ajasta mulla ei ole mitään hajua, mitä haluan. Ja myötäilen liian helposti ihmisiä, joista en edes pidä.

Tällä on ikävä kyllä se varjopuoli, että missaan myös kaikki hyvät tyypit ja hauskat tapahtumat.

Lisäks on muka helpompi olla vertailematta itseään muihin, kun on enemmän yksin... paitsi että ei se itse asiassa mee niin, vaan just toisinpäin. Kun oon muiden kanssa, huomaan että ne on ihania, vaikka niissä on monia "vikoja".

Anna

User avatar
isla
Posts: 33
Joined: Sat Aug 18, 2012 7:26 am

Re: Etsin opasta

Postby isla » Fri Sep 14, 2012 7:11 am

Moi,

kirjotin tällasen tekstin, ei suoranaisesti liity tähän mut mulla on ihan helvetillinen tarve tulla kuulluksi just nyt x_x. Jos luet, kiitos. Ei tarvitse kommentoida. Ehkä se auttaa tässä prosessissa, ehkä ei. Saattaa kuulostaa ihan jäätävältä whineltä, jos ei tiä miltä tuntuu kasvaa karseissa paskaolosuhteissa. Mut anyway. Kirjotan tänään viel lisää myöhemmin.



Tuntuu että en kykene sietämään hyviä asioita, haluan vain vahingoittaa mua.


Oon vihainen äidille siitä, että se jätti mut 10-vuotiaana mun pikkusiskon lapsenvahdiksi, ja mun piti olla poissa koulusta sen takia.

Oon vihainen mun vanhemmille siitä, että ne ei koskaan tulleet vanhempainiltoihin.

Oon tosi vihainen mun vanhemmille siitä, että en koskaan saanut kotona nauraa enkä itkeä ääneen. Jos nauroin, mun isä sai raivokohtauksen liian metelin pitämisestä. Jos itkin tai sanoin että mulla on paha mieli, mulle sanottiin, älä ny tollasta, älä puhu tollasia.

Oon tosi vihainen mun äidille siitä, että sain aina olla sen kuuntelevana korvana siitä, mitä kaikkea idioottia mun isä on taas tehnyt. Sain aina vain kuunnella, kuinka paha olo mun äidillä oli.



Haluaisin vain ymmärrystä mun tunteille. Haluaisin, että joku kuuntelisi mua ja sanoisi, että en olekaan hullu, vaan tukahduttanut mun tunteita kauan. Haluaisin, että joku tukisi mua. Haluaisin, että mun ei tarvitsisi hävetä mun rankkoja kokemuksia. Haluaisin puhua niistä ilman, että kuuntelija syyllistää itseään tai sanoo että ne ei oo totta. Haluaisin vain olla tavallinen ihminen, jolle on tapahtunut pahoja asioita, en hullu tai friikki. Haavoittuva, raskaista kokemuksista toipuva henkilö, jolle näennäisesti helpot tehtävät saattavat olla emotionaalisesti hyvin vaikeita.

Haluaisin hoitoa ilman että mun tarvitsee pelätä, että se lopetetaan, tai että joudun taistelemaan hirveästi saadakseni sitä.


Haluaisin, että mun ei tarvitsisi valehdella enää tästä, että syöminen on mulle vaikeata.

Vituttaa kaikki sosiaaliset tilanteet, en jaksa enää hymyillä ja sanoa että mulla menee hyvin.

Haluaisin myös tappaa Sauli Niinistön ja kaikki muut pellet jotka käskee tehdä uraa. No en oikeesti tappas.



Täytyy rakentaa oma elämä pienistä palasista kokonaan uudestaan. Mitä jos en oiskaan enää vain fiksu, älykäs, pärjäävä, tienaava, oma-aloitteinen kympin tyttö ja tuleva diplomi-insinööri? Mitä jos mun elämä ois ihan oikea elämä, ei enää vain nippu todistuspaskapaperia kera vitunhymynaamojen.

Opiskelin ympäristöalaa vain, koska mulla oli syyllisyys siitä että tuhoan olemassaolollani tämän planeetan. Nyt kun en enää pyytele olemassaoloani anteeksi, ei oo enää syitä opiskella sitä.

Tarviin tavoitteita mun elämään, mutta ykskään niistä ei voi liittyä enää syömiseen, koska... luonnollisessa tilassaan ihminen vain syö eikä obsessoi siitä.
Okei, pari järkevää linjaa mulla on: juon vettä puoltoista litraa päivässä ja koitan syödä kasviksia (ei öljyssä lilluvia) joka aterialla.

User avatar
nestori
Posts: 112
Joined: Sun May 13, 2012 3:34 am

Re: Etsin opasta

Postby nestori » Fri Sep 14, 2012 8:08 pm

Sori myöhäinen vastaus. On aivan luonnollista, että tunnet kuten tunnet. Monesti jos tunteisiin on liittynyt tiettyä patouttamista, niin ne ryöpsähtelevät vielä vähän voimakkaammin valoon. Viha, suru, kaikki mahtuvat todellisuuteen. Mitään ei tarvitse kieltää "näin ei saisi olla". Taidat itsekin tietää totuuden. Et ole hullu. Tunteita on padottu. Tunnet kuten tunnet. Tulevat tyhjästä, katoavat tyhjyyteen. Ei sen enempää, ei sen vähempää.

Ota hetki rennosti ja jatketaan huomenissa. Kirjoittele jos tulee oivalluksia.

Esa

User avatar
isla
Posts: 33
Joined: Sat Aug 18, 2012 7:26 am

Re: Etsin opasta

Postby isla » Sat Sep 15, 2012 8:51 am

Moi,

kiitos vastauksesta, se rauhoitti, noinhan se taitaa olla. Must tuntuu että oon kyllä jokseenkin jo nähnyt tän illuusion läpi, en enää ajattele että mä olisin tää keho tai että minällä ois joku sijainti jossain... kai tää on nyt vain hiljalleen irtipäästämistä, pelkojen kohtaamista, sen huomaamista et ne ei oo mitään muuta kuin ajatuksia ja tunteita...

tänpäivästä settiä:

En oo ikinä ajatellu, että voisin tehdä sitä, mikä on kivaa, vaan musta on tuntunu että mun on löydettävä se yks ainoo juttu, jonka saralla voin tehdä jonkun tosi suuren asian, jonka tekeminen on kohtalon täyttämistä, jotta mulla on oikeus elää.

No, ehkä se tapahtuu joskus mutta meanwhile mun täytyy elää. Jos se tapahtuu, niin se tapahtuu vahingossa ja itsestään...



Täytyy ottaa oletukseks, että äiti ei ikinä muutu. Oon niin helvetin vihainen sille siitä, että se kiistää kaiken. Kun sanon sille, etten halua olla enää täydellinen, se väittää ettei ole koskaan sellaista halunnutkaan ja että mä oon ihan hyvä näin. Mutta sitten kun alankin "hankalaksi", kertoa rehellisesti mitä mulle kuuluu: että mulla on syömishäiriö ja varmaan epävakaa persoonallisuushäiriö, ja kun alan kysellä epämukavia kysymyksiä menneisyydestä, se poistuu paikalta eikä suostu keskustelemaan.
Eli kelpaan vain vitunpersehymyilevänä nukkena.

Vihaan sitä, tarvitsen sitä. Tuntuu että jos menetän sen niin mulla ei oo ketään joka auttaa. Uskaltaisinko luottaa omaan kykyyni pyytää apua?
Voisinko tästä lähtien tavata sitä vain mun ehdoilla?
Jos se soittelee mulle ja vaatii mua tulemaan käymään, en voi hitto soikoon muuta kuin KERTOA MILTÄ MUSTA SAATANA TUNTUU. Ja että kaikki hattu romahtaa ja paskanmarjat mistään hienoista saavutuksista.

Mitä jos hattu vaan muuttaisin halpaan vuokrasoluhuoneeseen Helsingissä ja hommaisin jonkun ihan keskinkertaisen työn ja tekisin sitä keskinkertaisesti ja vapaa-ajallani kävisin terapiassa opettelemassa tunteiden tunnistamista ja ilmaisua. Ja kävisin klubeilla tanssimassa ja tanssitunneilla ja alkasin harrastaa jotai kamppailulajia ja jatkasin rumpujen soittoa. Ja haluisin opetella kutomaan ja kävellä metsässä.



Kaaos ja helvetillinen tyhjyys ei sittenkään taida olla kaaosta ja helvetillistä tyhjyyttä, se on vain nippu tunteita, joita en oo oppinu tunnistamaan.


Return to “Suomeksi”

Who is online

Users browsing this forum: No registered users and 1 guest